Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Halkomäki: Tähtiä jaossa

Keveää keskiviikkoa armaat lukijamme! Ruoasta on taas puhuttu täällä Maitolaiturilla aivan liian vähän, joten siitäkin syystä nämä höpinät, jotka kietoutuvat tänään punajuuren ympärille. Ehkä jotkut muistavat, miten varmaan jo pari vuotta sitten tein päätöksen keventää meidän perheen ruokavaliota enemmän kasvispitoiseksi. Taisinpa täräyttää siinä samalla jonkun ohjeenkin eetteriin. Liha eri muodoissaan alkoi satunnaisesti tökkiä, ruokalaskut huimasivat päätä ja vatsakin kaipasi jotain helpommin sulavaa. Kovasti oli yritystä, mutta aika pian se kasvisinnostus vain kuihtui kokoon. Jämähdettiin takaisin perunamuusin, salaattien ja kasvissosekeiton turvalliseen maailmaan. Oli liian hankalaa poistua mukavuusalueelta, jauhelihapaketin ääreltä,  tuntemattomille vesille. Ruokien ja raaka-aineiden pariin, joita ei ehkä ollut koskaan maistanutkaan, saatika itse valmistanut. Siinä tuli sellainen ihmeellinen kynnys vastaan. Etsiskelin helppoja, nopeita ja maukkaita reseptejä joiden raaka-aineet saa meiltäkin lähikaupasta tai ainakin meidän kunnan alueelta. En kai sitten oikein löytänyt. Tai jotain. Plörinäksi meni!

Mutta nyt uuteen nousuun, se on varma! Hankin muutama viikko sitten Marttojen kasvisruokakirjan: Martan kasviskeittiö. Se on juuri sitä mitä kaipaankin! Kirjasta lisää myöhemmin, nyt keskitytään elämäni ensimmäiseen juurespihvikokeiluun. Mikähän ihmeen henkinen lukko siinäkin on ollut, etten ole moisia ennen valmistanut? Helppoa kuin heinänteko! Punajuuri on yksi ykkösherkuistani ja niinpä päätin aloittaa siitä seuraavalla reseptillä:
 
Punajuuripihvit
(Martan kasviskeittiö)
 
3 keskikokoista keitettyä punajuurta
2 perunaa
1 sipuli
1dl seesaminsiemeniä
1 muna (laitoin 2)
2rkl perunajauhoja
1tl suolaa
1tl rosmariinia (laitoin timjamia)
½tl mustapippuria
ripaus sitruunapippuria tai
1 rkl sitruunamehua
 
- Kuori punajuuret ja perunat ja raasta ne. Hienonna kuorittu sipuli.
Sekoita pihvien ainekset sekaisin
- Kuumenna paitinpannu, lorauta tilkka öljyä. Nosta taikinasta nokareita pannulle ja muotoile pihveiksi. Kypsennä miedolla lämmöllä molemmin puolin ja tarjoa esim. vuohenjuustokastikkeen kanssa.
 
 
 
Vuohenjuustokastike
(Martan kasviskeittiö)
 
1½dl maustamatonta jogurttia (laitoin kermaviiliä)
1 rkl hunajaa
1 pötkö/150g vuohenmaitotuorejuustoa/vuohenjuustoa
- Hienonna juusto kermaviilin joukkoon, lisää hunaja ja sekoita.
Anna tekeytyä jääkaapissa tovi ja lisää pihvien päälle.
 
Lohkoperunat
 
Pari perunaa/ruokailija
valkosipulinkynsiä
- Pese perunat ja lohko kuuteen osaan venemäiseen muotoon. Levittele pellille, lorauta päälle öljyä ja hunajaa, timjamia/rosmariinia/mustapippuria/sitruunapippuria/suolaa tms.  Nakkaa valkosipulinkynnet sekaan
-paista 200c 20 min ja alenna lämpö 150c ja paista kauniisti ruskettuneiksi


 
Vähän jännitti että mitä mun oma rakas gourmet-tuomaristo moisesta setistä tykkää. Tai lähinnä toi mies joka asuu samassa osoitteessa kuin minä. Se ei oikein ole kasviruokatyyppiä, enemmän pippuripihvipersoona. Erittäin kriittinen sellainen. Henkisesti valmistauduin jo tylyyn tuomioon, mutta sainkin kuulla pihvien olevan TOSI HYVIÄ! Ja hei, moista arviota ei meidän keittiössä ole vielä konsanaan kuultu! Olin aivan ällikällä lyöty! Kerrasta pätkähti Michelin tähti plakkariin, siltä se ainakin tuntui! Ruoka maistui meille kaikille, se oli todella hyvää. Se oli hyvää vielä seuraavanakin päivänä lämmitettynä.
 
Tästä on hyvä jatkaa, pienin askelin mennään kohti kevyempää ruokalistaa.
Kiitos ja Nam.
 
(Ja hei, sorppa noi kökön sumeat kuvat, puhelimella nappasin...)

tiistai 24. helmikuuta 2015

Puntari: Ei mulla muuta...

...kuin tunnelmia eiliseltä hiihtolenkiltä. Pakkanen (-20) oli pelottanut pahimmat vellihousut pois laduilta, joten sain suihkia ylhäisessä yksinäisyydessä melkein koko lenkkini. Aurinko ja hiljaisuus siivittivät matkaa ja ladut oli loistavassa kunnossa. 

Tänään onkin ansaittu lepopäivä ja hiihdosta nautitaan vain telkkarilähetyksen välityksellä. Ulkona huhtova lumimyräkkäkin pitää menohalut hyvin kurissa :-)






sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Puntari: Hiihtoa ja lomaa






Hiihtoloma päästiin aloittamaan perjantaina mukavissa tunnelmissa, kun esikoinen sai hopeamitalin koulujen hiihtokisoissa. Kova jännittäjä ja uusien tilanteiden vieroksuja ylitti itsensä hienosti ja sai kilpailuun uskaltautumisesta palkinnon. Jännityksen poistamisessa oli korvaamattomana apuna tytön luokkakaveri Tytti, joka oli neuvonut Mairea olemaan turhia murehtimatta. Tais ikätoverin vertaistuki olla paljon tärkeämpää kuin äidin "henkinen valmennus".

Lauantaina köröteltiin muun suksiboksikansan kanssa tänne pohjoiseen. Matka sujui leppoisasti: pari pysähdystä, sopivasti evästä ja leluja ja Onnelin ja Annelin kertomukset piti myös pienemmän väen tyytyväisenä. 
Illalla olikin ihana kerääntyä ajopäivän päätteeksi yhteisen illallisen ääreen mummun ja papan kanssa. Hyvä ruoka ja lasillinen punkkua saivat lomafiiliksen kummasti löytymään!

Tänään lähdettiin ladulle porukalla. Kari-pappa vei tytöt Velhon kodalle munkille ja kaakaolle ja minä ja S hiihdeltiin parinkympin lenkki Latvamajalle ja takaisin. Oli kyllä ihanaa päästä suksille, etenkin kun etelän latutilanne näyttää säiden vuoksi surkealta :-(

Päiväkahvilla tankattiin pohjoiseen malliin leipäjuustoa ja lakkahilloa. Nam! Ja Pentikin Saga-astiat on aina yhtä kivoja! 

Tästä loma jatkuu ilman isompia suunnitelmia, kelien ja kunnon mukaan edetään. 
Ihanaa lomaa kaikille, jotka siitä parhaillaan pystyvät nauttimaan!




perjantai 20. helmikuuta 2015

Kyllikit: Lemmen Kirjuri vol 3

Viikon romantiikkapläjäyksen aika.
 
Näistä vanhojen hyvien aikojen kirjeistä voi hyvinkin tuunata matskua ihan nykyaikaiseen baari-iltaan, mikä on oiva vinkki näin perjantai-illan kynnyksellä. Aikanaan opiskelijaelon kultaisina vuosina Kyllikit olivat viihteellä rovaniemeläisessä menomestassa, jonne saapui yllättäen potentiaalinen lauma nuoria miehiä. Yksi heistä purjehti seuraamme baaritiskille ja avasi keskustelun Tiinan kanssa: Haluatko että puhun sulle rivoja vai avohakkuista? Kummankohan Tiina valitsi? Ei taida muistaa itsekään. Nuori mies oli joku metsäalan insinööriopiskelija. Vähän oli hakusessa tuo iskutouhu, mutta ehkä metsäkoneen puikoissa sitten pätevämpi kaveri? Tällaisessa tilanteessa hiukan miellyttävämpi avausrepliikki olisi ollut vaikkapa: Tahdotteko yhdistää kohtalonne minun kohtalooni? Tai: Katsoisin lähempää yhdistystä teidän kanssanne perin onnelliseksi minulle! Kannattaa kokeilla jos tänä iltana yöelämän syke kutsuu! Raportoikaa ihmeessä tuloksista sitten tänne Maitolaiturille!!!
Toinen tämän kertaisista romantiikan opeista kohdistuu leskirouvien tavoitteluun. Jos olet sattunut tekemään äkkirikastumisen ihmeen Nokian osakekaupoilla niin tämä kirjepohja toimii loistavasti. Riittävästi vaan nöyryyttä, liehittelyä ja vaimoihmisen ylistystä kehiin niin eiköhän siinä iloisinkin leski taivu lahjoittamaan kätensä.
 
 
 




tiistai 17. helmikuuta 2015

Halkomäki: Se pöhisee!

Jihuu! Lehmä on märehtiväinen ja ihminen erehtyväinen, onneksi! Minä olen luullut ettei meikäläisestä vain yksinkertaisesti ole kompostorin hoitajaksi. En vaan saa niinkin yksinkertaista prosessia kuin maatuminen tapahtumaan valvotuissa olosuhteissa. Kompostoinnin hurmiollisen harrastamisen vankinpana taka-ajatuksenahan on saada kelvollista maa-ainesta omaan puutarhaan ja kasvimaalle. Minä en ole siinä onnistunut kovinkaan hyvin. Kesäisinhän lämpökompostori pöhisee itsekseen parin kympin lämmöissä, mutta muhkean mullan sijaan sieltä ulos kaivettu aines on jotain mädäntyneen ja pilaantuneen välimaastosta. Kun kelit kylmenevät, kompostori hiipuu samaa tahtia ja lopulta jäätyy. Ja aika pian se on täpötäynnä ja umpijäässä.

Kateellisena olen kuunnellut niitä kompostointiguruja, joilla tuollainen perus-Biolani pöhistää täysillä kesät-talvet. Nämä gurut kiikuttavat talvella kuumia vesipulloja kannen alle ja tekevät kaikenlaisia omia kikkojaan että homma toimii. Nämä ovat niitä samoja tyyppejä jotka jauhava kananmunankuoretkin morttelissa jauheeksi, jotta ne voi laittaa kompostoriin maata kalkitsemaan. Huh. Minä en viitsi, jaksa enkä ehdi. Se on kuitenkin vaan kompostori.


Tänä syksynä jostain kumman syystä päätin ryhdistäytyä ja panostaa tuohon maaduttamisen ihmeeseen sen verran, että hommasin reilusti komposti&huussikuiviketta ja lappasin sitä runsaalla kouralla kompostorin kitaan aina kun vein ämpäriä tyhjennettäväksi. Lisäksi möyhentelin kompostorin sisältöä sen mukana tulleella sekoittimella. Ja katso, tapahtui ihme! Se pöhisee! On pöhissyt koko talven yli kahdenkympin lukemissa. Voi tätä onnistumisen iloa ja ihmettä!!!
Ei sitä äkkiseltään uskoisi, mikä merkitys yhdellä toimivalla lämpökompostorilla voi ihmisen itsetuntoon olla! Kai tästä jonkinlaisen merkinnän voi CV:hen laittaa?



Kompostorin apulaishoitaja Topi tyytyväisyyden partaalla!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Puntari: Fast forward






Viikko on sujunut sellaista haipakkaa että kotona on ehtinyt käydä lähinnä kääntymässä. Työ ja harrastukset vaan imaisevat mukanaan, eikä aikaa riitä edes kodin siisteyden ylläpitämiselle saatikka sitten jollekin sisustamiselle! Niinpä tyydyn katseleen kauniita koteja kivoista sisustuslehdistä JA haaveilemaan lottovoitosta jolla palkkaisin sekä sisustussuunnittelijan että siivoojan. 

Näin tarkemmin ajateltuna lottovoittorahoilla hommaisin myös Sappeen kausikortit koko perheelle ja Au pairin, jonka tehtävänä olis varustaa perheen pienin väki mäkeen ja kiskoa lumilautailua harjoittelevia lapsia hissille. 
Loput voisinkin antaa sitten hyväntekeväisyyteen...

Tänään olisi vielä työpäivän päätteeksi tyttöjen tanssikurssia, koulun diskon valvojana toimimista ja sitten suunnataankin viikonlopuksi mummulaan ystävänpäivä ja laskiaistouhuihin :-)



torstai 12. helmikuuta 2015

Halkomäki: Muna sen tekee!



Onko sulla hallussasi maailman parhaan pannukakun ohje? Ai on! Mullakin on! Ja varmaan mun naapurillakin, ja sen kaverilla. Eikö kaikilla? Joo. Mutta kaikilla ei ole MUNIA. Mullapa on. Ja aika monella muullakin täällä maalla, Aitoon sunnilla. Muna nimittäin ratkaisee, ja sen pitää olla muna isolla MUulla, niin kuin Lapissa on tapana sanoa. Meidän omassa kyläkaupassa Aitoon Kauppayhtiössä myydään näitä jumalaisia MUNIA. Niistä tulee maailman paras käärettorttupohja, munakas, munasalaatti, pulla ja pannukakku ja vaikka mitä. MUNIEN salaisuus on valtaisa koko, sisältäen kaksi keltuaista. Käsittääkseni tällaiset ylisuuret munat eivät kelpaa siihen tarkoitukseen johon ne kanalasta lähtevät eteenpäin, ja niinpä meillä on ilo saada ostaa niitä lähikaupasta.


Viime viikolla tein pannukakkua. Yleensä suhteutan näiden supermunien koon ohjeessa olevaan tavallisten munien määrään, mutta nytpä unohdin. Laitoin neljän munan sijaan neljä MUNAA. Oho. Eikä siinä vielä kaikki. Sulatin taikinaa varten voita mikrossa, ja unohdin sen sinne. Oho oho. Huomasin tämän vasta kun taikina möllötti jo uunissa upeina laaksoina ja kukkuloina. Mutta hei, lopputulos oli aivan huippuhyvä!!! Melkein voisi kehua, että terveyspannari, proteiinipitoinen ja vähärasvainen.

Tätähän voi soveltaa makeana tai suolaisena, molemmat hyviä. Pizzapannarikin on aivan huippu! Taikinassa voi vaihdella eri jauhoja, hiutaleita ja sokereita ja laitella täytettä mielensä mukaan. 
Meillä on nyt meneillään pannarimania, sillä kolmevuotias on aivan taikinanteon lumoissa. Eikä se syöminenkään tuota vaikeuksia. Omenakanelihilloa, pakastevattuja ja Oatlyn vaniljasoossia. Tarvitseeko enempää sanoakaan...



MAHTISHYVÄ PANNARI

n. 5dl vehnäjauhoja
½-1dl sokeria
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1-2tl vaniljasokeria
1L täysmaitoa
8 normimunaa tai 4-5 MUNAA
(50g sulatettua voita)
    
       
Sekoita ensin kuivat aineet kulhossa sekaisin. Lisää munat, (sula voi) ja maito ja sekoita taikina tasaiseksi vispilällä vatkaten.
Kaada leivinpaperin päälle pellille ja paista150-175 asteessa kolme varttia-tunti. Ota pois uunista kun näyttää priimalta! Anna vetäytyä hetkonen ennen tarjoilua. Ja on muuten sitten hyvää myös kylmänä!
 

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kyllikit: Lemmen Kirjuri vol 2

 
Maitolaiturille saakka on kuulunut se armoton sulkakynien suhina joka aiheutui viikon takaisesta ensimmäisestä Lemmen Kirjuri -katsauksesta. Postipojat ovat kantaneet selkä vääränä kirjeitä. Kirjepaperi uhkaa loppua kaupoista. Postin liikevaihto tämän vuoden osalta on siis jo pelastettu!
Tässä romantiikan oppikoulun kakkososiossa jatketaan samalla linjalla kuin ykkösessäkin, nyt kuitenkin ehkä vielä hitusen tiukemman tekstin muodossa. Harjoitellaan sitäkin tilannetta, jos neito ei sittenkään lämpene lähestymiselle. Voisiko siihen kauniimmin enää varautua:
 
"Vaikkapa olisinkin erehtynyt tunteesi suhteen minua kohtaan, en minä herkene hartaalla hellyydellä ja lemmellä toivomasta sinun parastasi, kadehtimatta sitä, joka minua onnellisempana saa olla kätesi ja sydämesi omistaja."
 
Reittä pitkin rikkaisiin naimisiin kiipeävälle on myös oma kirjepohjansa. Keskituloisen kannattaa ilmaista hiukan mustasukkaisuutta ja rakentaa draaman kaarta aina vihanpidosta henkensä uhraamiseen saakka. Lopuksi rukoillaan vastausta ja ylläpidetään toivoa.
 
 




 
Sitten vain kynä käteen ja tositoimiin! <3

maanantai 9. helmikuuta 2015

Puntari: Aamupaukku

Maanantaina saattaa vähän luomi olla vielä raskaan tuntuinen ja viikonlopun riennot painaa kintuissa. Ei jaksaisi, eikä huvittaisi lähteä puurtamaan pitkää viikkoa.
Sellainen tunne kannattaa karistaa heti aamusta pois kunnon aamupaukulla. Koska oma työmatkani on pakko tehdä autolla, päätin miksata tällaisen alkoholittoman vaihtoehdon ;-)

Rasiallinen (Iso-Hervannan mansikkatilan parhaita) mansikoita, puoli rasiallista (omista puskista poimittuja) mustaherukoita, purkki rahkaa, pari desiä luonnonjugurttia, yksi (reilun kaupan) banaani ja rasvatonta (luomu) maitoa. Marjat mielellään puolikohmeisina tehosekottimeen muiden aineiden kera, kunnon survaisu masiinan säätimestä (jonka meteliin lapsetkin viimeistään herää ja välttyy itse piinaavalta herätysoperaatiolta) ja maun mukaan hippunen sokeria kyytiin.
Juomaa tuhdittaakseni ripsautan aina lasin päälle pari ruokalusikallista mysliä ja muutaman kokonaisen marjan.
Tässä mitään kalliita superfoodea tarvita, kun on tällainen voimatömpsy lähes omasta takaa!

Mukavaa viikkoa kaikille!



sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Halkomäki: Mää ja muut Martat maalikylillä


RAKAS PÄIVÄKIRJA!
Perjantai 6.2.2015

Täällä ollaan isoilla kylillä, ihan Helsingissä asti! Onko jännää? No on...aina on kun maalainen tulee kaupunkiin! Ihan Pendolinolla lujaa ja vain yhdellä vaihdevikapysähdyksellä! Perjantain ja lauantain pääsen viettämään siniruutuisissa tunnelmissa aivan Marttaytimessä, Marttatalossa, Marttaliiton johdon neuvottelupäivillä. Kerta on ensimmäinen ja siksikin erityisen kutkuttava!

Perheellistymisen myötä omat harrastukset ovat kutistuneet minimiin ja kaikki sellainen vain vähän kiva humellus on jäänyt, jäljellä vain ne oikeasti huippujutut. Nyt kun tiukin vauvavuosipuserrus on ohi, niin harrastuksille jää jo hitusen aikaa. En ole tarkoituksella ottanut mitään uutta asiaa sekoittamaan pakkaa, vaan päätin syventää jo olemassa olevaa juttua, johon on kiinnostusta laajemminkin. Martat on mulle sellainen All In One -harrastus. Sitä siis lisää!

Aitoon Martoissa olen toiminut yhdistyksen puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien. Nyt tulin valituksi Pirkanmaan piirin Pirkanmaan Marttojen hallitukseen, ja sitä myöten sain mahdollisuuden päästä kurkistamaan tänne pääkallonpaikalle Marttaliiton toimintaan. Tuolla kun omassa pienessä yhdistyksessä pyörii ja toimii viikosta ja vuodesta toiseen, kutistuu näköala helposti aika pieneksi sektoriksi. Sitten kun lähtee suuntaamaan järjestörakennetta ylöspäin, näköala kasvaa ja oma motivaatio olla mukana sen myötä. Huomaa, miten iso juttu Martat oikeasti on! Huikean hieno järjestö, ja sen toimintalle on yhä vain kasvava kysyntä. Kun katsoin auditoriota täynnä Marttaenergiaa, niin kyllä se tuntui luissa ja ytimissä asti. Ja se Marttaenergia, se on ihan oikeasti olemassa, ei vain jokin tyhjä sanonta. Tarmokkaita ja aikaansaavia naisia. Kutimet kilisivät ja puheenvuorot vaihtuivat. Ja on muuten sellainen sakki naisia, että niitä ei kannata turhaan suututtaa...ovat sen sortin ihmisiä, että saavat kyllä suunsa auki aina kun tarvitaan eivätkä anna kenenkään kävellä ylitseen. Iloisia, lämpimiä ja ihania ihmisiä!



Lauantai 7.2.2015

Jossain onnellisuustutkimuksessahan todettiin, että onnellisuuden lähteitä ovat lemmikkieläimet, yhdistystoiminta ja vapaaehtotyö.  Nyt kun tätä lauantai-iltana kirjoitan, olen tosi väsynyt ja tosi onnellinen. Järjestötoiminta on siis tehnyt tehtävänsä! Ja huomaan kyllä, että tällaista vaihtelua meikäläisen elämään kaivattaisiin useamminkin kuin tämän yhden kerran. Perjantaina oli Martoille järjestetty hienot ravintolaillalliset ja ohjelmat, mutta minä en vain yksinkertaisesti jaksanut enää lähteä. Olin aivan sippi koko päivän säpinästä. Kotona voi joskus mennä liki viikko, etten tapaa ketään perheeni ulkopuolisia ihmisiä. Tuolla tapasin päivän aikana kymmeniä uusia kasvoja, tutustuttiin, keskusteltiin, pohdittiin isoja kysymyksiä yksin ja yhdessä. Kuunneltiin mielenkiintoisia esityksiä ja jaettiin ajatuksia. Paljon paljon uutta ja ihmeellistä. Kyllä siinä yksi kaurapuuronkeittoon ja vaipanvaihtorumbaan jämähtänyt Martta simahtaa. Illansuussa pyörähdin kaupungilla pikaisesti vain todetakseni, ettei se kaduilla tarpova kovasti sekavan oloinen perjantaiporukka tarjonnut kovin sykähdyttävää elämystä Helsinkifiilistelijälle. Karkkikaupan kautta hotellille ruokalehtien pariin ja aikaisin nukkumaan. Se oli luksusta se!



Kun vielä lauantai puristettiin pakettiin niin johan oli jyrän alle jäänyt olo. Mutta mikä piristää ihmistä silloin kun väsy on suurin? Vastaus on tietenkin LANKAKAUPPA! Hitsiläinen, siinä aivan Marttatalon kulmassa oli lankakauppa Snurre. Eipä olisi pitänyt mennä, mutta onneksi menin. Aika moni Martta meni! Ai että mitä väriterapiaa, mitä lankoja, kaikkea ihmeellistä, ihania malleja ja ohjeita lankakerien kylkiäisinä. Ja mikä parasta, todella lämmin ja sympaattinen palvelu! Tällaiset kivijalkakaupat ovat kullan arvoisia! Heh, sanan mukaisesti...kyllä sinne saisi helposti kuukauden kotihoidontuet hukkumaan. Snurre on muuten ainoa kauppa Suomessa, joka myy sitä Kalastajan Vaimon blogissa paljon mainostettua Puno -lankaa. Ja se se vasta olikin mielettömän ihanaa!!! Taisipa olla heillä eniten myyty lanka. Ihan vaan pari kerää tarttui matkaan. Totesin itsekseni, että vähän sitä saa ihminen riehaantua kun isoille kylille pääsee! Eiks vaan?!



Nyt kotosalla. Lauantaisaunat saunottu, makkarat paistettu koko perheen voimin ja arki jatkuu taas. Mukava arki ja sitä lämmittämässä muistot Marttatalon tunnelmasta!

Rakas päiväkirja, täältä Halkomäestä tähän. Näihin kuviin ja tunnelmiin!



lauantai 7. helmikuuta 2015

Puntari: Paras päivä ikinä?

"Tää on paras päivä ikinä
tuli aurinko sadepilvestä
ja alkoi mulle hymyillä
tää on paras päivä ikinä"
         
Herra Heinämäen Lato-orkesterihan laulaa luikauttaa tuollaisen biisin, jota kuunnellessa ei voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle! Mä ainakin tulen!

Mistä ne parhaat päivät ikinä sitten muodostuu? Ihan pysähdyin yhtenä iltana miettimään, kun menin sydän pakahtuneena sellaisesta onnentunteesta nukkumaan. Mitään erityistä ei ollut päivällä tapahtunut, mutta silti oli vaan jotenkin niin kauhean hyvä fiilis. Ei mitään uusia ostoksia, mielettömiä urheilusuorituksia tai muutakaan extraa, ihan normipäivä. Ja silti paras sellainen.

On ihanaa, että pystyy nauttimaan elämästään. Yksi mun ysiluokkalainen oppilas oli kirjoittanut unelmalistaansa, että "toivon, että minulla säilyy kyky nauttia pienistä asioista". Kuinka viisas viisitoistavuotias! (Ja vielä poika!) Mä niin peukutin sille unelmalistalle, mahtavaa että nuori ihminen tajuaa elämästä jo jotain noin elämän mielekkyyden kannalta tärkeää.

Yksi mun elämän parhaista päivistä sijoittuu parin vuoden taakse. Oltiin pakattu luistimet autoon, lykätty mies suksille ja Kangasalan keskustan latuverkostoa tutkimaan. Minä ja tytöt mentiin Pikkolan luistelukentälle luistelemaan. Oli pakkasta ja oli maaliskuinen aurinko ja oli eväät. Me leikittiin, luisteltiin ja syötiin eväitä reilut pari tuntia. Meillä oli siinä ihan mielettömän hauskaa. Luistelun päätteeksi mentiin anoppilaan ja mä lähdin siihen aurinkoiseen iltapäivään vielä juoksulenkille. Anoppilasta kaupan kautta kotiin ja kotona ruokaa ja unta kehiin. Edelleen muistelen tuota päivää erityisen hyvillä fiiliksillä.

Ootko ikinä miettinyt, mikä on sun elämän paras päivä ikinä? Ja nyt ei haeta mitään klassikoita tyyliin hääpäivä tai lasten syntymät. Mikä on ollut sun arjessa se timantti, joka loistaa valoa päiviin vielä aikojen päästäkin? Pysähdypä miettimään!

Ihan ensimmäiseksi haastan asiaa pohtimaan seuraavat blogit ja niiden pitäjät:
Ellis - ellishandmade.blogspot.fi
Eija - melskelanlapset.blogspot.fi
Kaisa - villamurunen.blogspot.fi
Maria- atmarias.indiedays.com
Hanna- maitolaiturinkyllikit.blogspot.fi


Arkistojen kätköistä löytyi kuvakin meidän parhaasta päivästä. 

ps. Osa tuon päivän parhautta oli varmaankin se, että mä tajusin voivani touhuta yksin vaikka mitä kivaa näiden tyttöjen kanssa. Että ovat jo niin omatoimisia ja taitavia (silloin 4 ja 5 vee) <3

torstai 5. helmikuuta 2015

Halkomäki: Olipa kerran eteinen

Tällaisen vanhan ihanan talon mukana tulee kaupan päälle usein rutkasti säilytystilaongelmia. Kun silloin 1950-luvulla ei kauheasti harrastettu kaiken maailman välineurheilujuttuja, eikä muutenkaan keräilty nurkkiin ylimääräisiä ulstereita, niin eipä sitä tilaakaan tarvinnut olla. Ja kuinka sitten muuttaa tällainen vanha talo sumpusta tilaihmeeksi? No en minä vaan tiedä. Kovasti on yritystä ollut, ja jotain aikaiseksikin saatu, mutta edelleenkin esimerkiksi pyöräily- ja hiihtovarusteille ainoa mahdollinen säilytyspaikka on alakerran kodinhoitohuone. Siellä ne sitten ajelehtivat päämäärättömästi kaikkien ilona. Pitkin lattioita ja tasoja. Aikaisemmin ne lojuivat eteisessä, kunnes mulla sitten meni hermo.
Eteinen on meillä ehkä se sumppujen sumppu. Neliön mallinen tila, josta lähtee neljä eri sisäväliovea olohuoneeseen, keittiöön, vessaan ja alakertaan, sekä yläkerran avoin portaikko. Yhtään ehjää seinää ei ole. Perusvarustuksena yksi kiinteä hyllykomero. Jo remonttiaikana kovasti yritettiin miettiä, että miten eteisen muuttaisi toimivaksi, miten sinne saataisiin säilytystilaa. Kaksi väliovea poistettiin turhaan tilaa viemästä ja komeron kiinteät hyllyt vaihtuivat vetokorilliseen laatikostosysteemiin. Riittihän se kahdelle ihmisele. Tavallaan.



Tältä näytti eteisen ensimmäinen versio . Toivo-papan tekemä koivuinen pikkupöytä, vanha peilin rutku, kenkähylly ja talon alkuperäinen naulakko. Urheilukamppeet komerossa. Avara ja väljä tila.


Sitten kun pienet rottinkikorit hattuhyllyllä eivät enää riittäneetkään haettiin anoppilasta vanha lipasto hätiin. Kun ei muutakaan keksitty. Se oli kauhea lipasto...matalat ja jäykät laatikot, niihin oli hankala sulloa mitään pipoja sun muita, aina oli joku tumppu jossain välissä kinnaamassa. Mutta parempi senkin kun ei lipastoa ollenkaan. Tavallaan.



No, sitten syntyi esikoinen ja homma sakkasi aivan täysin. Ei auttanut vaikka kuinka hakkasin lisänauloja hirsiin naulakoiksi pienille takeille ja haalareille. Hermo meni, mutta edelleenkään mitään järkevää säilytysratkaisua ei hassuilla mitoilla olevaan nurkkaukseen löytynyt.


Kunnes...äitini meni käymään Ikeassa, ja tuli sieltä takaisin ratkaisun kanssa. Siellä oli uutuutena kulmakomero, joka mahtuisi juuri ja juuri tähän kulmaan. Ei nyt todellakaan mitkään viiskytlukulainen ratkaisu ulkomuodoltaan, mutta aivan sama! Kaaos oli pakko saada loppumaan! Toki miehisen sulattelun tuloksena kaappi sai odottaa saapumistaan meille melkein vuoden verran, mutta mitä siitä, olihan sitä jo neljä vuotta siihen haaveiltu.


Ei muuta kuin eteinen tyhjäksi ja kokoamishommiin! Nopsasti kohosi uljas komero hirsinurkkaan ja salamaakin nopeampi kaksikko sulloi vetokorit ja kenkähyllyt täyteen tavaroitaan. Kylkiin kiinniteltiin  tarranaulakot ulkohaalareille, avaimille, ja laukuillekin pitäisi omat koukkunsa vielä saada kunhan tässä ehditään.


Ja tältä se nyt näyttää, noin nopeasti räpsäistynä tämä meidän eteinen. Isot peiliovet ratkaisivat peiliongelmat kertaheitolla ja tuovat valoa sekä tilan tuntua pieneen huoneeseen. Ja tekevät minusta toisinaan ihan hermoheikon, koska keittiössä oleskellessa oma kuva vilahtelee tuplapeileissä toisinaan aivan holtittomasti, aivan kuin joku hiippari pujahtelisi eteisessä edestakaisin. Vähänkö olen sätkyillyt itsekseni!!! Kengille ei vieläkään ole riittävästi tilaa, osa pujahtaa tankokaapin pohjalle ja osa lojuu sujuvasti aina tiellä ovien edessä. Kaapin päälle mahtuu harrastuskamoja ja mun piponi,tumput sekä kaulaliinat omissa koreissaan.
Tankokaapissa on kaksi päällekkäistä tankoa, mikä toimii hyvin etenkin kesävaatteiden kanssa. Pitkät talvitakit eivät sinne oikein mahdu, ja toppatakkienkin kanssa on aikamoista sullomista. Silti, siellä ovat siististi poissa silmistä! Vetokorikomeroon mahtuvat lasten väliasut ja ulkovaatteita, pipot, tumput ja villasukat. Kaksi kenkähyllyä riittää mainiosti. Tai riittäisi jos ne hyllyt saisivat olla paikoillaan. Niistä häviää kummasti aina ne kannatinnastat kun silmä välttää.
Että tällainen eteinen tänään tässä talossa.

Mitenkäs te muut vanhojen talojen asukit olette ratkaisseet säilytystilaongelmia?


Ja tämän eteisen tarina jatkuu, luulen. Saapa nähdä miltä tämä nurkkaus näyttääkään viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.

Niin, ja ketä täällä silloin asuu!?

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Puntari: Paikkaa paikan päällä?

Jos oon jostakin asiasta itseäni jälkikäteen soimannut niin siitä, etten lapsena pessyt kunnolla hampaitani. Olin siinä hommassa kyllä niin auttamattoman laiska ja huoleton, ettei mitään rajaa. Siihen kun yhdistettiin vielä perheemme tapa litkiä happamia viinimarjamehuja päivittäin eikä karkkipäiviäkään rajoitettu, niin tietäähän sen mitä siitä seuraa...hampaitani paikkailtiin jo aika pienenä moneen otteeseen. Muistan edelleen kauhulla sen tunteen hammaslääkärin tuolissa, kun täti pora kourassa ilmoitti, että täällä olis 3 reikää paikattavaksi. Silti en parantanut tapojani hampaiden hoitamisen suhteen ennen kuin joskus yläkoulussa. Kuinkahan paljolta sitä olisikaan säästynyt vähän toisenlaisella asenteella?!

Nyt suussa ammottaa paikkoja melkein enemmän kuin ehjää hammaspintaa. Olinkin vuosi sitten vähän hämilläni, kun hammaslääkäri kehui mua hyvin hoidetuista hampaista. Puhui tietenkin hampaiden nykytilanteesta, mutta kyllä mä silti nolostelin mielessäni sitä valtavaa paikkamerta siellä suussa. Hyvä silti, ettei tilanne ole ainakaan pahentunut (kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että tilanne säilyisi hyvänä).

Huonotapaista menneisyyttä hyvitelläkseni aloin raskaana ollessa käyttää xylitolpastilleja, sillä äidin suuhygienian on todettu olevan merkittävässä roolissa sen suhteen, millaiset hampaat lapsille tulee. Nyt nuo Dents-pastillit ovat jääneet (hyväksi) tavaksi ja rasia kulkee aika mukana kassissa.
Niiden lisäksi koin ison ahaa-elämyksen ostettuani ekan sähköhammasharjan pari vuotta sitten. Ja taas kysyin itseltäni: miksi vasta nyt? Sen parempaa vekotinta ei ole olemassakaan!

Omien lasten hammashuollon suhteen olen aika tiukkis, koska en halua lasten kokevan samaa kohtaloa kuin itse. Hammaspesut aloitettiin jo ihan vauvaiässä ja nyt hampaat pestään valvotusti 2 kertaa päivässä sähköhammasharjalla. Mieluiten jonkun aikuisen toimesta. Nyt kun molemmilla alkaa olla hampaiden vaihtuminen meneillään, ja suuhun pukkaa rautahammasta, oon erityisen tarkkana. Ihmeen hyvin muksutkin nämä pesurituaalit hyväksyy, vaikka pientä purnausta aina silloin tällöin onkin ilmassa. Eipä tarvitse kuin katsoa Olipa kerran elämä -sarjasta hammasjakso, niin pesevät taas kiltisti (ne sokeria rouskuttavat, hampaita poraavat bakteerit pistää ihan omankin ihon kananlihalle)!
Xylitolpastillit ja purkat kuuluvat myös lasten vakiovarutukseen. Erityisen iloinen oon siitä, että lasten koulussa ja päiväkodissa xylitolpastillit syödään aterian jälkeen.
Hammastarkastukset on sujuneet tähän mennessä hienosti nollasaldolla reikien suhteen. Seuraava jännitysmomentti koetaan maaliskuussa, ajanvarauslappu tipahti nimittäin postissa hiljattain.