Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Puntari: Kotimaisuutta

Kuinka moni on joskus ostanut ruokapakkauksen, ja luullut sen sisältävän kotimaista ruokaa? Ja sitten huomannut kotona tätäkin pienemmällä tekstillä painetun kohdan pakkauksessa, jossa kerrotaan, että sisältö on peräisin jostain ihan muualta kuin Suomesta. Onko ottanut päähän? No on!

Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuus kertoi kolmossivulla MTK:n kampanjasta, jolla vaaditaan ruuan alkuperämaata entistä paremmin esiin pakkauksiin. Viljelijät jakavat tänään ja huomenna markettien pihassa esim. suurennuslaseja pikkutekstien tihrustamiseen ja samalla voi laittaa nimensä adressiin, jolla halutaan pakkauksiin entistä selkeämpiä alkuperämerkintöjä.
Jos ei pääse henkilökohtaisesti paikalle jonnekin marketin kulmille, voi adressin allekirjoittaa netissä täällä.

Itselleni tärkeää ruuan alkuperäisyydessä on ympäristötekijöiden lisäksi myös suomalaisten työllistäminen. Homma on aika konkreettinen, sillä asumme puutarhan, karjatilan ja maitotilan välissä.

Kuten MTK toteaa:
"Kun valitsemme suomalaisen maatilan tuottamasta raaka-aineesta valmistetun elintarvikkeen, tarjoamme työtä yli 300 000 suomalaiselle."

5 kommenttia:

  1. Koko tämä ruokatouhu on nykyään niin kummallista :/ Joka paikasta pursuaa e-koodeja ja tuntuu että mitään puhdasta ruokaa ei saa enää mistään.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se tuntuu olevan. Ja kun edes pakkausten koodiviidakko ei kerro koko totuutta. Katselin telkkarista ohjelmaa, jossa kerrottiin, että esimerkiksi tuoteselosteen sana AROMI saattaa itsessään sisältää jo kolmekymmentä erillistä ainetta!
    Kohta pitää ostaa vähän peltoa, pari lehmää, sika ja kanoja, että tietää todella mitä syö! ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvällä asialla ollaan . Joskus huomaan vasta kotona hankkineeni ulkolaista esim broileria.Kiitos kivoista jutuista olen jäänyt koukkuun

    VastaaPoista
  4. Ahku: Välillä sitä miettii, että seilaako nää meidän jutut vähän liikaa maan ja taivaan välillä...Mutta tällaiset asiat vaan mielessä pyörii, niin mitäpä sitä sitten turhia suodattamaan.

    Kevät tulee niin että kohina käy, oma "lähiruokatehdas" hyrisee jo kodinhoitohuoneen ikkunalla. Tomaattia ja basilikaa tulossa, jos en onnistu tappamaan.

    VastaaPoista
  5. Hyva Kyllikit!!! Ja Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti myos, etta viljelista alkavasta ketjusta saa elantonsa joka viides suomalainen. Se on aika monta ihmista!!!

    VastaaPoista