Halkomäki: Sieltä tänne

Täällä sitä taas ollaan kotonurkissa! Tuttuakin tutumpi kotimatka pohjoisen maisemista Hämeen sydämeen muodostui tällä kertaa melkoiseksi aikamatkaksi. Metristen pakkashankien kevättalvi vaihtui hujauksessa lempeän lämpöiseksi kevätsääksi, suliksi hiekkateiksi ja pilkistäviksi pioninnupuiksi. Tuntuu ihmeelliseltä! Kun on tottunut pynttäämään päälleen paljon vaatetta ulos lähtiessä, on kummallisen vaikea sopeutua ajatukseen, että pipoa ei välttämättä tarvitse ollenkaan, tai että se ohuehko trikoinen riittää! Isoille kylille voi laittaa karvakenkien sijaan tennarit! Huimaa!

 

Pohjoisen kevättalvi oli taas kattaus aurinkoisia päiviä, sinistä taivasta, hiihtolatuja ja leppoisaa aikaa perheen kesken. Saatiin me tosin nauttia perheen ja suvun seurasta laajemminkin, sillä tuttuja tyyppejä majaili naapurissa. Oli seuraa kauppareissuille ja nuotiomakkaran ääreen!

Tänä keväänä oltiin ensimmäistä kertaa yhdessä ladulla koko sakki, kun pienempikin käkikelloista (2,5v) avasi laturetkeilyuransa hiihtämällä 1,5km reissun Navettagalleriaan mehulle ja pullalle. Myös Konijänkkän kotieläinpihalla käytiin ensimmäistä kertaa. Siellä oli porukkaa minipossuista kameliin ja kalkkunaan, ja vaikka mitä! Sisätiloissa ja ulkona. Alpakoista löysin sielunsiskoni...jotenkin yhtä pihalla olevan tuntuisia, onnellisia hönöjä niin kuin meikäkin. Niiden tukkatyyli oli tosin jäänyt kasarimalliseksi, mutta yleisesti edustivat samaa räjähtänyttä lookkia kuin mä.  Terkkuja vaan sinne jänkkän laidalle!

 

 

Muuten loma meni aika tutulla kaavalla, kun paljon on tekemistä ja ulkoilua niin päivät hujahtavat nopeasti ohi. Salaa haaveilenkin siitä lomasta, kun saan mennä pohjoiseen ihan vaan ottamaan rennosti...ei tarvitse pyörittää kenenkään arkea eikä pyykkikonetta. Ei aikaisia herätyksiä eikä taisteluita toppahaalareiden kanssa. Voi ulkoilla sen minkä huvittaa ja lopun aikaa maata sohvalla karkkipussin ja kirjan kaverina. Kuulostaa törkeän ihanalta!!!! Ja toteuttamiskelpoiselta!!!

 

 

Nyt ollaan totuteltu taas kotielämään ja vietetty pienimuotoista pääsiäistä. Tutut kuviot toistuvat täällä aina kevään tullen. Puupinot mökkirannassa kertovat siitä, että Kari-Pappa on päässyt irti moottorisahan kanssa ja Leena-Mummu saanut olla mielipuuhassaan oksia polttamassa. Linnunpönttöjä laiteltiin puuhun, käytiin pilkillä, paisteltiin lounasmakkarat ja savusaunan terassilla nautiskeltiin auringosta eväsretkimeiningillä. Pääsiäisen aurinkoiset pyhät tuntuivat elämältä keveimmillään. Tänään tuossa pihalla risuja kärrätessäni ajattelin itsekseni, että kyllä maalla on mukavaa. Ja kotona kiva olla! Kevät etenee ja se tietää lisää säpinää meidänkin mäelle. Ehkä minäkin tässä heräilen pikku hiljaa talviuniltani...

 

ILOA JA VALOA MURMELIT! :)

Halkomäki: Reissukirjaston aarteet

Hilirimpsis ja terveiset Ylläkseltä!

Tiinan kanssa otettiin melkein läpystä vaihto kun sen porukka tuli pois pohjoisesta niin meidän sakki suuntasi tänne hankien keskelle.

Ensimmäinen vuorokausi on kulunut taloksi asettuessa ja arjen perusaskareiden parissa, ja kyllähän sitä ladullekin oli jo pakko iltapäivästä suunnistaa. Pojat ovat pörränneet porukalla moottorikelkan kimpussa ja rakennelleet Legoja antaumuksella. Kaikenlaista epäolennaista tuntuu taas unohtuneen kotiin, kuten suksivoiteet, sukat ja HIUSPOMPULAT! On muuten meikäläiselle pieni kriisin paikka jos en saa hiuksiani kiinni! Koko mökistä ei löytynyt edes kumilenksua hätävaraksi, vaan lopulta jouduin ottamaan pätkän villalankaa jolla sain palmikon kiinni hiihtolenkin ajaksi. Onneksi tuli kutimet mukaan. Ja onneksi Jounin kaupalta saa kaikkea maan ja taivaan väliltä...ja onneksi otin muuten mun molemmat sukseni tänne mukaan. Ostin viime keväänä alesta uudet sukset, kun noi Peltoset ovat palvelleet jo kivasti sen 12 vuotta. Ovat ehkä jo vähän löystyneet, mutta niin on kai hiihtäjäkin, että sinänsä me ollaan kyllä oikein toimiva kombinaatio. Vanhoissa suksissa kun on ne kolme-neljä vuotta vanhat pitoteipit, niin niillä kelpasi suunnata tänään ladulle. Loistava pito ja luistikin hyvin.  Uusissa suksissa on vain perusvoitelut pohjassa eikä mitään pitoja paikoillaan. Ehkä pakko mennä ostamaan purkki jotain tatinaa että pääsen uusiakin sivakoita tällä reissulla kokeilemaan!

Mutta jotain ennennäkemätöntä tälläkin reissulla on jo koettu. Purin nimittäin matkakassistani nipun kirjoja. Ja siis todellakin jotain muuta kuin niitä perinteisiä keittokirjoja, joita olen viimeiset neljä vuotta lomilla lueskellut. Tästä kirjapinosta löytyy sopivassa suhteessa romantiikkaa, realismia ja ihmiskehon ihmeellisyyksiä. Ja toki se yksi perinteinen keittokirjakin, jepjep! Havaittavissa on myös Sibeliusteemaa. Niin että lukemista piisaa tämän loman iltoihin, kun käkikellot ovat hiljentyneet unille. Ja on mulla vähän kisajuomaakin kirjojen kaveriksi, pakotin itseni pitkäripaiseen ostoksille.

Aika moni mun kavereistani aloitti vuoden vaihtuessa jonkin sortin paremman elämän, osa tipattomalla tammikuulla, osa aikoi olla 100 päivää selvänä. Tai pitäisikö sanoa ilman alkoholia, sillä selviä niistä muutamista ei saa tekemälläkään. Mä päätin ensin, että en lupaa tälle vuodelle mitään, mutta sitten päätinkin, että tänä vuonna aion kyllä nauttia alkoholia enemmän kuin aikaisempina vuosina. Suoraan sanoen juoda rutkasti enemmän. Käytännössä tavoitteena oli yksi viinilasillinen viikossa, mutta kuukauteenkin yksi lasillinen olisi jo mainio suoritus. Että semmoista. Muistaakseni olen tämän vuoden puolella nauttinutkin punkkua jo yhden lasillisen, mutta petrattavaa riittäisi siis vaikka kuinka. Silloin harvoin kun sitä viiniä tulee se lasillinen maisteltua, niin aina jään ihmettelemään miksi en tee sitä useammin. Mutta en kai vaan muista. Kai mulla on sitten jotain muuta tärkeämpää muistettavaa meneillään.

Nyt ajattelin että kirjat ja viini sopisi kivasti yhteen. Paljon kivemmin kuin kutominen ja viini. No miten tässä käy, siitä raporttia ehkä sitten myöhemmin. Anna-Leena saa kuitenkin kunnian toimia aloittajana, Sibbe jatkaa sitten huomenna! Tämän reissukirjaston etuna on se, että kirjoja voi lueskella sikin sokin ja aina vähän kerrallaan. Nautiskella pieninä paloina!


"Kun kerran olet jakanut tämän säveltäjänkohtalon minun kanssani, joka olen tuottanut Sinulle niin äärettömän paljon pahaa, mutta en koskaan olisi voinut rakastaa ketään muuta kuin Sinua, meidän pitää auttaa toinen toisiamme! Vaeltaa käsi kädessä oudosti valaistuja, sumuisia ja autioituja polkuja. Ylöspäin -ylös valoon ja avariin näkymiin -kohti suuria linjoja."

                                                                                        Jean Sibelius Aino Sibeliukselle
                                                                                                     Lontoosta keväällä 1909

" Minulla on kuin puoli elämää, kun sinua ei ole. Vaan on se terveellinen kuritus minulle että opin itse toimeen tulemaan, vaan toisinaan olisi niin suloista painaa päänsä sinun olallesi ja saada purkaa kaikki...sataa. Istun pöytäsi ääressä. Täällä on hyvä ja lämmin. Sieluni on rauhaton. Mutta rakkauteni suuri. Ja sinun ympärilläsi elämöi Pariisi."

                                                                                          Aino Sibelius Jean Sibeliukselle
                                                                                                                         syksyllä 1911

Nämä Härkösen novellikokoelmat on vaan niin hulvattomia! Mä olen aina tykännyt hänen kirjoitustyylistään, siitä tulee poikkeuksetta hyvälle tuulelle, saattaa jopa vahingossa vähän nauraakin. Suosittelen!

Tätä anatomiaa on vaan pakko hiukan opiskella, jotta voi perehtyä tuohon seuraavaan kirjaan paremmin! Hyvät ja selkeät kuvat, blondi arvostaa!

Pelottavan koukuttava kirja. Mielenkiintoinen. Olen ahminut tätä muutaman illan.
Ai miksi? Siitä lisää joku toinen kerta! 



Ja tässä sitten se romantiikkapläjäys. En vaan voi sille mitään, että nämä vanhat kirjekokoelmat ovat jotain niin ihanaa luettavaa. Janne ja Aino. Näitä voi ja pitää lukea pieninä annoksina, muutama kirje kerrallaan. Nautiskellen ja fiilistellen. Paketti nessuja tulee tarpeeseen.

Se pakollinen keittokirja. Pukki toi tällaisen, miten osasikaan lukea ajatukseni!
Historiaa ja herkkuja sopivassa suhteessa!

Ja sitten tällä setillä koitetaan vähän petrata sitä mun uuden vuoden lupaustani. Ja oho, onhan tohon yksi siiderikin eksynyt!!! Taisin vähän innostua? Aina pitää kokeilla jotain uuttakin, eikö? ;)

Hyvä kirja ja viini kaipaavat tietenkin seurakseen hyvää musiikkia.

Olkoon se tänään Samulia, jota olen viime viikkoina kuunnellut paljon!

Halkomäki: Tyrmäystippoja

Heipsan! Vähän on ollut hiljaista täällä Maitolaiturilla viime päivinä. Sekä Halkomäessä että Puntarissa on ollut kaikenlaista pientä ylläripylläriä jotka ovat vieneet niin ajan kuin energiankin. Meillä lapset tulivat vuoron perään päiväksi kuumeeseen, jonka jälkeen nousi merkilliset näpyt jaloista alkaen aina alaselkään ja käsiin asti. Naamakin kukki. Niitä sitten ravattiin näyttämässä ensin neuvolassa, lääkärissä ja lopulta TAYSissa asti. Kaikki lääkärit olivat ymmällään. Kukaan ei osannut varmuudella sanoa mikä oli homman nimi. Viikko siinä meni kun esikoinen homman aloitti ja pikkuveli tuli muutaman päivän jäljessä. Ja minäkin olin päivän kovassa kuumeessa siinä näiden kahden välissä, mutta säästyinpä sentään näppylöiltä. Siinä samalla kotisairaalaa pyörittäessä piti yrittää ratkaista, lähdemmekö viikoksi pohjoiseen niin kuin olimme suunnitelleet. Ja sitten kun ratkaisu oli tehty, piti pakata. Siinähän se viikko sitten hujahti.


Mutta nyt ollaan taas täällä pohjoisen mukavuuskuplassa. JEE! Tänään kävin loman toisella hiihtolenkillä. Tähän aikaan keväästä laduilla ei ole vielä pahinta ruuhkaa, ja niinpä hiihtäminen itsekseen on ehkä suurin nautinto mitä tiedän. Tai oli. Latukoneen uralle on pesiytynyt uusi ilmiö, joka aikaisemmin on vaivannut vain niitä hulluimpia kevään kiimaviikkoja. HAJUVESI. Voi morjes! En vielä ole saanut oman ymmärrykseni piiriin sellaista järkevää syytä, mikä pakottaisi ihmisen laittamaan hajuvettä hiihtoladulle. Ja runsaasti. Itse en aamulla viitsi laittaa edes deodoranttia hiihtopuvun alle, sillä mökille palatessa odottaa samojen tein suihkukeikka. Raikkaat kainalot ladulla on aivan sivuseikka, silloin kun hikoillaan niin hikoillaan kunnolla! Mutta että hajuvettä...molemmilla hiihtokerroillani törmäsin tähän ilmiöön, tänään kuitenkin kolme kertaa. Ensimmäiseen edelläni hiihtävän tuoksupilveen joutuessani vihlaisi jo mukavasti tuonne vasempaan ohimolohkoon, toisella kerralla sekä oikeaan että vasempaan, ja kolmas kerta sitten toden sanoi; migreeninhän se pukkasi aluilleen. Onneksi olin jo lähellä mökkiä niin pääsin nopeasti nappaamaan särkylääkkeen. Mietin siinä hiihdellessäni viimeisiä satoja metrejä tykyttävä pää kainalossa, että onneksi tämä ei sattunut jossain takametsän ladulla. Puhelinkin oli pakkasesta pimeänä. Kuka mut olisi pelastanut? No Äkäslompolon VPK tietenkin!

Huomenna aion kiertää kaukaa ja varmuuden vuoksi hengitystäni pidätellen kaikki +50 vuotiaat yksin hiihtävät naiset punamustissa hiihtopuvuissa. Selkeä riskiryhmä. Pitääkö tässä ruveta vaatimaan jotain hajusteettomia latuja tänne Lappiin että uskaltaa lähteä vapautunein mielin ja ilman särkylääkkeitä hiihtämään? Tähänkö on tultu?

Puntari: T-A-L-V-I

It's beginning to look a lot like winter... Melkoisen vilkas viikko loppupuolella! 

Viime viikonloppuna saatiin serkut yökylään ja talven riemuista nautittiin pulkkailun ja lumikasakiipeilyn merkeissä. Suloisinta oli serkusten yhteinen siskonpeti, jossa tuhisivat kasassa kuin koiranpennut <3

Viikonloppuna päästiin myös kotiladuille. Hiihtovehkeet päivitettiin sopivaksi ja Mairen synttärilahjaksi saama hiihtopuku pääsi testiin. Oli kuulemma mukava hiihtää kun ei tarvinnut paksussa toppa-asussa hikoilla. 

Tiistaina korkattiin laskettelukausi Sappeen kymppitiistailla. Oltiin ihan naisporukalla rinteessä kun S paranteli itseään vielä kotona. Iltapäivällä väkeä oli rinteissä vielä maltillisesti, mutta kuudelta hissijonot alkoi kasvaa. 

Innostuttiin taas sen verran touhusta, että palattiin mäkeen torstaina, kun Sappeen kanta-asiakasilta mahdollisti edullisen laskettelun. Tytöt alkaa olla kyllä sen verran vauhdikkaita laskijoita, että itsekin saa päästellä tosissaan mäkeä alas. 

Viikkoon on mahtunut myös luistelua. Maanantaina oltiin pari tuntia kaukalolla ja harjoiteltiin vähän pelaamistakin. Eilen Mairen koulu pääsi osallistumaan Iceskating Touriin Sahalahdella. Kävin vilkaisemassa omilla hyppytunneilla touhua, ja siellä näytti olevan mukavaa tekemistä kaikille. 

Tänään on tarkoitus pakata luistimet mukaan Aitooseen ja käydä siellä luistelemassa. 

Toisaalta on aika hämmentävää, että lapset on jo noin omatoimisia ja osaavia, että pystyy touhuamaan kaikkea tällaista yhdessä. Monet laduilla, rinteissä ja kaukalolla vietetyt harjoituskerrat ei ole menneet hukkaan! Talvilajit ovat kyllä ihan parhaita :-)

Halkomäki: Salarakasainesta!

Nyt kun tänne eteläänkin on saatu edes hentoinen lumipeite niin voin laittaa plokiin lisää talvisia kuvia pohjoisesta ilman kiusanteon tunnetta. Lupasin kertoa uudesta salarakkaastani ja vähän siinä ohessa elämäni ensimmäisestä hiihtotapahtumasta.






Kiilopäällä, siinä Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa, hiihdettiin valtakunnallisen Talvisotahiihto -kampanjan virallinen aloitus. Marraskuun viimeisenä päivänähän oli Talvisodan alkamisen muistopäivä, Antin päivänä rytinä alkoi, tasan 75 vuotta sitten. Hiihtotapahtuma sai upeat 327 osallistujaa, ja loistavan hiihtokelin kymmenen asteen pakkasessa. Lapin luonto näytti parasta puoltaan hohtavan valkoisessa asussa, aavoilla oli tyyntä ja hiljaista, vain lumi suhisi suksien alla.

 

 

Aamuhämärässä kokoonnuttiin keskuksen pihaan. Ladulle lähtö oli näyttävä hetki kun lähivaruskuntien sissikomppanian varusmiehet sekä ryhmä sinibaretteja lähti kärjessä yli sadan miehen voimin maastoon lumipuvuissaan ja rinkoissaan. Perässä me tavalliset hiihtäjät. Ja JUHA MIETO. No, lopun te varmaan arvaattekin...

...voi hyvänen aika miten ISO mies!!! Kainalossa oli kuin karhun sylissä, ote oli todella jämäkkä. Mutta niin hulvaton ja lempeä luonne hänellä tuntui olevan, Ehdottomasti salarakas -ainesta! Ei muuta kuin ladulla peesiin...


Mutta sitten siis ladulle! Alkujaan olin suunnitellut hiihtäväni 15km, eli leppoisan matkan omalla mukavuusalueellani, hiihtokilometrejä kun oli ennestään takana reilut kymmenen. Suksi luisti kuitenkin niin mukavasti ja latuprofiili oli leppoisa, että maaliin tullessa sykemittari näytti rapiat 20km. Eikä sekään tuntunut oikein missään. Silti kiittelin onneani, etten lähtenyt pisimmälle 30km reitille, siinä kun oli ollut melkoista umpihankihiihtoa tunturia ylös ja etenkin alas. Matkalla oli tarjolla huoltopisteitä ja lämmintä mehua, reppuunsa jokainen osallistuja sai täytetyn sämpylän ja vanikkaa. Hyvältä maistuivat!

 

 

 

Kovasti toivoin että matkalla olisin törmännyt rajavartiolaitoksen valkopukuisiin lumimiehiin, mutta ne peijoonit hiihtivät joko niin lujaa tai sitten sulautuivat maastoon aivan täydellisesti, etten nähnyt niistä vilaustakaan. Mietaasta näin mustien hiihtohousujen suhahduksen kun hän katosi ladulla horisonttiin. Aikalailla yksikseen sain hiidellä ja nauttia luonnosta, hiljaisuudesta sekä huikeista maisemista. Muutaman pienen paussin aikana oli mukava vaihtaa ajatuksia kanssahiihtäjien parissa, kaikki tuntuivat olevan yhtä ihastuksissaan. Eikä ihme. Kiilopää oli juuri sellaista Lappia josta minäkin pidän. Ei hiihtohissejä, rinneradiota, tuulimyllyjä tai turistihuumaa. Siellä oli paikka ihmisille, jotka nauttivat Lapin luonnosta ja rauhasta. Yksinkertainen, viihtyisä pieni keskus maailman parhaalla ja tunnelmallisimmalla savusaunalla varustettuna. Keskusta ylläpitää Suomen Latu.

Ensi vuonna Talvisotahiihto toteutetaan kenties retkihiihtotapahtumana. Jos omat latuni kulkevat yhtikäs suotuisasti, löydän taas vanikanpalat hiihtorepustani!

Kiitos Kiilopää, oli hauska tutustua!

Ehkä jo ensi kesänä tapaamme uudelleen?