Puntari: Varo mitä haluat

Vuonna 1998 tapasin ihanan miehen ja totesin, että tuon kanssa haluan olla. Muutama mutka oli matkassa: minä olin silloin varattu (eipä se meitä silloin estänyt silti saman peiton alle päätymästä. Hyi mua, mokomakin heitukka!) ja kun sitten vuoden päästä tapasimme uudestaan, minä olin sinkku ja hän tietysti varattu. Sitten meni pari vuotta ettei nähty ollenkaan, kunnes kesällä 2001 kohtasimme, molemmat vapaana kuin taivaan linnut (ja vähän sillä mielellä, että viimeiseksi tässä nyt mitään parisuhdetta etsii...) ja samana iltana tuo unelmamies tutkikin jo kielellään takahampaideni amalgaamipaikkoja Aitoon Kirkastusjuhlien olutteltan terassilla.
Naimisiin mentiin kahden vuoden päästä siitä hetkestä, ja tässä sitä nyt ollaan: farmariauto, kaksi lasta, omakotitalo ja kaikkee.

Tein ensimmäisen talvisen reissun Lappiin 10 vuotta sitten. Unelmamies tietysti mukana. Sillä reissulla aloin haaveilla omasta mökistä Lapissa, eikä haaveilua tarvinnut kauheasti mieheen tartuttaa. Yhdessä monta kertaa puhuttiin, että kyllä sellainen oma kelomökki olisi sitten kiva.
Viime keväänä oltiin taas Lapissa ja lähdettiin iltapäiväkävelylle. Yhtäkkiä tiellä tuli vastaan kyltit asuntoesittelyyn ja sinne me sitten hetken mielijohteesta mentiin. Katseltiin ympärillemme ja todettiin, että tässä olisi nyt kaikki se, mitä ollaan aina puhuttu: ladut vieressä, kävelymatka kylille ja kelohonkaseinät.
Seuraavana päivänä pistin nimet paperiin ja tein elämäni ekat kiinteistökaupat.
No, ei me sentään omaa mökkiä ostettu, vaan sellainen viikko-osake. Mutta se tuntuisi sopivan meidän perheen reissutarkoitukseen aika hyvin. Sitä paitsi ihan kokonaan omaa mökkiä varten puuttui se 180 000 euroa rahaa...
Oltiin nyt siellä osakkeessamme kolmatta kertaa ja kaikki toimi oikein hyvin. Ja mä olen ollut mielettömän tyytyväinen itseeni, että uskalsin ne kaupat tehdä, kun kerran sitä varten olin säästänyt rahaakin jo useamman vuoden.

Silloin mökkihaaveiluvaiheessa päätin, että joskus mulla on siellä mökissäni Pentikin Saga-astioita. Ja tänä jouluna pukki toi sitten ekat mukit, jotka pääsivät tällä reissulla käyttöön. Kun kahvin seurana oli vielä vanilijajäätelöä banaanin ja suklaakastikkeen kera, niin totesin, että enää mä en oikeastaan tarvitse yhtään mitään. Kaikki on nyt tässä, nyt vaan nautitaan niin kauan kuin henki pihisee ja meno maistuu.
Ei hassumpi olotila yhtään!