Puntari: Parempaa aikaa

Viime aikoina olen miettinyt paljon itseäni. Haaveitani. Elämääni.
Vielä 10 vuotta sitten lupasin silloiselle poikaystävälleni, että jonain päivänä tienaan niin paljon että elätän itseni ja sen. Sakke odottelee edelleen niitä rahoja...
Silloin ajattelin, että tulevaisuuteni on jossain poliittisessa virassa pääkaupunkiseudulla (esim. opetusministeri) tai sukkuloin ympäri Suomea tähtireportterina. Ja kun kerran Halosen Tarja oli raivannut naispresidentille tietä, niin miksei joskus kulkisi sitäkin...

Ja nyt todellisuus on tämä.
Ajelen pakokaasuvammaisella Pololla, jonka etuovet jäätyvät kiinni niin, että päiväkerhon pihassa joudun ryömimään ulos autosta ikkunan kautta (lapsilla ja toisia lapsia kerhoon tuovilla isillä on hauskaa).
Työasu ei ole Rill'sin housupuku, vaan Puman tuulipuku, jonka hihansuihin ja miehustaan on jäljentynyt jokainen elämän aikana tehty remontti maalin ja bitumitahrojen muodossa (bituminpoisto on muuten v-mäistä hommaa mitä ihminen voi selvin päin tehdä, kysykää vaikka Hannalta).
Työpaikan lounaslinjastossa valinnanvaraa on yhden ruokalajin verran, ja sekin on yleensä tehty perunoista.
Kahvitauolla en kipaise hakemaan suurta pahvimukillista lattea lähikahvilasta, vaan tiristän mokkamasterilla hätäiset sumpit K-kaupan tarjouskahvista ja yritän piilotella jonkun naistenlehden takana syömässä suklaani salassa lapsilta.
Tulopuoleni rakentuu Kelan varaan. Tiedätte kyllä, mitä se tarkoittaa...

Ja siltikin musta tuntuu, että elän elämäni parasta aikaa!
Ei sillä, ettenkö vielä joskus voisi se opetusministerikin olla. Ajat ja paikat muuttuu. Tilanteet muuttuu. Sen olen tajunnut, että kaikkea ei tarvitse saada tässä, nyt ja heti. Asiat voivat kypsyä ja voi olla viisautta mennä sen mukaan, mikä kulloisessakin tilanteessa tuntuu hyvältä. Itsestä ja perheestä.

Ympäristö saattaa asettaa paineita. Pitäisi olla sitä ja tätä, tuollaista ja tällaista. Kun on kerran korkeakoulututkinto, niin miksei sitä herranjestas käytä! Akateeminen ihminen luuhaa kotona!

En välitä. Annan palaa omalla tyylilläni.

Ja kun ajattelee vaikka Tapaninpäivää vuonna 2004 Kaakkois-Aasiassa. Koska vaan voi tapahtua mitä vaan. On parempi kuolla onnellisena kuin rikkaana. Eiks vaan?
Mä luulen, että Akikin ajatteli niin...