Puntari: Rasteilla ja Suttisella

Kolmen viikon tauko suunnistuksessa tuntuu ikuisuudelta. Eilen kuitenkin päätin,

että nyt lähden maastoon ja annan kaikkeni.

Rastit pidettiin Laitikkalan Unnaanmäessä, jossa maasto oli suunnistajien lisäksi autuasta myös marjastajille. Mättäät notkuivat mustikoita, mikä vaikeutti suunnistamiseen keskittymistä jonkin verran...

Tällä kertaa suunnistus tuntui todella, todella mukavalta. Rata oli reilut 4 kilsaa, mutta mittari tallensi reilun kuuden kilometrin taipaleen. Se johtui siitä, että hyödynsin oikeastaan kaikki polku/tievaihtoehdot, eli en mennyt todellakaan suorinta reittiä rastilta rastille. Nopeinta ehkä.

Sain Tahkon jälkeen sellaisen inspiraation, että harjoitteluuni täytyisi nyt saada ulkopuolista näkökulmaa. Mitään personal traineria en tähän hätään ja tällä tilipussilla saa hankittua, mutta kiikutin harjoituspäiväkirjani yhdelle tutulle maratoonarille (joka on tullut järkiinsä ja alkanut juoksemisen lisäksi harrastaa myös maastopyöräilyä). Hän lukaisi muistiinpanoni ja antoi ohjeita. Pääsääntöinen viesti oli se, että harjoitusten täytyy olla a) pitkiä ja rauhallisia tai b) lyhyempiä ja kovia. Eli ei tasaisella sykkeellä töhöttämistä, vaan vaihtelua ja koko sykealue käyttöön.

Minna Kauppi, idolini, kirjoittaa kotisivuillaan motokseen sen, että hiljaiset harjoitukset tehdään todella hiljaa ja kovat harjoitukset todella kovaa. Olkoon se omalta kohdaltani tämän syksyn motto!

Koska rastit olivat eilen Laitikkalassa, päätin metsässä kirmailun jälkeen pistäytyä Suttisen marjatilalla. En ole koskaan aiemmin käynyt, mutta kyllä nyt kannatti pistäytyä. Haisin hieltä ja olin puolikuolleen näköinen, joten en kehdannut käyskennellä myymälätiloissa kovin kauan, mutta nappasin mukaani muun muassa pullolliset Suttisen omaa limonaadia, sekä mansikkaa että vadelmaa. Niitä sitten kotona grillatun kanan ja salaatin kanssa maisteltiin, ja täytyy sanoa että niin hyvää limpparia en ole sitten

Pyynikin Helmen juomisen jälkeen saanut!