Puntari: Lomalta

On syöty aika monta munkkia ja juotu aika monta mukillista kaakaota. Ihmetelty lumen määrää (melkein metri). On tehty ennätyspitkiä hiihtoretkiä ( 3km), päästy valmiiseen aamupalapöytään, kuultu hienoja konsertteja Ylläs Jazz&Bluesin merkeissä (Hra. Heinämäki, Marko Haavisto Duo, Sweet Jeena), syöty hyvin, telmitty hangessa ja käyty Sport Shopissa. Menty gondolilla tunturin huipulle ja laskettu sieltä alas.

Ja nyt körötellään kotia kohti jossain Kemin ja Oulun välissä. Mun ensimmäinen on the road -kirjoitus, on tää ihmeellistä, tää nykyaika.

ps. Rispektiä Ylläs-Skin hissihenkilökunnalle. Kyllä se vaan piristää ryytyneen kotiäidin mielialaa, kun hissipoika puhuttelee termeillä "nuori kaunotar". Piti oikein vilkaista, että kuka takanani tulee, mutta kyllä siellä tyhjää oli. Ne olikin noi mun lasit, kypärä ja Burtonin liivi, jotka pääsivät hämäämään.

Halkomäki: Rakastaa rakastaa...

Tiina on täällä tasaisin väliajoin muistutellut parisuhdeasioista. Siitä miten täytyy aina välillä ottaa aikalisää itselle ja parisuhteelle, päivittää missä mennään. Eli siis varmistaa, rakastaako se vaiko eikö rakasta... Blogeissa tuodaan usein esille kaikkia ihania parisuhdejuttuja, kuinka menee niin ihanasti ja oma mies on niin ihana ja tuo aina kaikkea ihanaa ja ihanaa ihanaa. Ja käydään yhdessä drinksuilla ja vietetään ravintolailtaa tai hotelliviikonloppua tai kotoisia kynttiläpunaviini-iltoja. Nykyään mä olen lukenut ehkä jopa vähän kateellisena sellaisia postauksia. Täällä takametsien siimeksessä kun moinen on todella harvinaista herkkua. Me käytiin mun miähen kanssa ravintolassa syömässä viime kuussa. Edellisestä kaksin vietetystä illasta (3h) oli yli 10 kuukautta aikaa. Ei täältä niin vaan lähdetä hurvittelemaan! Jos lähdettäisiin trendikkäästi drinksuille, niin pitäisi ajaa Tampereelle mikäli aikoisi päästä kaljakuppilaa parempaan paikkaan viihtymään. Eli ajat tunnin kylille, otat drinksut ja ajat tunnin takaisin. Näppärää ja käytännöllistä!

Me naisethan yleensä tykätään jos meitä vähän huomioidaan tai hemmotellaan. Tai siis tykättäis. Mun miäs ei juuri tuo mulle kukkia. Asiasta toisinaan vähän murisenkin, koska tykkään leikkokukista niin kauhean paljon. Tiinan kanssahan me ollaan jo vuosia haaveiltu sellaista sydämenmuotoiseista suklaarasioista, joita Aku aina tasaisin väliajoin roudaa Iineksen ovelle. Sellainen olisi yltiöromanttinen juttu. Eipä ole suklaarasiaakaan kuulunut. Kukat + suklaarasia veisi varmaan jo tajun...
Kyllä se romantiikka on yleensä revittävä arjesta ja katsottava asioita vähän kierosti sivusta nähdäkseen kaiken takana piileskelevän punaisen sydämen. Yhtenäkin iltana miäs korjasi ja huolsi pyyteettömästi mun rikkaimurin vaikka kello löi yhtätoista ja se oli rättiväsynyt. Tosirakkautta! Eräänä perjantaina se tuli kotiin uuden sähkövatkaimen kanssa ja totesi, että vain parasta vaimolle! Kenwoodia kyllä toivoin ja Electroluxin sain...sama kun toivoisi Mersua ja saisi Fordin, jos miehiseen maailmaan vertaa! Liki neljäkymmentä vuotta palvellut mummon keltainen perintökalleusKenwood sai väistyä eläkepäiville kakkospeliksi. Kyllä mä olin onnessani!!! Ja miten hyvä se vatkain olikaan! Eikä siinä vielä kaikki! Miäs tuli nyt kotiin Pariisin työreissulta. Tuliaisina rasiallinen ihkuja macaron -leivoksia ja SE SYDÄMEN MUOTOINEN SUKLAARASIA!!! OMG!!! Jotain se on oppinut? Meinasin pyörtyä!!! Ihania ranskalaisia suklaakonvehteja... En ole vielä edes raaskinut avata rasiaa, kun täytyy sitten tarjota niitä Tiinallekin. Se kun on niin vihreä kateudesta ettei saa myrkytykseltään sanaa suustaan. Niin monta vuotta kun olen tuota rasiaa toivonut ja nyt sen sain, niin ihan tässä tyhjiössä ollaan. Mistähän sitä sitte haaveilisi???

No, nyt ei tartte ainakaan vuoteen miettiä että rakastaakohan se.

Rakastaahan se, pakostikin!

Halkomäki: Meinasi lipsahtaa!

Tähän on tultu. Pitäisköhän harkita jo jotain lääkitystä? Jos ihmisellä on mahdollisuus lähteä hiihtämään, vieläpä ilman aikatauluja, niin hän miettii, että jäisikö sittenkin kotiin tekemään viikkosiivousta!!! Siis mitä? Missä vaiheessa ollaan ylitetty joku raja? Huoh. Olen suorastaan jopa vähän pettynyt itseeni!
Koko viikon olen odottanut kuin kuuta nousevaksi pääsyä hiihtoladulle. Koittanut järjestellä aikaa ja mahdollisuuksia, mutta planeetat kai ovat olleet huonossa asennossa. Perjantaina illalla selvisi, että lauantain aamupäivä olisi passeli ajankohta lähteä ladulle. Katselin kamppeetkin valmiiksi ja tein reittisuunnitelmaa; Kaukkalaan ja takaisin. Sitten tänä aamuna poitsut keksivätkin lähteä kahdestaan vähän liikenteeseen ja nostivat kytkintä hätäisesti. Jäin yksin kotiin. Katselin villakoiria ja pölymattoja olohuoneessa, keittiön tiskivuorta ja makuuhuoneen pyykkikoreja silmät kiiluen: mikä jumalainen mahdollisuus SIIVOTA!!! YKSIN!!! Jos en menekään hiihtämään vaan SIIVOAN! NAUTIN ja SIIVOAN! Hiihtämään ehdin sitten myöhemminkin! Hetken olin jo mielikuvissani pölyhuiskan varressa, kunnes järki, tai mikä se nyt onkaan, otti voiton. Ladulle ja äkkiä!!!

Luisto oli mieletön ja ladut hyvässä kunnossa. Lentokeli! Kuntoradan lenkiltä suunnistin Kaukkalaan, latu-ura kapeni, ajatukset laajeni. Hiljainen luminen metsä. Eläinten jälkiä, tuulen heittämiä lumipaakkuja. Miten siitä voikaan nauttia, oijoi!
Puolitoista tuntia suksilla, hikinen ja onnellinen, akkunsa ladannut mimmi ponkaisi kotiin metsän siimeksestä. Pyhästi lupasin itselleni,etten IKINÄ enää aio suoda edes puolikasta ajatusta Tolun tuoksuiselle lattiamopille jos vaihtoehtona on mahdollisuus nauttia elämästä sukset jalassa!

Meidän omalla yhdysladulla on näköjään nelijalkaisiakin käyttäjiä!

Halkomäki: Me kaksi vain...

Viimeiset pari viikkoa on taas eletty AYV:n kulta-aikaa (siis perustamani vertaistukiryhmä Anonyymit Yrittäjän Vaimot). Miäs maailmalla, minä ja Pikku-Kiiski kaksin kotona. AH! Ei vaan, tosi mukavasti meillä on mennyt, eikä vanne vielä kiristä päätä, mutta kyllä sinkkuelämälläkin on rajansa. Menneessä elämässäni nautin suunnattomasti yksinolosta, urheilin, kokkailin ja tein käsitöitä. Tykkäsin siitä että oli aikaa ihan vaan omille jutuille, eikä arki pyörinyt pelkän yrittäjän aikataulutuksen mukaan. Olin aina ihan onnessani kun miäs lähti reissuun! Nyt se sinkkuarki on hiukan toisenlaista, kun kotona on tuo oma pieni seuramies, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei ole seurasta eikä ohjelmasta puutetta, koko ajan mennään. Ja mä tykkään siitäkin ihan hirveästi, me voidaan ipanan kanssa tehdä omia juttuja omilla aikatauluillamme, ei tarvitse arpoa koska se miäs on kotona ja soppakattila pöydässä. Voidaan pitää vähän unikouluakin ilman että kukaan kiristelee hampaitaan univelkojen rassatessa, miten ihanaa...! Silti tuntuu kivalta, että ensi yönä saadaan kotiin yksi väsynyt matkustaja, joka tosin nostaa kytkintä taas jo tiistaina, mutta palaa sentään jo parin päivän päästä kotiin.

Viime viikonloppuna saatiin meille yökylään Puntarin pimut, ne kutsuivat itse itsensä tänne Aitoon humuun! Vaikka kivaa meillä tosiaan on kaksinkin, niin kyllä se vaan piristi kun sai toisenlaista vipinää pirttiin; lapsille lapsiseuraa ja aikuisille aikuisseuraa. Ei me niin ihmeitä siinä kahden päivän aikana puuhailtu, ulkoiltiin, syötiin, saunottiin ja leikittiin ja illalla saunaherkuiksi leivottiin pizzat. Simppeliä ja mukavaa yhdessäoloa. Perjantai-iltana katoin jo pöydän valmiiksi ja valmistelin aamun brunssia niin pitkälle kuin pystyin. Aamulla leivoin teeleipiä ja keittelin kahvit ja teet, ja vieraiden saapuessa pöytä oli katettuna. Siinä herkutellessa vierähtikin tovi. Ripaus luksusta arjen keskelle, vaikka samppis ja croissantit puuttuivatkin! Hyvempi seura, aina vaan parempi mieli!
 

Elämä tuntuu hitusen kevyemmältä kun nauttii säännöllisesti aamukahvinsa ruusukupista!

 

Halkomäki: Unelmankevyt Tiikerikakku

Tiistaina oli pakottava tarve leipoa. Illan käsityökahvila kaipasi känttyä kahvin seuraksi ja niinpä päätin tehdä jotain aika nopeaa, helppoa ja kevyttä. Melkein suorastaan laihduttavaa...
Kahvikakut, eli kuivakakut, ovat kuulemma jo tällä hetkellä kovassa nousussa leivontarintamalla. Uusi retrohitti siis, nyt kun läskisoosipuumi alkaa jo ehkä hiukan hiipua? Kuivakakku saa meikäläiselle jo sanana sellaisen köntin nousemaan tuonne kurkunpäähän, että käytän mieluummin termiä kahvikakku. Toki jotkut kahvikakut ovat juurikin niitä kuivakakkuja, niin kuivia ja mureita ettei niitä saa alas ilman kunnon kahveehörppyä. Täydellinen kahvikakku onkin sopivan mehevä ja murea ja tietenkin oikein maukas. Ihan perinteinen voilla leivottu Tiikerikakku on kahvikakuista oma suosikkini, mutta tämä kevytversio korvaa rasvaisemman kaimansa mainiosti. Ja siis mikä parasta, tätä voi hyvällä omallatunnolla syödä vaikka vähän enemmänkin!

Tämänpäiväinen Tiikerikakkuresepti juontaa juurensa kauaksi ysärimeininkeihin ja Lahteen. Entinen anoppikokelaani leipoi tätä aina kyläilypäivinä ja siitä syntyikin välittömästi ehta riippuvuussuhde. Tätä oli pakko saada lisää!!! Resepti on muhinut punaisen vihkon uumenissa kohta parikymmentä vuotta. Lienee aika vapauttaa se kaikkien jauhopeukaloiden ulottuville!

Unelmankevyt Tiikerikakku

5 MUNAA
12 RKL SOKERIA
- nämä vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi
2DL KUOHUKERMAA vaahdoksi vatkattuna
-lisätään munasokerivaahtoon

12RKL JAUHOJA
2TL LEIVINJAUHETTA
4-5TL VANILJASOKERIA
- sekoitetaan keskenään ja nostellaan varovasti vaahdon joukkkoon

1-2KKP TAIKINAA
1-2TL LEIVONTAKAAKAOTA
-taikina otetaan erilleen ja lisätään siihen kaakaojauhe nostellen

Hyvin voidellun ja jauhotetun kakkuvuoan pohjalle ensin vaaleaa taikinaa, sitten tummasta seoksesta raita päälle, taas vaaleaa taikinaa ja tummasta seoksesta raita siihen päälle. Loppu vaalea taikina kaadetaan päällimmäiseksi. Paistetaan uunin alatasolla 175-180 astetta 45-50 minuuttia.

Todellinen kakkuasiantuntija voisi kuvailla tätä Tiikerikakkua termeillä; pumpulinen, vaniljainen, maussa aavistus suklaata. Helppo ja tasapainoinen.
Henkilökohtaisesti yksi suurista unelmistani on oppia tekemään oikeasti sellainen hienon raidallinen tiikerikakku kuin jauhopussinkin kyljessä on! Jotenkin uunissa se suklaataikina aina painautuu vain yhdeksi massaksi vaikka kuinka tekisin kerrosta kerroksen päälle. Vinkkejä? Kaiken maailman haarukkatörkkimiset olen jo kokeillut...

Maistuvaa höttöä vaikka perjantai-illan ratoksi!

Puntari: Keinosen nimipäivä...

Eilen oli kyllä sellainen Keinosen Pertin nimipäivä, ettei mitään rajaa. Jos joku kysyisi, eläisinkö eilisen uudelleen vai ajaisinko esim. Tahkolla 120km Jopolla, valitsisin ilman muuta Tahkon. Sellainen on kuitenkin ihan lasten leikkiä äitinä olemiseen verrattuna!

Sen enempää päivän tapahtumiin menemättä voin kertoa, että jälkikasvu osasi kyllä rassata oikein kunnolla. Ja heti aamusta lähtien. Loppujen lopuksi illalla yhdeksältä linnottauduin makuuhuoneeseen ja ilmoitin lapsille, että voivat mun puolesta vaikka pistää koko kämpän säpäleiksi. Rauhoittuivat.

Päivän aikana piti ottaa kriisipuhelu Aitooseen ja vielä illalla vaihtaa pari tekstiviestiä, niinkin syvällisellä messageosastolla kuin paskapaskapaska mutta kyllä kuulkaas helpotti.

Tänään onneks sitten aurinko paistoi ihan kirjaimellisestikin. Pudotin lapset kerhoon, pakotin itteni ladulle ja sivakoin tuolla kaikki sisäiset sappinesteet pihalle (noin niinku vertauskuvallisesti). Johan tuli parempi fiilis.



ps. Tuollaisia kriisipäiviä varten pitäisi kotona olla joku suklaajemma olemassa. Luulen, että tilanne olis osittain korjaantunut kevyellä sokerihumalalla, kun kunnon känniäkään ei voinut ottaa.

Halkomäki: Tiedoksi!

No niin, totuus löytyy naistenlehdistä.

Eipä tarvitse tätäkään enää arvailla.

Tsemppiä meille kaikille!