Puntari: Japaninpäivän ajelulla

Taannoin peräänkuulutin sellaisia selviytymiskelejä, jotka saavat meikeläisen heräämään eloon ihan uudella tavalla. En ihan Tapaninpäiväksi niitä välttämättä olisi kaivannut, mutta parempi silloin kuin ei koskaan.
Meiltä oli siis melkoisen myrskyn vuoksi sähköt poikki reilun vuorokauden ja tällaiselle nykyihmisellehän se on pitkä ja tuskallinen aika.
Tilanteen teki herkulliseksi se, että mies oli töissä, ja saimme ihan naisporukassa likkojen kanssa jännittää, koska pakastimessa olevat 500 litraa marjoja sulavat niin, että niistä on pakko keittää kotiviiniä.
Kannoimme hartiat kipeinä puita puuhellaan ja kakluuniin ja kehittelimme leikkejä, jotka eivät vaadi päreenvaloa kummempaa. Luin viisisataa kirjaa, tein neljä tuhatta legotornia ja värittelin kymmeniä prinsessakuvia. Siinä välissä yritin lukea joululahjaksi saamaani Jari Tervon Layla-kirjaa otsalampun valossa ja vahtia, että lapsemme eivät sytytä pirttiä tuleen kynttilöiden kanssa (vain yksi Barbien hevonen meinasi kärventyä, kun Maire sulatti sen kaviota keittiössä kynttilän liekissä...)
Iltatoimet tehtiin lyhdyn valossa ja peiton alle käperryttiin lukemaan Petzin valaistessa iltasatusektoria.

Päivällä viranomaiset olivat antaneet suosituksen, että pihalla ei sopisi liikehtiä, mutta mistäs me se tiedettiin, kun radioon ei tullut sähköä. Lähdimme puunhakureissun ohella Tapaninpäivän ajelulle, tällä kertaa pakon sanelemista syistä polkupyörällä. Olivatpa likat tohkeissaan, kun saivat pitkästä aikaa pyöräillä ja tehtiinkin aika pitkä reissu.
Tänään aamulla, kun sähköt olivat vihdoin yön aikana palanneet, Maire totesi herättyään, että olipas meillä melko erikoinen Japaninpäivä...

Ihan on pihalla niin talvista, että taidan tästä lähteä voitelemaan suksia...+7 astetta ja vettä sataa kaatamalla. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Vai tilaisiko suoraan sen muuttoauton kohti Lappia?
En voi kuin haikeudella muistella parin viikon takaista lomaa Ylläksellä lumen ja pakkasen keskellä. Oli se vaan niin erilaista. Ja sitä hiihtämisen riemua...
Syksyllä lätkäisin hiihtokilometritavoitteekseni tälle kaudelle 500km, josta on nyt kasassa 43. Realistina aion laskea hiihtokilometreihin mukaan myös tulevat sauvakävelyt, kun näyttää siltä, ettei tässä ainakaan kuukauteen suksille pääse. Ettei vaan kävisi niin, että seuraavan kerran hiihdän viikolla 16 Lapissa?!

Uuden Juoksija-lehden mukana tuli harjoituspäiväkirja vuodelle 2012. Tuntuu siltä, että juurihan aloitin sen pitämisen vuodelle 2011. Merkillisintä tässä on se, että minä, Suomen Laiskin Nainen, todellakin olen liikkunut vuoden päivät niin, että olen pitänyt harjoituspäiväkirjaa. Ja siihen on jopa kertynyt joitain merkintöjäkin. Tästä on erittäin kutkuttavaa lähteä kohti uutta vuotta ja uutta harjoitus- ja kisakautta!