Halkomäki : Kalustot vaihtoon

Omassa siskossa on paljon hyviä puolia. Siis sen lisäksi että se on varsin mainio tyyppi. Sen kanssa voi nimittäin kehitellä aina jotain projekteja.  Viimeisin meidän YYA -projekti meni materialististen vaihtareiden merkeissä. Siinä minä sain neljä pyörää, Tiina kaksi, mutta kumpanenkin ollaan silti tyytyväisiä osaamme. Saatiin se mitä tarvittiinkin. Vuosimallitkin taitavat mennä aika yksiin. Kotimaisia kummatkin. Tiina sai tyttöjen värin, minä poikien (=episjaot, mutta mä sain sentään enemmän niitä pyöriä!). Eli tässä ne ovat:

Tiina on jo jonkin aikaa hinkunut itselleen maantiekiitäjää. Avuksi tuli varaston uumenista meikäläisen ylioppilaslahjapyörä, Barbie -pyöräksikin kutsuttu vaaleanpunainen ja roiskemaalattu Tunturi Shadow vm. 1995. Kuusi vaihdetta ja kippurasarvet. SIKAMAGEE! Kaikki osat alkuperäisiä, jopa renkaat. Ja ne onkin haljenneet ja tyhjänä...

Mulla oli tarvetta vaunuille, joten Tiina kaivoi navetan kätköistä ikuisesti kestävät Oran hyökkäysvaunut, varmaan jo viidellä lapsella olleet ja ihan toimivat pelit. Niissä on niin suuri koppa, että siinä pystyy lastaan nukuttamaan varmaan rippikouluikään saakka! Isot ilmakumipyörät ja avainlipputarra. Ja sellainen tavarakori alla, että sen kanssa voisi mennä vaikka Citymarkettiin viikon ruokaostoksille. Alkuperäisosilla muuten, paitsi työntöaisan pehmuste on vaihdettu kun joku orava kai jyrsi sen irti.

Tiina ei ole vielä hakenut omaa unelmaansa täältä meiltä, ja eilenkin unohdin nostaa sen Transporterin perään kun oli kaikenlaista hässäkkää siinä kalkkiviivoilla. Vaunuilla on sen sijaan tehty Aitoon maisemissa jo useampikin lenkki, ja tällä hetkellä ne nököttävät kuistilla päiväunivaunuina. Sininen väri mätsää kivasti lemmikinsiniseen seinäpaneeliin. Ainoa hankaluus on se, etteivät vaunut mahtuneet meidän auton perään, vaan piti hankkia toiset, pienempään kokoon mytistyvät kiesit. Nyt on siis ihan luksusmeininki, on kuistin päikkärivaunut ja sitten lenkkivaunut! Toisaalta, onhan Tiinallakin jo pyöriä joka lähtöön!

 Iltapäivästä lähdettiin pienelle lenkille, juuri siihen aikaan kun hämärä alkaa laskeutua maisemaan. Alla muutama kuva meidän matkan varrelta. Mun mielestä näyttää osittain siltä, kuin me oltaisi oltu kävelyllä jossain rajan takana Venäjän Karjalassa...paitsi ettei Sauli ole siellä presidenttiehdokkaana. Se raasu nökötti kylmähisen näköisenä ja vasemmalle kallistuneena ojan penkalla. On muuten ainoa ehdokas joka on uskaltautunut/löytänyt tiensä Aitoon maisemiin. Ilmeisesti matka on pitkä ja tie kivinen, kerran muita ei näy mailla eikä halmeilla. Toisaalta ihmekös tuo, asutaanhan me kai Suomen Kokoomuslaisimmassa kunnassa.
Ehkei muut uskalla tulla tänne?