Käytiin toissapäivänä muksujen kanssa katsomassa, kun isin metsää pistetään matalaksi Kuhmajärven rannoilla. Vähän jännitti mennä, koska olen aikanaan sanonut, että jos mun (tai siis Sakarin, mutta henkisesti mun) ikimetsä siellä pannaan matalaksi, niin otan eron.
Saken onneksi metsäkonekuski pysytteli vaan sen ikimetsän vieressä ja mun suppilovahveropaikkani sai jäädä rauhaan. Tosin paras mustikkapaikka taitaa nyt olla mennyttä, mutta hei, saahan niitä mustikoita kaupan pakastealtaasta muovipussiin pakattuna rahaa vastaan ostaa!
No mutta joka tapauksessa kyseessä oli myös koko perheen mukava luontoretki (metsäkoneen ryskätessä siinä sadan metrin päässä ja lasten kysellessä itku kurkussa, että tuleeko se kone meidän päälle äiti?!?).
Otimme kotoa eväät (rusinoita, leipää, kurkkua ja kaakaota) ja läsäytimme takapuolemme sammalelle, joka oli takuuvarmasti imenyt kaikki syksyn aikana taivaalta tulleet vedet itseensä. Viiden minuutin retkeilyn jälkeen lapset olivat märkiä kuin uitetut koirat, koska en tajunnut laittaa kurahousuja niille.
Termos tyhjeni kuitenkin ja kurkut ja leivät katosivat nälkäisiin suihin.
Suoritin oman osuuteni luonnon tuhoamisesta ja keräsin muutamasta paikasta puolukan ja mustikan varpuja joulutoriaskarteluja varten. Mulla ja Hannallahan on ollut tapana tehdä joka vuosi kransseja myyntiin ja tänäkin vuonna päätin pakottaa itseni, vaikka ei huvittaisi.
Yhtenä vuonna meillä oli oikein sellainen strömsö-paja tuolla yhdessä piharakennuksessa. Tosin tuossa kosteusvaurioista kärsivässä öljyltä haisevassa matalassa autotallissa sai käyttää aika paljon mielikuvitusta, että pääsi henkisesti siirtymään iloisten ja kauniisti ruskettuneiden suomenruotsalaisten punaiselle merenrantahuvilalle.
Se ilo näistä hakkuista on, että havuahan silloin riittää materiaaliksi hur mycket som helst. Eli kannoin transportterin perän havuja täyteen ja eilen sitten aloin kyhätä niitä kransseja kokoon. Ensimmäisten kanssa käy aina niin, että ovat vähän harjoituskappaleita, mutta sitten kun on yli kymmenen vääntänyt, niin alkaa jo ote löytyä.
Nyt on siis kranssitehdas pyöräytetty käyntiin ja eilen alkoi kai joku joulukuukin. Kertoiskohan joku tuolle ilmojen herrallekin sen, ettei pitäis meitä enää kovin kauan tässä ikuisessa marraskuussa?
Tänne suunnalle sopisi kanssa, että siirryttäisiin jo marraskuun ankeudesta joulukuun puuterilumeen. Ei vain näytä toive toteutuvan...
VastaaPoistaUskon, että teidän verstas-Strömsöönne oli huomattavasti uskottavampi kuin esikuvansa!
Blogissani olisi teille blog award. Ei tarvi laittaa eteen päin, jos ei huvita. :)
VastaaPoista