Halkomäki : Pyöräilymuotia kaikille möhömahoille!

Varoitan jo etukäteen, tässä on aluksi tulossa ikään kuin aasinsiltana tilitystä, ja  sitten vasta sen muodin pariin. Älkää ottako turhan vakavasti.

Viime kesänä Ylläksen maisemissa rytyyteltiin kalustoa tutuksi.

Se tilitys: 
Olen itsekseni koko kesän kiristellyt hampaitani siitä, että tämä maastopyöräilykausi meni osaltani aivan metsään. Suorastaan ryteikköön. Väliin jäivät kaikki kisat joihin olin ajatellut Tiinan kanssa osallistua, samoin kunnon treenikesä hikinäppyineen ja naarmuineen. Tilalle tuli kausiluontoinen huoltajan pesti ja kevyttä köröttelyä kotimaisemissa. Söi naista katsella kun muut kirmasivat Tahkolla metsään. Myös Jukola olisi ollut enemmän kuin kiva juttu. Ja kisakausi sen kun jatkuu. Veitsi pyörii haavassa. Kaukkalan ympärijuoksu sentään toteutui suunnitellusti, edes pientä balsamia haavoihin. Mutta aika pientä, voin kertoa.

Neuvolassa tuli heti keväällä synkkä EI maastopyöräkisoille. Treenata saa kaikkia leppoisia lajeja sen minkä olotila antaa myöden, mutta muuten pitää olla varovainen. Ymmärränhän minä sen. On ollut ihan itsekin vaikea ymmärtää sitä ketutuksen määrää, mikä siitä sitten kuitenkin aikaa myöten sisälläni kasvoi. MUN KESÄ ON PILALLA! Kun olen asiasta erehtynyt jupisemaan muille, on vastauksena aina ollut se ihan sama: no mutta mitä siitä että suunnitelmat meni uusiksi, lapsihan on niin hienoa asia, liikuntahan on pikku juttu sen rinnalla. Juu niin on. Ihan oikeasti on. Mutta mulla onkin sellaiset lähtökohdat tähän liikuntaan, että nyt on oikeasti ollut ensimmäinen kokonainen vuosi kun olen voinut harrastaa oikeastaan ihan mitä vaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Kun kasvupyrähdyksessä jälkeen jääneet polvet alkoivat kolmea kymppiä lähestyttäessä yhtäkkiä kestää liikuntaa, tulikin tilalle vuosia kestänyt niveltulehdus. Ja nyt kun sekin on häädetty, voin vihdoinkin harrastaa muutakin kuin ratsastusta, sauvakävelyä ja kaiken maailman nysväystä. Voin jopa JUOSTA! Ja nyt mulla olisi kerrankin aikaa liikkua oikeastaan miten paljon vain! Viime kesänä pääsin vauhtiin niin hölkän, pyöräilyn kuin maastopyöräilynkin saralla ja päätin suunnata myös iltarasteille seuraavana keväänä. Talvella hiihdin, hölkkäsin ja joogasin, tein kuntopiiriä ja karistin muutaman kiristävän kilon keskivartalosta. Hullun kiilto silmissä odotin seuraavaa kesää ja sen tuomia uusia haasteita. No, ne haasteet saivatkin sitten aivan uuden suunnan huhtikuussa!

Näin elokuisena päivänä voin jo todeta, että joko olen pääsemässä asian ylitse, tai sitten olen vain "alistunut kohtalooni", tai jotakin. Enää ei potuta ihan niin paljoa. Kevään juoksulenkit ja maastorytkytykset ovat kaukainen muisto. Kotinurkissa voin pyörillä enää vain maantiellä, metsissä voin käydä rauhaksiin kävelylenkeillä. Rasteillekin pitää mennä kävellen. Joogailu ehkä jatkuu syyskuussa. Hikiliikunta ei tunnu enää hyvältä. Näillä mennään joulukuuhun, toivottavasti.

Hangaskurun laavulla, muistaakseni.

Paljon iloa silti olen saanut tänä kesänä muiden onnistumisista ja upeista suorituksista, etenkin tuon siskon. Mietin itsekseni, minkälainen mastodontti vai mitä ne jurassicpark -liskomöhkäleet nyt olikaan musta mahtaa tämän lapsen myötä kuoriutua. Pysynkö enää edes satulassa? Tiina se treenaa ja kuorii itsestään ihan uusia kerroksia esiin, kohta sillä on sikspäkki näkyvissä ja hurja haba. Se on sporttisempi kuin ikinä! Vitsit miten hienoa! Eikä pelkkä ulkomuoto ole sporttinen, vaan se on aika vauhtimimmi nykyään muutenkin. Elämänsä kunnossa. Se antaa mullekin pientä toivoa. Ehkä tältä isosisko tulee puuskuttaen perässä, sitten joskus...ehkä ensi keväänä  loilotellaan jo yhdessä Ylläksen alamäkiä ja näytetään ihan tosihiihtäjiltä. Siis jos mä mahdun hiihtopukuuni! Ja saan jostain lastenhoitajan! Ehkä!!!

Ja sitten se muotiosuus:

Meinasin heti alkukesästä masentua, kun pyöräilyhousujen ah niin kireä vyötärökuminauha pureutui sen verran ilkeästi mahamakkaroiden syleilyyn, että pyöräilystä tuli tuskaisaa touhua. No, avuksi löytyivät miehen ylijäämäpyöräilyhousut kokoa L. Ne jalassa viiletin metsäpolkuja ehkä kuukauden, ja jouduin luovuttamaan kun taas jo vyötärö kiristi. Suunnittelin panostavani kuitenkin sen verran lajiin, että ostaisin henskelilliset pyöräilyhousut, joissa kuminauhaa ei ole. Mutta niissäpä ei ollut sellaista kasvunvaraa etumaastoon, että olisi kannattanut investoida muutamaksi viikoksi. En edes kuvitellut, että pyöräilyhousuista olisi mitään  Mama -editioneita. Eikä ollutkaan. Mutta kiitos vatsakkaille miehille, teitä on ilmeisesti jopa niin paljon, että teille tehdään ihan omaa housumallia!!! Viis raskaana olevista naisista, kaljamahat pitää saada tungettua pyöräilyhousuihin! Yhtenä päivänä kävimme Tampereella Sporttia Pekan alennusmyynneissä. Sattumalta marssin miesten pyöräilyvaatetangoille, ja meinasin silmäni pudottaa kun näin henkarissa killuvat housut! ÄITIYSPYÖRÄILYHOUSUT! Oho, ei kun nää onkin miesten...
Ei muuta kuin sovituskoppiin ja suu korvissa ulos, aivan mahtavat pöksyt! Kuminauha vain vyötärön takaosassa, etuosa kiilattu leveneväksi ja siinä on litteä nyöri kiristystä varten, takaosa tarpeeksi korkea että vyötärö ei painu liian alas pyöräillessä, sivulla pieni vetskaritasku ja toppauksetkin mitä parhaat. Hinta oli kolmen kympin luokkaa, eli aivan nappi!

Tänään viimeksi tein pienen lenkin maantiellä, kävin ulkoiluttamassa Trekkiä ja itseäni. Uudet pöksyt suhisten, luonnollisesti. Kyllä oli huoletonta menoa, ei kiristänyt eikä kuristanut. Vatsa kiitti.

Niin no, no niin, mitä siitä jos yksi liikuntakausi menee ketuiksi...

...hyvät pyöräilyhousut, parempi mieli! Ainakin hetken.

Pyöräilymuodin kuuminta hottia edestä, takaa ja sivulta. Ja vielä taskukuva. Melko sporttista!
Housujen merkki on muuten North Bend. Tai sinne päin.

Ja siis ihan oikeasti, suosittelen näitä pöksyjä lämmöllä ihan kaikille jotka inhoaa kiristäviä vyötärökuminauhoja! Kuten mä.