Puntari: Elämästä

Tänään koin tarmokkuuden puuskan ja aloin tehdä juhannussiivoa. Mun osalta se tarkoittaa sitä, että aloin pestä lasten talvihaalareita ja pakata villaväliasuja vinttiin...kaksi vuotta katossa roikkunut Pentikin jouluhimmelikynttelikkö roikkuu edelleen siellä katossa, ja siihen varmaan jääkin. Taas täksikin kesäksi.
Tällainen vaan olen. En saa aikaiseksi, ennen kuin iskee joku äkillinen ajatus päähän: "toi mun on pakko tehdä" (himmelin suhteen sellainen ajatus ei ole vielä tullut).

Muuten kodista on juhannussiivo vielä kaukana. Ruokasalin lattialla on tyynyistä, tuoleista ja vilteistä rakennettu jurtta, jossa majailevat lasten nuket Jessica, Linnea ja Elsa. Lisäksi jurtta on täynnä mitä ihmeellisempää rojua. Auta armias, jos jurtan yrität purkaa! Ei tietenkään, leikkihän on vielä ihan kesken!
Keittiön lattialle on tehty puupalikoista ja kirjoista kaksi hääkakkua ja bileissä on pärekorillinen pehmoleluja. Ikkunalaudalla on hääkoristeina pieni Hello Kitty ja huuliharppu.
Tällaista tänään.

Vuosi sitten olin ihan kroonisen vauvakuumeen kourissa. Ajattelin, että kolmas lapsi voisi hyvinkin mahtua elämään. Tuuli on sittemmin vaihtanut suuntaansa. Ajatus siitä, että aloittaisin kaiken "uudelleen", saisin kolmannen killisilmän tähän katraaseen, on tällä hetkellä aika mahdoton. Mistä aika ja resurssit, kun näiden kahden kanssakin on kädet niin täynnä? Jotkut illat jaksan vain sen ajatuksen voimalla, että muutaman vuoden päästä nämä neitokaiset harjaavat itse hampaansa ja menevät nukkumaan ihan kiltisti ilman, että äiti laulaa vieressä 600 kertaa tuutuutupakkirullaa.

Ja siltikin, kun pakkasin tänään viimeiset käytössä olleet kestovaipat pahvilaatikkoon, tunsin oloni hitusen haikeaksi..

Nautin elämästä ihan tällaisenaan tässä ja nyt. Olen saanut kaksi todella kivaa lasta. Molemmat ovat veikeässä iässä: vanhemman kanssa opetellaan polkupyöräilyä ja L-kirjaimen sanomista, nuorempi oppi juuri käymään potalla ja keinumaan isojen tyttöjen keinussa. Jokainen päivä on taatusti erilainen, ja nauraa saa useamman kerran päivässä.
On käynyt ihan mieletön onni, että on saanut kokea elämänsä aikana jotain tällaista. Vaikka välillä väsyttääkin, ja vaikka kämppä on useimmiten sen näköinen, että itänaapuri on pudottanut tänne jonkun rypälepommin, onhan tää nyt vaan mielettömän hienoa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, mukavaa viikkoa ja

tsemppiä juhannussiivoiluihin, siskot!

ps. Onko kenelläkään hyviä vinkkejä kasvukipujen hoitamiseen? En nyt tarkoita äiti-ihmisen henkisiä kasvukipuja, vaan vanhemman tytön julmettuja jalkasärkyjä! Aina, kun ohjelmassa on jotain uutta liikkumista (hiihto, pyöräily, kiipeilytelineissä leikkiminen) seuraavana yönä tyttö huutaa ja jalkoja särkee. Pakko on ollut särkylääkettä antaa, mutta olisiko kenelläkään jemmassa mitään sota-aikaisia (tuoreemmatkin kelpaa) vinkkejä, joilla ennaltaehkäistä/hoitaa tätä inhottavaa vaivaa. Itse en ole moisista kivuista kärsinyt, kiitos olemattoman pituuteni (vaikka eihän ne kivut sinänsä kuulemma kasvamisesta edes johdu).