Kevät on mulle aina henkisesti raskasta aikaa. Olen tyypillinen kevätahdistuja. Pyörin levottomana ja häilyn epätietoisuuden rajamailla. Yritän keksiä suuntaa elämälleni, siinä onnistumatta. Kun kesä sitten kunnolla alkaa, rauhoitun ja hengitän syvään.
Tänä keväänä oon päässyt yllättävän helpolla. Sitä on auttanut vakituinen työ: nyt ei tarvitse ainakaan miettiä sitä, mistä kiskoo perheelle leipää pöytään. Työ jatkuu ja on oikein mukavaa.
Kyllä mä silti tunnistan itsessäni taas samat levottomuuden merkit kuin ennenkin. Mieli on herkkä ja joskus ahdistaa huolella.
Suurin ahdistus tänä keväänä on tullut ehkä riittämättömyydestä. Olen ollut yksinkertaisesti väsynyt joihinkin juttuihin elämässäni. On ollut päiviä, että on tuntunut siltä, että olisi kiva kun joku pysähtyisi ja kysyisi ”hei hei mitä kuuluu”. Joku muukin kuin Apulanta c-kasetilla Polon autostereoissa.
Kun antaa 95 prosenttia itsestään lapsilleen ja kodinhoidolle, ei se 5 prosenttia omaa aikaa (jonka häilyy puolitajuttomana sängyssä ennen nukahtamista) oikein riitä tilanteen nollaamiseen. Piste näkyy kyllä tutkalla, mutta ei tässä mihinkään taitolentoon tunnu olevan voimavaroja.
Haluaisin omistaa enemmän aikaa itselleni. Mennä itseni kanssa treffeille. Kysyä itseltäni, mistä tulet ja kuka olet. Mistä tykkäät? Minne haluaisit mennä? Kenen kanssa?
Nyt kun kesä koittaa aion valvoa pidempään ja tehdä juttuja joista nautin. Katsella elokuvia, lukea runokirjoja, käydä hiljaisilla metsäkävelyillä, ajaa pyörällä jonnekin katselemaan ihmisiä. Repäistä jonkun kunnon pornosisters-session Hannan kanssa jossain päin maailmaa.
Jos en osaa itse helliä itseäni, niin kuka sitten? Jos itsekin ajattelee, että oma kohtalo on painaa niska limassa päivästä toiseen kotiorjana, niin ihan varmasti sitä saa mitä tilaa.
Monet tekemäni suunnitelmat vaativat poistumista kotoa ja perheen ulottuvilta, mistä omatunto kolkuttelee jo nyt. Mutta toisaalta, eihän äidin/vaimon hyvinvointi voi olla lapsilta/puolisolta pois, eihän?
”Nukkumaan käydessäni ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.”
- Eeva Kilpi –
PS. Jaa että miten kuva liittyy tekstiin? Viime kesänä heitettiin Hannan kanssa varvastossumme nizzalaiseen rantakivikkoon ja oltiin vaan. Neljä päivää Välimeren rannalla, pari kannullista viiniä, mansikat+shamppis ja kävely päämäärättömästi ympäri kaupunkia tekivät ihmiselle aika hyvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti