Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Puntari: Vappu roskiksessa

Jotenkin tähän vappuun ei oikein jaksa syttyä, kun pääsiäiskoristeet vasta vietiin vinttiin. Olenkin ottanut tylyn linjan, ja ainoa vapusta muistuttava asia ovat kotonamme kaksi kaasupalloa, jotka lapset saivat Prismasta. Ei siis nakkeja, ranskalaisia, simaa tai munkkeja. Perus makkarasoppaa syötiin tänään.


Aamupäivällä suoritimme reippaina tyttöinä pienen marttaretken (vappupallot mukana tietysti!). Vehkajärven Martat järjestivät tutustumiskierroksen paikalliselle jäteasemalle, minne voi viedä lähes kaiken tarpeettoman hajonneen tai muuten käyttökelvottoman tavaran.
Jätepisteen hoitaja Sirkka kertoi, että ihmisillä on edelleen vaikeuksia sen ymmärtämisessä, että lajittelemalla jätteet säästää ympäristön lisäksi myös rahaa. Ainoastaan jäteasemalle vietävästä sekajätteestä ja puutavarasta täytyy maksaa, kaiken muun (ongelmajäte, kestopuu, metalli, lasi, paperi, sähkö- ja elektroniikkaromu) saa viedä asemalle maksutta. Mutta jätteen pitää olla lajiteltuna omiin osastoihinsa, eikä siis epämääräisenä romukuormana!



Lajittelen kotona metallin, lasin, paperin, biojätteen, ongelmajätteen ja sekajätteen. Biojätettä tulee reilu ämpärillinen viikossa, lasia ja metalliakin yllättävän paljon. Paperista nyt puhumattakaan. Tuntuisi kamalalta, jos kaikki päätyisi samaan kassiin ja sitä kautta kaatopaikalle.


Marttailin retkemme jälkeen vielä kotona leipomalla muffinseja. Sain Hannalta hyvän sitruunamuffinsien ohjeen, joka oli ollut Säästöpankkien asiakaslehdessä. Eihän jääkaapista tänään mitään sitruunoita löytynyt, joten sovelsin ohjetta ja hyviä tuli. Tunnen itseni onnistuneeksi, koska yleensä en uskalla/osaa soveltaa mitään reseptejä, vaan tuijotan keittokirjoja lähes hypnoosissa.

Appelsiinimuffinsit Tiinan tapaan (10 isoa tai 12 pientä)

yhden appelsiinin kuoriraaste
1/2 dl appelsiinimehua
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl sokeria
2 dl piimää
2 munaa
1/2 dl öljyä
1/2 tl inkivääriä 

Pese appelsiini ja raasta kuori. Purista mehu. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Laita muffinsipellin koloihin paperiset vuoat ja täytä ne taikinalla. Paista 200 astetta n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Tarjoile Lemon Curd -tahnan kera, jota jokainen voi sipaista muffinsien päälle oman maun mukaan.

Hauskaa vappua ja viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti