Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 13. lokakuuta 2011

Halkomäki: Rahat takaisin!

Tasan vuosi sitten istuin Dubain hillittömässä kuumuudessa aurinkovarjon alla, luin kirjaa ja katselin ulapalla siintäviä öljynporauslauttoja. 
Nautin olostani...

(Huokaus...)


Halkomäki on ollut plokissa nyt hiljaisempana osapuolena ja siihen on syynsä. Yksin kotona sairaslomalla käkkiminen ei tunnu olevan sitä kaikkein luovinta aikaa. Ei tapahdu mitään, mistä kirjoittaa. Ajatuksetkin kiertää samaa rataa yhä vain karmistuvan olotilan ympärillä.
Ajattelinkin varoittaa tässä vaiheessa, kun sentään vielä sormet toimivat ja kykenen kävelemään tähän koneelle, kaikkia niitä poloisia jotka yhtään suunnittelevat vatsansa kasvattamista lisääntymistarkoituksessa. Nimittäin ei ole hääppöistä tämä touhu. Paljon on kuultu markkinapuheita siitä miten tämä on naisen elämän parasta aikaa/ olin elämäni vedossa/ näytin kauniimmalta kuin koskaan/ nautin raskaudesta joka solullani/ harrastin liikuntaa normaalisti synnytykseen saakka/ voisin aina olla raskaana, niin ihanaa se oli...
JOO-O. Voihan se varmaan noin ollakin. Jollakin meistä. Harvoin kuulee kommentteja, että raskaana oleminen on ihan hanurista!!! Ehkei sitä kehtaa ääneen sanoa, kun kuitenkin hyvän asian puolesta joutuu kärvistelemään. No minä kyllä kehtaan. Voisin vaikka vaatia rahojani takaisin tämän luokan huijauksesta. Tai voisin vaikka heti tehdä Kelalle anomuksen, että raskauden kanssa kärvisteleville maksettaisiin jotain ylimääräisiä kärsimyskorvauksia ihan jo vaikka siitä hyvästä, että pettymys raskausajan todellisuuteen on voinut olla valtava. Ja että suklaata kuluu enemmän kuin normiraskauksissa. Saahan keliakikotkin jotain apurahaa! Tai että syksyn kohokohta, Stockmannin hullut päivät jäävät liikuntakyvyn heikentyessä kokonaan väliin. Tai vaikka ihan vaan siksi, että elämä kutistuu hiirenpapanan kokoiseksi!


Vaikka en elätellytkään mitään ruusuisia haaveita odotusajasta, saati koko touhusta, on tämä kokonaispaketti ollut silti melkoinen yllätys. Tiesin, että toisilla voi selkä sanoa sopimuksensa irti ja pakottaa vuodelepoon, joillakin vaivaa raskausmyrkytys tai ennenaikaiset supistukset. Tai voi olla verenpainetta ja sokerisekoiluja. Alkuraskaudesta olin valmistautunut möyrimään pää vadissa makuuhuoneen ja kylppärin väliä, mutta kuinkas kävikään: voin oikein mainiosti ensimmäiset kolme ja puoli kuukautta. Ei tietoakaan pahoinvoinnista, väsymyksestä tai ylipäätään mistään negatiivisesta. Ehdinkin jo ajatella, että tämä hommahan sopii meikäläiselle! Ei pitäisi nuolaista ennen kuin...heh heh. Viikosta 16 alkoi jatkuva supistelu, sen mukana menivät yöunet ja tilalle tuli tukala kivikova kokonaisolotila, johon ei auttanut kuin se, että makasi härskisti pitkänään aamusta iltaan. Mallorcameiningillä. Kaveriksi supisteluille tulivat helvetilliset lantiokivut, jotka pahimpina päivinä vievät liikuntakyvyn kokonaan. Kaikki liikunta, jopa 900 metrin rauhaisa iltakävely on pitänyt jättää, mitään paria kiloa painavampaa ei voi kantaa tai nostella ja kyykkyyn meneminen on ihan mahdotonta. Ensin korvienvälillä kesti  tovi tottua uuteen vanhainkotimaiseen elämäntyyliin. Tosin vanhainkodissakin on varmaan vetreämpää porukkaa... Nyt pitää opetella kestämään sitä, että voi olla monta päivää, ettei kivutonta hetkeä ole kuin niiden muutaman tunnin aikana jotka saa nukuttua. Missään asennossa ei ole hyvä olla viittä minuuttia pidempään. Pitäisi kai harjoitella ilmassa leijumista josko se auttaisi?
Että tämmöistä täällä noin karkeasti jaoteltuna. Ja suunta on koko ajan kohti jotain uutta kremppaa karmeampaa olotilaa. Kaupan päällisiksi on tietenkin tullut myös liuta kaikkia muita mukavia "pikkuvaivoja", jotka tuovat sopivasti oman lisänsä tähän soppaan.  Että on tämä vaan hienoa aikaa!!! Eikä mua todellakaan lohduta kommentit: eihän sulla ole enää kuin kaksi kuukautta jäljellä, sitten se on ohi! KAKSI KUUKAUTTA!!! Kaksi hemmetin pitkää kuukautta. Kun jo päivät tuntuvat ikuisuudelta. Onneksi toi pikkuipana tuolla vatsamakkaroiden takana on autuaan tietämätön mitä hänen valmistusprosessinsa äiskäparalle aiheuttaa. Sehän ei muuten kehtaisi tulla sieltä ikänä ulos! 

Kun saisi edes yhden normioloisen päivän niin se auttaisi taas jaksamaan. Kroppa alkaa väsyä jatkuvaan kipuun ja unettomuuteen. Mutta onneksi sitä ei ole siis kuin se kaksi kuukautta jäljellä...sitten kärvistelläänkin sen raivopäisen pikkuihmisen kanssa joka huutaa koliikkia ja maailman tuskaansa ensimmäiset neljä vuotta. Jos tulee äitiinsä, se ei syö eikä nuku, jos isäänsä, sillä on kaikki mahdolliset allergiat ja astmat ja se oppii ajamaan moottorikelkalla ennen kuin  kävelee. Huoh.
Yritän vakaasti kuitenkin uskoa, että lopputulos olisi kaiken tämän väärti. Ja tiedän kyllä, että moni viettäisi 9 kuukautta vaikka aidan seipäänä että saisi lapsen. Tiedän olevani etuoikeutettu, kyllä! Mutta silti tällainen pieni varoituksen sana ja mielentilan purkaus tästä "odotuksen ihanuudesta". Ei se aina mene niin kuin Tömsröössä, kuten Maire tapaa sanoa.

Viime keväinen Ylläksen reissu todisti, että pikkuipanat voivat olla ihan loistavaa matkaseuraa kahdentoista tunnin ajan! Matkaa taitettiin vain iloisissa tunnelmissa!

Maire ja Saima ovatkin olleet mun ahkerimpia hoitajiani. Niin kuin Tiina tuossa aiemmin kertoi, olen ollut vahtimassa tyttöjä noin kerran viikossa Kuhmiksessa. Toisin sanoen se tarkoittaa sitä, että tytöt leikkii sairaalaa ja hoitaa mua suurimman osan ajasta, mä makaan sohvalla, palvelen niille ruuan pöytään ja sitten katsellaan vaikka vähän Muumeja tai Heinähattua ja Vilttitossua. Olenkin tässä muutamien viikkojen aikana saanut enemmän lääkkeitä ja rokotuksia kuin vuosiin. Lisäksi minulle on tehty pari sydänleikkausta, otettu röntgenkuvia, kipsattu kättä ja poistettu näppylöitä ja maksa. Lapsikin on oikeastaan jo syntynyt, kaikkien yllätykseksi se oli yksijalkainen nallekarhu, jonka hoitaja Maire halusi viedä omaan kotiinsa yöksi hoitoon, koska se oli niin suloinen. Hinkkalan käkättimet ovat kaikessa ihanuudessaan sellaisia aurinkoja, jotka piristävät jomottavimmankin päivän takuuvarmasti. Tytöt ovat jo tehneet yhdessä työnjakosopimuksen, että kun tädin vauva syntyy niin Maire vaihtaa vaipat ja Saima syöttää. Niin helppoa se on. Mihinkähän mua sitten edes tarvitaan? Ehkä tämä kaikki tuskailu onkin vain kompensointia siitä, että mua odottaa kohta siis niiiiin helppo elämä.... No aivan varmasti!

12 kommenttia:

  1. Moikka!

    Mulla kans ei ollu mitään "elämäni kunnossa" aikaa, vaan melko rankkaa. (Varmaan siitä aikoinaan on tullu jonkun kerran mainittua..) Mutta on se sen arvoista. Muistan ku Laurin odotusaikana ajelutin kerran Tuukan Hesan työmatkalta (kello kymmenen illalla) laittamaan lapset nukkumaan. Se tuli ja laitto ne nukkuun ja teki mulle iltapalaa ja lähti ajamaan takas Hesaan. En vaan ite pystyny. Vaikka olin niin päättäny, että "Tästä raskaudesta aion nauttia!" Ei siinä päättämiset sit auttanu.

    Jaksamista ja terkkuja
    P

    VastaaPoista
  2. Voihan harmi...!! Kyllä vaan voi joo olla erilaisia! Mulla on kolmannen kerran kova vauvakuume; kaksi ekaa raskautta meni ekojen 3 kk:n jälkeen jumppia vedellessa ja taloa rakentaessa...;D Käännetään siis veistä haavassa...! Mutta jaksamista! Ota yhteyttä Fazeriin; jollei Kelalta irtoa määrärahoja suklaanostoon, niin jospa Fazer sponssais? Vauvan nimihän voi sitten olla vaikka Frans Fazer tai Fia Fazer....JEEE! MIKSEN ITSE TOTEUTTANUT TÄTÄ LOISTAVAA IDEAA!!!!!

    VastaaPoista
  3. Siis nyt mä oon ymmällä! Sanoit, että jos vauva tulee äitiinsä, se ei syö eikä nuku. Mä kun oon ymmärtänyt, että sulla yleensä on ruokahalu kohdallaan, mutta olenko ymmärtänyt väärin?:D Pitäisikö tässä huolestua?!

    VastaaPoista
  4. Täällähän pukkaa mahtavia ideoita sponsoroinnin suhteen!
    Hämilläni olen seuraillut siskoni paksuuntumista ja siihen liittyvää tuskaa. Voi nimittäin kahden siskoksen raskaudet olla aikas erilaisia! Ei käy kateeksi. Itse koin kaksi "unelmaraskautta", ja ihmettelin, että mihin sitä äitiyslomaa oikein ennen synnytystä tarvitaan.
    Toivotaan nyt, että Hannan lapsi tajuaa edes syntyä ajoissa, ettei raskaus veny lähes 10 kuukautta pitkäksi niinku eräillä. Onneks meillä on suhteita pariin kätilöön, jotka voivat ehkä diilata jotain synnytyksen käynnistymistä edesauttavaa ainetta Hannalle...
    T

    VastaaPoista
  5. Piia: kyllä tuolla muistissa ovat sun kertomukset, harva jaksaisi neljää lasta pyöräyttää sellaisilla lieveilmiöillä kun sullakin on ollut. Mutta loppua kohti se aina helpotti, eikö?
    Kyllä onkin hyviä ideoita sponsoroinnista! Fazerin lisäksi voisin kysellä jotain apteekkia sponssaan panadolia ja Hartwallilta saattaisi saada jotain kuplajuomaa. Niillä pärjäisi jo aluksi! ;) Yhtenä iltana väänsin porua tuolla sohvalla kun oli niin karmea olo ja särky, soitin sitten T:lle että tuo tullessasi kaupasta levy Fazerin sinistä mulle. Nyt jos koska sitä tarvitaan! Se tuli kotiin ja arvatkaa mitä toi??? SELLAISEN PIENEN FAZERIN SUKLAAPATUKAN!!!!!!!!!!!!! JA KUNINGATARLEIVOKSEN!!! Kysyi multa että mitä iloa tai apua on levyllisistä suklaata, sehän vaan lihottaa. Että tässä olisi vähän terveellisempi vaihtoehto. Kyllä mua silloin potutti ja lujaa. Sanoinkin, että jos mä ensimmäistä kertaa seitsemän kuukauden aikana pyydän tuomaan suklaata lohduksi, niin onko mahdotonta toteuttaa??? Se ois sama kun hän pyytäisi ekana kesälomapäivänä mua tuomaan kaupasta mäyräkoiran kaljaa pään nollaukseen, ja mä toisinkin pullon ykköskaljaa ja pussin salmiakkia. Että nää ajaa kyllä saman asian, pärjäile. ;D No, onneksi se patukkakin oli edes vähän lohduksi ja kolmen panadolin ja tunnin saunomisen jälkeen olo hiukan helpotti.
    Ja Elina, sitä on todellakin vaikea uskoa etten ole vauvana syönyt tai nukkunut, koska näin aikuisiällä olen ottanut kaiken takaisin monin verroin! Joten ole huoleti, ruoka katoaa edelleen tuulensuojaan vanhaa tahtia! ;)

    Mäkin olin ajatellut, että mitä kaikkea kivaa sitä ehtii äitiyslomalla tekemään, mutta taitaa jäädä vain haaveeksi. Onneksi talo on jo rempattu ja polttopuita liiteri täynnä. Tuntuu Eeva ihan käsittämättömältä, että joku voi ohjata jumppaa tässä tilassa, apua...mulla varmaan irtoaisi jo jalat kymmenen minuutin kohdalla! ;D

    Kätilökavereita kyllä tarvitaan siinä vaiheessa kun esiinmarssin hetki lähestyy. Tää ipana on nimittäin selkeästi tullut isäänsä ja on itsepäistä sorttia, ei tahdo edes kääntyä oikein päin tuolla yksiössään. Kätilöillä on varmasti sata hyvää niksiä siitä, miten se saadaan houkuteltua tuolta ajoissa ulos. Palkaksi lupaan korin kuoharia. Ainakin! :D

    H

    VastaaPoista
  6. Toi pullo ykköskaljaa ja pussi salmiakkia oli ihan päivän paras!! Siitä setti loman aloittajaisiksi. Ja teipillä kiinni sydänlappu "Rentouttavaa lomaa, veisitkö noi neljä uimaan.."

    Terkkuja
    P

    VastaaPoista
  7. Kiitos Hanna, tähän kirjoitukseen on hyvä palata aina aika ajoin...
    Mukavaa syyspäivää naapuriin kaikesta huolimatta!
    T.M&K&V

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä, H!
    Mistäpä sitä tietää, vaikka se vauva olisikin sitten aivan uskomattoman helppo, mukava ja ihana kuin vanhempansa.
    Paria raskautta vierestä seuranneena tiedän, ettei aina ole kivaa eikä helppoa. Mutta kyllä se sitten helpottaa, kun haikara lentää teidänkin katon yli..

    t. Myllyojan bongari

    VastaaPoista
  9. Jos oltais tiedetty tää Hannan raskausvaikeus, niin mun mielestä Teemu olis voinut tuikata mut paksuksi ja mä olisin synnyttänyt sen vauvan maailmaan.
    Neuvolassa ei kukaan olisi huomannut mitään (jos kerran pankin lainapapereissakin mut ja Hanna on aikanaan sekoitettu...ja aika monessa muussakin paikassa) ja aika samat geenit se lapsi multa olisi saanut kuin Hannaltakin.
    Tätä ajatusta sietää miettiä jos toinen lapsi on joskus toiveissa!?
    Tike

    VastaaPoista
  10. On se kivaa kun Hannallakin on kohta ihan ikioma
    lapsi jota vihata, ettei tarvitse toisten omia..

    VastaaPoista
  11. Älähän nyt vielä valita nainen, odotahan vaan kyllä se todellisuus sullekin vielä valkenee..

    VastaaPoista