Puntari: Valmennushommia

Sakke on sopinut maastopyöräilykaverinsa (jolla on saman ikäiset tytöt kuin meillä) kanssa, että pari vuotta he vielä ajelevat kilpaa verenmaku suussa ja sitten ryhtyvät valmentamaan jälkikasvua ja kasvattamaan mahaa.

Tänään juolahti mieleeni, että voisihan sen valmennustouhun aloittaa jo nyt, luoda ikään kuin pohjakuntoa tytöille, että isukit pääsevät sitten heti vetämään tositreenejä.
Oikeasti halusin päästä itse kävelylenkille ja ehdotin tytöille, että he lähtevät pyöräilemään kanssani läheiseen Riihiniemeen. JOOOOOO!!! Se oli molempien lasten mielestä hauska seikkailu.
Lenkkareita jalkaani vetäessä en tiennyt, minkä virheen tein.

Lähtö sujuikin hyvin. Hiekkatietä poljettiin leppoisasti, tai siis Maire polki, Saima potkutteli ja minä kävelin. Pieni lepotaukokin pidettiin pellon kupeessa.
Lapsemme ovat kuitenkin hyvin erilaisia luonteeltaan. Nuorempi, 2,5 vuotias, jaksaa ja haluaa liikkua vaikka maailman toiselle laidalle eikä hätkähdä pieniä eikä oikeastaan isompiakaan muksahduksia. Jos pyörä ja tyttö kaatuvat, pyörä nostetaan pystyyn, tarkistetaan vauriot ja matka jatkuu.
Vanhempi, 4 vuotias, sen sijaan on usein niiiin väsynyt ja jos jokin asia menee vähänkin pieleen, motivaatio ja matkanteko tyssää siihen.
Tällä meidän mukavalla seikkailuretkellä sukset meni ristiin sen takia, että reittivalinta ei miellyttänyt esikoista (tietysti 4 vuotiaan pitäisi jo saada päättää mitä tehdään ja mihin mennään...)
Niinpä meidän lenkki tyssäsi ennen kuin se oikeastaan alkoikaan. Saima olisi kyllä jatkanut matkaa hilpeissä tunnelmissa, mutta koska Maire ulisi kuin ruosteinen kenttäsirkkeli, käännyimme takaisin.

Aikani kotimatkalla volinaa ja ulinaa kuunneltuani päässäni naksahti. Mulla on aika pitkä pinna, enkä kovinkaan usein huuda lapsilleni tai miehelleni (miehelle en ole huutanut varmaan koskaan). No, huutamiseksi ei mennyt nytkään, mutta erityisen ylpeäkään en avautumisestani ole.

"Jos sä et tästä jaksa polkea tuonne postilaatikolle asti, niin äiti heittää sun pyörän tuonne ojaan ja sinne se jää. Ja uutta pyörää ei sitten tule tilalle!"

Ihme tapahtui ja lapsi polki 200m matkan postilaatikolle ja käveli siitä kotipihaan. Pyysi omenaa puutarhasta ja söi tyytyväisenä kotiportailla.
Mulla oli pulssi jotain 190 ja päästä nousi höyry, joten ehkä tämä tyngäksi jäänyt "lenkki" kuitenkin kasvatti kuntoa.