Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Halkomäki: Me kaksi vain...


Viimeiset pari viikkoa on taas eletty AYV:n kulta-aikaa (siis perustamani vertaistukiryhmä Anonyymit Yrittäjän Vaimot). Miäs maailmalla, minä ja Pikku-Kiiski kaksin kotona. AH! Ei vaan, tosi mukavasti meillä on mennyt, eikä vanne vielä kiristä päätä, mutta kyllä sinkkuelämälläkin on rajansa. Menneessä elämässäni nautin suunnattomasti yksinolosta, urheilin, kokkailin ja tein käsitöitä. Tykkäsin siitä että oli aikaa ihan vaan omille jutuille, eikä arki pyörinyt pelkän yrittäjän aikataulutuksen mukaan. Olin aina ihan onnessani kun miäs lähti reissuun! Nyt se sinkkuarki on hiukan toisenlaista, kun kotona on tuo oma pieni seuramies, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei ole seurasta eikä ohjelmasta puutetta, koko ajan mennään. Ja mä tykkään siitäkin ihan hirveästi, me voidaan ipanan kanssa tehdä omia juttuja omilla aikatauluillamme, ei tarvitse arpoa koska se miäs on kotona ja soppakattila pöydässä. Voidaan pitää vähän unikouluakin ilman että kukaan kiristelee hampaitaan univelkojen rassatessa, miten ihanaa...! Silti tuntuu kivalta, että ensi yönä saadaan kotiin yksi väsynyt matkustaja, joka tosin nostaa kytkintä taas jo tiistaina, mutta palaa sentään jo parin päivän päästä kotiin.

Viime viikonloppuna saatiin meille yökylään Puntarin pimut, ne kutsuivat itse itsensä tänne Aitoon humuun! Vaikka kivaa meillä tosiaan on kaksinkin, niin kyllä se vaan piristi kun sai toisenlaista vipinää pirttiin; lapsille lapsiseuraa ja aikuisille aikuisseuraa. Ei me niin ihmeitä siinä kahden päivän aikana puuhailtu, ulkoiltiin, syötiin, saunottiin ja leikittiin ja illalla saunaherkuiksi leivottiin pizzat. Simppeliä ja mukavaa yhdessäoloa. Perjantai-iltana katoin jo pöydän valmiiksi ja valmistelin aamun brunssia niin pitkälle kuin pystyin. Aamulla leivoin teeleipiä ja keittelin kahvit ja teet, ja vieraiden saapuessa pöytä oli katettuna. Siinä herkutellessa vierähtikin tovi. Ripaus luksusta arjen keskelle, vaikka samppis ja croissantit puuttuivatkin! Hyvempi seura, aina vaan parempi mieli!
 
Elämä tuntuu hitusen kevyemmältä kun nauttii säännöllisesti aamukahvinsa ruusukupista!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti