Puntari: Vuoden eka viikko

Viime sunnuntaina pyörin illalla sängyssä, kun uni ei tullut. Jännitin alkavaa työviikkoa ja sitä, heräänkö herätyskellon soittoon. Varmuuden vuoksi S laittoi omankin puhelimensa herättämään.
No, heräsinhän minä (tietysti ennen kuin kello edes herätti) ja työviikko käynnistyi mukavasti. Ja keskiviikkona työviikko olikin sitten jo ohi. Ei paha!

Sen verran säpinää tämä uusi elämäntilanne on aiheuttanut, että pää on vähän jäässä, kun on pitänyt organiseerata kaikkea mahdollista ja tapella yhden 4-vuotiaan kanssa siinä sivussa (huom: oma lapsi). Kaiken kruunasi keskiviikkona tullut puhelu verottajalta...Ajattelin, että nyt seuraa meikeläisen tuomiopäivä, mutta onneksi langan toisessa päässä oli mitä ystävällisin, avuliain ja mukavin verovirkailija joka avusti ja neuvoi kaikessa sellaisessa, jossa olen ihan käsi...
Miksi sitä muuten aina ajattelee verottajaa äärimmäisenä pahiksena??? Kuka tämän ajatusmallin iskostaa päähämme jo kehdosta lähtien? Sitä paitsi minähän tunnen ihan henkilökohtaisestikin yhden veroneuvojan Oulusta ja hän on ihan inhimillinen tavallinen ihminen, ei mikään selkäänpuukottajatyyppi.

Pää on ollut kyllä jäässä aikaisemminkin tänä talvena, vaikka pakkasesta ei ole ollut tietoakaan. Aikaisemmassa postauksessa, jossa esittelin meidän perheen hiihtomuotia vuodelta 1987, väitin kirkkain silmin, että minun ja Hannan pipot ovat Jalaksen. Ne mitään Jalaksen pipoja ole!
Kiitos Hiihtoniilolle oikaisusta! Pipot ovat JÄRVISEN pipot, tietysti, sillä samassa kuvassa minä ja H sivakoidaan upouusilla Järvisen suksillakin (joissa tietysti oli värityksenä sini-puna-valko, aivan kuin pipoissakin). Niin, että tällainen toimituksellinen oikaisu tähän kohtaan.

Joulukodin tunnelmaa ennen loppiaista.
Kuusesta luopuminen on aina yhtä haikeaa.

Loppiaisen aattona lähti meiltä kuusi. Haikein mielin pakkailin koristeita laatikoihin. Samalla tajusin, että oma joulufiilis jäi vähän puutteelliseksi ehkä sen vuoksi, että en osallistunut lainkaan kuusen koristelemiseen, vaan sen hoitivat S ja lapset.
Rakkaimmat kuusenkoristeet ovat sellaiset punaiset kartongista leikatut sydämet, joita askartelin aikanaan ensimmäiseen yhteiseen joulukuuseemme Kangasalle. S haki silloin kuusen Kuhmalahdelta, mutta koristeita ei juurikaan ollut. Minä sitten näppäränä tyttönä piirsin piparkakkumuotin avulla sydämiä pahville, leikkasin ja laitoin silmäneulan avulla niihin langat. Se oli kaikin puolin ihana joulu!
Torstaina hain Ikeasta 70 senttiä maksavia kannellisia pahvilaatikoita, joihin lajittelin joulutavarat. Tuli oma boksi olkikoristeille, kuusenkoristeille, kynttilätarvikkeille, joulutekstiileille, tontuille ja enkeleille ja adventtitavaralle. Vähän pisti miettimään, että miten yhtä juhlaa varten tarvitaan noin kauhea määrä kamaa...




Rakkaimmat joulukoristeeni.



Mairella ja Saimalla on omat laatikot, joihin kerätään heidän joulukoristeitaan.
Saavat sitten laatikot mukanaan JOS joskus muuttavat pois kotoa.

 Uusi vuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Ruokavalio on keventynyt, liikunta lisääntynyt ja vähän reissusuunnitelmiakin tehty.
Sakella on tallissa meneillään uusi pyöräprojekti, joka on aiheuttanut sen, että miestä ei juúri sisällä näy ja minä saan lähes joka päivä seuraa postinkantajasta, joka kiikuttaa meille osia uutta pyörää varten.
Jännityksellä odotan, millainen fillari lopulta valmistuessaan on. S hoitaa teknisen osaamisen rakentelussa, minä kerron, millaisia värivalintoja osien suhteen kannattaisi tehdä.

Varsinaisia lupauksia uuden vuoden suhteen ei tullut tehtyä, mutta sen verran päätin henkilökohtaisesti tänä vuonna ryhdistäytyä, että pidän enemmän yhteyttä ystäviin.
Eilinen antoi hyvän sysäyksen hankkeelle, kun Mairen kummitäti tuli poikiensa kanssa kylään ja tänään Maire menee vastavierailulle sinne. Ja viikon päästä nähdään lisää ystäviä Saiman 3-v synttäreiden merkeissä!