Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 24. lokakuuta 2011

Puntari: Hurja kylppäriremontti

Aikanaan, kun tätä taloa alettiin rempata, alakerran kylppäritilat kokivat ehkä suurimman muodonmuutoksen. Kellarikerroksen lattiaa räjäyteltiin ja kiveä kannettiin kilokaupalla mäelle, jotta tiloihin saatiin sellainen huonekorkeus, jossa isäntäkin pystyy selkä suorana oleskelemaan. Sauna ja pesuhuone jäivät samoille paikoille kuin ennenkin, mutta kevyttä faceliftiä tiloihin tehtiin...






Sisustusmuoti oli vuonna 2006 sellainen, että saunoihin tehtiin kovin paljon lasiseiniä. Sellaisia mekin hetki harkittiin, mutta mentiin sitten kuitenkin ihan perinteisellä lasiovilinjalla. Ja hyvä niin, sen verran harvoin tulee pyyhittyä vesi- ja saippuaroiskeita siitä pienestä lasiovestakaan, että isompien pintojen puhtaanapito olisi ollut melkoinen haaste näin laiskalle emännälle.
Koska eletään sen verran kilpavarusteluhenkistä aikaa, niin tietysti ammettakin harkittiin. Mutta ei sellaista kylppäriin olisi mahtunut ja aika turhake se muutenkin olisi ollut. Muksut mulaa onnellisina Orthexin vauvapaljuissa, ja ovat ihan tyytyväisiä kun eivät paremmasta tiedä.
Suihkuja on vain yksi tavismalli, mutta hyvin se on riittänyt: kenenkään ei ole tarvinnut hikisenä pesutiloista poistua eikä tappelua suihkuvuoroistakaan ole tullut.
Ihaninta meidän saunassa on kiukaat, joita on siis kaksi: puu- ja sähkölämmitteiset. Molempia tulee käytettyä vähän sen mukaan, kuinka ehtii ja jaksaa kantaa puita ja sytytellä pesää.
Mitään ylellistä spa-tunnelmaa meidän kylppäristä on turha hakea, mutta jos alkuperäiseen vertaa, niin jotain muutosta saatiin aikaan. Ja vieläpä kohtuulliseen hintaan.






sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kyllikit maailmalla: Tampere

Eilen vietettiin viralliset Kyllikkien Hullut päivät. Eli lähdettiin Tampereelle ihmettelemään ison maailman menoa.
Ensimmäinen shoppailukierros suoritettiin vakiokirpparillamme Kangasalla. Kyllähän sieltä taas tavaraa löytyi aina Tupperware-kipoista (joo, aina me ostetaan niitä) vaatteisiin ja peleihin. Pari joululahjaostostakin tuli jo kirpparilta suoritettua. Kierrätyslahjat kunniaan!

Kirpparilta auto navigoitiin kohti Veskaa, tuota Pirkkalan omaa ostosparatiisia. Veska on kiva paikka. Siellä on kaikki rättikaupat, missä voi katsella mihin kaikkeen rahansa voisi pistää, mutta ihmisiä ei ole missään. Valikoima kaupoissa on hyvä. Kauppakeskuksessa on ilmainen ja siisti vessa.
Veskassa sorruimme tekemään muutamat vaateostokset, kun halvalla sai.
Söimme myös eväät Veskan penkillä, kun hiuko pääsi yllättämään. Muistelimme siinä porkkanaa ja ruisleipää mussuttaessamme Rane Vekkilän kommenttia. " Köyhän täytyy olla nöyrä. Jos köyhä ei ole nöyrä, se on kohta tosi köyhä". Niinpä.

Raskausmuotia ala Hanna, sponsored by Nokian kumisaappaat.

Mihinkään ei mennä ilman eväitä!

Tupperware EcoPure Juomapullo ja kännykkä, miten pärjäsimmekään ennen ilman näitä? ihmettelee Hanna.

Veskan rauhallinen aamutunnelma vaihtui hektisyyteen Hämeenkadulla, kun vaihdoimme maisemaa ja tsekkasimme Tampereen keskustan butiikkeja. Juotiin me sitten kaikesta nuukuudestamme huolimatta latet Coffee Housessa. Samalla kuvittelimme olevamme jossain ulkomailla, meille kun tuollainen cityvilske on eksotiikkaa. Kotikulmilla törmää ennemmin lehmiin tai hirviin kuin ihmisiin.
Otimme myös rohkeat askeleet kosken yli ja ihmettelimme Keskustorilla olevaa syystoria. Hanna tarjoutui koemaistajaksi ja laadunvarmistajaksi brittiläiselle Fudge-ständille. Lopulta onnistuimme ohittamaan myyntipisteen kuitenkin nollakaloreilla.



Henkistä turhautumista koettiin lastenvaateosastojen värikoodatussa maailmassa. Ei ole helppoa olla tyttö eikä tyttölapsen äiti. Ellei sitten satu rakastamaan pinkkiä tai vaaleanpunaista.
Lähestyviä pahoinvoinnin aaltoja herättivät myös kauppojen stailatut mallinuket, siis ne lapsiversiot, jotka viestittävät meille, että lastemme kuuluisi pukeutua kuin pienet martina aitolehdet. Huivit kaulaan, saapikkaat jalkaan ja Luis Vuitton käteen. Jeps!!!

Ennen reissumme finaalipelejä Kangasalan Löytötexissä kävimme vielä tankkaamassa Tampereen keskustassa (olisko ollut Aleksanterinkadulla?) olevassa Vohvelikahvilassa. Kaffee, kaakao ja vohvelit maistuivat makialle. Paikka olisi ihan napakymppi ilman järkkyä rasvankäryä, eiks ne ole ikinä kuulleet liesituulettimista?!


Täällä me yritettiin näyttää boheemeilta mutta sivistyneiltä, eikä siltä, että...

...nyt JUMANKAUTA vähän äkkiä sitä kaakaoo ja vohvelia tänne!!!

perjantai 21. lokakuuta 2011

Halkomäki : Ihania ihmisiä!



Syksyn pimeät illat ja päivien harmaus lehdettömien puiden ympärillä on laskeutunut tänne Halkomäkeenkin pikkuhiljaa. Rakastan niin tätä vuodenaikaa!!! Sadepäivinä on todella harmaata ja hämyistä, mutta kun aurinko paistaa, niin vähäkin keltainen väri hehkuu luonnossa mielettömän kauniina!


Tällä viikolla olen jaksanut iloita ihan kaikesta niin tositosi pienestäkin mukavasta. Nimittäin te IHANAT IHMISET olette piristäneet mun oloani niin monin eri tavoin! Olen saanut monet tsemppaavat tekstiviestit, ihanat sympatia&empatiapuhelut, muutaman vertaistukisähköpostin ja useita lämpöisiä halauksia ja kohtaamisia tuolla kylillä. Ja ystäviä on käynyt kyläilemässä kahvin ja kaurakeksien kanssa. Ja täällä plokissa teitä IHANIA on käynyt myös! Ja tiedättekö mitä? Ilmeisesti kaikki tämä on saanut aikaan sen, että mulla on ollut paras viikko aikoihin! JEE!!! Ei yhtään jalatonta päivää ja kolotuskin ihan kohtuullisissa mittakaavoissa. Yöllä tosin olen valvonut, mutta mitäpä siitä kun päivisin on saanut olla rauhaksiin. Kaikki alkoi viime viikon lopulla, kun adoptiosiskoni Miia ilmoitti, että hänen on nyt syytä tulla kyläilemään viikonlopuksi. Jo se, että sai seuraa oli kuin lottovoitto, mutta Miiapa nosti vielä mun joriinit penkeistä kellariin ja auttoi tekemättömissä pihahommissa! Lisäksi lauantaille oli kutsu ystävien uuteen kotiin saunomaan, ja olotila on niinkin hyvä että pystyin sinne ennakko-odotuksista huolimatta lähtemään. Ja olikin tosi kiva ilta; loistavaa seuraa, ruokaa, herkkuja ja rentoutumista saunassa ja ulkoporeissa. Kyllä teki ihmeitä! Ja tämän viikon kohokohtana on ollut Kyllikkien yhteinen reissu "ulkomaille Espooseen", ystävämme Viivin ja prinsessa Saimin luo. Iloinen jälleennäkeminen pitkästä aikaa, muksut pyörivät leikkiensä parissa ja me rupateltiin kuulumisia siinä herkuttelun ohessa. Pitkä automatkakin meni yllättävän hyvin kaikilta meiltä. Pikkutyttöjen mielestä matkan jännittävin osuus oli kehä I:n pitkä tunneli, mutta myös vastaan tulevien rekkojen määrä irrotti jatkuvan pulputuksen ja kiljahduksia takapenkillä. Se on meille maalaisille aina yhtä jännittävä paikka lähteä seikkailemaan kehä III:n sisäpuolelle...luojan kiitos navigaattori on keksitty!!!

Tänä viikonloppuna Aitoo on varmaan yksi Suomen hiljaisimmista kylistä. Nimittäin perinteinen Kirkastusjuhlien työntekijäristeily starttasi viideltä kolmen bussin voimin kohti Turkua. Puoli kylää on pari päivää pimeänä kun talkooväki ottaa ilon irti reissusta. Toivottavasti ei tule syysmyrskyä, nyt ainakin näyttää kelit hyvältä. Tiina voi joskus kertoa vähän tarkemmin muutamasta mukavasta myrskykokemuksesta kyseisellä reissulla ...heh heh...!!!  Tänä vuonna risteilyt jää meikäläiseltä väliin ja sen sijasta vietän rauhaisat sinkkupäivät ihan kotioloissa. T lähti juuri hirmuisen miehisen pakkaushärdellin ja pikaruokailun jälkeen kohti bussipysäkkiä. Turvallista matkaa vaan...  Illaksi on jääkaapissa varattuna patonkia erilaisilla täytteillä, salaattia, wokkia ja niitä ennen nautiskellaan piiiitkä sauna siiderin seurassa. Loppuillasta ajattelin viihdyttää itseäni Jane Austenin elokuvalla Ylpeys ja Ennakkoluulo. Huoh...se on vaan niin hyvä...ja ihana...legendaarinen! Tuli takkaan ja kynttilöitä palamaan, sohvalle viltin alle fiilistelemään.


Vielä ihanista ihmisistä puheen ollen, Kyllikit saivat aikaa sitten pari plokitunnustusta Ellikseltä ja Hannalta.Mä olen ihan kympillä unohtanut koko jutun, Tiina sentään tuossa aikaisemmin niihin vastailikin. Jospa minäkin nyt perjantain kunniaksi!

KOLME KYSYMYSTÄ ELLIKSELTÄ:
 
1. Mikä on lempivärisi?
Hirmu vaikea kysymys...kotona tykkään muutella värejä vuodenaikojen mukaan, vaatteissa taas ihan päivän fiiliksen mukaan. Tykkään siitä, että värit joko antavat energiaa tai rauhoittavat. Kovasti murretut sävyt eivät ehkä ole eniten mun makuuni. Punainen on kestolemppari, samoin syksyiset kirkkaat värit luonnossa.

2. Mikä on lempiruokasi?
Toinen vaikea kysymys, suorastaan ihan mahdoton!!! Mä kun rakastan ruokaa miltei kaikessa muodossa. Oikeastaan olisi helpompi vastata siihen, mistä en niin kovasti pidä: merenelävät, janssonin kiusaus ja sisäelinruuat. Maksalaatikko on tosin herkkua kyllä!

3. Mikä on paikka, jossa haluaisit käydä?
Viimeaikoina olen haaveillut Lapin vaellusreissusta Muotkatuntureille sekä matkasta Italiaan, Siennaan.



HURJA HANNALTA:KYMMENEN ASIAA MINUSTA

1. Kyllikkitohinoissa sivupersoonani on nimeltään Aune. Aune on touhukas häärääjä kyökin puolella, järjestää juhliin tarjoilut ja tekee polttopuut, lumityöt ja ihailee isomummoaan.

2. Nauruni kuulostaa siltä, kuin kiimainen riekko huutaisi tunturissa
    (Tämän määritelmän on antanut Rovaniemen opiskeluaikoina ystäväni Jiipee)

3. Väsyneenä vajoan noin viisivuotiaan tasolle! Sääliksi käy kanssaihmisiä silloin(kin)!

4. Jos saisin valita yhden artistin kotiini yhden illan iloksi, ottaisin Samuli Edelmannin.
     Hätätilanteessa kävisi myös Ketosen Antti!

5. Inhoan kovaäänisiä mopoja!

6. En ole koskaan juonut itseäni humalaan. "Hitaat silmät" saa yhdestä viinilasillisesta, se piisaa meikäläiselle!

7. Luen eniten keitto- ja leivontakirjoja. "Oikeista kirjoista" kiinnostavat useimmiten elämänkerrat.

8. Kaikkein rakkain harrastukseni on jänisjahti ja siihen liittyvä luonnossa kulkeminen. Ajokoiran puuttuessa se on nyt viime vuosina jäänyt tyystin paitsioon ja vaihtunut maastopyöräilyyn, suunnistukseen, sienestykseen ja marjastukseen. Hyviä lajeja nekin!

9. Levyhyllystäni löytyy kolme Sunrise Avenuen levyä  (...tiedän...ei saisi...)

10. Rakkain autoni on ollut mustikan sininen VW Polo -97, litraisella moottorilla varustettuna. Kerran Polokuski, aina Polokuski!


Leppoisaa viikonloppua täältä hämärtyvästä Halkomäestä!

torstai 20. lokakuuta 2011

Puntari: Niinä päivinä kun...

...pellettikattilan vikahälytyssireeni huutaa pannuhuoneessa kun hipsii keittiöön rauhassa keittämään aamukahvia
...roju leviää ympäri kämppää holtittomasti
...kodinhoitohuoneen lattialle voisi kylvää perunoita
...banaanikärpäset ovat valloittaneet jo jääkaapinkin
...elämän ainoa päämäärä on täyttää ja tyhjentää astianpesukone ja pyykinpesukone
...melkein purskahtaa itkuun, kun lasten kanssa ulos lähteminen on pelkkää tappelua, itkua ja hammasten kiristystä
...tulee ajatelleeksi, että pitäisikö ihmisellä olla kaksi kotia, joista toiseen voisi vetäytyä aina silloin tällöin latautumaan täyteen hiljaisuuteen, minne voisi tilata etelänpoikien valmistamaa pitsaa suoraan kotiovelle, syödä sen pitsan kertakäyttövälineillä kaukolämmöllä lämpiävän asunnon tunnelmasta nauttien, ja missään, missään ei olisi yhtään ketään.

Ei mulla tänään muuta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Puntari: Raksahommia




Uskokaa tai älkää, meidän paja valmistuu joskus. Hitaasti mutta varmasti. Orja on käynyt lokakuussa tekemässä muun muassa valun leivinuunin ympärille ja kaivanut lattiasta ylimääräisen maa-aineksen pois. Sakke laittoi styroxit pajan ulkopuolelle ja tasoitteli maan.
Hommiahan on vielä tiedossa runsaasti. Täytyisi tehdä "kivijalka" eli tukkia nuo tolppien väliset osuudet jollain keinolla. Lattia on vasta mietinnässä, vaikka siihen on jo onneksi vanhoja lankkuja tiedossa (mökin puretusta lattiasta). Piippua ei tässä vaiheessa edes suunnitella muurattavaksi, vaikka leivinuuni olisi periaatteessa käyttökelpoinen.
Oma urakkani ikkunoiden kimpussa päättyi jo alkusyksystä ja siellä ne nyt ottavat vastaan ensimmäisen talvensa paikoillaan. Olen suosiolla jättäytynyt pois kaikista likaisista hommista ja aion kaivaa vanhan Puman remppatuulipukuni naftaliinista vasta sitten, kun sisähommat alkavat. Jos ne nyt joskus alkavat...Onneksi on tätä tiimiä ympärillä, että voi itse toimia työnjohtohommissa.
Ajatuksia pajan käytön suhteen on sinkoillut ilmassa. Kaverini Liisa ehdotti, että siellä kokoontuisi syksyisin salaseura kertomassa kummitusjuttuja ja istumassa iltaa. Latukahvion tilasi joku, sillä kunnan ladut kulkevat ihan pajan vierestä. Alunperin innostus pajan kunnostamiseen syntyi siitä, että Hanna ja äiti voisivat pitää siellä joskus akvarellitöidensä kesänäyttelyn. Nyt ajatuksissa on pyörinyt myös pajan ja pyöräilyn yhdistäminen tavalla tai toisella. Saas katsoa, mitä tästä kaikesta oikein syntyy. Ei välttämättä mitään.

Rakennushommien innoittamana Maire ja Saima ovat rakennelleet omia "majojaan" vanhoista tiilistä, kepeistä ja lehdistä pihassa. Syyssäät eivät ole juuri raksahommia suosineet. Saimaa ei onneksi kosteus haittaa, sillä löysin kirpparilta kahdella eurolla mainion kurahaalarin, jonka värikkyys saa aina hyvälle tuulelle. Jollain tavalla haalarista tulee mieleen 1990-luku ja Benetton...





lauantai 15. lokakuuta 2011

Puntari: Talvipyöräilyä

Eilen tuntui reilun viikon flunssailun jälkeen siltä, että uskaltaa taas hypätä pyörän selkään. Edellisen lenkin tein viime viikon tiistaina ja se oli siis eka pyörälenkki sitten Finlandia MTB:n.
Otin työpäivän jälkeen alkuhiet pintaan imuroimalla ja siivoamalla ja kun Sakke kotiutui omalta pyörälenkiltään, hyppäsin itsekin ajotamineisiin ja lähdin matkaan.
Varmuuden vuoksi virittelin mukaan lampun ja kartan, jos vaikka pimeys ja uusi reittivalinta kohti Laippaa aiheuttaisivat ongelmia.

Suuntasin Kuhmalahden kirkonkylältä kohti Laippaa ja Rajalan kämppää. Ilma oli uskomattoman hieno. Iltapäiväaurinko kultasi luonnon kirkkaita värejä. Kaikki metsäjärvet olivat peilityyniä. Kirpakka viileys viestitti siitä, että kesä on kaukainen muisto vain.
Laippaan menevä tie oli yllättävää jumppaa ylämäkien ja alamäkien vuorotellessa matkalla. Ajaminen oli silti niin hauskaa, että vaikka piti lähteä sellaiselle rauhalliselle flunssastatoipumislenkille, niin väkisinkin meinasi lähteä mopo käsistä. Vilkaisu sykemittariin sai kyllä aina vauhdin rauhoittumaan.

Mutta voi tsiisus, kuinka kylmältä jo tuntui pyöräily. Tietysti hiki pukkasi selkään ja päänahkaan, mutta varpaat olivat lenkin loppupuolella aivan jäässä ja ilman kunnon fleece-windstopperhanskoja ja kaulaan viriteltyä liinaa olisin ollut pulassa. Oli siinä ja siinä, ettei sormet palellut jo nyt. Päässä oli buffista tehty pipo kypärän alla, mutta viima otti ikävästi korviin. Joku tuulta pitävä viritys on pakko hankkia päähän, jos ja kun tätä talvipyöräilyä aikoo harrastaa (ja minähän aion, etenkin jos ei tule hiihtokelejä vielä pitkään aikaan)!

Kotitielle kurvatessani näin, että meidän perheen tiimi oli ottanut myös pyörät alleen ja rullailivat rannasta kotia kohti. Polkaisin sitten sinne ja saatiin kunnon perhepyöräily tähän lenkin loppuun.
Saima vetelee sellaista vauhtia potkupyörällään, että ei jää yhtään meidän muiden tahdista, ja Mairekin on saanut polkemiseensa ihan uutta intoa ja on pyöräillyt jo yli 4 km matkoja.
Voi melkein todeta, että meillä oli varsinainen retropyöräily, sillä kalusto oli Saiman pyörää lukuun ottamatta enemmän tai vähemmän 90-luvulta.

Olosuhteiden pakosta Kona on korvannut Spessun. Sakari nimittäin riisui
ykkösmenopelistäni vanteet omaan pyöräänsä, kun sai omansa (taas) mutkalle.

Evästauko. Maire keskittyy rusinoiden syömiseen, Saima menis jo.

Suomalaisen naismaastopyöräilyn tulevaisuus on turvattu :)



Viikonloppu on edessä ja tänään on tarkoitus käydä yksillä synttäreillä Lempäälässä. Huomenna ehkä mökille eristyshommiin ja ensi viikolla kaikkia mukavia syyslomarientoja eri puolilla Suomea. Tekemistä siis riittää.

Mukavaa syysviikonloppua kaikille! Pysykää lämpiminä!
(Ja muistakaa olla kilttejä, meidän puutarhassa nähtiin tänä aamuna jo ensimmäinen tonttu...)

Päivitys illalla klo 18: Tämän päivän Prisma-reissulta jäi käteen 600 grammaa irtokarkkeja. Tarjouksessa olivat 4,90/kilo. Ajattelin kerralla ottaa kilon, mutta sitten vaan siinä laarin äärellä loppui kantti. Nyt ne irtokarkit huutelee mua tuolta keittiön kaapista. Ja avattu punaviinipullo jääkaapista. Tajuaiskohan lapset mennä ajoissa nukkumaan, niin voisin aloittaa privaattipidot täällä?!
Kirppispyrähdys Kangasalla oli myös hyvin tuottoisa: muutama Tupperware-kippo, kaksi Marimekon käsipyyhettä ja mielettömän kiva neulebolero itselle. Ihan puoli-ilmaiseksi.

torstai 13. lokakuuta 2011

Halkomäki: Rahat takaisin!

Tasan vuosi sitten istuin Dubain hillittömässä kuumuudessa aurinkovarjon alla, luin kirjaa ja katselin ulapalla siintäviä öljynporauslauttoja. 
Nautin olostani...

(Huokaus...)


Halkomäki on ollut plokissa nyt hiljaisempana osapuolena ja siihen on syynsä. Yksin kotona sairaslomalla käkkiminen ei tunnu olevan sitä kaikkein luovinta aikaa. Ei tapahdu mitään, mistä kirjoittaa. Ajatuksetkin kiertää samaa rataa yhä vain karmistuvan olotilan ympärillä.
Ajattelinkin varoittaa tässä vaiheessa, kun sentään vielä sormet toimivat ja kykenen kävelemään tähän koneelle, kaikkia niitä poloisia jotka yhtään suunnittelevat vatsansa kasvattamista lisääntymistarkoituksessa. Nimittäin ei ole hääppöistä tämä touhu. Paljon on kuultu markkinapuheita siitä miten tämä on naisen elämän parasta aikaa/ olin elämäni vedossa/ näytin kauniimmalta kuin koskaan/ nautin raskaudesta joka solullani/ harrastin liikuntaa normaalisti synnytykseen saakka/ voisin aina olla raskaana, niin ihanaa se oli...
JOO-O. Voihan se varmaan noin ollakin. Jollakin meistä. Harvoin kuulee kommentteja, että raskaana oleminen on ihan hanurista!!! Ehkei sitä kehtaa ääneen sanoa, kun kuitenkin hyvän asian puolesta joutuu kärvistelemään. No minä kyllä kehtaan. Voisin vaikka vaatia rahojani takaisin tämän luokan huijauksesta. Tai voisin vaikka heti tehdä Kelalle anomuksen, että raskauden kanssa kärvisteleville maksettaisiin jotain ylimääräisiä kärsimyskorvauksia ihan jo vaikka siitä hyvästä, että pettymys raskausajan todellisuuteen on voinut olla valtava. Ja että suklaata kuluu enemmän kuin normiraskauksissa. Saahan keliakikotkin jotain apurahaa! Tai että syksyn kohokohta, Stockmannin hullut päivät jäävät liikuntakyvyn heikentyessä kokonaan väliin. Tai vaikka ihan vaan siksi, että elämä kutistuu hiirenpapanan kokoiseksi!


Vaikka en elätellytkään mitään ruusuisia haaveita odotusajasta, saati koko touhusta, on tämä kokonaispaketti ollut silti melkoinen yllätys. Tiesin, että toisilla voi selkä sanoa sopimuksensa irti ja pakottaa vuodelepoon, joillakin vaivaa raskausmyrkytys tai ennenaikaiset supistukset. Tai voi olla verenpainetta ja sokerisekoiluja. Alkuraskaudesta olin valmistautunut möyrimään pää vadissa makuuhuoneen ja kylppärin väliä, mutta kuinkas kävikään: voin oikein mainiosti ensimmäiset kolme ja puoli kuukautta. Ei tietoakaan pahoinvoinnista, väsymyksestä tai ylipäätään mistään negatiivisesta. Ehdinkin jo ajatella, että tämä hommahan sopii meikäläiselle! Ei pitäisi nuolaista ennen kuin...heh heh. Viikosta 16 alkoi jatkuva supistelu, sen mukana menivät yöunet ja tilalle tuli tukala kivikova kokonaisolotila, johon ei auttanut kuin se, että makasi härskisti pitkänään aamusta iltaan. Mallorcameiningillä. Kaveriksi supisteluille tulivat helvetilliset lantiokivut, jotka pahimpina päivinä vievät liikuntakyvyn kokonaan. Kaikki liikunta, jopa 900 metrin rauhaisa iltakävely on pitänyt jättää, mitään paria kiloa painavampaa ei voi kantaa tai nostella ja kyykkyyn meneminen on ihan mahdotonta. Ensin korvienvälillä kesti  tovi tottua uuteen vanhainkotimaiseen elämäntyyliin. Tosin vanhainkodissakin on varmaan vetreämpää porukkaa... Nyt pitää opetella kestämään sitä, että voi olla monta päivää, ettei kivutonta hetkeä ole kuin niiden muutaman tunnin aikana jotka saa nukuttua. Missään asennossa ei ole hyvä olla viittä minuuttia pidempään. Pitäisi kai harjoitella ilmassa leijumista josko se auttaisi?
Että tämmöistä täällä noin karkeasti jaoteltuna. Ja suunta on koko ajan kohti jotain uutta kremppaa karmeampaa olotilaa. Kaupan päällisiksi on tietenkin tullut myös liuta kaikkia muita mukavia "pikkuvaivoja", jotka tuovat sopivasti oman lisänsä tähän soppaan.  Että on tämä vaan hienoa aikaa!!! Eikä mua todellakaan lohduta kommentit: eihän sulla ole enää kuin kaksi kuukautta jäljellä, sitten se on ohi! KAKSI KUUKAUTTA!!! Kaksi hemmetin pitkää kuukautta. Kun jo päivät tuntuvat ikuisuudelta. Onneksi toi pikkuipana tuolla vatsamakkaroiden takana on autuaan tietämätön mitä hänen valmistusprosessinsa äiskäparalle aiheuttaa. Sehän ei muuten kehtaisi tulla sieltä ikänä ulos! 

Kun saisi edes yhden normioloisen päivän niin se auttaisi taas jaksamaan. Kroppa alkaa väsyä jatkuvaan kipuun ja unettomuuteen. Mutta onneksi sitä ei ole siis kuin se kaksi kuukautta jäljellä...sitten kärvistelläänkin sen raivopäisen pikkuihmisen kanssa joka huutaa koliikkia ja maailman tuskaansa ensimmäiset neljä vuotta. Jos tulee äitiinsä, se ei syö eikä nuku, jos isäänsä, sillä on kaikki mahdolliset allergiat ja astmat ja se oppii ajamaan moottorikelkalla ennen kuin  kävelee. Huoh.
Yritän vakaasti kuitenkin uskoa, että lopputulos olisi kaiken tämän väärti. Ja tiedän kyllä, että moni viettäisi 9 kuukautta vaikka aidan seipäänä että saisi lapsen. Tiedän olevani etuoikeutettu, kyllä! Mutta silti tällainen pieni varoituksen sana ja mielentilan purkaus tästä "odotuksen ihanuudesta". Ei se aina mene niin kuin Tömsröössä, kuten Maire tapaa sanoa.

Viime keväinen Ylläksen reissu todisti, että pikkuipanat voivat olla ihan loistavaa matkaseuraa kahdentoista tunnin ajan! Matkaa taitettiin vain iloisissa tunnelmissa!

Maire ja Saima ovatkin olleet mun ahkerimpia hoitajiani. Niin kuin Tiina tuossa aiemmin kertoi, olen ollut vahtimassa tyttöjä noin kerran viikossa Kuhmiksessa. Toisin sanoen se tarkoittaa sitä, että tytöt leikkii sairaalaa ja hoitaa mua suurimman osan ajasta, mä makaan sohvalla, palvelen niille ruuan pöytään ja sitten katsellaan vaikka vähän Muumeja tai Heinähattua ja Vilttitossua. Olenkin tässä muutamien viikkojen aikana saanut enemmän lääkkeitä ja rokotuksia kuin vuosiin. Lisäksi minulle on tehty pari sydänleikkausta, otettu röntgenkuvia, kipsattu kättä ja poistettu näppylöitä ja maksa. Lapsikin on oikeastaan jo syntynyt, kaikkien yllätykseksi se oli yksijalkainen nallekarhu, jonka hoitaja Maire halusi viedä omaan kotiinsa yöksi hoitoon, koska se oli niin suloinen. Hinkkalan käkättimet ovat kaikessa ihanuudessaan sellaisia aurinkoja, jotka piristävät jomottavimmankin päivän takuuvarmasti. Tytöt ovat jo tehneet yhdessä työnjakosopimuksen, että kun tädin vauva syntyy niin Maire vaihtaa vaipat ja Saima syöttää. Niin helppoa se on. Mihinkähän mua sitten edes tarvitaan? Ehkä tämä kaikki tuskailu onkin vain kompensointia siitä, että mua odottaa kohta siis niiiiin helppo elämä.... No aivan varmasti!