Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Halkomäki: Elämäni inventaario, osa II...


No niin, inventointi täällä Halkomäessä sen kun vaan jatkuu! Koti on kokenut myllerrystä huone kerrallaan ja tavarainventaario alkaa olla loppusuoralla. Hitsi miten rakastan edelleenkin sitä mielenrauhaa jota vähenevä tavaramäärä ja siistiytyvät nurkat saavatkaa aikaan! Ainakin hetkellisesti... Ja vielä näin keväällä tulee auringosta uutta virtaa toteuttaa kaikkia suunnitelmia joita tämän projektin osalta on mielessä. Jes!
Mutta karsimista olen harrastanut myös ei materialistisella puolella. Olen nimittäin karsinut elämästäni pois asioita ja juttuja, jotka eivät ole niin kovin tärkeitä mutta kummasti nakertavat ajankäyttöäni. Myös muutaman ison ja tärkeän jutun olen pudottanut pois kelkasta.
Ehkä kaikkein suurin päätös oli jättää kunnallispolitiikassa pois kaikkein eniten aikaa vievä puulaaki, elikkäs kunnanhallitus. Vuosi aikataulujen sumplimista ja jatkuvaa kokouksissa istumista huonolla omallatunnolla, joskus jopa viisi kokousta viikossa, riitti meikäläiselle. Ennen Pikku-Kiiskin olemassaoloa kokousruljanssi hoitui vielä hienosti ja sille jäi rutkasti aikaa/energiaa, mutta nyt...sovittele siinä sitten lastenhoitoaikatauluja ja yrittäjän työaikoja yhteen! Kyllä nyt on niin paljon helpompaa, vaikka myöntää täytyy, että luopumisen tuska oli aluksi kova!
Toinen suuri päätös koskee liikuntaa. Olin juuri ennen lapsen tuloa päässyt kiinni koukuttavaan liikuntaputkeen, eli liikuin aktiivisesti joka päivä, oli tavoitteita ja hiki päässä piti viilettää menemään paremman kunnon toivossa. Vielä kesällä yritin vimmatusti järjestää aikaa päivittäiselle kunnon liikuntatuokiolle, huonolla menestyksellä, ja siitäkös tuli joku ihmeen ressi. Syksyllä päätin, että tästä eteenpäin liikun sen ajan mitä milloinkin sattuu minulle järjestymään. Vaunulenkit eivät oikein kuntoa nostata, mutta jonkinlaista hyötyliikuntaa nekin, ja parempia kuin ei mitään. Ehkä pitäisi laittaa hiekkasäkki tavarakoriin vähän pulssia nostattamaan! Nykyään kerkiän hiihtolenkille tai hölkälle pari kertaa viikossa. Se on kovin vähän, mutta näillä mennään. Joskus sitten taas tässä elämässä on aikaa hikoilla vähän useammin. Toivon.

Näiden kahden minulle ison asian lisäksi olen opetellut sanomaan ei kaikille ylimääräisille hommille. En lähde mukaan ylimääräisiin luottamustoimiin, en tapahtumajärjestäjäksi, en toimihenkilöksi. Edelleenkin vastaan kieltävästi kaikenlaisiin kotikutsuihin kippojen, kynttilöiden ja korsettien osalta, lastenvaatteista puhumattakaan. Myös ihmissuhderintamalla tein karsintaa. Miksi käyttäisin aikaani yhteydenpitoon sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät itse ikinä vaivaudu olemaan kontaktissa vastavuoroisesti. Pitäköön tunkkinsa! Vain oikeasti minulle rakkaat ja tärkeät ihmiset saavat viedä omat palansa aikakakustani. Hirveän huojentava päätös sekin, miksi pyöritellä jotain joojoo -ihmisiä elämässään!

Marttojen kaksivuotinen kampanja Hidastamalla hyvinvointiin liputtaa etenkin kahden teesin puolesta:

KARSI KAIKKI TURHA

KESKITY OLENNAISEEN


Mihinkä tässä nyt sitten keskittyisi? Jäljelle jäävät asiat ovat sydämen asioita, ja osasta niistäkin nipistän tarpeen tullen.

Perhe. Lähimmäiset ja ystävät. Koti. Luonto. Liikunta. Marttailu. Akvarellimaalaus. Kokkailu. Puutarhanhoito. Kotikylä. Kunnallispolitiikka.

Onhan siinäkin jo. Mukavaa puuhaa ripoteltuna pitkin poikin. Ei liikaa ettei tule turhaa ressiä, mutta ei liian vähääkään, ettei kaadu seinät päälle ja erakkoelämä iske. Näillä mennään nyt ja muutoksia tulee sitten kun muutoksia tulee.


Hirrrrrveen harmooni olo jo nyt! ;)

2 kommenttia:

  1. Tämä teksti oli kuin minun kirjoittamani vuosi sitten. Samantyyppisen "karsinnan" tein ja hyvältä on tuntutnut. Mä jopa päätin olla lähettämättä joulukorttia niille, joiden kanssa en ollut soitellut vuoteen. Mietis sitä!!!
    Mieli on hyvä, kuin saa tehdä asiat kiireettä, ilman suurempaa tavoitetta. Eikös elämästä saakkin nauttia ihan niin kuin jokainen itse tahtoo.

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan, juuri näin! Kummasti helpottaa ja selkeyttää elämää kun on oikeasti kuviot kunnossa ja tietää itsekin missä mennään. Turha haahuilu pois ja tyytyväisyyttä tilalle! :)

    H

    VastaaPoista