Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Puntari: Dagens

Dagens bakels on tänään niinkin monimutkainen luomus kuin Bostonkakku. Koska tekeleet pitää aina nimetä jotenkin hienosti, niin olkoon tämä sitten Bostonin Kevät. Kuulostaa heti paljon houkuttelevammalta, eiks jeh?

Boston liittyy olennaisesti minun (ja varmaan monen muunkin 80-luvun kasvatin) lapsuuteen. Meillä leivottiin kotona usein ja paljon - siis ei mitään säälittäviä vehnäjauhopussin kyljessä olevia puolen litran ohjeita, vaan kerrallaan vähintään se kymmenen litran teräskupillinen täyteen muhevaa pullataikinaa.
Äiti teki bostoninsa aina sellaiseen rengasvuokaan ja mulla ja Hannalla oli oma pieni vuoka, johon me saatiin tehdä oma kakku. Se oli reteetä se!
Mutta niin vaan bostonit painui unholaan varmaan 20 vuodeksi, kunnes sitten tänään nostalgia pääsi yllättämään. Fiilis nousi pintaan jonkun lehden banaani-bostonin ohjeesta, jonka innoittamana lykkäsin tämän Bostonin Kevään väliin vanilijakreemiä, suklaarakeita, kanelia ja sokeria. Tuli aika mehukas koostumus, joskaan ei ehkä ihan täydellinen. Koekaniinit (omat ja hoitolapset) söivät kuitenkin mukisematta, joten ihan susikaan siitä ei tullut. Sakarilla näitä on ihan turha testailla, se söisi mukisematta vaikka välissä olis lapiollinen sepeliä...



Muutoin tehtiinkin sitten ihan tavallisia pullia ja korvapuusteja, jotka laitetaan pakkaseen vierasvaraksi. Eli ne on luultavasti oma väki syönyt jo sunnuntaihin mennessä...



Mutta kyllä se niin vaan on, että aurinko virkistää! Vaikka ulkona tuulee niin että tukka meinaa lähteä päästä, näin sisältä katseltuna keli on aivan mainio. Piristävä!
Miten sen rusketuksen vaan sais taiottua tähän lateksilla maalattuun naamaansa?
Pitäisi ehkä bostonin lisäksi herätellä henkiin muutenkin kasarimeininkiä ja varailla aika solariumiin?!
Tai sitten mennä grillifoliolla päällystetty levy naaman edessä ottamaan aurinkoa tohon terassille. Vielä Pina Colada käteen, niin eiks se fiilis olis sit siinä?



3 kommenttia:

  1. Mä tilaan tota pullaa kunhan pääsen sinne suunnalle taas päiväkaffelle! Slurp!
    Osta kevyesti sävyttävää päivävoidetta pieni puteli, se kuulemma auttaa kalpeanaamoja näin kevään korvalla.Erottuu naama hangesta!

    H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Ehkä käyn kuitenkin ensin kangasalan kirpparilla etsimässä sellaista vanhaa kasvo-solariumia. Olis se vaan niin kiva kapine!
      T

      Poista
  2. Jes söör boston! En kyllä leivo mutta voisi tilata äidiltä muistelohetken.

    VastaaPoista