Kyllikit maailmalla: Hikeä ja kyyneleitä Tahko MTB:ssä

Nyt on kotiuduttu Savon sydämestä, Nilsiän Tahkovuorelta. Kisaraporttia siis pukkaa.
Teksti: Tiina
Kuvat: Hanna

Perjantaina helteisen loma-asuntomessupäivän (rapsaa tulossa myöhemmin) jälkeen ajelimme Tahkolle. Illalla käväisimme kisakeskuksessa ihmettelemässä pyöräilymaailman uusia tuulia, hakemassa kisanumeromme ja nauttimassa terassilla viimeistelevät nestetankkaukset. Seuraamme liittyivät myös hulvattomat Team Kyytijannut, joiden kisakokemukset aikaisemmilta vuosilta nostattivat hymyn huulille.

Säätiedotus lupasi lauantaille viikon kuuminta päivää, käytännössä siis 30 asteen hellettä. Ilma oli jo perjantaina painostava, hikinen ja tukosa. Kauhulla odottelimme, mitä lauantai toisi tullessaan.
Illalla pikaisen miilunpolttajanspagetti-tankkauksen jälkeen kävimme hikisinä piehtaroimaan sänkyihimme (paitsi Jarkko ja Jari, joista toinen nukkui vessan ja toinen pesuhuoneen lattialla hyttysiä paossa!).

Aamun viimeisiä säätöjä kalustolle...

...viime hetkellä Tiinan takajarru "hirtti kiinni", Teemu korjasi...

...lähtöviivalla oli tunkua...

...Pälkäneen omat pojat Teemu, Peter ja Rainer valmiina matkaan...

 Aamulla taivas oli pilvetön. Ulkona keli oli kuin Thaimaassa. Auringossa ei voinut olla. Pakko oli kuitenkin venytellä laittamaan kisavarusteita päälle, kiinnittämään kisanumeroita pyörään ja pienen verryttelyn muodossa läheteä kannustamaan miestä, joka starttasi omalle reitille jo yhdeksältä ns. kuumassa ryhmässä.
Oma starttini tapahtui kymmeneltä. Se oli viimeinen lähtöryhmä ja sen myötä kaikki yli 1700 pyöräilijää oli saatettu matkaa Tahkon maastoihin.

...Tiina vanha linssilude pääsi haastatteluunkin...

...liekö syynä ollut täydellisesti väreiltään mätsännyt kisavarustus...

Lähtöalueella oli hyvä fiilis ja kun kisojen dj pisti vielä lähtöpyssyn pamahdettua soimaan Martti Servoa, oli meininki kohdillaan. Autuaan tietämättömänä tulevista riemun ja kauhun hetkistä polkaisin Spessuni liikkeelle.

...ja sitten menoksi!

Keväisen Sappeen nitkahduksen vuoksi otin alun aika varovasti ja kuulostellen. Ensin tuntui siltä, että aamupala ja tankatut nesteet vaan hölskyvät mahassa, mutta aika pian kroppa alkoi vetää sinne ahdettua sapuskaa. Kun polkeminen ensimmäisen 15 kilsan jälkeen alkoi tuntua hyvältä, uskalsin lisätä kierroksia koneeseen.
Kinahmi I, ensimmäinen kunnon nousu, pisti jalkoihin sopivaa poltetta. Kinahmin huipulla oli nautinnollista polkupätkää ja ajaminen sujui. Tuulikin vilvoitti ihanasti. Alas luikerreltiin myös mukavaa polkupätkää pitkin ja keskittyminen siirtyi jo Kinahmi II nousuun.
Nousu olikin melko raju. Pyörää joutui lähes kantamaan kivikossa, mutta huipulle päästiin sielläkin. Tosin reidet huusi hoosiannaa ja kerran mielessä kävi ajatus "mitä hemmettiä mä täällä teen".

Mahtavat kannustusjoukot reitin varrelta ja kylmää kaljaa!

Viimeistään siinä vaiheessa, kun polulta alkoi kuulua huutoja "kylmää kaljaa, kylmää kaljaa" kaikki Kinahmin tuskat huuhtoituivat mielestä. Polun varrella odotti joukko yläosattomia karjuja kylmät oluttölkit kädessä. Pakkohan siihen oli pysähtyä!!! Kaljasta kieltäydyin (ettei näy dopingtesteissä), mutta ryhmäfoto otettiin tietysti. Kiitokset vielä polttariporukalle hulppeasta kannustuksesta ja pahoittelut, etten ehtinyt saunaan! Ensi vuonna sitten...

Matka jatkui leppoisasti. Lämmin oli, hiki valui silmiin. Neljänkymmenen kilsan kohdalla tuntui, että nyt alkaa kone hyytyä. Oli pakko pysähtyä Tuulivaaran huoltopisteelle ja nauttia yksi energiapatukka, urheilujuomaa ja suolakurkkuja. Käydä bajamajassa, jonka lämpötila oli yli 100 astetta. Katsella kartasta, paljonko tätä nautintoa on vielä jäljellä. Venytellä niskoja ja käsiä. Tappaa paarmoja.

Sitten taas pyörän selkään. Tässä vaiheessa sain sanoa itselleni muutaman rohkaisevan sanan. Polje. Jaksa. Sinä osaat. Hyvät jalat.
Yhtäkkiä ajaminen muuttui taas nautinnoksi. Garmin näytti, että matkaa maaliin on enää kymppi. Hanat kaakkoon ja viimeisen huollon ohi pysähtymättä. Siitä alkoikin laskuvoittoinen vauhdikas pätkä, jossa minulla oli mukavaa pyöräilyseuraa. Herrasmiehenä kaveri pysähtyi, kun meinasin heittää kunnon pannut, mutta onnistuin onneksi pysymään radalla. Vaihtoehdona olisi ollut suistua pää edellä pieneen puroon.

Henkisesti oli valmistautunut siihen, että viimeinen nousu El Grande olisi pahempi. Viime vuodelta muistot olivat karvaampia. Nyt tossu nousi jotenkin kevyesti, ehkä tieto siitä, että maali häämötti Tahkovuoren takana, motivoi ripeään nousuun. Ajaminen ei kuitenkaan enää tällä kunnolla tullut kysymykseen.
Tahkon huipulla pääsinkin taas hyppäämään Spessun selkään. Ja kun lähdin laskemaan mäkeä alas, tuli kuulkaas tippa silmään. Maaliin täältä ollaan tulossa!!!


Silmät kyyneleistä sumeana laskin laskettelurinteen alas ja kiersin Tahkolahden kuin hurmiossa. Ja maalisuoralla oli ihan pakko tuulettaa!!!

Maalissa pitää tuulettaa kun aihetta on!

Niin monta epävarmuustekijää liittyi kisapäivään (oma kunto, Sappeen kisojen huonot fiilikset, helle, vaativa reitti, pitkä matka, tekniikan kestäminen), että helpotus maalissa oli ihan järjettömän suuri. Ja verrattuna siihen, että viime vuonna 25 km reitin jälkeen olin aika uupunut, tämä tuntui ihan hyvältä. Eli kuntokin on vuodessa jonkin verran kasvanut : )

Sakke vastaanotti hikisen maaliintulijan...

...jolle kisajuoma maistui ja suu pyrki korvin!

Reitin varrella tapasin monta mukavaa pyöräilijää. Oli ultrajuoksijoita, satunnaisia harrastajia, perheporukoita, kaveruksia ja huippumenijöitä. Kaikkia kannustettiin ja kaveria autettiin hädässä. Liikuntamuoto, josta meitsi tykkää!!!
Maalissa olivat jo kaikki meidän tiimin jäsenet, Sakke alitti neljä tuntia, Timppa ja Jarkko ajoivat piirun päälle neljä, Teemu suoriutui maaliin viidessä tunnissa. Joukkuekisassa Kuhmalahden Kisa hävisi Team Aitoolle vaivaiset neljä sekuntia...

Sakari maalissa!

Jarkko maalissa antamassa kisaraporttia pojille!

Teemu maalissa!

Peter taisteli maaliin jalat krampaten!

Myös Rainer ylitti maaliviivan hyvävoimaisena ja paransi viimevuotista tulostaan roimasti!

Kyllä maistui sauna, venyttely, ruoka, juoma ja uiminen tämän urakan jälkeen. Ja illalla shamppis ja mansikkakakku!

Tiinan synttärikakkua kaivetaan paketista...

...illalla nostettiin malja elämälle ja hyville suorituksille!

Tässä vielä lauantaini numeromuodossa:

Matka 60 km

Aika 5 h 40 min

Kalorit 1837

Keskisyke 151

Maksimisyke 179

Fiilis 10!

Televisiokuvaa tämän kesän Tahkosta trailerin muodossa TÄÄLLÄ!

Puntari: Kalustonäyttely

Jotkut naiset ovat aika kovia ostelemaan laukkuja ja kenkiä. Tänään ulkovarastoissa kolutessani huomasin, että minulla on aika monta polkupyörää. Kevyt kalustoesittely on siis paikallaan. Jokaisesta menopelistä esillä  perustiedot ja jokin pieni kiva yksityiskohta!

Spessun Era on uusin tulokas tallissamme. Täysjousto, valkoinen, vaihteita 27. Eilen ajoin ekaa kertaa maastossa ja hiekkatiellä, ja olihan tää taivas. Ajoasento on huikean hyvä vanhaan verrattuna. Ei tuntuneet töyssyt ei kuopat. Pyörä on ostettu tänä keväänä käytettynä Oulusta. Kiitos sinulle, joka tästä luovuit!

Pyörä sai jäädä lähes ennalleen, mutta olihan siihen pakko saada pinkit kahvat!

Tunturi Rider hankittiin viime syksynä Kangasalta Pirkan Kirpputorikeskuksesta. Pyörä on ns. työmatkapyöräni, 3-vaihdetta ja leppoisa ajettava. Tänä kesänä on ajatuksena hankkia pyörään kori eteen tai tarakalle.

Kotimaista laatua, tietysti!

Rakkain pyöräni Kona Lava Dome. Lahdesta Leppäsen pyörästä kesällä 1997 hankittu, kesätyörahoilla maksettu. Joku sanoi joskus, että Kona on maastopyörien Lada. Pah. Tämä sotaratsu on kiidättänyt minut vuosien saatossa jos jonkinlaisten rintamalinjojen läpi. Vaihteita tässä on 21, alkuperäisestä on vaihdettu pois jäykkä keula ja pantu joustavampi versio tilalle. Myös tanko ja etujarru on vaihdettu.

Nyt Konan perässä on kiinni peräkärry lasten kuljettamista varten. Kärry on 2 vuotta vanha ja mahdollistaa perheen yhteiset pyöräreissut.

Kona on kevyt!

Tämä kaunotar on jo ikäneito, mutta jotkut asiat on tehty kestämään. Mies on tätä rakkaudella minulle kunnostanut, tosin esimerkiksi takaa puuttuu vielä verkko, joka estää hameenhelman sotkeutumisen pinnojen väliin. Tällä hurautetaan kesällä Pohjaan Maalaismarkkinoille kansallispuvun helmat heiluen!

Miksei enää tehdä näin kauniita logoja pyöriin???

Start Family. Legenda jo eläessään. Takuuvarma seuralainen kesäisille terassikierroksille. Yksi vaihde, heikohkot jarrut, vaan fiilis kohdallaan. Ja turvaviiri on aina paikallaan!

Vaijerilukko, tuo ihana muisto menneisyydestä. Vaan missä on avaimet?

Nyt kaikkien murtovarkaiden on ihan turha siellä suunnitella meille murtokeikkaa, sillä pyörät ovat varmassa tallessa lukittujen ovien takana. Lisäksi meillä on tallentava videovalvonta, kaksi verikoiraa ja yhteyksiä Supoon.

Voisi luulla, että tässä pyörämäärässä olisi kaikki mitä nainen tarvitsee, mutta on mulla vielä yksi haave: jostain kun löytäisin helmiäisvaaleanpunaisen Nopsa Picnicin, joka mulla ala-asteella oli (3-vaihdetta, 80-luvulta). Miehellä on sellainen miesten vaaleansininen Nopsa ja olishan se aika söpöä, kun voitaisiin rinta rinnan polkea pitkin kylänraittia tyttö- ja poikapyörillämme.

Puntari: Asvaltti polttaa, ainakin melkein!



Joka päivä maantie näyttää enemmän ja enemmän sulamisen ja kuivumisen merkkejä. Mieli on toisaalta hilpeä (kohta pääsee käynnistämään pyöräilykauden) ja toisaalta haikea (kohta hiihtokausi on lopussa).

Matka Lappiin oli sikäli perheellemme merkityksellinen, että saimme porukkaamme uuden jäsenen. Oulusta kyytiimme hyppäsi naisten maastopyörä. Se on nyt mun ikioma.
Ensimmäisen maastopyörän hankin vuonna 1997, jolloin pyörissä oli vielä jäykkä keula ja varvaskoukut olivat kuuminta hottia. Marssin Lahdessa Leppäsen pyörään ja sanoin tarvitsevani fillarin, jolla pärjää myös maaseudulla. Löin tiskiin 3500 markkaa rahaa ja sain Kona LavaDomen, vm. 1996. Sillä olen polkenut tyytyväisenä kaikki nämä vuodet. (Pari vuotta sitten siihen tosin hankittiin Foxin joustokeula, kun päätin kokeilla kuntoani myös maastopyöräkisoissa).

Pyöräkaupat 2010-luvulla syntyivät vähän eri tavalla. Mies pyörii kaiket päivät (no ei ihan, mutta melkein) netissä myyntipalstoilla (Käsittääkseni Fillari-lehti. Onkohan kyseessä joku lahko, kun tuntuu koukuttavan kävijänsä?!). Tähän mennessä haaviin ei ollut tarttunut mitään mielenkiintoista, kunnes kuun alussa tärppäsi: siisti naisten täysjoustopyörä etsi uutta kotia. Koska pyörä oli nätti ja neitseellisen valkoinen, oli se minunkin mieleeni.
Oikeastaan olisin ollut ihan tyytyväinen Konaankin, koska meitsin pärjääminen kisoissa ei ole todellakaan PYÖRÄSTÄ kiinni, vaan a) polkijan kunnosta ja b) polkijan taidoista. Nyt vähän jänskättääkin, että kun kurvaan uudella Spessullani lähtöviivalle, joku oikeasti luulee, että polkija on yhtä hyvä kuin pyörä.

Parhaassa tapauksessa käy niin, että minä ja uusi pyörämme ystävystymme ja viihdymme toistemme seurassa niin loistavasti että kunto kasvaa, tekniikka kohenee ja kesällä ennätyksen paukkuvat.
Sitä ennen saavat lumet sulaa ja kevät tulla. Eka koitos onkin toukokuun 28. päivä Sappee MTB:n merkeissä (www.sappeemtb.fi). Tervetuloa kannustamaan!


Lyödessäni kaupat lukkoon tiesin, että pyörä on valkoinen ja täysjousitettu. Nyt tiedän sentään merkin ja mallinkin. Turha tällaisilla asioilla on naisen päätään vaivata, kun on olemassa miehet, jotka haluavat ja jaksavat perehtyä teknisiin ominaisuuksiin!




Pyörä viettelee talvilomaa vielä meidän navetassa. Ihan niin hulluja ei täällä sentään olla kuin Tampereella, missä innokkaimmat lapioivat talvellakin polkuverkoston lumeen, että pääsevät polkemaan maastossa ympäri vuoden...