Puntari: Lomalta

On syöty aika monta munkkia ja juotu aika monta mukillista kaakaota. Ihmetelty lumen määrää (melkein metri). On tehty ennätyspitkiä hiihtoretkiä ( 3km), päästy valmiiseen aamupalapöytään, kuultu hienoja konsertteja Ylläs Jazz&Bluesin merkeissä (Hra. Heinämäki, Marko Haavisto Duo, Sweet Jeena), syöty hyvin, telmitty hangessa ja käyty Sport Shopissa. Menty gondolilla tunturin huipulle ja laskettu sieltä alas.

Ja nyt körötellään kotia kohti jossain Kemin ja Oulun välissä. Mun ensimmäinen on the road -kirjoitus, on tää ihmeellistä, tää nykyaika.

ps. Rispektiä Ylläs-Skin hissihenkilökunnalle. Kyllä se vaan piristää ryytyneen kotiäidin mielialaa, kun hissipoika puhuttelee termeillä "nuori kaunotar". Piti oikein vilkaista, että kuka takanani tulee, mutta kyllä siellä tyhjää oli. Ne olikin noi mun lasit, kypärä ja Burtonin liivi, jotka pääsivät hämäämään.

Puntari: Poutiaisena Sappeessa



Ylläksellä viime keväänä Maire pääsi
laskettelun makuun.



Eilen illalla lähdettiin viettämään laskettelukauden avausta Sappeeseen. Tai avaus se oli ainoastaan mulle, Sakke, Maire ja Saima ovat jo viilettäneet rinteessä tällä kaudella useammankin kerran.

 Ei olis voinut muuten olla yhtään parempi keli! Aurinko paistoi, rinne oli täydellisessä kunnossa ja vaikka oli kymppi-tiistai (tunnetaan myös nimellä köyhien tiistai), niin väkeä oli erittäin maltillisesti liikkeellä. Ehkä kaikki on jo haudanneet lasketteluvehkeet varaston perälle ja kaivaneet vesisukset esiin?

Pääsin harjoittelemaan sitä, miten lasten kanssa harjoitellaan. Ensin aurasin mäen Saima jalkovälissä ja sitten mentiin yhdessä sompahissillä ylös. Sen jälkeen laskinkin lähinnä Mairen kanssa, josta on muutaman laskukerran ansiosta kuoriutunut varsinainen eteläisen Suomen Tanja Poutiainen.
Viimeksi katselin tytön huteraa menoa Ylläksellä joulukuussa, mutta enää epävarmuudesta ei ollu tietoakaan. Tuosta noin mentiin lastenrinteen pujottelurata ja vauhdikkaammassa alaosassa päästettiin menemään ilman turhaa puristusta. Hissijonoa ennen tyylikäs pysähdys auraamalla.
Kohokohta oli se, kun Maire halusi mennä sompahissillä yksin ja oppi sen kerrasta. Siitä alkoikin jatkuva ralli: ylös, alas, ylös, alas, äiti mennään vielä kerran, saanko mä vielä pujotella, kato mä osasin ihan itte.
Saima sai kanssa kivoja laskukokemuksia isänsä kanssa, mutta päätyi lopulta meitä aikaisemmin makkaranpaistopisteelle kyrsää tiristämään.

Omat laskut olivat kevyttä liirailua lastenrinteessä ja äipän tellumonojen testailua. Omani jouduin myymään, kun puristivat niin kauheasti. Ei nuo äidin monot ihan mahdottomilta tuntuneet, joten taidan ne Lappiin ottaa mukaan, että pääsee taas tyttöjen kanssa mäkeen.

Puntari: Pojista ja tosiystävyydestä

Maisemia viime vuoden hiihtoreissusta Norjaan.

Japaniassa kaikki hyvin. Eilen mullistettiin maailmaa kokeilemalla videopuhelua Skypen välityksellä, ja sieltä se mies Hakubasta vastasi kuin naapurista olisi puhunut. Kuva näkyi ja kaikki. Sain oikein asuntoesittelynkin.
Pieni pettymys oli se, että poikien kämpässä ei ole riisipaperiseiniä eikä tatamia.

Muutaman kuvan olen nähnyt jo reissusta. Lunta näyttää olevan 2 metriä ja rinteet suhteellisen mukavan näköisiä. Jokaisessa fotossa hymyilee naama naantalin aurinkona muutama tutunnäköinen suksija.
Tuntuu hienolta ja uskomattomalta, että siellä pojat nyt ovat, toisella puolella maapalloa.

Alunperin idea kaukomatkasta sai alkunsa siitä, kun ystäväpiirimme seniorit alkavat täyttää pyöreitä vuosia (= 40). Sakke alkoi puuhailla porukalle kunnon nelikymppisreissua, jonka piti suuntautua Kanadaan. Sieltä olisi vuokrattu joku vuoristomaja (oliskohan Eric Forresterin Big Bear ollut vapaana?) ja päivittäin vuorille olisi lähdetty helikopterin kyydissä ja tultu sitten takaisin kotipihaan painovoiman ja tellusuksien avulla. Suunnitelma oli jo etenemässä, esitteet tilattu ja lentohintojakin vähän vilkuiltu, kun synttärisankari veti homman puihin. Liekö syynä jo alkavat kulumat polvissa, tai joku muu ikääntymisen mukanaan tuoma vaiva ;)
Sen verran solidaarisia ovat kuitenkin nuo miehet ystävyyssuhteissaan, että vaikka synttärikalu veti heittoistuimen kahvasta ja päätti jättää reissun väliin, muut kyllä jatkoivat synttärireissun suunnittelemista. Tosiystävyyttä!
Tarkkaa muistikuvaa ei ole, koska matkakohde muuttui Kanadasta Japaniin. Voi olla, ettei ole reissaajillakaan, sillä matkaa taidettiin suunnitella Aitoon Kirkastusjuhlien olutteltan terassilla... (Edellisenä vuonna Kirkastusjuhlien aikana he suunnittelivat offarireissua jonnekin sivistyksen ulkopuolelle, suurinpiirtein Kaukasukselle, joten tietyssä mielentilassa tällä porukalla pälkähtää mieleen ihan mitä tahansa...).

Tästä eteenpäin pyöreitä vuosia täytetään kaveripiirissä noin parin vuoden välein seuraavat kymmenen vuotta. Se tietänee monta hyvää syytä reissata. Ja ainahan sitä voi järjestää nelikymppisreissun, vaikka itse juhlakalu jäisikin kotiin.
Muistakaa pojat nyt kuitenkin lähettää edes kortti jäsen J:lle!

Marraskalenterin luukku 5

Helsingissä parhaillaan olevan SkiExpon kunniaksi Marraskalenterin viides luukku

kätkee sisälleen taidokasta hiihtoa.

Kysymys kuuluukin, millaista alastuloa lähtisit
tästä tilanteesta suunnittelemaan???

Kuva on Pallakselta keväällä 2006, kun hissit olivat kiinni hotellipalon vuoksi ja koskemattomat rinteet hellivät meitä huhtikuisessa auringonpaisteessa. Sakke päätti vielä skinnailun ja laskemisen jälkeen esitellä meille ja kameroille osaamistaan. Hyvällä menestyksellä.

Puntari: Ihmetystä kotona

Timjamivauvat ja tomaatti.

Eka nuppu pelakuussa!

Basilikat kurkottelevat kohti valoa.

Minä ja tytöt saavuimme yöllä kotiin Lapista. Oli mukava tulla kotiin, vaikka täältä ei kaikki lumet olekaan sulaneet.
Kodinhoitohuoneessa kohtasin tänä aamuna ihmeen. Juuri ennen lomalle lähtemistä koulin tomaatit isompiin purkkeihin. Olin aikaisemmin kylvänyt timjamia, mutta se ei osoittanut yli kuukauteen mitään itämisen merkkejä, joten ajattelin, että ihan hyvin voin niihin purkkeihin lykätä nyt pienet tomaatit itseään voimistamaan. Ja katso - kun tulen kotiin lomalta, purkeissa on tomaattien lisäksi pienen pieniä timjamivauvoja!
Tästä voi vain päätellä yhden asian: kasvit viihtyvät paljon paremmin silloin, kun niiden hoitaja on pois kotoa.
Päätelmääni vahvisti se, että myös pelakuut olivat vahvistuneet melkoisesti ja ensimmäinen nuppukin oli ilmestynyt.

Pikaisella postireissulla huomasin, että kompostori oli herännyt viikon aikana talviuniltaan. Mahtavuutta. Pakko jossain vaiheessa lähteä pihalle vähän möyrimään ja tekemään suunnitelmia kesää varten.

Matka Lapista meille on pitkä. 12 tuntia. Jännitystä lisäsi auton pienet tekniikkamurheet. Onneksi päästiin kotiin. Lapset jaksoivat matkustaa upeasti parin pääsiäismunan ja Tornion Prisman ale-korista löydettyjen lelujen ansiosta. Ja ehkä eniten mummun pitämän tasokkaan viihdeohjelman vuoksi.
Loma oli täydellinen. Paljon liikuntaa, löhöilyä ja hyvää ruokaa. Kuherreltiin miehen kanssa kuin teinit.
Ylitäydellinen lomasta olisi tullut, jos mies olisi palannut kotiin meidän kanssa. Nyt se ryökäle jäi pohjoiseen odottamaan vapaalaskuporukkaa, jonka kanssa matka jatkuu maanantaina kohti Ruotsin ja Norjan yksinäisiä tuntureita. Kunhan tulisivat aikanaan ehjänä kotiin. Ikävöin jo nyt.

Kyllikit maailmalla: Pallas, parasta Lapissa

Elämä hymyilee Pallaksella niin Kyllikeille
kuin jälkikasvullekin :)

Tänään muistin taas, miksi telemark on niin hieno laji kuin on. Laskin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Viime vuonna kävin kerran rinteessä, sitä edellisenä vuonna ehkä kaksi. Aktiivivuosista on aikaa, eikä laskutekniikka saati reisilihasten voima ole entisellään. Mutta mukavaa laskeminen kyllä on! ON!

Pallas on helvetillisperkeleellisen hieno paikka. Sehän siitä tämän päivän laskukokemuksesta niin ihmeellisen mukavan teki. Aurinko paistoi ja rinteet olivat upeassa kunnossa. Ihmisiä kourallinen. Hissijonoja ei yhtään. Siinä rinteen alla seisoessani totesin, että esimerkiksi Leville minua ei saisi enää edes aseella uhaten.
Kerran olen siellä kevätviikon viettänyt. Jonottanut hissiin puoli tuntia kuunnellen kaupallisen radiokanavan ylipirteitä toimittajia ja surkeaa musaa. Tanssinut afterskillä pienessä nosteessa Vinkkarin terassin pöydillä. Katsellut, miten suomalainen viihtyy.
Pallaksen hissijonossa ei eurohumppa soi. Siellä on hiljaista, mitä nyt hiihtohissivanhuksen vaijeri vähän nitisee.
Nyt minua pelottaa, että jonain päivänä en enää löydä tätä Pallasta. Uhkana on, että alueelle nousee suurehko hotelli ja kohta kaikki muutkin tietävät, kuinka IHANA paikka Pallas on. Tulevat ja vievät sen minulta. Olen aikanaan allekirjoittanut adressin, jolla pyrittiin estämään lakimuutos, joka hyväksyy kansallispuistoalueelle rakentamisen (eli siis nykyisen hotellin laajentamisen). Ei auttanut, lakimuutos on hyväksytty käsittääkseni lopullisesti. Jonain päivänä minä, etelän turisti, hengailen siellä mainosvalojen välkkyessä ja gondoli-hissin kuljettaessa pilkkihaalareihin pukeutuneita brittituristeja tunturiin.

Olisko hei hiukan romanttista viettää loma tässä
nostalgisessa Hotelli Pallaksessa? No olisi!

No, toivottavasti ei kuitenkaan! Ehkä Pallas säilyy Pallaksena, sellaisena pienenä intiiminä sopivan vanhanaikaisena paikkana, jonka maisemat vievät maalliset murheet unholaan.

Tässä vielä perusfaktaa Pallaksen alueen historiasta:
Suuret matkailijajoukot löysivät Pallastunturit 1930-luvulla tunturihiihtoharrastuksen yleistyessä. Pallaksen-Hetan retkeilypolulla oli ollut kävijöitä jo aiemmin. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1938, ja samana vuonna valmistui Pallaksen hotelli Vatikurun suuhun tiettömän taipaleen taakse. Lapin sodan aikana saksalaiset joukot räjäyttivät kivisen hotellirakennuksen, ja nykyinen puinen hotelli vuodelta 1948 sijoitettiin edeltäjäänsä vähän alemmaksi havumetsävyöhykkeen rajalle. Tie hotelliin valmistui vuonna 1956, jolloin porokuljetukset Muoniosta lopetettiin. Hotellin luona on myös luonnontieteellinen museo. Pallasjärven rannassa on Metsäntutkimuslaitoksen toimipaikka. Jerisjärven luoteispuolitse johtaa Pallasjärvelle maantie, jolta hotellille vievä tie erkanee. Nammalkurun pohjoispuolella on Montellin maja, vanha autiotupa.
Suurten kävijämäärien aiheuttama maaston kuluminen ja roskaantuminen sekä laskettelurinteiden rakentaminen ovat muuttaneet seudun alkuperäistä luontoa. Matkailuelinkeinoon liittyvä harkitsematon rakentaminen ja muut lieveilmiöt ovat ehkä pahin alueen luontoa ja maisemaa uhkaava tekijä.
(Lähde: www.ymparisto.fi)

Puntari: Vapaa on vain umpihanki

On monta hienoa tapaa liikkua luonnossa. Voi kävellä, pyöräillä, meloa, ratsastaa tai hiihtää. Hiihtääkin voi monella tavalla. Leppoisasti vuorotahtia tasamaalla suihkien tai villiä käännöstä mutkamäessä tehden. Tai voi hiihtää umpihangessa. Kurvailla vähän loivemmin. Nähdä vähän enemmän.
Telemark-hiihto on hieno laji. Samoilla välineillä voi käydä hoidetussa laskettelurinteessä hissien avittaessa ylösnousua, tai sitten tehdä tuntureille ja harjuille omat nousuladut, ja viilettää alas reittejä, joita kukaan muu ei koskaan ennen.
Yksi elämäni kauneimmista muistoista on Pallakselta talvella 2006. Hiihtohissit olivat kiinni koko talven hotellissa sattuneen tulipalon vuoksi. Hiihtelimme mukavalla kaveriporukalla koskemattomille rinteille auringon paistaessa. Muutama hikinen nousu ja nautinnollinen lasku. Voi sitä elämän riemua ja vapautta!

Hiihtoasiat ilmestyivät mieleen tietysti siksi, että Maitolaiturin Kyllikit lähtevät (vahvistettuna kahdella lapsella, yhdellä aviomiehellä ja yhdellä papalla) huomenna kohti Suomen Lappia, tarkemmin sanoen Yllästä. Tarkoituksena on hiihtää murtsikkaa, levätä, kokata, rentoutua, uuvuttaa lapset lumileikkien parissa, shoppailla Jounin Kaupassa, lukea, kirjoittaa ja tehdä perinteinen Kyllikkien Jullin Baari -hiihto.

(Tässä yhteydessä olevia kuvia en ole ottanut minä, vaan mieheni viime vuoden reissulta, ylempi Kuusamon Valtavaaralta ja alempi Muonion Keimiötunturilta.)