Puntari: Menetetty peli?

Miltä tuntuu, kun on ollut kuukauden kipeänä?
Tää on ihan hanurista, jos saan luvan käyttää tilanteesta näin kaunista ilmaisua.

Kuukauden aikana olen käynyt tasan 2 kertaa suunnistamassa (toisen kerran rastireitillä lasten kans ja toisen kerran kävelin A-radan läpi), kaksi kertaa pyöräilemässä ja kerran pilateksessa.

Ketuttaako? Kyllä. Sillä vielä huhtikuun lopussa näytti siltä, että tästä tulee ihan once in the lifetime -tyyppinen urheiluvuosi. Liikuntapäiväkirja näytti, että harjoitusmäärät edellisvuoteen verrattuna olivat ihan eri luokkaa ja salaa mielessäni haaveilin aika merkittävästä ajan parantamisesta esim. Tahkolla.
Nyt nuo haaveet on heitetty romukoppaan, sillä vaikka kuukauden olen jo tätä flunssaa kärsinyt, ei se vieläkään ohi ole. Nenä vuotaa, lima pyörii nielussa ja yskittää. Olo on vetämätön. Ei tietoakaan siitä fiiliksestä, mikä vielä viimeisellä  Lapin reissulla hiihtoladulla oli: sellainen hurmos, että vaikka kilometrejä oli alla, niin kropasta löytyi vielä irtiotettavaa.

Päätin armahtaa itseni. Tämä kesä mennään nyt näin. Venlojen viestiin lähden sillä ajatuksella, että rastit löytyy ja maaliin pääsen hengissä. Tahkolla aion startata kuuskymppiselle ja ajella tapahtuman hyvistä puolista (= huoltopisteistä) nautiskellen.
Sakke mua yrittää lohdutella, että tässä on vielä kuukausi aikaa, että peli ei ole vielä menetetty. Eikä sitä tiedä, vaikka kisoissa mulle kävis Matti Heikkiset, ja kohdalle osuis oikein pöljä päivä...

Tytöt oppivat jo pienenä, että huoltopisteet ovat
pyöräilyssä parasta!

Iloisin olen ollut siitä asiasta, että meidän Maire polkee uudella isolla fillarillaan niin sujuvasti, että sunnuntaina osallistuttiin paikalliseen pyöräilytapahtumaan ja polkaistiin 7 km lenkki. Saima nautiskeli tunnelmasta mun tarakalla istuimessa. Hokasin, että me pystytään pyöräileen kesällä yhdessä aika kivoille retkille tässä lähiympäristössä.

Vaikka kyllä mun sielu (ja Spessu) halajaa jo kunnon maastolenkillekin vaikka Pälkäneen tai Kangasalan harjuun!