On ollut vähän kiireitä. Siis tätä normaalia arkea - ja paljon kaikkea muuta. Harrastukset alkaneet, tytöillä uusia juttuja hoidon ja eskarin myötä, muskaria, liikkaria, mulla töitä ja Sakella vuorotteluvapaan viimeinen kuukausi. Ja syksy. Aika, jolloin pitäisi pestä ikkunat, kykkiä marjapuskissa, laukata sienimetsässä, polttaa kynttilöitä, ihmetellä puimuria, kuunnella kurkien huuteluja ja ylipäänsä fiilistellä. Niin että missä välissä?
Syyskuu on sikäli merkityksellinen kuukausi, että silloin vietetään meidän hääpäivää. Ja tänä vuonna napsahti kuulkaas kymmenes vuosi täyteen! Anpiliivipöl! Justhan mä olen siitä häiden kankkusesta toipunut...
Oikeasti ollaan oltu aika fiiliksissä tästä täydestä kympistä. Ensin mietittiin, että pidetään oikein kunnon bileet (jopa livebändi vilahteli puheissa) mutta sitten kun katsottiin kalenteria todettiin, että ehkä ollaan vaan ihan hissukseen. Käytiin sitten hääpäivänä Tampereella kahdestaan syömässä ja shoppailemassa. Illalla laitettiin ruokaa ja katsottiin Nalle Puh -elokuvaa lasten kanssa. Lauantaiaamuna heräsin paljon fressimpänä, kuin 10 vuotta sitten :D
Syy matalan profiilin ilonpitoon löytyi osittain myös kalenterista. Lauantaille, eli hääpäivän jälkeiselle päivälle, sinne oli merkitty Jämi XCrun. Merkitsi siis sitä, että meidän täytyi mennä Jämille viimeistelemään jo talvella hiihdon merkeissä ja kesällä maastopyöräilyllä jatkettu Jämin tripla.
Mulla oli taas onneks se puolikas versio oikeasti triplasta. Juoksumatka oli 12,8 kilometriä, mikä on mulle aikas paljon. En tee sellaisia lenkkejä koskaan, en edes suunnistaessa vaikka kuinka eksyisin. No eipä Saken tilannekaan häävi ollut: mies, jonka voisi koska vaan nimetä Suomen antijuoksijaliiton puheenjohtajaksi, joutui triplaa varten juoksemaan puolimaratonin.
Mulla oli taas onneks se puolikas versio oikeasti triplasta. Juoksumatka oli 12,8 kilometriä, mikä on mulle aikas paljon. En tee sellaisia lenkkejä koskaan, en edes suunnistaessa vaikka kuinka eksyisin. No eipä Saken tilannekaan häävi ollut: mies, jonka voisi koska vaan nimetä Suomen antijuoksijaliiton puheenjohtajaksi, joutui triplaa varten juoksemaan puolimaratonin.
Sen verran kylmän viileästi päätettiin lähestyä edessä olevaa haastetta, että jätettiin lajiharjoittelu minimiin. Vehkajärven mökillä heitettiin pari juoksulenkkiä vähän kilometrivauhdin hahmottumiseksi ja iltarastien perässä juostiin muutama kerta, mutta muuten mentiin "vanhoilla pohjilla". Ja niitähän ei siis ollut.
Sakella tilanne oli mielenkiintoinen siksikin, että triplassa meneillään oli paikalliskamppailu S:n ja toisen paikallisen tosiurheilijan Juhan kesken. S oli kerryttänyt etumatkaa hiihdossa ja pyöräilyssä n 30 minuuttia, mutta tämä vastustaja on syntynyt lenkkarit jalassa (huhun mukaan Niket). Kaikki kortit oli siis avoimena ennen juoksuosuutta.
Sakella tilanne oli mielenkiintoinen siksikin, että triplassa meneillään oli paikalliskamppailu S:n ja toisen paikallisen tosiurheilijan Juhan kesken. S oli kerryttänyt etumatkaa hiihdossa ja pyöräilyssä n 30 minuuttia, mutta tämä vastustaja on syntynyt lenkkarit jalassa (huhun mukaan Niket). Kaikki kortit oli siis avoimena ennen juoksuosuutta.
Jämillä oli taas kylmä keli mutta leppoisa tunnelma. Väkeä oli liikkeellä ihan mukavasti. Numerot haettiin ja lähtöä odoteltiin. Siinä sivussa nämä seurueeni puolimaratoonarit söivät viinerit ja joivat kahvia. Minä sentään yritin näyttää urheilijalta.
Lähtökarsinassa oli hyvin tilaa ja vaikka kuinka lähtökäskyllä yritin iskeä kenialaisten peesiin, niin aika pian jouduin antautumaan. Reitti oli lentohiekkoineen ja hiihtolatupohjineen oikein miellyttävä. Mulla meni muuten ihan kivasti, mutta sykevyö tippui ekan kilometrin aikana suurin piirtein navan korkeudelle, eikä ollut mitään hajua menon kovuudesta. Päätin, että siinä vaiheessa kun oksennus alkaa maistua suussa, on lienee aika hiljentää.
Ekaksi oikeaksi juoksukisaksi Jämi meni omalta osaltani hyvin. Taitoin taipaleen tunnissa ja kuudessatoista minuutissa. Olin oman sarjani yhdeksäs. Pystyin kiristämään loppua kohti eikä missään vaiheessa tuntunut kovin pahalta. Maalissa en edes oksentanut vaan yritin hymyillä, kun siellä oli kamerat paikalla. Ne taisivat kuitenkin kuvata niitä oikeita juoksijoita, jotka tulivat puolimaratonilta maaliin ennen kuin minä omalta matkaltani.
Kävin pikaisesti suihkussa Jämi Areenalla, ja menin sitten maalialueelle katsomaan, kuinka pojat pääsevät puolikkaaltaan maaliin. Sieltä tulikin (liian) pian Juha, ajalla 1.41. Ajattelin, että siinä meni Saken mahdollisuudet paikalliskamppailun voittoon, maaliin kun olisi pakko tulla vain vähän yli kahden tunnin ajalla. Juhakin jäi tilannetta jännittämään, eikä mennyt kuin reilu vartti, kun S lönkötteli alas maalisuoralle tulevaa mäkeä. Puolimara siis alle kahden tunnin! Antijuoksijasta kuoriutui, jos ei nyt ihan Janne Holmen, niin ainakin sen pikkuserkku!
Fiilisteltiin siinä sitten suorituksiamme ja oltiin kaikki kai ihan tyytyväisiä (Juha ei ainakaan heti viillellyt itseään...). Mua pikkusen jäi harmittamaan huonosti mennyt mtb-osuus. Jos olisin saanut silloin hyvän, tai edes keskinkertaisen ajon, olisin ollut omassa triplassani kolmas. Vaikka turhahan näitä on kai jossitella...? Mutta silti!
Matkalla kotiin pohdittiin ensi vuoden kuvioita. Uusia kisoja olisi kiva katsastaa, mutta Jäminkin kierros kyllä kovasti houkuttelee. Tunnelma Jämillä sopii niin hyvin ainakin mulle, tällainen metsän keskellä viihtyvä nauttii niistä maastoista. Eikä siellä yritetä olla mikään elämää suurempi urheilutapahtuma, vaan jokainen saa tulla ja mennä sellaisena kuin on.
Mutta iso kysymys kuuluukin nyt: Onko Keinosta pitkälle matkalle? Koveneeko panokset ensi vuonna? Eli tarttisko tässä aloittaa ihan oikeasti treenaaminen...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti