Puntari: Laiskottelusta ja muhimisesta





Mietin eilen pitkään ja hartaasti, miksi on niin vaikea olla jouten? Miksi en osaa maata viltin päällä auringossa lukemassa naistenlehtiä, kun lapset nukkuvat päiväunia? Miksi mieli karkailee koko ajan kotitöihin, suorittamiseen?

Pohja on tampattu uuden osan perustuksille!

Ennen rakastin löhöilyä. Makasin kesäpäivät pihalla, enkä tuntenut suurtakaan houkutusta lähteä kitkemään kukkapenkkejä (eihän mulla niitä silloin vielä ollutkaan), siivoamaan tai urheilemaan. Sitten, pompsista vaan, tulivat lapset ja omakotitalo. Kierrokset kohosivat mittarissa. Koko ajan oli jotakin tekemistä, vaippaa vaihdettavana, leikki-ikäistä leikitettävänä, ruokaa laitettavana, koti siivottavana. Illalla, jos hyvin kävi, jaksoi lukea muutaman sivun kirjaa sängyssä.

Pakotin itseni eilen mökillä vaan olemaan. Tiukkaa se teki. Mies kantoi, mittaili ja tamppaili mökkityömaalla ja minä luin Me Naisista, millaista on olla Suomen valtionvarainministeri (ei helppoa sekään, tsemppiä vaan Jutalle!).

Arvatkaa, oliko huono omatunto? Mutta arvatkaa, tuntuiko muuten aika kivalta!

Me Naisissa oli myös paikallisten taiteilijoiden Anssi Kasitonnin ja Maria Stereon haastattelu. Pariskunta kertoi, että kaipaa elämässään eniten muhimista, siis sellaista leppoissa löhöilyä toisen kainalossa, ilman kiirettä.

Sama täällä! Seurustelun alkuaikoina minä ja mies muhittiin joka päivä - ja paljon. Otettiin päiväunet, lojuttiin sängyssä ilman mitään hoppua mihinkään. Sitä kaipaan elämääni! Sitä, että saa tuhista onnellisena toisen kainalossa, kello tikittää seinällä, eikä minnekään ole kiire. Iho ihoa vasten, mieli tyhjänä kaikesta turhasta.

Tuli mieleen, että kun Anssi ja Maria kerran asuvat tuossa ihan kivenheiton päässä meistä, niin pitäisikö meidän perustaa yhdessä oma muhimisfestivaali tänne. Vuokrattaisiin paikallinen työväentalo ja sinne kaikki lapsiperhe-elämän uuvuttaman pariskunnat saisivat tulla muhimaan pariksi päiväksi. Luomuruokaa ja akustista musiikkia, jokunen lasi viileää valkkariakin...Ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä ja perheneuvolatoimintaa? JEP!

Huomasin eilen myös, että liikunta on huume. Viikonlopun jälkeen olen koko ajan hokenut itselleni, että nyt vaan OLET ja LEPÄÄT ja silti olen jo ehtinyt käymään pilateksessa ja suunnistamassa. Eilen otin vesijuoksuvyön mökille mukaan, mutta onneksi tajusin, että ei tässä tilanteessa ole mitään järkeä urheilla. Että nyt vaan annat vartalollesi sen ansaitsemaa lepoa. Tällaiseen tilanteeseen en ole ennen törmännyt. Täytyy daunsiftata vähän.

Tällaisissa sekavissa laiskottelutunnelmissa mennään kohti viikonloppua, josta ei todellakaan toimintaa puutu. Lauantaina maalaismarkkinat, siitä sitten Aitooseen kolmeksi päiväksi Aitoon Kirkastusjuhlille. Jee! Nämä kaksi tapahtumaa ovat mulle tämän kesän kohokohdat, joita koko vuoden odottelee. Mutta takuuvarmasti aiheuttavat myös melkoista säpinää ja sydämen tykytyksiä elämään.

Viikonloppuna vietetään myös meidän parisuhteen 10-vee juhlapäivää. Arvatkaas missä seurustelu alkoi? No tietysti Kirkastusjuhlien olutteltan jonossa, mistäs me Aitoon tytöt muualta miehiä itsellemme löydettäis...

Sen verran olin ahkera mökillä, että askartelin uimapoijunarun lapsille pyykkinarusta ja parista tyhjästä pullosta! Ja nyt mökkinaapurit varmaan luulee että meillä ravustetaan...