Puntari: Vaihtelevat mielialat

Paikka, jossa ihminen ei voi olla ärtyisä, on Kairijoki Lapissa. Olen ollut siellä muutamana kesänä isän kanssa kalastusreissulla ja tullut takaisin uutena ihmisenä. Tämä kuva on mun voimakuva.

Mulle oli yhdessä elämäntilanteessa (ikävuosina 15-22) elintärkeää, että raapustin joka ilta jotain ajatuksia paperille. Yleensä yritin jotain runomuotoista, toisinaan pukkasi vaan ihan selkeää aforismia. Vihkoja on kertynyt vino pino, ja tuolla ne vintillä odottavat sitä, että  joku päivä ne löydetään ja nimeni muistetaan yhtenä suomalaisen runouden kärkinimistä.
Ainesta nimittäin on. Nyt saatte tässä ihan sisäpiiriläisinä maistiaisina yhden, ehkä syvällisimmän ja parhaan, runoni männävuosilta.

" Joskus vituttaa

ja

joskus ei".

No, sellaiset fiilikset on tässä pitkin viikkoa ollut. Päässä surissut paljon kaikkea. Arki on rullannut ihan ok, mutta silti olo on ollut takakireä. Syitä on monia: kipeä jalka, saapuva syksy, hormonitoiminta, töissä alituiseen laukkaava mies (sillä on siellä vissiin joku salarakas, tosin työyhteisö on sen verran miesvoittoinen, että ei voi muuta kuin toivoa, että jos salarakas on, niin se olisi ainakin sitten nainen...), rahatilanne, epäsiisti kämppä ja niin edelleen ja niin edelleen.
Tällä viikolla mua on nyppinyt etenkin se, kuinka vääristyneen maailmankuvan nämä blogit ihmisen elämästä antavat. Tai sitten mä olen ainoa, jonka elämä ei ole täydellistä.
Kurjuudestani johtuen olenkin ilolla lueskellut viime aikoina FailReactionin blogia, joka on linkitetty tuonne meidän sivun oikeaan sivupalkkiinkin. Nimittäin nämä pojat eivät pidä epäonnistumisiaan vakan alla, vaan jakavat ne auliisti meidän muidenkin tavallisten kuolevaisten kanssa! Mahtavaa vertaistukea!

Vaan paistaa se päivä risukasaankin. Tänään lähdin kävelylenkille ja jalka oli oireeton. Maanantaina ja tänä aamuna pilatestunnilla olo tuntui tosi hyvältä. Ja kun ei pääse riuhtomaan tuonne lenkkipoluille, niin onpa tullut kerrankin joka päivä kotonakin venyteltyä ja tehtyä sitä lihashuoltoa.
Positiivista on sekin, että lääkekuuri loppui tänään, eikä enää tarvitse kestää suussa sellaista makua kuin joku olisi tuutannut sinne puoli purkkia Raidia (joka sekin on kyllä ihan mahdollista, kun olen yrittänyt kaasuttaa noita banaanikärpäsiä).
Mies väittää tekevänsä töitä nyt urakalla siksi, että parin kuukauden päästä päästään yhdessä lomalle, joten kai tässä pitäisi olla ihan tyytyväinen (kunhan se ei karkaa sinne lomalle sitten sen salarakkaan kanssa...).

Ulkona ropisee sade, tänä iltana lämpiää sauna ja kun lapset nukkuvat, nukun minäkin. Ehkä ennen unen saapumista raapustan jokusen viisauden paperille. Herätän vanhan mukavan tavan henkiin.