Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

perjantai 10. helmikuuta 2012

Puntari: Kesämökillä









Eilen kun oli saatu muksut kerhoon, ajeltiin käymään kesämökillä. Ei sielläkään vielä kesä ollut. Mutta keli oli kohtalaisen hyvä. Seistiin siellä rannassa ja ihmeteltiin edessä avautuvaa huikean valoisaa maisemaa. Aurinkokin jo lämmitti.
Haaveilin, että kun mökin remontti joskus valmistuu, mennään sinne myös kevättalvella. Kamiinaan puita, pilkkiongen ja jakkararepun kanssa jäälle ja (rommi)kaakaota termariin. Sisällä pilkkimisen jälkeen  lautasellinen hernekeittoa ja pari palaa ruisleipää.
Mökki odottaa kevättä ja remontoijia. Lattia ja seinät eristettävä, sitten pintoja, keittiötä, huonekaluja, ulkomaalausta ja pihatöitä. Syksyllä loppuivat rahat ja motivaatio, nyt olisi taas kerrytettynä molempia.
Ainakin sitä motivaatiota.

ps. Meidän mökki sijaitsee yhdessä Suomen kauneimmista kylistä. Mattilan kylä oli nytkin talvisessa asussaan kuin suoraan jostain Melukylän lapsista. Kesäisin siellä kukkii valtoimenaan juhannusruusut ja niittykukat ja hevoset laiduntavat rantaniityillä. Kyllä niissä maisemissa kelpaa lenkkeillä ja kesäänsä viettää!

1 kommentti:

  1. Vitsi tosta tulee ihana!!! Ens kesänä kyllä talkoita pystyyn teemalla jos toisellakin...ja muurinpohjalättyjä...ja uimista! :)

    H

    VastaaPoista