Perjantaina lastatessani väsyneitä lapsia autoon ja neuvoessani S:lle, mitä kaikkea kamaa sinne autoon täytyy lasten lisäksi lastata, mietin onko tässä mitään järkeä?! Oli sellainen itsetutkiskelun paikka.
Me oltiin lähdössä Suojalle järjestelemään Joulutoria. Tää oli nyt neljäs Joulutori, joka Kuhmalahdella järjestettiin. Joka vuosi mä olen lastannut pakettiauton täyteen kamaa (ja väsyneitä lapsia) ja viettänyt iltaa järjestelytouhuissa pelipaikalla. On ollut kiire ja väsy ja stressi ja silti sellainen olo, että tää on kivaa.
Samaan aikaan jossain muualla joku onnellinen makaa sohvalla, kuuntelee joululauluja ja juo glögiä. Rauhassa. Ilman kiirettä. Se joku voisin olla minäkin.
Mutta... mä olen todennut, että kuulun varmaan siihen ihmisrotuun jonka on pakko hössöttää. Olla mukana järjestelemässä ja tekemässä, pistämässä nenääni joka asiaan. Että en vaan osaa olla ja ottaa relax. Oon kyllä yrittänyt, viime vuonnakin Joulutorin jälkeen sanoin, että ens vuonna en sitten järjestä tätä yhtään. Ja siinä sitä sitten taas oltiin: lokakuusta asti puhelimessa ottamassa vastaan pöytävarauksia ja tekemässä suunnitelmia tilojen ja muiden järjestelyiden suhteen.
ONNEKSI meitä on muitakin hössähtäneitä. Pari puhelinsoittoa tai sähköpostia, ja lauma kahjoja akkoja on koolla. Juttu lentää. Joulutoria suunnitellessa aletaankin yhtäkkiä visioita täydenkuuntapahtumaa kotiseutumuseolle. Sitten taas nauretaan niin, että on melkein pissat housussa.
Eihän tätä muuten tekisikään, jos se ei oikeasti ja pohjimmiltaan olisi hauskaa. Ja ellei sillä tuottaisi iloa muillekin.
Ja mitä tuohon "puuhailevaan ihmisrotuun" tulee, niin teinpä eilen Joulutorilla havainnon, että samat tietyt ihmiset näissä tapahtumissakin pyörii aina hommissa. Kutovat, nitovat, leikkaavat, liimaavat, hankkivat arpajaispalkintoja, vääntävät pullaa ja kääntävät makkaraa grillissä.
Saiskohan tätä sairautta vastaan terkkarilta ensi jouluksi jonkun rokotuksen?
Ottajia voisi olla muitakin kuin minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti