Puntari: Kotona taas

Viime yönä Transportteri käänsi nokkansa taas kotitalon pihaan. Kello oli 01.32 kun saavuimme kotikylän raitille. Kotona pikaisesti nukkumaan ja aamulla pakkaamaan tavaroita. Ei sentään omia vaan miehen, joka lähti vielä jatkamaan lomaa Keski-Eurooppaan mäenlaskun merkeissä. Puhtaita kalsareita ja välikerrastoja löytyi onneksi sen verran paljon, että pesukonetta ei tarvinnut tällä varikkokäynnillä pyörittää.

Kotona on kiva olla. Täällä on tilaa ja valoa. Lapset tykkäävät taas leikkiä tutuilla leluilla. Puuhellalla sai aamulla keitettyä makoisat pannukahvit ja kaurapuurot.

Muuten tämä päivä sujuu Puntarissa palautumisen merkeissä. Mitään ylivoimaista ei edes suunnitella tekevämme. Pyykkikone saa laulaa ja linnuille pitäisi viedä ruokaa. Tiaiset ovat keekoilleet lintulaudan alla ja katselleet närkästyneinä viikon pois ollutta ruokkijaansa. Niin ainakin luulen.

Mies on pois talosta, joten aika kuluu kuin siivillä puita kantaessa ja lapsia paimentaessa. Katsotaan, millä mielialalla pellettikattila on tämän viikon...Se kun keskittää vuotuiset temppuilunsa yleensä juuri tälle viikolle kun äijä on maailmalla.

Mutta tämän kaiken jaksaa, kun sai näinkin ihanan mietelauseen kuvaviestinä siltä omalta rakkaaltaan.

PS. Huomenna täällä meidän kotikylällä on laskiaisrieha. Napakelkkailua, makkaraa, kenttäjumalanpalvelus ja Suomen paras urheiluseura Kuhmalahden Kisa arpoo kaikkien paikalle ennen klo 12 kävellen, kelkalla, suksilla, sauvakävellen jne (eli ei moottorivoimaisesti) saapuneiden kesken palkintoja. Sinnehän me siis reippaina tyttöinä suuntaamme heti aamusta!

Halkomäki: Hitunen eloonjäämiskamppailua

Tällaisilla pakkasilla  Halkomäestä maailmalle katsellessa hymyilyttää lehtien pakkas- ja lumikriisiotsikot, vaikka ei kai saisi. Tuntuu vaan ihmeelliseltä median käsitys siitä, että koko Suomi on ihan sekaisin talviolosuhteista. Ei meillä täällä mäellä elämä ole siirtynyt piiruakaan uomistaan vaikka olosuhteilla koetellaankin. On tilaa lumelle ja puita liiterissä pakkasten varalle. Onnellisia ovat tulisijojen omistajat tällä hetkellä, tuumin tänäkin aamuna kaataessani taas kerran sylillisen jäisiä halkoja leivinuuni eteen sulamaan!

Itse asiassa, jos ihan rehellisesti tunnustan, nautin suunnattomasti kaikenlaisista ”ääriolosuhteista”. Jonkinlaista hulluutta kulkee suvussa, luulen?! Takavuosien neljän päivän sähkökatkokin jäi mieleen varsin hauskana ajanjaksona. No juu, tai ainakin erikoislaatuisena. Siitäkin selvittiin!  Niin kauan kun talo pysyy pystyssä niin luonnonvoimat saavat jyllätä! On suorastaan hykerryttävää raahata nenä jäässä mottitolkulla klapeja sisälle, sytytellä uuneja kohmeisin sormin pakkasen paukkuessa ulkona, varmana siitä, että meillä ainakin riittää lämmintä. Vaikka sähköt menisi poikki, on ruokahuolto toiminnassa. Vaikka putket jäätyisi, saa mäen alta kaivosta aina vettä. (Kunhan onkii ensin pari päästäisen raatoa pois pinnalta...) Oman elämän hallinta näiltä osin on siis mielekkään elämän ehdoton peruskivi, hitunen eloonjäämiskamppailua tekee elämästä elämän makuista! (Tosin sisareni tuskin jakaa tätä ajatusmaailmaa kanssani rassatessaan naama mustana toimintahäiriöistä pellettikattilaa yksin pannuhuoneessa kahden lapsen roikkuessa kiljuen haalarin lahkeessa, ulkona paukkupakkanen ja mies maailmalla, sisällä +11c ja lämmin vesi lopussa...mutta vuosien taistelun jälkeen kysykää mitä vaan pellettikattiloiden toimintahäiriöistä ,Tiina tietää kyllä!!!)

Joku toinen taas arvostaa sitä, että nappia painamalla saa lähes kaiken toimimaan, mutta tämä systeemi, niin kuin pellettikattilakin, on kovin haavoittuvainen.

Talvi on mielestäni varsin oivan mittainen ajanjakso, sillä juuri kun nämä fantastiset maalaiselämän talvi-ihanuudet saattaisivat alkaa jo kyllästyttää, tuleekin kevät ja pelastaa kaiken! (Kurakeleillä ja lehmän nuolemilla ikkunoilla…heh heh!)  

Elämä Halkomäessä kulkee omia pieniä ympyröitään näin sydäntalven aikaan. Päivä täyttyy aina samoista tutuista hommista; puita sisälle, tulet uuneihin, lumet pois pihasta, soppaa hellalle ja perus kodinhoitokarusellia tiskien ja pyykkien äärellä. Joku voi pitää sitä tylsänä, mutta tähän tottuneesta se on varsin turvallista ja mukavaa. Tai no ei nyt aina niin hekumallisen mukavaa, mutta aika leppoisaa kuitenkin. Kesällä onkin sitten vara vähän villiintyä!