Halkomäki : Eväät naiset kartalla pitää!

Myös kinkku sopii tähän pannariin!

Toinen kesälomaviikko taittuu pikku hiljaa kohti viikonloppua täällä Halkomäessä. Aurinko paistelee, pieni tuulenvire puhaltelee ja ihminen alkaa hissukseen palautua elävien kirjoihin. Nizzan loma oli ihana pään nollaus heti kärkeen, rapia kolme päivää jumalaista ruokaa, maisemia, tunnelmaa ja matkaseurana paras mahdollinen Kyllikki. En sitten tiedä söinkö itseni niin tainnoksiin vai mikä jetlaggi iski maanantaina, mutta viikon kolme ensimmäistä päivää olen ollut aivan koomassa. Niin väsynyt ettei mikään onnistu ja päässä liikkuu EI MITÄÄN. No, se nyt ei kauaksi liippaa normipössiksistäkään, mutta kuitenkin. Edes ruoka ei oikein maittanut, ei vaikka kuinka lisäilin kaikkeen oliiviöljyä ja provencen herppekset -mausteseosta. Ja se on jo huolestuttavaa se. Keskiviikkona pakotin itseni takaisin tähän maailmaan, söin iltapäivästä lautasellisen kaurapuuroa mustikkasopan kanssa, lämmitin mikrossa yhden camping -makkaran ja jälkkäriksi tempaisin omenan. Siitä lähti rakettimainen nousu kohti iltarasteja. Pelkäsin rasteille lähtiessäni, etten vaan jaksa sitä itse suunnistusta kun pää ei kerta kaikkiaan pelaa, että kävelen siellä sitten ympäri pusikoita kartta käsissä ja outo tyhjä katse silmissä mollottaen. Lähtöpaikalla sain jostain älyvapaan idean, että mitä jos kokeilisin kerran tuon 5km:n radan, jos nimittäin Jukolassa napsahtaa nakki ja joudun radalle niin olisi edes jotain tuntumaa vaikeampaankin rataan. ONNEKSI ystävämme Pauliina sattui pinkaisemaan puskaan samoihin aikoihin, ja lopulta löimme hynttyyt yhteen ja rymysimme radan läpi muutamalla "missähän me nyt oikein ollaan" ja "kyllä sen rastin ihan tässä pitäisi olla" -pummilla. Teimme myös luontohavaintoja ja vaihdoimme viimeisen kuukauden kuulumisia. Siinä sivussa leimailimme rasteja, ja lopulta kaikki 15 löytyi. Suunnistus voi olla siis myös sosiaalinen urheilulaji! Litimärät lenkkarit painoivat tonnin ja pöksyt valuivat kuraa, mutta mieli oli hyvä ja uusi nousu tähän lomaan/elämään oli alkanut! Tosiasiassa huono kartta ketutti ja muutaman rastin paikka oli vähintäänkin epäilyttävä. Mutta jos jotain hienoa niin se tuoksu sateisessa metsässä!!! Ja miten siloset jalkapohjat oli aamulla!!!

Tämä pannari on parasta kylmänä!

Sittemmin olen jopa hiukan riehunut tuolla kasvimaalla, taistellut rikkaruohojen kanssa ja nautiskellut päiväköllöistä antaumuksella. Kasvimaalla ei ole vielä tapahtunut mainittavaa, taimet ovat hengissä ja herneistä on itänyt perinteiseen tapaan alle puolet. Koska salaateista ei näy vielä vilaustakaan, saattaa olla että satoa korjataan sitten lokakuun puolella. Tiinan kasvimaa oli kadehdittavan virkeässä kunnossa, eilen Mairen synttäreiden juhlinnan lomassa tein siellä kierrosta. Muistin,että palsternakka ja punajuuri on unohtunut tänä vuonna laittaa kokonaan...uuuh!
Mutta tänään kävimme Tiinan kanssa moikkaamassa adoptiosiskoamme Piiaa ja hänen pesuettaan. Jos on pesue vaikuttava näky, niin kyllä oli kasvimaakin. Tiinan ja mun naamat vihersivät kilpaa kateudesta pinaatinlehtien rinnalla kun taivastelimme reheviä penkkejä ja kasvihuoneen sen seitsemän sortin kasveja. Karmeimmalta tässä tuntuu se, että mulla ei ole edes lapsia hoidettavana ja mun kasvimaani on KAIKKEIN ANEEMISIN!!! Olihan mulla onneksi ne häät työllistämässä keväällä, niiden piikkiin voi laittaa paljon, voihan? Siis tämän kasvimaakilpailun mä häviän niin kympillä. Katotaan vaan niin taas mun kaikki perunatkin on ihan vihreitä....

Banaanikakku kypsyy  pyhje ympärillä!

Evästä reissuun.

Nyt tämän illan ohjelmanumerona yritän valmistautua Virolahdelle Jukolan hulinoihin. Lähden Kuhmalahden Kisan ihanaisen Venlojen viestin joukkueen varajäseneksi (=heikoin lenkki) ja huoltajaksi. Kunnon kisafiiliksen ja pääsyn kärkikymmenikköön takaavat tietysti oikeanlaiset kisaeväät ja onnistunut nestetankkaus. Nopeat ja hyväät eväät saa leipasemalla välimeren pannukakun ja reissusuosikkini banaanikakun. Suolaista ja makeaa. Siihen sitten voikkareita, teetä, mehua ja parit mehukeitot niin eiköhän niillä yhdet kisat pärjätä. Naapurin Marko lupasi meille hyyrypaikan niiden teltta-alueelta, joten täytyy kai sitten ottaa myös vähän kisajuomaa mukaan poikia varten. Kun yön pimeinä tunteina pääsevät metsästä teltoille niin jekkupullo hoitanee palautumisen.

Aamulla kukonlaulun aikaan ylös ja nokka kohti uusia seikkailuja!