Puntari: Kukkia ja käsiä

Vielä on kesää jäljellä? Lupailivat Iltalehdessä, että saataisiin vielä jopa hellettä, mutta saas nyt katsoa, mitä tuleman pitää. Meidän puutarhassa on paras kukkaloisto ollut jo ajat sitten takana päin. Ottaisin mielelläni vinkkejä loppukesästä/alkusyksystä kukkivista perennoista (mielellään helppohoitoisista)!

Tällä hetkellä väriä tuovat krassit, jotka näyttivät miellyttävän myös mehiläisiä. Samettikukka viihtyi tänä vuonna meillä paljon paremmin ja on jaksanut kukkia koko kesän. Keväällä suoraan maahan kylvämäni ruusupapu virittelee nyt ensimmäisiä kukkiaan. Niin ikään siemenestä kasvattamani mustasilmäsusanna on nyt alkanut kukkia. Mielestäni MSS:n kukat ovat yksinkertaisen kauniita. Ja orvokit ne on aina yhtä ihania!

Tämä perjantai on tuntunut sikäli epäuskoiselta, että rintamalinjat ovat pysyneet. Lasten lelut ovat olleet kiltisti lastenhuoneessa, niinpä ei tarvinnut aloittaa viikonloppua perinteisellä raivauksella. Innostuin tästä "ylimääräisestä" ajasta niin, että leivoin sämpylöitä. Pitkästä aikaa. Ehkä vielä illalla pyöräytän marjapiirakan tai pullaa, katsotaan nyt. Toisaalta nyt on niin hieno keli, että voisi mennä pienelle kävelylenkille tyttöjen kanssakin.

Ja sitten viimeaikaisiin autoepisodeihin. Viime viikolla mentiin mökille. Lapset olivat jo ulkona pakettiautosta, kun minä vielä otin kassejani apukuskin puolelta. Olin ihan siinä uskossa, että tenavat ovat jo mökin pihassa ja paiskasin etuoven kiinni oikein voimieni tunnossa. Ovi olisi mennytkin kiinni, ellei Mairen käsi olisi ollut oven välissä. Jos kuulitte oudon äänen eteläisen Suomen alueella viime tiistaina, se oli luultavasti meidän Mairen huuto. Tuskaa! Ei muuta kuin järvivettä ämpäriin ja händy sinne, sitten tutkimaan vamman laatua. Käsi näytti aivan eriskummalliselta mutkalta, joten terveyskeskusreissuhan siitä tuli. Röntgenkuvat osoittivat, että murtumaa ei ole, mutta melkoinen mutaatiokäsi se edelleen oudon mutkan ja patin kanssa on.

No, keskiviikkona olimme koko sakki Vehoniemessä Kangasalla iltarasteilla. Metsästä päästyämme lapset pakattiin turvaistuimiin takaosastoon ja minä vedin liukuoven kiinni. Kuului naps, naps, naps ja ovet menivät lukkoon. Avaimet tietysti sisällä autossa rinkan sivutaskussa. Lapset turvaistuimissa. Näin sitä meidän perheessä osataan. Onneksi Maire osasi vapauttaa turvavyönsä, kun opastimme ikkunan takaa, löysi avaimet rinkan sivutaskusta, painoi oikeaa nappia ja olimme pelastuneet!



Mairen käden tilanne tänään, yli viikko episodin jälkeen.
 Ihaninta lapsissa on se vilpitön ilo, jonka oikeisiin röntgenkuviin pääseminen aiheutti...



Viikonloppu edessä, eikä kalenterissa mitään pakollista menoa! Tuntuu oikein oikein kivalta!