Myönnän, että tämänkertainen kirjavinkkaus on todella naisorientoitunut. Kertomus ajasta ennen Lenitaa...eikä tarvitse enää miettiä mihin me Lenitaa oikein tarvitsimmekaan... Jokaisen naisen pitäsi lukea tämä kirja. Niin kuin myös se aikaisemmin esittelemäni Lenitan kirja. Jos ei muuten, niin ihan vaikka vain myötätunnosta entisaikojen naisia kohtaan.
Sain kirjan lainaan ystävältäni Liisiltä ja olen lueskellut sitä nyt muutaman viikon ajan. Tuntuu, että "mikään ei enää ole entisellään". Kirja on karmaisevalla tavalla muuttanut käsitystäni suomalaisista perheistä, naisen asemasta, lasten asemasta perheissä ja ylipäätään meinigistä täällä kotisuomen koivikoissa sitten 1800-luvun alun. Minä kun luulin, että ennen synnytettiin saunassa siksi, että se oli puhdas paikka. Juu ei. Tai että lapsia "tehtiin" paljon, että saatiin elättäjiä ja työvoimaa taloihin. Ei sekään mennyt ihan niin. Suomifilmin romantisoidut elokuvat eivät näytä edes häivähdystä siitä todellisuudesta mikä kulissien takana muhi vielä 1950-luvullakin. Jummi mitä naiset ovatkaan saaneet kestää!
Kotisynnytysten aikaan on Hilkka Helstin etnologinen tutkimus. Se on niin mielenkiintoinen, että jokaisen akateemisia tutkimuksia kammoavankin kannattaa ylittää itsensä ja edes avata kirja. Se riittää. Ihmisiltä kerätyt kertomuksen entisajan elämästä tempaisevat sellaisella imulla mukaansa, että paikoittaiset tieteelliset pätkät sujahtavat ohi kuin huomaamatta. Eikä niitä ole pakko edes lukea jos ei halua. Kirjassa kuvataan juuri naisen asemaa yhteiskunnassa työ- ja synnytyskoneesta kotiäidiksi, synnytysten muuttumista savusaunojen kitkusta lapsenpäästölaitoksiin, puoskarimummojen vaihtumista koulutettuihin kätilöihin sekä neuvolatoiminnan kehitystä Suomessa. Siinä ohessa maalataan kuvaa suomalaisesta miehestä isänä, ihmisten asuinolosuhteista, lasten kasvuolosuhteista, uskonnon vaikutuksesta vallitseviin käytöntöihin, lasten surmien yleisyydestä, enkelintekijöiden puuhista sekä elämästä työn täyttämää raakaa todellisuutta peittelemättä. Mahdotonta tähän edes tiivistää kirjan antia, koska se on niin uskomaton historiapläjäys. Kirjan luettuani katson tämänhetkistä yhteiskuntaa, naisten ja lasten asemaa, perheitä ja terveydenhuoltoa ihan toisenlaisilla silmillä. Pitkä matka on tultu ajasta, jolloin isä ei välttämättä koskaan edes koskenutkaan lapseensa.
Historiallisesta perspektiivistä katsottuna meillä ei todellakaan ole mitään valittamista. Todellisuudessa yhteiskunnan ongelmien summa on ajankohdasta riippumatta varmaankin vakio, mutta ongelmat vain muuttavat muotoaan. Silti valitsen kyllä mieluummin nykyhetken kaiken maailman terroriuhkineen ja Kreikan talouskriiseineen kuin savuisen kaskimaatorpparin osan. Ei tarvitse nyt hiljaa mielessään äimistellä miksi vatsa on ihmeellisellä tavalla paisunut. Tai luulla, että jonakin päivänä vatsa vain halkeaa ja lapsi putkahtaa sieltä ulos. Ei tarvitse synnyttää yksin lypsyreissulla heinäladossa, kääräistä vauvaa essuun ja jättää lypsyn ajaksi heinäkasaan, jatkaa siitä paluumatkalla suoraan pyykkirantaan. Saan ravata neuvoloissa ja tarkastuksissa, luottaa ammattilaisiin, voin oikein pitää "äitiyslomaa" ja nakittaa hyvällä omallatunnolla vaipanvaihtoa miehen kontolle. Voin jopa marista tyytymättömyyttäni siitä, jos kätilön paidan väri ei miellyttänyt, tai hän ei hymyillyt kannustavasti juuri siinä kohdassa synnytystä kuin olisin halunnut. Paitsi että tämän kirjan luettuani en enää kehtaa valittaa. Koskaan. Yhtään mistään. En edes väärästä kohtaa puristetusta hammastahnatuubista.
Vaikka vuosisadat vierivät ja ajat muuttuvat, niin silti yhdestä asiasta tein havainnon. Yksi asia on ja pysyy. Nimittäin naisten harrastama vyötärönseudun tarkkailu. Sitä ja yleistä juoruilua jatketaan kuin parastakin perinnettä. Ihmisen uteliaisuus ei näköjään evoluution kehityksessä ainakaan vähene. Ei ainakaan täällä Aitoossa. Tai sitten täällä eletään vielä 1800-luvun jälkimaininkeja!
Terveisin Nimim. Ainakin 25 kertaa raskaana ollut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti