Puntari: Sunnuntaifiiliksiä

Toivottavasti kaikkia äitejä on tänään muistettu kukkasin!
Tässä viime kesän kaunokki meidän kukkapenkistä.

En hehkuta nyt mitään äitienpäiväpölinöitä, sillä meillä ei vietetä äitienpäivää. Mies on tänään töissä, kuten kolmena aikaisempanakin äitienpäivänä. Ottaako päähän? Kyllä.
Toki meillä syötiin kakkua ja sain ihania sisustuslehtiä jo perjantaina, eli ei tässä valittaa auta. Olisi se kuitenkin JOSKUS edes kiva olla koko perhe koolla äitienpäivänä.

Aloitin tämän päivän pyörälenkillä mahtavien keväisten maisemien keskellä Aitoossa. Pyöräilin samoja reittejä, joita aikanaan tuli kuljettua hevosella. Sorateitä ja metsäpolkuja. Menin sellaisen metsän läpi, jota kutsuin aiemmin satumetsäksi. Se ei pettänyt nytkään: tien vieressä oli yhtäkkiä tuuhea sinivuokkorypäs, ihan kuin siihen kukkakimpuksi laitettu. Ajattelin, että siinä ne olivat minun äitienpäiväkukkani.
Metsä on kyllä voimaannuttava paikka. Keväällä on mukavaa, kun näkee kauas eikä itikat kiusaa. Poluilla on hyvä päästellä.

 Aitoosta siirryttiin puolen päivän aikaan kotiin ja päivä jatkui haravoinnin merkeissä. Nyt löhöillään sisällä ihan voipuneina.

Vielä 4 viikkoa töitä jäljellä. Sitten taas 24h kotiäidiksi. Pistää miettimään monenlaisia asioita. Viime aikoina olen ajatellut, etten ole kovin hyvä äiti. Pinna on liian lyhyt. Ruokalista mielikuvitukseton. Ei tarpeeksi aikaa lapsille. Ja kaikkea sellaista. Mutta näillä mennään. Eikun leuka rintaan ja kohti uutta viikkoa!