Kyllikit maailmalla: Hiihtäjiä ja Wannabe -hiihtäjiä

Lapissa jänikset eivät hiihdä,
ne lumikenkäilevät!

Jotain outoa taikaa tässä Lapinmaassa on. Täällä törmää vain leppoisiin ja hyväntuulisiin ihmisiin, oli sitten kaupassa tai ladulla. Siis ihan selvistäpäin.  Etelän kurttuotsaiset ihmiset (eli niin kuin me) ajavat tänne citymaastureillaan ressiä pakoon, napsauttavat sukset jalkaan ja painuvat latuverkoston syleilyyn. Siellä huikataan iloisesti heipat tai ainakin hymyillään kaikille vastaantulijoille. Ollaan kuin yhtä suurta perhettä pitovoiteiden ja nuotiomakkaroiden maailmassa. Se on vaan täällä jotenkin niin helppoa! Viikko tätä pohjoisen terapiaa niin johan kelpaa taas mennä takaisin kotimaisemiin. Jaksaa taas vetää niskan kyyryyn ja tönöttää kehäkolmosen aamuruuhkassa perushappamalla naamalla.

Kyllikit hikoilivat tänään ladulla MM-kisojen mitalihuumatunnelmissa. Jos hiihtokisojen katseleminen televiissiosta on hienoa, niin vielä hienompaa on hiihtää itse! Meillä tämän päivän taktiikka myötäili Heikkisen Matin eilistä voitokasta kaavaa: nousujohteisesti mentiin. Ensin tavoitteena ihan vaan Kesänkijärvi ja siitä EHKÄ Latvamajalle, jos jaksetaan. Luisto oli kohdillaan ja meno kevyttä kun alamäkiä loiloteltiin menemään tasatyönnöillä. Latvamajan lähestyessä mieleen hiipi, josko sittenkin Hangaskurun laavulle? Ja siitä kyllä sitten suorinta tietä Äkäslompoloon! Vaan kuinkas kävikään. Ladut olivat oudon autiot, ei oikeastaan ketään muita kuin me. Missä kaikki muut? Tiina epäili, että alueelle on varmaan annettu radiossa joku karhuvaroitus, mutta me ei sitä tietenkään kuultu. Heräsihän Palle-Jooseppi eilen (siis se karhu Ranualta) ja se on hyvinkin saattanut jo ehtiä tekstaamaan kavereilleen, että olis niinku kevät ja vois jo niinku nousta ylös. Siinä me sitten hiihdeltiin menemään ja kikateltiin melkein pissat housussa sitä hetkeä, kun se joku paikallinen pallejooseppi ilmestyy ladulle ja me joudutaan antamaan sille eväänä olevat välipalakeksit ja hätävarapähkinät syömisiksi. Meillä itsellämmehän ei olisi ollut mitään hätää, ei olisi tarvinnut edes näytellä kuollutta,koska se karhunkuvatus ei olisi saanut meidän hiihdon kiinteyttämistä pakaroista itselleen mitään irti. Ei edes pienintä iltapalaa! Niin eikä maitohapot varmaan maistu edes kovin hyvältä? No, tyhjä latuhan oli kaikessa omituisuudessaan meidän etu, saatiin hiihtää kaksissanaisin oikein rinta rinnan. Kaikki wannabe-hiihtäjät olivat ilmeisesti mökeissään töllöttämässä hiihtokisoja?

Hangaskurun laavulla otettiin pikaiset hörpyt kisajuomaa, ja kun siihen saakka oltiin päästy niinkin sulavasti, valittiin kotimatkalle tietysti se pidempi reitti Karilan kautta. Hurjia!!! Hiihtoreissun huipentumana saatiin ihailla upean oranssia auringonlaskua joka kultasi tykkylumisen metsän latvustoa. Loppumatkasta tosin tuuli yltyi niin kovaksi, että välillä ladulle tuli lumipaakkuja kuin rypälepommeja. Niitä siinä sitten James Bond -henkisesti väisteltiin, koska osumat ottivat kipeästi päähän. Kirjaimellisesti. Äkäshotellin kohdalla voimat alkoivat olla vähissä ja mielessä pyöri hallusinaatioita minttukaakaosta ja saunan lämpimästä syleilystä, kaikki se ihanuus odotti meitä mökissä! Jaksaa jaksaa! Pakarat ja alaselät liekehtien sivakoimme viimeiset kilometrit ylämäkeä ja pääsimme kuin pääsimmekin perille. Tiinan "tutkapanta" näytti kriittiset lukemat: matka 23km ja aika 2h35min. Keskisyke 148 ja poltettuja kaloreita 648 (NIIN VÄHÄN?!?). Mökissä saimme kuulla, että naiset olivat ottaneet parisprinttiviestissä hopeaa, MAHTAVAA, naisten päivä! Ilmankos meilläkin hiihto kulki kuin unelma! Tämä lupaa hyvää huomista Kyllikkien Jullin Baari -hiihtoa ajatellen! Näihin kuviin ja tunnelmiin!