Puntari: Hyvää kotimaasta

Tuossa ylhäällä olevassa Nanson mainoksessa voisi seistä aivan hyvin Jarmon tilalla isäni Kari. Kartsa työskenteli Nanson palveluksessa 90-luvun alusta asti, ja taisipa olla itse asiassa tuon Jarmon esimies. Värimestari oli isän virallinen ammatti ja Nansolla hän vastasi siitä, että kankaiden värit olivat sellaisia, kuin suunnitellijat niiden toivoivat olevan ja että värit kestävät pesusta pesuun (ja varmaan aika pirun monesta muustakin asiasta).
Isä jäi eläkkeelle pari vuotta sitten ja haikeina koko meidän perhe hyvästeli Nanson. Olimme kasvaneet isän mukana kiinni yritykseen.

Arvatteekin ehkä, että meidän perheen joululahjapaketeista paljastui aika usein joku Nanson tuote. Yleensä yöpaita, joiden herkulliset värit ja kuosit olivat meidän mieleen. Ja tietysti myös laatu miellytti - edelleen on olemassa yksi yöpaita, jolla on ikää yli 20 vuotta, mutta joka on lähes uuden veroinen.
Varsinaisia riemunkiljahduksia päästelimme, kun Paola Suhonen alkoi suunnitella Nansolle Lempivaate-maalistoa. Sen vaatteet olivat heti oman näköisiä. Ensimmäinen Lempivaatteeni taisi olla Peippo-mekko (blogikuvassamme tuossa ylhäällä), jonka hankin keväällä 2003. Se on edelleen käytössä ja yksi lempivaatteistani.
Nanson kassit ovat myös osoittautuneet toimiviksi ja kestäviksi. Mustavalkoinen Paulakukka-kassi on käytössä lähes viikottain. Myös Suomi-malliston sinivalkoinen kassi kulkee reissuissa mukana aina Parkanosta Brasiliaan.
Yöpaidoista ehdoton suosikkini on Päkäkuosilla painettu pitkähelmainen ja -hihainen yökkäri.

Minussa virtaa tekstiilityöläisen veri jo isän perintönä. Mutta myös siksi, että synnyinpaikkani Aitoo on vahva tekstiilipitäjä. Aloitin yläasteikäisenä kesätyöt paikallisessa Printscorpio-painossa, joka kiltisti työllisti meitä kylän tyttöjä ja poikia. Pussitin paitoja, otin niitä kuumasta uunista, viikkasin pyyhkeitä, pesin laattoja. Lukioikäisenä koin ylennyksen ja pääsin yhdeksi kesäksi värikeittiölle aputytöksi. Sain sekoittaa värejä, pestä purkkejä, katsella, millaisia sörsseleitä painokoneet milläkin kertaa tarvitsivat (ja syödä paljon jäätelöä ja karkkia, joita vuorotellen "esimieheni" kanssa kannoimme kaupasta...).
Urani huippuhetken koin lukion kolmosen keväällä, kun pääsin pariksi viikoksi Nanson mallihuoneelle kiireavuksi. Tehtäväni oli auttaa yhden malliston esittelyn valmistelussa. Silitin muotinäytöksen vaatteita ja kokosin esittelytilaisuuteen trendikarttoja. Päivät pitkän luin muotilehtiä ja leikkasin niistä tietyntyylisiä kuvia, jotka sitten sommittelin tekstien kanssa isoille pahvipohjille. Oli hienoa seurata vierestä suunnittelijoiden työtä ja sitä ajatusten sinkoilua, kun malliston eri vaatteita vielä loppumetreillä hylättiin tai hyväksyttiin.

Lukion jälkeen pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun opiskelemaan vaatetusalan suunnittelua. Se oli yhdistelmä sekä vaatteiden suunnittelua että niiden markkinointia. Muutaman viikon opiskelun jälkeen totesin kuitenkin, että ehkä tämä koulu ei ole minua varten ja siltä polulta suuntasin kohti opettajakoulutusta.

Kiinnostus muotiin tai oikeastaan kaikkeen mitä sen takana tapahtuu, kiinnosti silloin ja kiinnostaa edelleen.

Ja jos voin valita, ostan aina suomalaisen tuotteen.

Minä ja peippomekko Nizzassa kesällä 2011.
Tuntematon miekkonen halusi kuvaan kanssani - luuli mua nähdääs joksikin huippumalliksi...varmaan!?