Puntari: Prinsessapäivä

Huomenna on prinsessapäivä. Tytöt saavat päälleen valkoiset, roosalla nauhalla somistetut pitsimekot. Jalkaan laitetaan kopisevat juhlakengät ja käteen pieni juhlalaukku.
Äiti pakkaa itsensä pikkumustaan ja iskän puku on oikein käytetty pesulassa. Ja sitten nokka kohti Tamperetta ja häähumua.

Kuulostaa hyvältä, eikö vain? Mutta...muutama mutka on matkassa. Huominen pelottaa. Miten lapset käyttäytyvät kirkossa, entä juhlapaikalla? Kuinka pian äiskän sukkahousuissa on silmäpako ja iskällä kravatti vinossa?
Oikeasti, meidän kauniit ja ihanat lapset ovat olleet viime päivinä TODELLA villejä ja tottelemattomia. Eilen Maire läträsi ulkona kuralätäkössä ja sai kuningasajatuksen: täytyyhän pikkusiskon hiukset värjätä ennen tärkeää juhlapäivää. Eli ei muuta kuin lappaamaan kuravelliä siskon tukkaan! Ihan noin vaan yhtenä esimerkkinä lasten mahtavista ideoista.
Itse olen ollut niin väsynyt ja pinna kireällä, että vaaditaan vähintään Tuhkimon kummitäti loihtimaan minusta rentoutunut ja kaunis juhlavieras.

Olisi ihanaa heittäytyä juhlatunnelmaan täysin rinnoin ja innoin, mutta jostain syystä olen aika varovaisin mielin. Huominen voi olla yksi meidän perheen elämän ihanimmista päivistä. Tai sitten se, josta supistaan meidän selän takana vielä pitkään.

Halkomäki : Pakkomielteenä pitkät kalsarit?

"Mit-kä NOI on?"
Kysymyksen esitti takavuosina ystäväni Elina. Olimme Mirvan kanssa saaneet kingettyä itsemme pieneen rivitaloasunnon saunaan ja nostaneet kinttumme rehvakkasti kaiteelle.
Vastaus oli: "SÄÄRIKARVAT".
Elettiin kai vielä sitä aikaa, kun kunnolliset lämpökerrastot olivat vain kaukainen haave. Me näppärät maalaisemännät ymmärsimme jättää Gilletten Venukset rauhaan kun syksyn purevat viimat tekivät tuloaan. Vähäinenkin lisävilla tuli tarpeeseen Maisen lenkkiä kiertäessä!
Elina oli ilmeisen järkyttynyt näkemästään, ja täytyy myöntää että mustanpuhuva pöheikkö oli kyllä melkoinen. Sen verran taisimme mekin Mirvan kanssa järkyttyä Elinan reaktiosta, että varasimme ajan vahaukseen pikimmiten.

Rakkaat kalsarit ja läpystä vaihto kesäurheiluvaatteisiin!

Nykyään sentään omistan kolmet pitkät kalsarit, joten säärikarvoissa ei tarvitse säästellä. Yhdet merinovillaiset ja ihanan lämpöiset kylmemmille keleille, sitten on yhdet jo varsin virttyneet Rukan urheilukerraston housut keskikylmissä keleissä tapahtuvaan liikuntaan, ja kevyimpänä vaihtoehtona Craftin todella ohuet pitkikset. Ne on hyvät esimerkiksi Lapin vaellusreissuilla viileinä iltoina ja yöaikaan. Ongelmaksi tässä on muodostunut vain se, etten näin keväällä osaa millään luopua pitkien kalsareitten käytöstä. Vielä viime viikollakin kun hilpaisin iltahölkälle yhdeksän aikaan, tempaisin Rukan pöksyt tuulipuvun housujen alle. Ajatus viileästä tekokuitukankaasta lämmintä reittä vasten suorastaan puistatti. Metsän rajan saavuttaessani hykertelin jälleen kerran tyytyväisenä varmaa valintaani, jalat pysyivät niiiin lämpiminä. Ihmeellistä tässä on se, että syksyllä saa tulla hyvinkin kylmät ilmat ennen kuin laitan pitkät kalsarit lenkille. Miten ihmeessä muka tarvitsen niitä keväällä +12c lämpötiloissa? En ymmärrä. Olen yrittänyt vain hyväksyä sen jonkinlaiseksi pakkomielteeksi?   

Pitäisi ehkä perustaa joku vertaistukiryhmä...vai olenkohan ainoa addikti tällä planeetalla...?
Tällaiselle pakkomielteelle on kai vastakohtana ystäväni J-P, Pohjois-Suomen kovin jätkä. Hän ei käytä pitkiä kalsareita koskaan. Ei vaikka Rovaniemellä oli opiskeluaikoina 48c pakkasta!

Tänään kävin menettämässä iltarastineitsyyteni Aivujärven maastossa, siinä Niitty-Seppälän Kesätorin takana. Lämmintä oli liki 20c ja ilokseni huomasin, että ensimmäistä kertaa pitkät kalsarit eivät edes häivähtäneet mielessä lenkkivaatteita pukiessa. Kuuma tuli.  Pitää kai oikeasti yrittää sopeutua siihen, että kohta on kesä!!!
On se niin vaikea... :D

Puntari: Käärme paratiisissa

Kalastajan vaimo ja Rilla esittelevät blogeissan kauniita päivän asuja ja kampauksia. Vaikka minulla ei ole aikaa/viitseliäisyyttä/taloudellisia mahdollisuuksia/tyylitajua loihtia itsestäni joka päivä yhtä tyylikäs, tykkään lueskella tyttöjen (tai naisiahan he jo ovat) blogeja.
Sekä Kalastajan vaimo että Rilla ovat löytäneet oman tyylinsä ja toteuttavat sitä hyvällä maulla. Toivon joskus pystyväni samaan.
Tässä tulee kuitenkin oma "päivän asu":

Housut: Lahden Trio-kauppakeskuksesta v -97 ostetun Umbro-tuulipuvun housut. Nähneet useamman remontin. Luottopöksyt puutarhatöissä ja muissa röntsähommissa.
Villapaita: Hannan ostama Rovaniemen kirpparilta joskus vuosituhannen vaihteessa. Ei siis ole todellakaan mitään villaa, vaan jotain suhteellisen hiostavaa keinokuitua.
Saappaat: Uudet nokialaiset, ostettu Kangasalan Prismasta.
Hiukset: Harjattu aamulla.

Tämä asu päällä saapastelin ympäri pihaa ja ihastelin, kuinka mahtavaa on. Kunnes...keskellä pihaa, siis juuri tuossa kohtaa missä kuvassakin patsastelen, luikerteli käärme.

Nappasin siitä sitten kuvan ja se sihisi kovaa. Meidän pihassa en ole koskaan nähnyt käärmettä, enkä muutenkaan luonnossa liikkuessani (paitsi kuolleita). Siksi näky oli niin kovin yllättävä.
Maire positiiviseen tapaansa löysi asiasta valoisan puolen (itse en ole kovin innostunut siitä, että pihassa sihisee tällaisia asukkeja) ja hihkaisi: "Nyt me voidaan merkitä se meidän kevätseurantakorttiin".

Vielä lopuksi kesäisen sään kunniaksi kesäinen keitto-ohje:

Kesäkurpitsa-perunakeitto

2 keskikokoista kesäkurpitsaa
6 pienehköä jauhoista perunaa
vettä
kasvisliemikuutio
ripaus suolaa
1 tl timjamia
1 tl rakuunaa
loraus kermaa
nökäre Koskenlaskijaa

Kuori perunat ja pilko ne ja kesäkurpitsat. Laita kattilaan ja lisää vettä niin että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Kun vesi kiehuu, murenna joukkoon kasvisliemikuutio. Anna kiehua n.15 min (kunnes perunat ovat kypsiä). Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää mausteet. Lisää Koskenlaskija (tmv sulatejuusto) pieninä paloina ja sekoita, kunnes ovat sulaneet soppaan. Lisää lopuksi kermaa. (Jos ei ole kermaa tai sulatejuustoa tai kumpaakaan, niin eipä hätää: soppa valmistuu ilman niitäkin!).

Puntari: Sunnuntaifiiliksiä

Toivottavasti kaikkia äitejä on tänään muistettu kukkasin!
Tässä viime kesän kaunokki meidän kukkapenkistä.

En hehkuta nyt mitään äitienpäiväpölinöitä, sillä meillä ei vietetä äitienpäivää. Mies on tänään töissä, kuten kolmena aikaisempanakin äitienpäivänä. Ottaako päähän? Kyllä.
Toki meillä syötiin kakkua ja sain ihania sisustuslehtiä jo perjantaina, eli ei tässä valittaa auta. Olisi se kuitenkin JOSKUS edes kiva olla koko perhe koolla äitienpäivänä.

Aloitin tämän päivän pyörälenkillä mahtavien keväisten maisemien keskellä Aitoossa. Pyöräilin samoja reittejä, joita aikanaan tuli kuljettua hevosella. Sorateitä ja metsäpolkuja. Menin sellaisen metsän läpi, jota kutsuin aiemmin satumetsäksi. Se ei pettänyt nytkään: tien vieressä oli yhtäkkiä tuuhea sinivuokkorypäs, ihan kuin siihen kukkakimpuksi laitettu. Ajattelin, että siinä ne olivat minun äitienpäiväkukkani.
Metsä on kyllä voimaannuttava paikka. Keväällä on mukavaa, kun näkee kauas eikä itikat kiusaa. Poluilla on hyvä päästellä.

 Aitoosta siirryttiin puolen päivän aikaan kotiin ja päivä jatkui haravoinnin merkeissä. Nyt löhöillään sisällä ihan voipuneina.

Vielä 4 viikkoa töitä jäljellä. Sitten taas 24h kotiäidiksi. Pistää miettimään monenlaisia asioita. Viime aikoina olen ajatellut, etten ole kovin hyvä äiti. Pinna on liian lyhyt. Ruokalista mielikuvitukseton. Ei tarpeeksi aikaa lapsille. Ja kaikkea sellaista. Mutta näillä mennään. Eikun leuka rintaan ja kohti uutta viikkoa!

Puntari: Ihanuutta iltarasteilla

Eilen se sitten vihdoin alkoi: kauan odotettu suunnistuskesä 2011.
Tavoitteet ovat selkeät: Tulla entistä paremmaksi suunnistajaksi, eli ensisijaisesti kehittyä rastien löytämisessä. Juoksukunto tulkoon sitten siinä sivussa, jos on tullakseen. Kauden päätavoite on suoriutua Venlojen viestistä kohtuullisella ajalla. Ja saada Minna Kaupilta nimmari ;)

Kevään ensimmäiset Sydän-Hämeen iltarastit käytiin Pälkäneellä Kankahaisten kartalla. Suunnistin ensimmäistä kertaa sprinttikartalla, mutta eipä se paljon haitannut. Olinnimittäin niin pihalla aluksi, että en löytänyt kartalta edes lähtöpistettä. Pitkään piti miettiä myös sitä, kummassa kädessä sitä kompassia pitikään pitää ja miten se emit-leimasin kannattaa sormeen pujottaa.
Mutta metsässä alkoi tuttu fiilis löytyä! Tuttua oli myös se, että ensimmäistä rastia etsin 8 minuuttia (ihan vaan silkkaa jännitystä ja typeryyttä). Siitä sitten homma alkoi kulkea, ja 41 minuuttia myöhemmin leimasin maalissa.

Suunnistaminen on tosi hieno laji. Suosittelen kaikille ulkoilmaelämästä kiinnostuneille. Edullistakin se on: iltarasteilla karttamaksu on 4 euroa ja emit-leimasimenkin saa vuokrattua (muistaakseni eurolla). Tavallisilla lenkkareilla ja verkkareilla pärjää hyvin.
Aloitin itse suunnistamisen vasta viime vuonna. Oli siksi hassua huomata, että pidin eilen iltarasteilla käynyttä porukkaa jo ihan vanhoina tuttuina.
Uusia lupauksiakin suunnistusmaailma vetää puoleensa: maalialueella näin nimittäin Saiman kummien pojan (kohta 5 vuotta) kulkevan tomerasti kompassi kädessä vaarinsa kanssa. Hyvä Otso!

Puntari: Lähiruokaa ja lähiharrastuksia

Tänään oli todellinen lähipäivä, siis etäpäivän vastakohta. Pyörittiin ihan omilla nurkilla koko päivä. Aamulla heitin mukulat pyöräperäkärryllä päiväkodille ja polkaisin siitä töihin. Muuten mukavaa, mutta koulun pukuhuoneen suihku päätti tarjota vain kylmää vettä...Aamuliikunta ja "avantouinti" on varsin piristävä yhdistelmä!

Iltapäivällä alettiin valmistautua Kuhmalahden Kisan maastopyöräkurssin pitämiseen. Olin siinä miehen kanssa vetovastuussa. Ensimmäinen kerta oli viime torstaina ja tänään jatkettiin. Torstaina oli 9 kurssilaista ja tänään 7. Olimme tosi tyytyväisiä, että löytyi innokkaita junnuja, jotka halusivat tutustua tähän jaloon lajiin. Puntarin metsäpolut tulivat tutuiksi kahden illan aikana, samoin kuin pyöräilyssä tarvittavat taidot ja tiedot. Maastopyöräily on siitä kiva laji, että harrastamaan pääsee heti kotiovelta. Lähiliikuntaa.

Yksi kurssilaisista, Antti, tuli meille ennen kurssia hakemaan mun Konan lainaksi. Kainalossa Antilla oli kaksi kuhaa. Todellista lähiruokaa Längelmävedestä!
Onneksi osallistuin viime keväänä maa- ja kotitalousnaisten järjestämälle kalankäsittelykurssille, joten kalat muuttivat nopeasti muotoaan fileiksi. Ennen sitä tytöt ja Sakari kävivät läpi kalan anatomiaa ja ihmettelivät, mitä kaikkea kuhat olivat tänään ehtineet syödä lounaaksi.
Kuhafileet päätyivät pakastimeen ja sieltä sitten äitienpäivänä pannulle. Vesi herahtaa kielelle jo nyt!

Halkomäki : Pulssi tuntuu!

Hiiskaustakaan ei ole kuulunut Halkomäestä sitten pääsiäisen. Eletään keskellä kiireisintä kuukautta, tai oikeastaan puoltatoista sellaista. Koulussa on kaikkein hurjin aika menossa, kokeita ja numeropuintia, samoin kaupalla pitää saada kaikki kesäjutut valmiiksi, taimimyymälät ja pihakalusteet. Siihen päälle Marttatohinat, omat juhlavalmistelut x2, kunnallispoliittiset touhut ja vielä omat harrastukset sekä omakotitaloasujan kevätpuuhat. Ei meinaa tunnit vuorokaudessa riittää millään. Jotakin voisi tietysti karsia poiskin, mutta mitä? Ovat kaikki niin mukavia ja omalla tavallaan antoisia juttuja, etten millään malta. Ja sitä paitsi kivojen asioiden parissa jaksaa hyvin sen kiireisen ajan, kun tietää että kohta helpottaa ja alkaa KESÄ! Muuten noin niin kuin yleisesti en tykkää kiireestä ja liiasta aikataulutuksesta yhtään, etenkään kun siitä on tehty jokin "muoti-ilmiö". Herranjestas! Välillä täytyy tietenkin venyä vaikkei aina huvittaisikaan, mutta muuten nysväillään kaikkea pientä ja nautitaan elämän ihanuuksista. Kukin tavallaan, tietenkin. Elämä on valintoja...

Ulkona kukkivat skillat ja narsissit, keltavuokot sekä tulppaanit ovat nupuillaan. Pionien punaiset piipat näkyvät jo mullasta ja kevätvuohenjuuri herättelee itseään. Koivutkin vihertävät kauniisti. Meidän pihassa kesän lähestyminen näkyy nyt ehkä eniten terassityömaana, vanhoja puskia kaivettiin keskiviikkona pois ja tilalle tulee jonkinlainen pergolatyyppinen ratkaisu. En tiedä miten hyvin sopii tällaiselle vanhalle mäelle, mutta yritän sen parhaani mukaan kätkeä villiviinin ja tuoksuköynnöskuusaman taakse piiloon. Siellä on mukava sitten grillailla ja viettää leppoisaa kesäiltaa sateen tihussa hyttysten syödessä nilkkoja! Laitan muutaman kuvan kunhan saadaan jotain muutakin näkyvää aikaiseksi kuin perustuspilarit. Ja kasa kestopuuta.

Vappu sujui meillä rauhallisesti. Viiden vuoden tauon jälkeen nakit ja perunasalaatti maistuivat mainiolta! Munkkeja söin perjantaina 4, lauantaina yhden ja tänään yhden. Vehoniemen automuseon munkki ja sima olivat ehkä karmeinta antia ikinä. Munkki oli sellainen mauton rasvaa valuva klimppi, ja sima karvasta ja valjua. Suuhun jäi sitruunan kuoren valkoisen osan kitkerä maku moneksi tunniksi. YÖK! Tunsin itseni huijatuksi, nämäkö muka maankuuluja lusikkamunkkeja??? PAH! Se on paljon sanottu ihmiseltä, joka rakastaa tuoreita munkkeja yli kaiken! Ja simaa myös! 
Eilen ajelimme töiden ja saunan jälkeen iltasesta ystävien luo ihastelemaan lasten vappuhulinoita ja lasilliselle kuplivaa, tänään piipahdimme Tampereella. Näin saatiin vältettyä enimmät kotityöt pyhäpäivänä! Sääkin on ollut melkoinen: tuulta, vuoroin aurinkoa, vettä, lunta ja rakeita. Hyytävän kylmää...mutta onneksi läheisyys lämmittää...!

Viimeisiä kylvöjä tälle keväälle, kesäkurpitsaa ja basilikaa, punajuuria ja tarharistikkiä. Perunan suunnittelin laittavani maahan vapunpäivänä, mutta en sitten löytänyt pilkkihaalareitani mistään...