Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 24. lokakuuta 2011

Puntari: Hurja kylppäriremontti

Aikanaan, kun tätä taloa alettiin rempata, alakerran kylppäritilat kokivat ehkä suurimman muodonmuutoksen. Kellarikerroksen lattiaa räjäyteltiin ja kiveä kannettiin kilokaupalla mäelle, jotta tiloihin saatiin sellainen huonekorkeus, jossa isäntäkin pystyy selkä suorana oleskelemaan. Sauna ja pesuhuone jäivät samoille paikoille kuin ennenkin, mutta kevyttä faceliftiä tiloihin tehtiin...






Sisustusmuoti oli vuonna 2006 sellainen, että saunoihin tehtiin kovin paljon lasiseiniä. Sellaisia mekin hetki harkittiin, mutta mentiin sitten kuitenkin ihan perinteisellä lasiovilinjalla. Ja hyvä niin, sen verran harvoin tulee pyyhittyä vesi- ja saippuaroiskeita siitä pienestä lasiovestakaan, että isompien pintojen puhtaanapito olisi ollut melkoinen haaste näin laiskalle emännälle.
Koska eletään sen verran kilpavarusteluhenkistä aikaa, niin tietysti ammettakin harkittiin. Mutta ei sellaista kylppäriin olisi mahtunut ja aika turhake se muutenkin olisi ollut. Muksut mulaa onnellisina Orthexin vauvapaljuissa, ja ovat ihan tyytyväisiä kun eivät paremmasta tiedä.
Suihkuja on vain yksi tavismalli, mutta hyvin se on riittänyt: kenenkään ei ole tarvinnut hikisenä pesutiloista poistua eikä tappelua suihkuvuoroistakaan ole tullut.
Ihaninta meidän saunassa on kiukaat, joita on siis kaksi: puu- ja sähkölämmitteiset. Molempia tulee käytettyä vähän sen mukaan, kuinka ehtii ja jaksaa kantaa puita ja sytytellä pesää.
Mitään ylellistä spa-tunnelmaa meidän kylppäristä on turha hakea, mutta jos alkuperäiseen vertaa, niin jotain muutosta saatiin aikaan. Ja vieläpä kohtuulliseen hintaan.






2 kommenttia:

  1. Uuuuh, mä en muistanutkaan että todellisuus oli noin karmaiseva...vaikka onhan toi vaaleansininen ihan kiva väri! :D

    H

    VastaaPoista
  2. Muutoksen huomaa... Selkeää, yksinkertaista ja tyylikästä. Me like!

    VastaaPoista