Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Puntari: Sporttimuotia talveksi

Voiko tätä jo kutsua nettihiljaisuudeksi, kun ei ehdi muutamaan päivään päivittää blogia / lueskella toisten päivityksiä? Kyllä voi.
Hyvä on syykin, olen nimittäin käynyt tienaamassa euroja paikallisella koululla sijaisena, ja pesti jatkuu vielä viikon loppupuolelle asti. Sitten voinkin hyvällä syyllä jättäytyä syyslomalle, kun kerran koululaisetkin jää!

Hanna tuli eiliseksi vahtimaan lapsia ja viemään niitä seurakunnan kerhoon kun itse olin töissä. Hansu jäi sitten vielä yöksikin, ja yhdessä kokkailtiin kasvispitsaa, ulkoiltiin pihassa ja saunottiin. Organiseerattiin mun elämän ensimmäisiä Tupperware-kutsuja (jotka oikeastaan ovat naisten saunailta) ja haaveiltiin, millaisia elämää mullistavia kippoja tällä kertaa tilattaisiin...Välillä mietin, että voi kun ihminen olisi kuin Tupperware-kuppi: kaikki kolhut kestävä ja ikuisella takuulla varustettu!

Säät ovat vaihdelleet pihalla melkoisesti. Eilen satoi räntääkin täällä. Nyt taas paistelee aurinko. Kyllä se talvi sieltä tulee, tuleehan?!
SportConradin kuvasto tuli tänään postissa. Sen verran Saken olan yli salaa vilkuilin, että kaikkia takki-ihanuuksia, hiihtoasuja jne siellä taas on. Onneksi rahatilanne pakottaa pysymään vanhoissa ja hyviksi havaituissa vehkeissä. Hiihtohousuista aloin kyllä haaveilla, kun vanhoista on vetskari rikki. Taidan kuitenkin korjauttaa ne vanhat yhdellä hyvällä ompelijalla.
Jos olisi loputtomasti rahaa, jotain tällaista voisi osoitteesta http://www.sport-conrad.com/ meille kotiutua:

Tuleeko tän kerraston mukana myös noi reisilihakset? Merkki Odlo.

Malojan maastohiihtomuotia. Mulla on saman merkin pyöräilytakki, josta tykkään kovasti.

Mammutin talvimuotia ihan mun väreissä.

The North Facenkin vaatteet sujahtaisivat ihan ongelmitta vaatekaappiini.

Tällaista talviriemua odotellessa...

Pirtsakkaa vihreää ja turkoosia tarjoilee itselleni tuntematon merkki CMP. (meniköhän edes oikein?). Ihana villapaita!

3 kommenttia:

  1. Kiitos linkkivinkistä!! Täytyy mennä kuolaamaan kuteita =o)

    VastaaPoista
  2. Tän kataloogin selailu sai ostamaan lottokupongin lähikaupalta. Vaikka mitään varsinaisia tarpeita ei ole, niin ainahan voi haaveilla...

    Liikuntakamppeisiin saisi uppoamaan rahaa vaikka kuinka paljon, mutta tuolta sportconradin löytölaarista tekee välillä halpoja ostoksia.
    Näitä ihanuuksia tosin sieltä tuskin löytyy...
    Tiina

    VastaaPoista
  3. Toihan vastaa ihan lasten lelukuvastoja...ei saisi lähetellä kotiin, tulee vaan kauheasti mielitekoja! ;) Jos noita reisilihaksia saisi myös tilattua, niin mäkin ottaisin mielelläni yhdet. Hinnalla ei niin väliä mikäli ne kestää aikaa eikä vaadi kohtuutonta reeniä ylläpitoon!
    Tilaat Tiina siitä nyt vähän edustusvaatteita Lapin lomille, jos ei aina jaksa hiihtää niin riittää että näyttää hyvältä kylillä. Lumenen pikakaunistajaa naamaan ja sikakallis toppatakki päälle, täts it! ;)

    H

    VastaaPoista