Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

tiistai 3. toukokuuta 2011

Puntari: Lähiruokaa ja lähiharrastuksia



Tänään oli todellinen lähipäivä, siis etäpäivän vastakohta. Pyörittiin ihan omilla nurkilla koko päivä. Aamulla heitin mukulat pyöräperäkärryllä päiväkodille ja polkaisin siitä töihin. Muuten mukavaa, mutta koulun pukuhuoneen suihku päätti tarjota vain kylmää vettä...Aamuliikunta ja "avantouinti" on varsin piristävä yhdistelmä!

Iltapäivällä alettiin valmistautua Kuhmalahden Kisan maastopyöräkurssin pitämiseen. Olin siinä miehen kanssa vetovastuussa. Ensimmäinen kerta oli viime torstaina ja tänään jatkettiin. Torstaina oli 9 kurssilaista ja tänään 7. Olimme tosi tyytyväisiä, että löytyi innokkaita junnuja, jotka halusivat tutustua tähän jaloon lajiin. Puntarin metsäpolut tulivat tutuiksi kahden illan aikana, samoin kuin pyöräilyssä tarvittavat taidot ja tiedot. Maastopyöräily on siitä kiva laji, että harrastamaan pääsee heti kotiovelta. Lähiliikuntaa.

Yksi kurssilaisista, Antti, tuli meille ennen kurssia hakemaan mun Konan lainaksi. Kainalossa Antilla oli kaksi kuhaa. Todellista lähiruokaa Längelmävedestä!
Onneksi osallistuin viime keväänä maa- ja kotitalousnaisten järjestämälle kalankäsittelykurssille, joten kalat muuttivat nopeasti muotoaan fileiksi. Ennen sitä tytöt ja Sakari kävivät läpi kalan anatomiaa ja ihmettelivät, mitä kaikkea kuhat olivat tänään ehtineet syödä lounaaksi.
Kuhafileet päätyivät pakastimeen ja sieltä sitten äitienpäivänä pannulle. Vesi herahtaa kielelle jo nyt!

1 kommentti: