Kyllikit maailmalla: Humputilla Humppilassa

Perjantaina repäistiin oikein kunnolla ja lähdettiin pois kotonurkista! Tiinan käly Helena asustelee pesueineen Humppilassa, viehättävässä maalaistalomiljöössä suuren peltoaukean laidalla. Meillä on ollut monta kertaa aikomuksena mennä porukalla kyläilemään, mutta aina on tullut jotain mutkia matkaan. Nyt saatiin kaikki planeetat sellaiseen asentoon, että vihdoinkin transportteri valjastettiin matkaan täynnä naisenergiaa.

Pikkumies Eero.

Helenalla on pikkuruinen Eero poika, kohta 3kk, jota hän hoivailee kotosalla äitiysvapaalla. Tätä pientä miestä me ensin ällisteltiin ja ihasteltiin oikein urakalla, etenkin Saima olisi ollut koko ajan vaan silittämässä poskea ja kikattelemassa vauvan ilmeille. Reissu ei kuitenkaan rakentunut pelkästään vauvan paijaamisen ympärille, vaan Helena oli suunnitellut meille oikein mukavan päiväohjelman jossa oli ripaus aitoa turistimeininkiäkin.
Ensin kävimme syömässä todella herkullisen lounaan Humppilan lasitornin  ravintolassa. Ihanan ruuan kruunasivat suussa sulavat leivonnaiset, ruisleipä ja porkkanasämpylät, joita olisi voinut ahmia loputtomiin. Juuri niitä hetkiä kun sitä toivoo, että vatsalaukku olisi saavin kokoinen...

Kupittaan saven suosikkeja, Hanna huolisi kyllä...

Ruokapöydästä suunnistimme syksyisen maalaismaiseman halki kohti museo- ja taidenautintoja.
Ensin poikkesimme erään maatalon pihapiirissä olevaan museoon, johon oli kerätty ihan kaikkia mahdollisia keräilyaarteita vanhoista nukeista, radioista, maitokannuista, astioista, postikorteista, työkaluista ja kahvipurkeista aina sota-aikaisiin puhdetöihin. Kyllä riitti ihmeteltävää, ihan mieletön paikka! Museon isäntä kertoili meille tavaroiden historiaa ja jutteli myös omasta keräilyharrastuksestaan. Näyttely vaihtuu osittain joka kesä, joten se on varmasti käyntikohdelistallamme ensi vuonnakin! Eipä olisi vaatimattoman näköisestä rakennuksesta arvannut, mitä ihanuuksia se kätkeekään sisälleen!

Nukkeja aina 1800-luvulta lähtien.

Samanlainen keltaruskearaitainen paita on nähty joskus myös pikkukyllikkien päällä, silloin 1980-luvun alkupuolella!

Voi niitä maitokannuja....

Lotta- ja partiolaisnuket ovat harvinaisuuksia.

Kahvipurkeissa löytyi...

...kuten myös radioissa, kahvimyllyissä ja gramofoneissa!

Humppilan ohi ajaessa huomio kiinnittyy yleensä tien vieressä seisovaan varsin erikoisen näköiseen rakennukseen. Se on taiteilija Heljä Liukko-Sundströmin ateljee. Kuinka monta kertaa olemmekaan yhdessä ja erikseen huokailleet, että voi kun siellä pääsisi joskus käymään! No, nyt päästiin. Tosin pian todettiin, että lapset oli viisainta jättää ulkopuolelle. Etenkin lempinimen TORNADO hankkinut Saima oli kävelevä katastrofin alku kaikenlaista särkyvää sisältävässä tilassa. Mairella ehkä jo vähän tolkkua olisikin ollut, mutta parempi oli ulkoistaa molemmat ja vierailla sisällä aikuisporukalla vuorotellen. Halvempi ratkaisu! Upea ja valoisa ateljeetila on täynnä mitä ihanimpia töitä; tuttuja pupuja, enkeleitä, kukkia ja vaikka mitä. Rakennus oli sisältä paljon erikoisempi kuin antaa ulospäin ymmärtää. Mukavaa oli myös tavata siellä itse taiteilija sekä hänen aviomiehensä työn ääressä!

Ateljee on erikoinen ulkoasultaan.

Tutun näköisiä töitä seinillä.

Reissun viimeinen kohde oli varmasti lasten mielestä se kaikkein jännittävin, niin salaperäiseen paikkaan Helena meidät vei. Jätimme auton metsän reunaan, kävelimme vadelmapusikon reunustamaa todella pientä polkua pitkin keskelle vanhaa kuusimetsää. Metsässä oli pienen pieni lähde, toivomuslähde. Se on suojeltu ja hoivattu niin että säilyisi myös tuleville sukupolville. Lähteestä on haettu kastevettä ja sinne on käyty heittämässä lantteja toiveiden kera.

Tytötkin heittivät kumpainenkin kolikon ja toivoivat. Maire toivoi, että hänestä tulisi isona oikea prinsessa. Miten niin prinsessavaihe menossa??? Saima taas toivoi ihan vaan prinsessaa. Tiinakin kai heitti rahan, tai ainakin toivoi. Toive taisi suuntautua enemmälti tulevan talven hiihtokeleihin.

Mitähän sitä nyt toivoisi...?

Saiman vuoro heittää raha, aika jännää...

Sitten olikin aika viedä Helena, Eero ja pikkutytöt takaisin Helenan kotiin, koska koululaiset Alise ja Juhani olivat saapuneet koulusta ja serkuksilla oli palava into päästä vähän leikkimään yhdessä. Kyllikit käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja karkasivat takaisin Humppilan lasitorneille, jossa odotti pienoinen ostostaivas; Iittalan tehtaanmyymälää, Marimekkoa, Glope Hopea, sisustusliikkeitä, Palmrothin kenkäkauppaa ym. Jotain pientä tarttuikin mukaan, Tiinalle Teema -astioita, Hannalle kivi -tuikkulyhtyjä sekä kaksi tyynynpäällistä. Siitä sitten suuntasimme takaisin Helenan luo ja kahvipöydän ääreen. Hannan tekemä omenamisu nro II pääsi koemaisteluun.

Lopulta illansuussa kaatosateen keskellä pakkasimme serkukset pientä Eeroa lukuun ottamatta autoon ja suuntasimme kotia kohti. Alise ja Juhani tiputettiin matkalla mummolaan Kangasalle. Autossa oli hiiren hiljaista kun takapenkillä vedettiin sikeitä oikein urakalla. Etupenkillä istuivat Kyllikit myöskin hiukan uupuneina mutta onnellisina. Kotiin viemisinä tuoksuivat Helenan antamat ruisleivät, sämpylät ja korvapuustit. Kyllä humputtelu kannattaa aina välillä. On virkistävää tavata ihmisiä, nähdä uusia paikkoja ja jutella ihan arkisista asioista kaikessa rauhassa. Tuhannesti kiitoksia Helenalle, toivottavasti seuraavan kerran näemme maitolaiturin maisemissa!

Humppila on siitäkin hyvä käyntikohde, että se on hitusen lähempänä Tamperetta kuin Turkua!!! Ei millään pahalla turkulaiset...