Puntari: Ihmisyydestä

" Ensimmäinen leskenlehti, ensimmäinen sitruunaperhonen, ensimmäinen valkovuokko. Miksi katse etsii niitä niin ahnaasti maisemasta, jossa musta ja harmaa yhä pitävät valtaa? Siksikö, että ne ovat merkki toivosta, jostakin uudesta ja puhtaasta?
   Jossakin kohtaa meissä on yhä tallella se leikkivä lapsi, joka ei piittaa säännöistä ja rajoituksista, jolle kaikki on mahdollista. Jos hän haluaa lentää, hän lentää. Jos hän haluaa kävellä vetten päällä, hän kävelee. Leikkivä lapsi osaa riemuita ensimmäisestä pälvipaikasta yhtä paljon kuin ensimmäisestä lumihiutaleesta. Kaikki on yhtä suurta, luonnollista ihmettä.

   Kyynisyys on tutkimusten mukaan todella paha tauti. Kyyniset ihmiset väsyvät ja uupuvat helposti. Kyynisyys sairastuttaa myös sydämen: se kieltäytyy lyömästä, menee tukkoon. Kyynikon mielestä mikään ei ole mitään, eikä kukaan mistään kotoisin. Elämä on paitsi ikävää ja onnetonta, myös turhaa. Vain tyhmät ja naiivit iloitsevat elämästä. Kyynikko taas on älykäs ja tietää, että kyse on suuresta harhasta, kusetuksesta.

   Olen elämän tienhaaroissa kuunnellut enemmän leikkivää lasta kuin kyynikkoa. Joskus se on tullut kalliiksi, sillä lapsi johdattaa myös vaarallisille poluille, joilla sekä polvet että sielu ovat ruvella. Silti en kadu, sillä niin kauan kuin kyky kokea maallinen hellyys säilyy, ei mikään hinta ole liian kova. Sinä päivänä jolloin sydän ei enää pakahdu ensimmäisestä leskenlehdestä ja sitruunaperhosesta, on kaikki valta, maine ja raha yhdentekevää.



   Kovasti olen viime aikoina pohtinut kovan ja pehmeän välistä suhdetta. Ne kulkevat historian halki kuin kaksi kinastelevaa lasta: kumpi saa kulkea edellä, kumpi määrää mitä leikkiä leikitään? Kauan on kova, raha, määrännyt leikin nimen. Leikitään pudotusleikkiä, sitä jossa yksi kerrallaan jää ilman tuolia, putoaa tyhjän päälle. Se on on armoton ja kyyninen leikki, eikä se ole kenellekään hauska. Ei edes hänelle, jolle vielä löytyy tuoli alle. Olisiko aika sen toisen leikin, pehmeän, jossa yksinäinen otetaan syliin ja jossa murheellinen keinutetaan uneen? Nenäni sanoo, että tuon leikin kaipuu on ihmisten keskuudessa suuri ja syvä. Ihminen kestää kovuutta vain tietyn määrän, ennen kuin alkaa murentua. Se mitta on täyttymään päin. Jossakin tuolla, kaikessa hiljaisuudessa.

   Mannernavat sulavat kovaa kyytiä, mutten osaa murehtia sitä juuri nyt, kun kaikki syntyy uudelleen. Ellei hetkeksi kykene unohtamaan huolta ja murhetta, sitä ei myöskään jaksa kantaa. Mainen hellyys antaa voimaa taistella tuulimyllyjä vastaan.


Mairen ensimmäinen pääsiäinen
v. 2008 oli täynnä ihmetystä.



   Usko ja toivo eivät kuulu pelkästään kirkollisiin seremonioihin, vaan jokapäiväiseen olemiseen. Ruotsalaisista vain 46 prosenttia uskoo kirkkoon, mutta peräti 80 prosenttia Ikeaan. Uskoa saa siis vaikka itse koottavaan huonekaluun, kunhan uskoo.

   Kaikkien kädet ovat syntyessä pehmeät. Mikseivät ne voisi olla sitä koko tämän matkan ajan?"

--------------------------------------------------------------------------

Lasteni vauvakirjoihin en ole tallentanut välttämättä jokaista pulautusta ja hampaan ilmestymistä päivän tarkkuudella.

Sen sijaan olen niihin leikannut talteen lehdistä sellaisia juttuja, jotka itseeni ovat kolahtaneet. Sillä ajatuksella, että vähän isompana mimmit voivat lukea, millaiset ajatukset niiden mutsiin aikanaan kolahtivat.



Tuo ylhäällä oleva teksti on Tommy Tabermannin. Se on julkaistu Me-lehdessä muutama vuosi sitten. Mielestäni siinä kiteytyy kaikki se olennainen ihmisyydestä, jota itse en osaisi sanoiksi pukea.

Leppoisaa sunnuntaita ja pääsiäistä kaikille!