Puntari: Minä sydän Petri Nygård

Olen luultavasti elänyt aika pullossa, sillä kuulin Petri Nygårdin Selvä päivä -biisin ekan kerran vasta reilu viikko sitten. Rakastuin biisiin. Mahtavat sanat.
Minulle kerrottiin, että biisi oli aluksi jollain sanattomalla sopimuksella laaditulla radiosoittokieltolistalla, kunnes yleisön suursuosio (ja viimeistään lätkän MM-kulta) sai radiokanavat kääntämään päänsä ja Petri pääsi radiosoittoon.

Kirkkareilla oli aikas paljon teinejä kuuntelemassa Petriä. Ja minä myös. Otin kuuntelupaikan yleisön takaosasta. Screenille ilmestynyt "Tarja Halonen" heitti oikein rohkaisevan ja hauskan juonnon  ja sitten polkaistiinkin keikka käyntiin. (Petri pompsahti lavalle suuresta vaginasta ja siinä vaiheessa totesimme kavereiden kanssa, että on tainnut tyyppi syntyä keisarinleikkauksella, jotain tärkeää on selvästi jäänyt elämässä kokematta).
Ensin tuli aivan mahtava biisi "Kotibileet". Tanssijalkaa alkoi heti vipattaa ja kateudesta vihreänä katselin niitä nuoria ja villejä teinejä, jotka hyppivät, huusivat ja lauloivat kädet pystyssä yleisössä.

Ammattini puolesta minun täytyisi tietysti kovasti paheksua Petri Nygårdia. Mutta en vaan voi, sillä minähän rakastan Petriä. Aloin rakastaa sunnuntaina kun näin sen energian, jolla Petri tarjoili nuorille jotain sellaista, jonka he muistavat vanhoina harppuinakin. Vielä siinäkin vaiheessa kun dementia on huuhtonut mielestä pois läheisten nimet ja kasvot, he muistavat sen kuumuuden ja ilon, jonka Petrin keikalla kesällä 2011 kokivat.
Paheksumisen puute johtuu osittain siitäkin, että omassa nuoruudessani Raptori teki läpimurron. Koko Suomen nuoriso lauloi mukana Ou Beibit ja muut hitit. Nimesin jopa oman koirani Raneksi Raptorin hittibiisin mukaan.
Kuka väittää, että Raptorin lyriikat olisivat olleet viestiosastoltaan jotenkin Petrin sanoja siistimpiä (okei, pari v***tua vähemmän)? Ja silti meistä sen aikakauden nuorista on tullut ihan kunnollisia. Ne juo jotka juo, ilman Petriä tai Raptoriakin.

On tärkeää, että jokaiselle sukupolvelle syntyy oma idoli, jonka tahdissa voi tanssia ja laulaa niin, että paita liimautuu selkään. Sitä paitsi, elämä teininä on paljon kivempaa, kun voi soittaa kotistereoissa sellaista musaa, josta äiskä ja iskä ei yhtään tykkää.

PS. Ostaisin Petrin levyn, mutta missä sitä kuuntelisin? Keittiössä makaronilaatikkoa tehdessäni? Autossa lapset takapenkillä? Muksut kun imevät aika nopeasti itseensä riimit ja lorut, joten voin vaan kuvitella tilanteen, jossa nelivuotias kysyy siskoltaan"Missä sää oot" ja toinen vastaa "Mää oon kännissä". Jeps.