Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Halkomäki: Vähän erilainen Itsenäisyyspäivä



Meidän perheessä on ollut vuosia omat perinteensä Itsenäisyyspäivänä. Se on meille vuoden arvokkain päivä. Sitä juhlitaan ylpeinä ja kiitollisin mielin.
Jos mahdollista, aamulla on vedetty lippu salkoon ja lähdetty jänisjahtiin. Iltapäivästä tultu kotiin ja ryhdytty ruuanlaittopuuhiin. Televisiosta on katsottu puolustusvoimien paraati ja muutakin mielenkiintoista ohjelmaa, yleensä sotahistoriapainotteista sellaista. Päivän ovat huipentaneet Itsenäisyyspäivän illalliset oman perheen ja läheisten kesken. Pöydässä on ollut metsän antimia, hirveä, jänistä, sienikastiketta ja marjahyytelöitä sekä makoisat jälkiruuat.  Lihan kaverina kotimaisia kasviksia ja juureksia. Äiti on leiponut rievää tai siirappilimppua. Sinivalkoiset kynttilät, kaunis kattaus ja hyvää musiikkia. Seitsemältä on aloiteltu Linnan juhlien katselu, siinä sivussa nautittu kahvit ja täytekakut.

.


Tänä vuonna Itsenäisyyspäivä meni hiukan erilaisissa merkeissä kuin aikaisemmin. Meidän pikku-kiiski vietti  sinivalkoisia ristiäisjuhliaan Mummolassa isovanhempien, setien, tätien, serkkujen ja kummien perheiden kanssa. Juhlan kunniaksi saatiin pumpulinpehmeä valkoinen lumipeite maahan ja iki-ihana suosikkipappimme tuli Kuhmalahdelta asti toimittamaan pojan kasteen. Kastemekko oli sama kuin pojan isomummolla Helenalla vuonna 1925 Haapamäen kartanossa ja myöskin kastemalja oli samoja peruja, siinä on kastettu nyt jo neljä sukupolvea. Vanhan kastemekon tuunasin käyttökuntoon uusilla nauhoilla ja lyhensin hihoja sopiviksi. Kasteliina oli isän suvun puolelta, samoin pöytään katetut kullatut kahvikupit.
Tarjoilujen valmistelussa oli mukana "puoli sukua". Pöydässä perinteisten lusikkaleipien, suklaasydämien ja kaneliässien ohella oli täytekakkua, puolukkahyydykekakkua, suklaaneliöitä, karjalanpiirakoita, munavoita ja Lapin poropiirakkaa. Kastepöydän kukkakimpussa oli valkoisten ruusujen kanssa puolukan ja mustikan varpuja. Kahvipöydässä ja muissa pöydissä oli mustikanvarpuja ruusujen seurana. Takassa paloi sinisiä ja valkoisia kynttilöitä, Suomen lippu koristi pöytää.




Pieni poika hoiti juhlakalun osan tyynesti, hiukan hörähti kun pappi valeli vettä päähän. Äiskän ja Tädin silmät kostuivat toimituksen aikana moneen otteeseen, milloin mistäkin syystä. Pieni serkkutyttö veti Jumalan kämmenellä -koreografian ihailtavalla antaumuksella, T:n kummityttö luki katkelman Raamatusta ja kummit ottivat vastuullisen  tehtävänsä vastaan hymyssä suin. Juhlapäivä oli rankka mutta mukava, hulinaa riitti iltaan asti. Sitten olikin aika rauhoittua ystävien ja kuohuviinin kanssa Linnan juhlien ääreen.




Myöhään illalla katselin kotisohvalla onnesta soikeana pientä poikaani. Saku Topias.
Koko Suomi juhli. 
Paras Itsenäisyyspäivä ikinä!

8 kommenttia:

  1. Koti, isänmaa ja uskonto, oikein ääni väristen, muuten joutuu paholaisen pannuun paistumaan..

    VastaaPoista
  2. Kivat noi tutti-pikkuleivät =o)

    VastaaPoista
  3. Kyllä oli ihana itsenäisyyspäivä ja mitä ihanin Saku! Niin rauhallinen ja söötti tädin pieni kultakimpale.

    Kyllä oli serkkulikatkin suu messingillä, kun rääsy sai nyt nimen :)

    Tarjoilut oli huippua, etenkin se kakku ;)
    T-täti

    VastaaPoista
  4. Voi onnea pienelle Saku Topiakselle - ja kaikille kotijoukoille myös!
    Ihanat juhlat teillä on olleet... historian siipien havinaa juhlavalmisteluissakin.
    Luinkin urakalla monta postausta, kun on ollut niin kiirusta, ettei ole ehtinyt kunnolla täälläkään piipahtaa.
    Kivaa joulukuuta sinne!

    VastaaPoista
  5. Ihana nimi pojalla!

    Olen aina ihaillut teidän perheen traditioita ja täydellisyyttä hipovia juhlien järjestelyjä.

    Hauskaa joulun odotusta sekä Halkomäkeen että Puntariin!

    Ja terveisiä Englannista
    Miia

    VastaaPoista
  6. Hanna: noi pikkuleivät oli mulle ihan pakkomielle...olen vuosi sitten ostanut tuon pikkuleipämuotin ja odottanut että pääsen tekemään jotain piperrysjuttuja. Nyt oli pakko kun sentään oman lapsen ristiäiset oli kysymyksessä! Ja niitä oli kyllä tosi kiva tehdä!!! :)

    Kiitos Ellis onnitteluista, oli kyllä mukavat juhlat ihan omien perheiden kesken. :) Leppoisaa joulukuuta myös sinne!

    Miia, onpa mukava kuulla susta täällä plokissa!!! Tuletko jouluksi Suomeen?
    Jos totta puhutaan niin meillä noi juhlien järjestelyt menee aina aika samalla kaavalla ja suurilla linjoilla. Me harvoin piperretään mitään, paitsi nyt kyllä noi tuttipikkuleivät meni ehkä vähän sille puolelle... ;) Mä aina haaveilen, että viitsisin joskus järjestää sellaiset juhlat, jossa on tarjolla kaikkia pikkupurtavia, coctailpaloja yms. Koskaan en vaan saa aikaiseksi tehdä sellaisia...laiskuus iskee! Mutta juhlien laittaminen on mukavaa puuhaa, ja niissä on kiva viljellä niitä perinteitäkin, ja luoda uusia sellaisia!
    Mukavaa joulun odotusta sinne kauas! :)

    H

    VastaaPoista
  7. Valitettavasti en pääse Suomeen tänä jouluna. Täällä sitä joutuu oleen ja töitä tekeen joulun pyhät...

    Miia

    VastaaPoista
  8. Moikkis Miia!

    Ei ihme, että nimi miellyttää, vai muistelenko ihan väärin että kultaisella 90-luvulla eräs TPS-pelaaja oli sun suosikki...;)

    Mukavaa joulua sinne ulkomaille, ja tsemppiä töihin!
    Tiina

    VastaaPoista