Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

maanantai 31. joulukuuta 2012

Puntari: Toinen koti

Myönnän olevani pahemman luokan wannabe. Wannabe-lappilainen.

Yksi tärkeä paikka sielulleni on Äkäslompolon jäällä. Hiihtelen joka lomalla sinne, seison suksineni siellä jäällä ja katselen. Tunturit ympärillä, tykkylumiset kuuset ja Lapin luonto. Keväällä loppumaton valo ja aurinko. Siellä mulla on aina sellainen "kotona" olotila.

Nykyään Lappi onkin mulle toinen koti. Paikka, jossa on jotenkin selittämättömän kiva olla. Koko perhe viihtyy siellä. Toinen lapsi tainnut saada siellä alkunsakin. Jos olis tullut poika, nimeksi olis tullut Raimo-Pallas.

Joululomaankin liittyi paljon odotuksia. Kaikki ne täyttyivät ja vähän enemmänkin. Jouluaaton murtsikka- ja laskettelureissut, joulusauna, kynttilöin valaistu Äkäslompolo, jäälyhdyt mökkien pihassa. Kunnon pakkanen ja kaunis kuutamo. Omassa loma-asunnossa rauha ja hiljaisuus, aamukahvi takkatulen loisteessa lehtiä lueskellen. Ympärillä rakkaat ihmiset.

Vaikka kiva oli palata kotiinkin, jokin osa musta jäi taas Lappiin. Sinne on helppo mennä takaisin.

Ai niin. Keino on saamea. Se tarkoittaa tietä tai polkua.

torstai 27. joulukuuta 2012

Puntari: Ja suksi kulkee taas...

Meni melkein seikkailu-urheilun puolelle tuo hiihtäminen
kunnon pakkaskelissä!

Terskut vaan täältä Lapista! 
Ollaan vietetty kulunut viikko mukavan jouluisissa tunnelmissa. Lähtöä varjosti järkky oksetauti, jonka kourissa minä ja likat oltiin vielä perjantaina, mutta onneksi matkustuspäivä lauantai oli jo ihan OK.

Jouluateria nautittiin rennoissa tunnelmissa Äkäshotellilla, missä vieraili myös Joulupukki. Ruoka oli hyvää, kotiäiti onnellinen päästessään valmiiseen pöytään ja tytöt iloisia pukin nähdessään ja Maire intoutui pukkia kovasti jututtamaan ja halailemaan. Ruokailun aikana tontut olivat toimittaneet paketit meidän mökkiin. Ihania lahjoja kaikille!

Tiistaina tunsin oloni jo sen verran voimaantuneeksi, että tein talven ekan hiihtolenkin. Suksi ei luistanut ja nainen oli löysä, mutta oli silti ihan kivaa. Pakkasta oli -23 lähtiessäni, ja kiristyi koko ajan. Eilen hiihtely jatkui ja tänään liikuttiin juoksulenkin merkeissä ympäri Kaulavaaraa.
Mukavaa on ollut, kirjoja luettu, hyvin syöty ja ulkoilusta nautittu. Tuntunut siis ihan lomalta!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kyllikit: TIP TAP

Maitolaituri hiljenee nyt tuttuun tapaansa Joulun viettoon. Kinkku on paistettu ja jouluruokasuosikit valmiina odottamassa nälkäisiä suita. Lumi maassa, pakkanen paukkuu kolmessakymmenessä ja ipanat jännittävät joulupukkia niin että happi loppuu ja heikottaa. Rauhaisissa joulutunnelmissa lähetämme hyvän joulun toivotukset kaikille plokimme lukijoille. Ottakaa rennosti ja nauttikaa herkuista, läheisistä ja ulkoilmasta!



Nähdään taas kunhan näistä sokerihöyryistä selvitään!!!


Kuva Kuhmalahden Joulutorilta 2012

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Puntari: Diagnoosi:järjestelyriippuvainen


Perjantaina lastatessani väsyneitä lapsia autoon ja neuvoessani S:lle, mitä kaikkea kamaa sinne autoon täytyy lasten lisäksi lastata, mietin onko tässä mitään järkeä?! Oli sellainen itsetutkiskelun paikka.
Me oltiin lähdössä Suojalle järjestelemään Joulutoria. Tää oli nyt neljäs Joulutori, joka Kuhmalahdella järjestettiin. Joka vuosi mä olen lastannut pakettiauton täyteen kamaa (ja väsyneitä lapsia) ja viettänyt iltaa järjestelytouhuissa pelipaikalla. On ollut kiire ja väsy ja stressi ja silti sellainen olo, että tää on kivaa.
Samaan aikaan jossain muualla joku onnellinen makaa sohvalla, kuuntelee joululauluja ja juo glögiä. Rauhassa. Ilman kiirettä. Se joku voisin olla minäkin.
Mutta... mä olen todennut, että kuulun varmaan siihen ihmisrotuun jonka on pakko hössöttää. Olla mukana järjestelemässä ja tekemässä, pistämässä nenääni joka asiaan. Että en vaan osaa olla ja ottaa relax. Oon kyllä yrittänyt, viime vuonnakin Joulutorin jälkeen sanoin, että ens vuonna en sitten järjestä tätä yhtään. Ja siinä sitä sitten taas oltiin: lokakuusta asti puhelimessa ottamassa vastaan pöytävarauksia ja tekemässä suunnitelmia tilojen ja muiden järjestelyiden suhteen.
ONNEKSI meitä on muitakin hössähtäneitä. Pari puhelinsoittoa tai sähköpostia, ja lauma kahjoja akkoja on koolla. Juttu lentää. Joulutoria suunnitellessa aletaankin yhtäkkiä visioita täydenkuuntapahtumaa kotiseutumuseolle. Sitten taas nauretaan niin, että on melkein pissat housussa.
Eihän tätä muuten tekisikään, jos se ei oikeasti ja pohjimmiltaan olisi hauskaa. Ja ellei sillä tuottaisi iloa muillekin.
Ja mitä tuohon "puuhailevaan ihmisrotuun" tulee, niin teinpä eilen Joulutorilla havainnon, että samat tietyt ihmiset näissä tapahtumissakin pyörii aina hommissa. Kutovat, nitovat, leikkaavat, liimaavat, hankkivat arpajaispalkintoja, vääntävät pullaa ja kääntävät makkaraa grillissä.
Saiskohan tätä sairautta vastaan terkkarilta ensi jouluksi jonkun rokotuksen?
Ottajia voisi olla muitakin kuin minä.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Kyllikit: Joulutorilla tavataan!

Huomenna lauantaina järjestetään Kuhmalahden Suojalla perinteinen Joulutori. Me Kyllikit ollaan oltu mukana Joulutoritohinoissa sen historian alusta asti. Niin lämminhenkistä ja mukavaa tapahtumaa saa hakea, vaikka kivoja joulumyyjäisiä ym. lähiseudulla ahkerasti järjestetään, Aitoossakin harmi kyllä juuri samana päivänä. Sekä myyjiä että asiakkaita on aina ollut liikekannalla reilusti ja kauppa käy hyvin. Tänä vuonna jännitysmomenttina on uusi paikka, sillä aikaisemmat joulutorit on järjestetty Kuhmalahden kotiseutumuseolla.

Vuosien saatossa me ollaan myyty kaikenlaisia käsitöitä; joulukoristeita, kransseja, lapasia, sukkia, kortteja ja tauluja. Leivonnaisista riävää ja siirappijoululimppua ollaan leivottu ja omenakanelihilloakin tehtiin joku vuosi, samoin nekkuja. Tänä vuonna meidän valikoima on taas vähän uudistunut ja mukana myyntitouhuissa häärivät nyt myös pikkukyllikit! Tässä hiukan kurkistusta myyntipöydän tarjontaan:











Perinteisiä huovutettuja lapasia löytyy monessa eri värissä ja mallissa...






...ja navetasta ulkoilemaan on lähtenyt lauma lehmiä, isoja ja pieniä...


JOULUTORILLA TAVATAAN!

torstai 13. joulukuuta 2012

Halkomäki: Koirakuumetta

Mulla on kauhea koirakuume. Silkkikorvainen Suomenajokoira pitäisi saada. Tai melkein mikä vaan koira! Kaipaan jänismetsälle, kaipaan metsää, kaipaan koiraa. Kaipaan sen lämmintä kuonoa ja tuhinaa sängyn jalkopäässä. Kaipaan sen jalkahien tuoksua ja tyytyväistä örinää mettäpäivän jälkeen. Kaipaan niitä silkkikorvia. Tosin pureskeltuja kenkiä en kaipaa, enkä pissalammikoita, saati öisiä ripulilenkkejä. Tai heinäoksennuksia matolla. Mutta koiraa kaipaan, ihan KAMALASTI!!!

Pikku-Kiiskille olen jutellut, että sitten kun se vähän tuosta kasvaa niin otetaan sellainen pikkuinen villakoira jos ei muuta karvakasaa saada hallituksessa läpi. Sieluni silmin näen jo naapurin Maijan vetämässä tuossa viereisellä pellolla muksuille jotain koirakoulua ja Kiiski pujottelee siellä keppejä sen meidän puudelin kanssa. Oih!
No, koiran puutetta paikkaamassa meillä on sellainen talutettava muovinen lehmä jostain 70-luvun lopulta. Ainoa pulma on vaan siinä, ettei Kiiski tahdo sitä talutella. Ei kiinnosta, ei huvita. Ei vaikka äippä kuinka ammuisi vieressä ja näyttäisi talutuksen mallia. Tänään kuitenkin tapahtui jotain edistyksellistä. Väänsin keittiössä perinteistä jauhelihakastiketta&perunoita -settiä ja Kiiski ronusi laatikoita tapansa mukaan. Yhtäkkiä kolina lakkasi ja huomasin pojan istuvan lattialla vanhan sauvasekottimeni vieressä. Ihastuksissaan taputteli ja silitteli sitä. Sitten nousi, otti johdon päästä pistokkeesta kiinni ja lähti vetämään perässään kohti eteistä. Meno tyssäsi kynnykseen. Kiiski palasi ja nosti kapistuksen kynnyksestä yli ja jatkoi matkaansa johto tiukassa otteessa. Kauhean kolinan piti mennessään. Kolme kertaa kiersi talon ympäri ja nosti jokaisella kierroksella kolmen kynnyksen yli. Välillä kyykistyi taputtelemaan ja ihastelemaan ja taas matka jatkui.
No hei, ihan koiranomistaja-ainesta! Kun nyt pari vuotta harjoittelee tuossa sauvasekottimella niin sitten voidaan laittaa koirahakemus vetämään. Sen ekan koiran nimeksi tulee varmaan Braun. Vaikka se onkin vähän vaikea lausua. Kotoisasti ehkä ihan vaan Rauni.


tiistai 11. joulukuuta 2012

Puntari: Kivat juhlat

Kuhmalahden luontopainotteinen päiväkoti piti tänään joulujuhlat. Kurjet, Joutsenet ja Kotkat kokoontuivat päiväkodin pihapiiriin talvisessa tunnelmassa. Lunta satoi taivaan täydeltä, pieni pakkanen kipristi nenänpäätä ja päiväkotiväki oli koristellut pihan lyhdyillä. Olipa kuistilla joulukuusikin hienoine huopakoristeineen ja kynttilöineen.
Ensin nautittiin lasten reippaista lauluesityksistä. Joululaulujen lisäksi ohjelmistoon oli otettu "Vain elämää"-sarjan innoittamana Puhelinlangat laulaa, jota päiväkodin lapset olivat kuulemma laulaneet kolme viikkoa putkeen ohjelman esityksen jälkeen. Aivan ihana show!
Sitten juotiin lämpimät glögit, syötiin piparit ja leikittiin lumessa.
Mahtava juhlimismuoto, kun ei tarvinnut hiki hatussa silittää juhlavaatteita ja etsiä ehjiä sukkahousuja, vaan saattoi pukea päälleen toppavaatteet ja sulloa sekaisen tukan pipon sisään.
Lähtiessä lapset saivat vielä joulupussit, joiden sisältä paljastui ihanan perinteinen kokonaisuus: rusinoita, omena, pipari ja karkkia. Tulipa ihan omat lapsuusmuistot mieleen, kun juuri tuollaiset pussit Aitoon koulun keittäjä meille oli aina tehnyt.






maanantai 10. joulukuuta 2012

Puntari: Joulupuuhasteluja



Tykkään muistaa kerhontätejä ja muita meidän perheelle tärkeitä ihmisiä joulun aikaan. Jollain ihan pienellä muistamisella osoittaa, että sinua tarvitaan. Voisihan sen tietysti ihan sanoakin, ja useammin kuin vain jouluisin. Kiitosta ei kai suomalainen ikinä liikaa anna eikä saa.
No, joka tapauksessa aloitan joululahjavalmistelut aina hyvissä ajoin, yleensä syksyllä. Omenoiden kypsyttyä keittelen muutaman kattilallisen omenahilloa, jotka purkitan pilttipurkkeihin.
Samaan aikaan, kun kynttilöiden parissa tunnelmointi alkaa, alan laittaa sivuun "kynttiläjätettä" eli niitä pieniä pätkiä, joita jää yli kynttilän palaessa loppuun.
Näistä omista ja äitini keräämistä pätkistä teen sitten kotona uusia kynttilöitä. Sydänlangan oon tilannut joskus muutama vuosi sitten Sinellin nettikaupasta ja kerästä on riittänyt ja riittänyt. Siitä on aikanaan tehty koululla oppilaiden kanssa kynttilöitä ja kotonakin useampi, mutta yhä vaan lankaa riittää. Mulla on tuollaista paksumpaa lankaa, jonka ympärille tehdään isoja kynttilöitä. Pienempiin käytetään ohuempaa.
Lauantaina virittelin vehkeet keittiöön ja aloitin kynttilätehtailun kahden innokkaan apulaisen kanssa. Oikeasti tämä ei ole tulikuuman steariinin vuoksi mitään pikkulasten hommaa, ja omatkin muksut oli lähinnä projektin taiteellisia johtajia ja saivat päättää, millaisiin purkkeihin kynttilä tehdään.





Kynttilät kannattaa valaa sellaisiin purkkeihin, jotka on helppo repiä pois jähmettyneen kynttilän ympäriltä. Maitopurkki on aivan loistava vaihtoehto, myös viili- ja jugurttipurkit ja muut revittävissä olevat muovit toimivat.
Valuvaiheessa, kun vanhoja kynttilänjämiä sulattaa kattilassa, täytyy pitää huolta paloturvallisuudesta. Kansi tai sammutuspeite käden ulottuville ja hätänumero kännykän pikavalikkoon ;)
Monivärisiä kynttilöitä saa, kun malttaa odottaa edellisen värikerroksen hyytymistä  ennen uuden lisäämistä.
Näitä kynttilöitä ja omenahillopurkkeja me sitten kietaistaan lahjakääreisiin ja viedään lasten kanssa joulumuistamisina. Helppoa, halpaa ja ekologista.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Halkomäki: Hyvä Suomi!!!



Eilen taas juhlistettiin Suomen synttäreitä. Pöytään pellavatuuki, perinteistä savuporokeittoa ja jälkiruuaksi lakkakermahyydykettä. Sinivalkoisilla ruseteilla somistetut kuusenoksat pöytäkukiksi ja kynttilöillä viimeistelty juhlatunnelma. Oli paraatit ja punkut ja pulkka-ajelut ja ulkotulet. Linnanjuhlat säihkyivät uuden presidenttiparin isännöiminä. Ja mikä parasta, itse juhlakalu kimalteli häikäsevän kauniissa valkoisessa lumipeitteessä. Kyllä kelpasi juhlia vuoden tärkeintä ja arvokkainta juhlaa!!!



Nukkumaan mennessä lähetin lämpöiset ajatukseni pilven reunalle, Olavipapalle ja Hilkkamummulle, Toivopapalle ja Helenamummulle. Omille sankareilleni, Suomen puolustajille ja rakentajille. Legendaarisella Helenamummulla oli paljon legendaarisia juttuja historiasta kerrottavanaan, mutta sotahistoriasta vain muutama. Niistä ehkä parhaiten on Tiinalle ja minulle jäänyt mieleen juttu mummun lottavuosilta hevossairaalasta. Jaksoimme kerta toisensa jälkeen kuunnella tarinaa siitä, miten hevossairaalassa ruunattiin oreja. Näiden hevosten poistetut kivekset sitten valmistettiin liekitettynä herkkuruuaksi korkea-arvoisemmille sotilashenkilöille ja eläinlääkäreille. Lotat eivät niitä saaneet koskaan edes maistaakseen. Liekitetyt hevosenkivekset. Kuinka joku voi haluta syödä hevoselta munat? Oli siinä lapsen mielellä sulattelemista!



Ps. Viime vuonna juhlittiin itsenäisyyspäivää vähän toisenlaisin menoin...

torstai 6. joulukuuta 2012

Puntari: Kolme pientä sanaa


Mä en ole (välttämättä) kovin helppo ihminen romanttisessa mielessä. Oon nimittäin rakentanut mielikuvani romanttisista eleistä Aku Ankan perusteella. Muistatte kai tekin, kuinka Hannu ja Aku liehittelevät Iinestä. Minäkin aina ajattelin, että romantiikka on suuria kukkakimppuja, valtavia sydämenmuotoisia suklaarasioita ja taivaalle lentokoneella lennätettyjä Rakasta sinua -viirejä.

Romantiikka pompsahti mieleen, kun kyläkaupan tädin kanssa puhuttiin eilen siitä, kuinka usein on saanut mieheltä kukkia. Oma mieheni kuuluu siihen ihanaan kategoriaan, joka ymmärtää, kuinka paljon yksi kukkakimppu voi virkistää naisen mielialaa. Olen saanut kukkia 11-vuotisen yhdessäolomme aikana paljon. Muistan ikuisesti tulipunaiset tulppaanit, jotka odottivat minua pöydällä saavuttuani rättiväsyneenä päättöharjoittelusta kotiin. Muistan kotipuutarhasta poimitun ja itse sidotun kimpun, jonka sain sairaalaan esikoisen synnyttyä. Muistan juhannusruusun valkoisen kukan (ja sen tuoksun), joka tuotiin kesäyönä yöpöydälleni pienessä maljakossa.
Niin "pieniä" eleitä, mutta jotka osuvat täysillä naisen sydämeen. Viestittävät välittämistä.

Olen sitä mieltä, että monikaan mies ei tajua, kuinka helppoa naisen miellyttäminen on. Viiden euron ruusukimppu lähikaupasta. Suklaalevy siivouspäivänä. Valmiiksi keitetty aamukahvi termarissa odottamassa. Raapatut auton ikkunat pakkasaamuna. Niin, ei vaadita ihmeellisyyksiä. Jos haluaa oikein jotain erkkaria tarjota, niin Sokoksella myydään sellaisia sydämenmuotoisia suklaarasioita...ihan niinku Aku Ankassa.
Arkielämän pyörteissä nuo tuollaiset pienet huomionosoitukset vaan tuppaa unohtumaan. Ollaan väsyneitä, vihaisia ja veloissa. Vaikka rakkaus asuu vielä jossain, se on hautautunut jonnekin syvälle jään alle. Sinne se jääkin helposti, jos kummallakaan ei ole tahtoa tai kykyä sulatella jäätä, herätellä nukkuvaa.
Ja kyllä, puhun osittain omastakin kokemuksesta. Viime aikoina sitä on huomannut, että  ei sovi hukata parisuhteesta naista ja miestä, jotka ovat jossain vaiheessa muuttuneet isäksi ja äidiksi. Pitää olla aikaa ja tahtoa ottaa toista kädestä kiinni, pyytää peiton alle ja jutella aamuyöhön asti - ihan niin kuin suhteen alkuaikoina.
Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että olisi helpompaa mököttää siellä omassa poterossaan kuin avata ehkä vähän väsyneen ja melankolisen sielunsa sopukoita toiselle, niin voin vakuuttaa, että kyllä avautuminen kuitenkin kannattaa. Yhtäkkiä taakka kevenee ja olo on parempi. Jakaminen ja itsestään antaminen synnyttää positiivisen kierteen. Hyvä olo kasvaa ja leviää ympärillekin. Kokeilkaa vaikka.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Halkomäki: Päivä paloasemalla, jos toinenkin...



Jos pitäisi valita maailman paras harrastus, niin sanoisin että se on VPK!

Vanhana paloaseman kasvattina olen päässyt nauttimaan kyseisestä harrastuksesta täysin elämäntapatasolla. Toista niin monipuolista harrastusta on yhtäkkiä vaikea keksiä. Ja miten tärkeitä taitoja jo pienelle lapsille opetetaan! Aikanaan koin Partionkin ihan turhanpäiväisenä näpertelynä, koska VPK:ssa olin päässyt harjoittelemaan ja kokeilemaan ihan toisen luokan touhuja. Vaikka hyvä harrastus Partiokin on, jos tykkää... Kaiken mukavuutensa lisäksi VPK on varmasti myös yksi halvimmista harrastuksista. Täällä Aitoossa likipitäen kaikki lapset käyvät jossain vaiheessa nuoriso-osaston harjoituksissa, se on jo oikeastaan sellainen perinneharrastus täällä!

Pikkuisen retee pikkumies ratin takana!

Hiljattain vietettiin valtakunnallista Päivä Paloasemalla -teemapäivää, ja Aitoonkin asemalla oli avoimet ovet. Sinnehän mekin sitten suunnistettiin Pikku-Kiiskin kanssa ihmettelemään paloautoja ja kalustoa ihan ensimmäistä kertaa. Asemalla tuli mukavan kotoisa olo ja paljon muistoja kelautui läpi pääkopassa. Hälytysosaston puolella harrastus on muuttunut paljon meikäläisen ajoista, siitä on tullut kaikin tavoin säädeltyä ja valvottua hommaa, ja varustuspuolikin on lisääntynyt hurjasti. Vaikka omista hälytysoastoajoista on jo varmaan se viisitoista vuotta, niin silti palo kyseiseen hommaan ei sammu varmaan koskaan. Yhä edelleen ajattelen, että joskus vielä palaan kuvioihin tavalla tai toisella jos huolitaan...aika näyttää!

Paljon oli autossa tuttuja juttuja, pystyputket ei kai koskaan katoa?

Asemalla tarjoiltiin oikein herkkulounas lihapullien ja salaatin muodossa, paloautoajelut sun muut kivat jutut vetivät ipanoita puoleensa ja kotiin lähdettiin joulukalenteri kädessä silmät lurpsuen. Autoautoauto ännännännääääännääääää -oli loppupäivän puheenaihe. Enää kuusi vuotta odotusta ja sitten pääsee maanantaisin pukemaan haalareita niskaan...

Aitoon VPK:n uljas vanha sotaratsu "Natikka" loistossaan!
Kuvat: Fanni Fanipala

maanantai 3. joulukuuta 2012

Puntari: Yökyöpeli

Mun mies oli viime yönä herännyt hyssyttelemään nuorimmaista, eikä ollut enää sen jälkeen saanut unta. Ja kun kerran ulkona oli niin hieno ilma, niin päätti miekkonen  lähteä pihalle vähän kävelemään ja ottamaan valokuvia.
Mä en tietenkään uskonut tätä tarinaa aamulla, kun en ollut yöllä millään tasolla havainnut, että joku puuttuu vierestä. Ja oikeasti, jos vaihtoehtona on olla lämpöisessä untuvapeiton alla tai hiippailla täysikuun loisteessa reilussa 20 asteen pakkasessa, niin mulle valinta ei tuottais vaikeuksia.
Tällaisia fotoja sinne muistikortille oli sitten meidän pihapiiristä tallentunut :)







lauantai 1. joulukuuta 2012

Puntari: Kylillä

Sattuipa somasti, että talvi tuli ja toivottavasti jääkin. Mun sukset tuolla tallissa jo korskahtelee siihen malliin, että ladulle olisi kiva päästä.

Tänään shoppailin jouluostoksia isolla kirkolla, eli Kangasalan keskustassa. Oon ottanut tavoitteen, että Kangasalaa kauemmaksi ei tarvitsisi lähteä jouluostosten vuoksi.
Sähköpostiin tipahti alkuviikosta kutsu Onnilaisen asiakastilaisuuteen. Onnilainen on oman kunnan yritys, joka valmistaa lastenvaatteita pirteistä ja kivoista kuoseista, eli vaatteet näyttävät ajattomilta ja sukupuolettomilta. Oon yhden paidan firman nettikaupasta tilannut lahjaksi ja ilolla menin nytkin tutustumaan valikoimaan. Onnilaisen vaatteita myydään nettikaupan lisäksi Oiva Ommel -liikkeessä, joka sijaitsee ihan Kangasalan ytimessä kirkkoa vastapäätä. Ns. Kopin kulmassa, ja asiakaspäivää vietettiin siellä.
Oiva Ommel tarjoaa ihania lankoja ja ompelupalvelua ja vaatteita siellä myydään myös aikuisille. Yhden Onnilainen-tuotteen lisäksi ostoskoriin eksyi alpakkalankaa, vaikka periaatteessa oon lankalakossa...Onnilaisen valikoimiin kannattaa tutustua firman nettisivulla www.onnilainen.fi.



Oiva Ompeleesta suuntasin Tiimarin kautta Marimekon myymälään. Kangasalan myymälässä on myynnissä  vaatteita myös muilta merkeiltä, mutta Marimekon tuotteita taitaa olla eniten. Siellä oli kyllä taas kaikkia ihanuuksia. Tytöille olisi löytynyt Muija-kuosin punaisen tunikat alesta, mutta taloudellisen tilanteen vuoksi jätin ne hyllyyn. Myös  Marimekon laukkuvalikoimasta olis voinut kotiuttaa useammankin yksilön.
Varsinainen ylläri oli kuitenkin itse mr. Joulupukki, joka yllättäen saapasteli myymälään ja tarjosi namua. Pukin kanssa päivitettiin kiltteyskuulumiset ja joulusuunnitelmat ja varmistettiin, että pukki osaa tulla aattona oikeaan paikkaan Ylläksellä.



Kangasalan kirjasto laajeni muutama vuosi sitten, ja alkuviikosta kävin siellä ekaa kertaa. Olen kirjafani, voisin viettää kirjastoissa ja kirjakaupoissa aikaa vaikka kuinka paljon. Kirjastossa poikkesin pikaisesti hakemassa sinne maanantaina meiltä unohtuneen kassin, mutta Kangasalan kirjakaupassa kävin oikein ostosmielessä. Tällaisissa kotikulmien liikkeissä on aina mukava asioida, sillä palvelu pelaa ja valikoimakin on ihan riittävän laaja.


Kirjaston hoodeja. Uusi lisäosa on komea, ja tilat sisältä avarat.

Oon aikaisemmin ollut vähän sitä mieltä, että kulttuuritaloa ei Kangasalle tarvita. Mutta jos ja kun se korvaa tän hirvityksen keskustasta, niin saattaa se olla ihan hyvä juttu sittenkin!

Päivään sisältyi vielä mukava visiitti kummipojan perheen luo. Oli kerrassaan rentoa päivittää kuulumisia, ihmetellä lasten kasvamista, antaa lasten leikkiä ja kahvitella.
Kotona koottiin piparikaruselli, lämmitettiin jouluruokia, sytytettiin kynttilät ja alettiin viettää pikkujouluja perheen kesken. Ulkona valkoinen lumipeite, pimeys ja pakkanen.
Joulu - olen valmis!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Halkomäki: Tuli vaan miäleen...

Näillä keleillä pelittää noi vanhat höpinät:

http://www.maitolaiturinkyllikit.blogspot.fi/2012/01/halkomaki-luuvalo-otsassa.html

 
Tuulikki, pidä huivistasi kiinni...

Puntari: Kaivaukset kassissa

Yhtenä päivänä kun olin lähdössä ihmisten ilmoille ja tarvitsin kassiani, havahduin siihen, että kassissa on aika paljon kaikkea tavaraa. Ja juuri sellaista tavaraa, jota kaupunkireissulla ei välttämättä tarvitse mukana ja ilman sitä esim. rahapussin löytäminen laukusta olis huomattavasti helpompaa. On jokseenkin noloa jossain kahvilan kassalla latoa ensin kolmet varapikkari (siis lasten) tiskille ennen kuin löytää kukkaronsa.

Tyhjensin sitten kassini sisällön keittiön lattialle ja aloin suorittaa tieteellistä tutkimusta, joka paikoitellen lähenteli arkeologisia kaivauksia. Ja tältä kassin sisältö sitten näytti (eiks naistenlehdissä julkkisten ole aina tapana esitellä mitä mukanaan kantavat?)



Kassista löytyi mm. kampa, viisi mustekynää, kolme tyhjää xylitol Dents -pakkausta, kimallevyö, neljät pikkuhousut, varapöksyt, pinkki kaulakoru, Mansikka Marja -nukke, nenäliinoja, terveysside, Vauva-lehti, kaksi askia Aitoon Kirkastusjuhlat -tulitikkuja, Muumi-hedelmäsekoitusrasioita, lusikka, purkkapaketin kuori johon oli tällätty muutama syöty purkka, voidemainosläpyskä, hiuslenkkejä, Isälle-esite neuvolasta, Äidille-esite neuvolasta, purkki hiertymiä ehkäisevää rasvaa, pötkö glukoosipastilleja, huulipuna, täydellinen puuvärikynäsetti ja rasia kurkkua desinfioivia pastilleja. Ai niin, ja se rahapussi.



Aika ronskilla kädellä suoritin puhdistuksen veskaan ja mäelle lensivät kaikki roskat ja esitteet. Pyöräilyhiertymärasvapurkki pääsi paikalleen vessan kaappiin ja glukoosipastillit keittiöön.

Kaikki äidit tietävät sen, että käsilaukussa kannattaa pitää jonkinlaista selviytymispakkausta mukanaan. Esim. värikynät ja Mansikka Marja jäivät kassiin asumaan, sillä niiden avulla saa taiottua tylsistyneelle lapselle kummasti tekemistä esim. kesken lounaan ravintelissa tai automatkalla. Varapikkaritkin on must juttu, eikä joidenkin pieneen tilaan menevien legginsien kuskaaminen kassissa ole huono ajatus. Ei vara venettä kaada.
Reissuun lähtiessä pakkaan kassiin aina myös (vihreän Tupperware)pullollisen vettä ja jotain pientä evästä. Esim. Riitan Herkun mustikkasopat toimivat kätevänä matkaeväänä muksuille.
Omista hlökohtaisista tarvikkeista kannan mukana aina puhelinta, rahapussia ja kurkkupastilleja.
Nyt oon ihan intona, kun löysin yhden toisen käsilaukkuni uumenista pitkään kadoksissa olleen Marimekon pikkupussukan, jossa on huulirasvaa, huulipunaa, pinnejä ja pompuloita. Sen aion nyt sujauttaa myös tuohon luottoveskaani (Espritin ruskea suurehko laukku), eihän sitä koskaan tiedä, milloin tarvii kaunistautua niinku tien päällä ja tosi nopeesti.
Jos esim. vaikka Peltsi sattuu käveleen vastaan Jumbon intersportissa tai jotain.

ps. lukuisista käsilaukusta löytyvistä Vauva-aiheisista elementeistä huolimatta en ole kasvattamassa vatsaani. Asialla olivat nuo isot rakkauden hedelmät, jotka neuvolakäynnin yhteydessä tyhjensivät odotushuoneen esitehyllyn kassiini.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Halkomäki: The Mokkapalat



Tässä tulee päivänvaloon ehkä Universumin paras mokkapalaohje. Isoin, komein ja herkullisin mitä koskaan on keksitty. Meitin kulmilla aika moni ikähaarukkaan 14-40 -vuotias on näitä leiponut yläasteen kotitaloustunnilla, sillä ohje on sieltä peräisin. Jotain hyötyä siis peruskoulustakin!!! Köksäope-Maija antoi armollisesti luvan julkaista ohjeen täällä plokin puolella, kun sen perään on huudeltu tuolla toisaalla sosiaalisen median syövereissä. Ohje riittää koko pellilliseen, vähempää ei kannata edes tehdä...

Mokkapalat
6 munaa
6dl sokeria
8dl vehnäjauhoja
5tl leivinjauhetta
4tl vaniljasokeria
5rkl leivontakaakaojauhetta
3dl maitoa
300g voita sulatettuna (laitan yleensä vaan 200g...)

Vatkaa munat ja sokeri jämäkäksi vaahdoksi. (Maija sanoisi tähän, että vatkaimilla tehty taikinakahdeksikko pitää näkyä taikinan pinnalla muutaman sekunnin ajan!) Liian löysä vaahto jättää koko systeemin matalaksi ja tiiviiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi varovasti nostellen munasokerivaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi sula voi. Sekoita vain sen verran että ainekset sekoittuvat kunnolla. Paista uunin keskitasolla 175 astetta 20-30 minuuttia.

Kuorrutus
4rkl vahvaa kahvia
4rkl öljyä
2tl vaniljasokeria
2rkl leivontakaakaojauhetta
4dl tomusokeria

Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä jäähtyneen piirakan päälle. Herkkusuisimmat tekee kuorrutuksen tuplana! Koristele jos haluat, perinteisesti nonparellejä päälle niin että hampaissa ratisee!

Melkeinpä parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä tarjoiltuna, tai sitten ihan tuoreeltaan kuumana vaniljajäätelön kanssa! Ja tätä ohjetta pienentämällä saa muuten myös tehtyä loistavan pohjan johonkin hyydytettävään kakkuun, ainaisen kaurakeksipohjan sijaan erinomaisen suklainen vaihtoehto!

 
Ps. Me yritetään nyt päivittää myös tätä Bloggerin palstaa kun täällä tuntuu olevan lukijoina ihan eri porukkaa kuin tuolla shl.fi:ssä! Ploki tuplana!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Halkomäki: Etsitään miestä!

Koskaan ei tiedä mitä iltalenkki tuo tullessaan...vettä sataa tihutti kun käppäilin hiljaista kylänraittia kohti kotia. Silmiini osui ojanpientareella lojuva kasa, kävelin ohi mutta palasin kuitenkin takaisin.
Mitä ihmettä?
Vihreät kalsarit ja pari sukkia. Vain mies puuttui.

Viikonlopun virikkeeksi pientä aivojumppaa. Mitä on tapahtunut?
A) Klassinen ufojuttu. Miehestä jäivät vai sukat ja kalsarit
B) Mamban Lauantai-ilta: "...sitten pysähdyin ja pukeuduin..." mutta sukat ja kalsarit unohtuivat kiireessä tienposkeen.
C) Autossa matkalla treffeille muistuu mieleen, että sukkia ja kalsareita ei ole tullut vaihdettua pariin viikkoon. Tilanteen pelastamiseksi riisutaan kyseiset riskielementit vauhdissa Escortin ratin takana ja nakataan ikkunasta pihalle.
D) Hylätään tarpeettomina tienposkeen periaatteella löytäjä saa pitää.

Olisikohan pitänyt korjata aarteet talteen ja lähteä metsästämään kadonnutta prinssiä samalla toimintamallilla kuin Tuhkimo -sadussa...?

tiistai 13. marraskuuta 2012

Tonttuja ja asuntoja

Miltä näytti sunnuntaina Kangasalla Marjamäen pajutilalla ja Urkutehtaan asuntoesittelyssä?

lauantai 3. marraskuuta 2012

Puntari: Muffinsitaivas

Kesällä ei tullu leivottua mitään. Ei yhtään mitään. Ei vaan huvittanut eikä jaksanut. Vaikka niitä leipomiseen sopivia sadepäiviä oli kyllä ihan tarpeeksi.
Parin viimeisen viikon aikana jostain on alkanut löytyä taas leivontainspis. Alotin varovaisesti pullataikinalla ja ilokseni huomasin, että taikinan vaivaaminen on kyllä yksi maailman halvimmista terapiamuodoista. Eikä ne uunituoreet korvapuustitkaan mielialaa alentaneet!



Joulupukki lahjoi viime jouluna mua uudella leivontakirjalla. Muffinsikirjassa (Johan Åkerberg) on esitelty about kaikki maailman muffinsivaihtoehdot. Ja pisteet sille, että tässä kirjassa ei hössötetä mistään kupkeikeistä, vaan puhutaan asioista niiden oikealla nimellä.
Kirjassa on mielettömän hyvä vanilijamuffinsitaikina, joka toimii perustaikinana monessa sovelluksessa. Se on helppo ronskisti sekoitettava (ei siis tartte vatkata eikä erotella mitään) taikina, johon voi heittää kaapista vähän mitä mieleen juolahtaa.
Hanna toi meille syksyllä ruotsalaisesta ostosparatiisista eli ICAsta pieniä vaahtokarkkeja ja niitä me sitten sotkettiin taikinan joukkoon. Uunissa kävi niin, että vaahtokarkit linnottautuivat siihen muffinsin pintaan ja kuumuus sai ne karamellisoitumaan mukavasti. Mikä maku! Vilken smak!


Tuossa kirjassa on niiiiiin monta ihanaa reseptiä, että joku kerta täytyis ottaa talkoiksi tehdä ne kaikki. Löytyy myös suolaisia vaihtoehtoja, ettei tarvi änkeä itseensä pelkkää sokeria ja rasvaa (mähän ne tuotokset kuitenkin söisin...). Paikalliselle joulutorillekin suunniteltiin jo omaa muffinsikojua, josta voisi ostaa erilaisia herkkuja kotiin :)

tiistai 25. syyskuuta 2012

lauantai 22. syyskuuta 2012

Puntari: Vaihtelevaa keliä

Ollaan saatu tällä viikolla viettää kaksi aika erilaista mökki-iltaa. Keskiviikkona oli tuulista ja sateista. Linnottauduttiin lämpimään mökkiin pelailemaan, lueskelemaan, syömään ja löhöilemään. Saunassa käytiin kynttilänvalossa ja ihailtiin ulkona lepattavia myrskylyhtyjä ja ulkotulia.

Eilen (päivällä olleiden erittäin vaihtelevien säiden jälkeen) tuli yksi syksyn hienoimmista illoista. Aurinko paistoi, tuuli tyyntyi kuuden aikaan ja mökin terassilla oli suorastaan lämmin.
Syötiin pannulla lämmitettyä leipäjuustoa ja lakkahilloa terassilla teen ja kaakaon kanssa. Tehtiin kivistä, kävyistä, lehdistä ja ruohoista temppurata pihaan ja jokainen keksi vuorotellen mitä tehtäviä eri materiaalien kohdalla tehdään. Käytiin metsäretkellä ihmettelemässä monimuotoista luontoa (jota metsäkone parhaillaan muotoili 100 metrin päässä).
Retkeilyn jälkeen testattiin Harmajan taipuminen kokkailuun. Olin ostanu Prismasta valmiiksi grillatun kanan, joka sitten laitettiin ritilälle takkaan hiillokselle lämpiämään ja saamaan vielä vähän rapsakkuutta pintaan. Kyytipojaksi hedelmäinen salaatti ja lasi punaviiniä. Eipä jäänyt tipusta jäljelle kuin muutama murunen! Ikkunan toisella puolella oli ruokailun ajan melkoinen näytös, kun aurinko laski ja värjäsi järven vaihtelevin neonvärein.
Jälkiruuaksi mähkittiin irtokarkkeja ja oltiin vaan. Saunottu ei, kun oltiin aamulla lilluttu uimahallissa pari tuntia. Muksut ja S simahti yhdeksältä onnellisina, mä vielä kynttilänvalossa lueskelin hömppäpokkaria ja nautin hiljaisuudesta (ja karkista...).

ps. Päivitellään silloin tällöin tänne bloggeriinkin, vaikka maitolaiturinkyllikit.shl.fi onkin virallinen kotimme.
pps. Hannan kone simahti. Että Halkomäki on nyt vähän hiljaisempi sen vuoksi. Kuulopuheiden perusteella siellä hillotaan urakalla syksyn omenasatoa!