Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

torstai 7. huhtikuuta 2011

Halkomäki : Lintubongarin twist

Lempiohjelmani radiossa on linnunlaulun toivekonsertti. Jos saisin valita pihapiiriini yhden linnun,  olisi se ehdottomasti mustarastas. Ja mieluiten sellainen oikein laulumielinen yksilö. Se voisi majailla etupihan omenapuussa, siinä pihaportin pielessä. Olisi mukavaa aamuisin herätä ikkunasta tulvivaan ihanaiseen liverrykseen ja nautiskella aamupalaa ulkosalla kasteisessa puutarhassa konsertin jatkuessa. Mikä olisi parempi alku päivälle? Illalla sama mestarilaulaja virvoittaisi väsynyttä mieltä ja rauhoittaisi pois päivän kiireestä toinen toistaan hienommilla säkeistöillä! Ei silti, rakastan linnunlaulua ihan noin yleisesti, ei se rajoitu pelkästään mustarastaaseen. Mikä onkaan ihanampaa kauniina kesäpäivänä kuin maata viileällä ruoholla, laittaa silmät kiinni ja kuunnella peipposen liverrystä? Tai havahtua keväällä ensimmäiseen talitiaisen vinksutukseen?Joskus lokitkin huutavat ihan kivasti. Tavallaan.





Suomalaiset tuntevat lintujen lauluääniä nykyään todella huonosti. Harmi. Meillä kun on mahdollisuus ostaa vaikka sekalainen seurakunta lintuja kotiin ihan vaan cd -levyn muodossa jos ei itse uskaltaudu/jaksa/viitsi lähteä ulos neljän seinän sisältä. Keittiössä pauhaavan mainosradion sijaan voisi ilmoille laittaa jotain mielenterveyttä tukevaa sulokkuutta rauhoittamaan tätä ajan juoksua. Luhtakerttusen. Tai kuhankeittäjän. Huonona päivänä voisi sympatiseerata ruisrääkkää.



Kun maalainen lähtee kaupunkiin, tuntuu sykähdyttävältä kuulla siellä yhtäkkiä käen kukuntaa. 
Etenkin kevättalvella. 
Stockmannin parkkihallin kaiuttimista.

Torstaiterveiset sumuisesta Halkomäestä!



Vinkkiä pukkaa!

Aloita uusi harrastus. Lintubongarin perusvinkit löytyvät  täältä.

TAI

Hanki ripaus hyvää mieltä täältä. Laita silmät kiinni. Nauti.

TAI
Ota itsellesi uusi lintukaveri. Seuraa paikallisen julkkiksemme, Jukka-sääksen muuttomatkaa täältä
Juuri nyt jamppa huilailee jossain Algerian maisemissa.



3 kommenttia:

  1. Toi linnut äänessä on ihan mieletön opus. Toimii viihdykkeenä ihan vauvasta vaariin! Suopöllön ääntely on nyt meillä linnunlaulu nro. 1. Haahka tulee kakkosena.

    VastaaPoista
  2. Jotenkin kevään kaunein ääni on iltahämärässä järveltä kuuluvat joutsenten äänet. Niiden mukana tulee aina terveiset etelästä ja lupaus kesästä.
    T

    VastaaPoista
  3. Bongaushan on ihan mahtavaa, nuorena poikana tuli sitä harrastettua melko aktiivisesti. Silloin se tosin oli naapurinpojan kanssa luonnossa kulkemista ja lintujen havainnointia, eipä silloin jonkun poikkeuslajin perässä mihinkään menty. Hyvin kuitenkin oppi lintulajit tuntemaan, ja opittu on edelleenkin muistissa.

    Parasta siinä on, kun tulee oltua luonnossa. Siellä on niin rauhallista. Ja keväthän on aivan mahtavaa aikaa lintuhavainnoille! Toissapäivänä bnäin lenkillä isolepinkäisen ja töyhtöhyyppiä, tänään taas lensi yhdeksän kurkea ylitseni. Jep!

    t. Myllyojan bongaava lenkkeilijä (vai lenkkeilevä bongari)

    VastaaPoista