Puntari: Onks se väärin, jos ostaa itselleen kukkia?

Ehkä sustakin tuntuu siltä, että kirjoittaminen kukista tällaisena päivänä, kun viattomia ihmisiä on taas teurastettu Euroopassa, tuntuu mielettömältä. Niin vähän mustakin.

Kirjoitan silti, koska kukat ovat kauneutta, rakkautta ja herkkyyttä ja niitä tämä maailma tuntuu kaipaavan yhä vaan enemmän ja enemmän.

Oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun ostin itse itselleni kukkia. Edelliskerran pääsiäisenä ja nyt heti taas. Aina sitä miettii, että miksei useammin. Se kukkiin menevä raha kun hupenee varmasti moneen paljon turhempaankin juttuun. Vaikka kukat eivät oman taloudellisen mittapuuni mukaan ole todellakaan ilmaisia, niin niiden viihdyttävyysarvo on huikea. Kimppu kauniita kukkia piristää päivän kuin päivän. Tällaisenkin, kun maailma muuten näyttää niin mustalta.

Ennen mulla oli vakiokukkakauppa Kangasalla, mutta kerran kun hain kimppua lasten muskariopelle, se kauppa olikin kiinni. Täytyi tehdä nopea vaihdos suunnitelmaan b, ja lähteä toiseen lähellä olevaan kauppaan. Ja niin siinä kävi, että meitsi vaihtoi lennosta. Vanha vakiokauppa sai jäädä ja uusi tuli tilalle.

Tämä Kangasalan Pikkolassa oleva kukkakauppa ei ole ainoastaan kukkakauppa. Siellä myydään toki kukkia ja pieniä koriste-esineitä ja sisutustavaraa. Että siinä mielessä sellainen perinteinen kukkakauppa. Mutta kaiken floristisen ammattitaidon ja osaamisen lisäksi tuolta kaupasta saa perhanan hyvää palvelua. Käyminen siellä on vähän kuin terapeutilla kävisi. Ensinnäkin: ympäristö on kaunis. Toisekseen: henkilökunta hymyilee, vaikka olisi hirveä hoppu ja tilanne vaatisi panikoitumista kun kahdeksan ihmistä vartoilee kukkapuskiaan kiireisen näköisenä kelloaan vilkuilleen. Kolmanneksi: työntekijät ovat ajatustenlukijoita (anna kevyt vihje siitä, mitä haluat ja he tekevät sinulle juuri sellaisen kimpun).

Hain torstaina kauppareissun jälkeen kukkia meidän perjantaiseen tapas-iltaan. Heitin vihjesanat Espanja ja tyttöjen ilta ja hintahaarukan sinne 20-30 euron väliin. Johan alkoi tapahtua. Siinä samalla sai kiireisen työpäivän ja iltapäivän harmauden keskelle piristystä, kun rupattelimme niitä näitä mm. tyttöjen iltojen ohjelmasta ja tulevasta pikkujoulusesongista. Vartin asiointi kukkakaupassa vastasi takuulla puolen vuoden terapiakäyntejä tai jotain naurujoogaa.

Nykyään, kun ihmisillä on aika paljon (lue: hemmetisti) kaikkea tavaraa, niin tuoreiden leikkokukkien vieminen tuliaisiksi on aina hyvä idea (kynttilät ja suklaa eivät petä myöskään koskaan). Itsekin mieluusti poikkean tuolla Kukkivien liikkeessä hakemassa pienen kimpun tuliaisviemisiksi.

Kukkia saa ja voi kyllä ostaa jokainen nainen ihan itselleenkin, eikös niin?! Vaikka sitten vaan sen Pirkka-ruusupuketin tai S-marketin tulppaanit kiireessä kauppareissun lomassa. Ne kun asettelee maljakkoon, hakee ulkoa pari oksaa tai muuta koristetta kaveriksi, niin johan alkaa näyttää oma pikkuinen koti ihan Forresterien residenssiltä!

Ps. En tunne Kukkivat-liikkeen omistajia/työntekijöitä eikä mulle ole maksettu / mua ole painostettu tämän kirjoittamiseen. Mutta jotkut hetket ja asiakaspalvelukohtaamiset ovat vaan mainitsemisen arvoisia...

Halkomäki: R niinkuin rojekti!

Mistä huomaa että on toukokuu? No ainakin siitä että ehtii käydä sisällä lähinnä vain syömässä ja nukkumassa. Ja että hiuksissa on illalla kuivuneita takiaispallukoita ja kynsien alla kuutio multaa. Semmoista se on. Mukavaa! Ja vielä mukavampaa se olisi kun saisi painella tuolla menemään kottikärryn rengas kirskuen lämpimässä ja aurinkoisessa kelissä, ilman pipoa ja kaulaliinaa tai fleecehanskoja puutarhakäsineiden alla. Suomen kesä se tekee tuloaan aina yhtä rankoin kääntein, ei puutu räntää eikä myrskytuulta kun lämpöisempää ilmastoa ajetaan tänne pohjolan perukoille! Antaa tulla vaan, kyllä meillä liiterissä riittää koivuhalkoa!

Viime vuonna taisin esitellä jonkinlaista listaa puutarhasuunnitelmistani. Tänäkin vuonna sellainen olisi varmaan hyvä tehdä, mutta lopulta on kai parasta mennä ihan fiilispohjalta ja tehdä se mitä ehtii, jaksaa ja pystyy. Noi käkikellot kun ovat aika eteviä torpedoimaan kaikki suunnitelmat ja tekemiset aina toisinaan. Mitäänhän mä en täällä pysty tekemään ilman niitä, ja niillä sitä intoa riittää. Ihan liikaakin ja usein se kohdistuu juuri sinne minne ei pitäisi. Huoh.  No, päätin yksinkertaisesti olla vaan fiilispuutarhuri tänä kesänä. Ahkerampi, edes pikkiriikkisen. Pitää vattupenkissä rikkaruohot kurissa ja muistaa kepittää hernemaan.
Hommaahan tällä mäellä piisaa kyllä vaikka muille jakaa; mansikkamaan uudistus on vielä kesken, vadelmia pitäisi istuttaa kupsahtaneiden tilalle, ja yksi vanha kukkapenkki räjäyttää taivaan tuuliin. Tai etenkin siitä ne suviruusujuurakot ja yksi laho kanto. Lisäksi toi lasten leikkipaikan rakennustyömaa on vielä kesken ja se kuusen runkokin pötköttää edelleen siellä mun hortensiapuskani päällä. Huvimajaan pitäisi asentaa verhot ja verhovaijerit ja kalustaa se. Yhden kukkapenkin sivu pitäisi kivetä ja parkkipaikan reunalta kaivaa ruusupuskat ylös. Tomaatit pitää istuttaa ja kesäkukat kans! Ja mitä mä kaikkein eniten haluaisin just tänä kesänä meidän pihaan....pyykkinarut!!! Kesän tuoksuiset lakanat! Mun mielestä maalla kuuluu olla joka talon pihassa pyykkinarut, ne kuuluu ehdottomasti perinnemaisemaan liehuvine kalsareineen. Tuulessa heiluvia pyykkejä katsellessa tulee aina jotenkin niin mukavan kepeä ja huoleton olo. Siis jos niistä ei tarvitse itse huolehtia. Kytätä sisällä hermo kireänä että koska rupee sataan ja rupeeko sataan ja sitten tulee yhtäkkiä hirveä kuuro ja ne just melkein kuivat pyykit roikkuu siellä narulla vettä valuvina. Joo, ja joskus ne saattaa unohtua sinne narulle vaikka viikoksi...mutta ovatpahan sitten ainakin hyvin huuhdeltuja!

Mutta siis kaikenlaista rojektia tässä on tullut toukokuussa jo väännettyä, puutarhapuolella jos muutenkin. Vappunahan kaikki alkoi...työn juhlaa!

Meillä on liiterin päässä ollut kivipengerretty penkki kuva tuossa yläpuolella v.2009, jossa kasvoi epäsiistinä puskana tuoksuvadelmaa, ruusua, kuuniljaa ja takana isoa saniaista. Sivulla vielä villiintynyt kanukkapuska. Rautakanki ja pistolapio olivat työvälineinä kun ranteenpaksuista juurakkoa isän kanssa ylös kammettiin. Kammottava tuoksuvadelma, älä vaan ikinä pistä sitä kasvamaan minnekään, ellet omista kaivinkonetta!

 

 

Puskatkin nurin!

 

Välillä simaa ja munkkia tauolla, työmiehillä pitää olla kunnon eväät!  

 

Seuraavana päivänä taimikaupoille Rautiaan ja istutuspuuhiin!

 

 

 Vähän paikkojen suunnittelua ja sitten lapiot heilumaan!

 

 

Homma hanskassa, vielä kolmantena päivänä kuorikatetta kehiin!

 

 

Ja valmis! Tässä kohtaa tunsin niiiiiiin valtavan suurta tyytyväisyyttä, että vaikka tämä tämä jäisi kesän ainoaksi kukkapenkinvaltaukseksi niin se riittäisi. Kamala rytö oli poissa! Mikään rytöhän se ei ollut edellisten asukkaiden aikana, minä en vaan osannut enkä ehtinyt moista viritystä hoitaa niin kuin sitä pitäisi. Kartiohopeakuuset, kääpiövuorimännyt, pari matalaa katajaa sekä seppelvarvut tuovat väriä kesään ja talveen. Ja mikä parasta, tuo kaunis kivetys pääsee nyt oikeuksiinsa!

Kärhö. Joku Siperialainen lajike. Kaikki kasvit missä on nimessä jotain Siperiaan viittaavaa niin menestyvät luultavasti myös meillä. Tämä kerrottu valkea kaunokainen pääsi vaaleanpunaisen Tarha-alppikärhön kaveriksi pergolan seinustalle. Okei, myönnetään...ihan heräteostos! Jihuu....

 

Jo varmaan viisi vuotta kasvimaan kulmalla sinnitellyt kääpiöpäärynäpuu Pepi näyttäisi uhkaavasti kukkivan ensimmäistä kertaa. Pepin elämä meillä ei ole ollut helppo; ensin myyrät söivät juuret niin että runko kuori kaljuksi, sitten jänikset pistelivät suuren osan oksistoa poskeensa kun joku lahopää unohti laittaa talveksi verkon. Melkein kaivoin puun jo ylös kun ei siitä näyttänyt kalua tulevan, mutta siinä se vaan sitkeästi sinnitteli ja lopulta alkoi kasvattaa uusia oksia. Ja nyt se kukkii! Satoa odotellessa!

 

 

Yhtenä päivänä päätettiin purkaa vanha grilli kukkapenkin kupeesta. Olipahan homma, mutta ainakin pojille niin kovin mieluinen!

 

Maanantaina oli kolea päivä, joka auringonpaisteisenakin oli höystetty purevalla viimalla. Kasvimaan kulmalla käkikelloilla on oma pieni perunamaa. Kaksi vakoa mahtuu. Ensin piti tietysti möyhentää maa lapiolla, sitten hakea siemenperuna ja lopulta huudella pappa tekemään kuokalla vakoa. Hommat hoitui rivakasti tehokolmikolta!

 

Siikliä sen olla pitää, Topi tietää!

 

Tänään fiilisteltiin naapurissa pörrännyttä metsäkonetta joka vei mukanaan valtavan ja umpilahon pihlajan. Sadetta ja aurinkoa saatiin vuorotellen ja aina sateen välissä käytiin purkittamassa vähän kasveja lauantaiselle perennatorille.

 

Naapurin torpan pihassa on vielä hiljaista, muuttolinnut eivät ole saapuneet. Kovasti odotellaan koska saadaan juttuseuraa pihahommien lomaan!

Leikkipaikan rakennustyöt ovat jumittaneet kuusen kaadon vuoksi. Nyt osa isoa runkoa on jo saatu pätkittyä ja pilkottua, kanto jyrsittiin pois perjantaina ja kun tuo hakekasa vielä lapioidaan pois niin siihen saa sitten laitettua uuden hiekkalaatikon tilalle. Sitten onkin ilo irti pikkuväellä!

 

 

Halkomäki: Viivy syksy!

Eletään todellisia sisäkissanpäiviä! Vettä tulee puuskittain vaakatasossa niin että ikkunat ropisevat, tuuli vinkuu nurkissa ja harmaus verhoaa maiseman niin sisällä kuin ulkonakin. On mukava tehdä tulet takkaan ja hyssytellä kotihommia. Ei silti, ei tuolla ulkona ole ollenkaan niin ankeaa kuin ikkunasta katsottaessa näyttää. Käkikellojen kanssa ollaan ulkoiltu joka päivä pariinkin otteeseen, ja ilma on kaikesta tuiskeesta huolimatta ollut leppeän lämmin. Sadekamppeet niskaan ja pihahommien kimppuun, siinä ne suurimmat energiat saa purettua ja taas jaksaa hyssytellä sisällä.

Jokin aikaa sitten laitoin oven pieleen syyskukkia. Puiseen laatikkoon pohjalle ruskea paperikassi ja siihen tiiviisti purkkeja kylki kylkeen. Kukat ostin rautakaupan alesta, ajattelin että jos pakkaset tulevat pian niin eipähän ainakaan mene iso raha hukkaan. No, tuossa ne ovat sinnitelleet syyskuulta lähtien ja vieläkin näyttävät ihan mukavilta. Muutaman pakkaspäivän olivat kuistilla evakossa, lähinnä kai tuo syklaami on se kaikista viluisin parka.

Blogeissa ja Facebookissa hehkutetaan jo niin kovasti joulua. Minuun ei vielä ole jouluvillitys iskenyt, jotenkin on mukava elää tätä syksyä tässä nyt ensin ja koittaa vähän kerätä voimia talven varalle. Koko syksyn olenkin elellyt aika hissukseen kaikella tapaa. En ole harrastanut kuntoliikuntaakaan, vain kevyitä kävelylenkkejä rattaita työnnellen. En vaan ole jaksanut. Ei ole tuntunut hyvältä. Eilen illalla pitkästä aikaa iski sellainen tunne, että nyt lenkkarit jalkaan ja ulos hiukan hölköttelemään. Pihalla vastassa oli tähtikirkas taivas ja upeita tähdenlentoja. Ihan taianomainen hetki pimeässä! Kävelin ja hölkkäsin pieniä pätkiä, kuuntelin hengitystä. Tuntui mukavalta kun tuntui mukavalta! Kyllä tämä vielä tästä!

Minun puolestani nyt saa sataa, tuulla ja tuntua harmaalta ihan koko rahan edestä. Sitten kun pakastaa, maa jäätyy ja hengitys huuruaa puunhakureissulla, sitten siirrytään taas toiseen aikakauteen. Sitten varmaan iskee se hiipivä joulunodotuskin. Tänään otin kyllä hiukan varaslähtöä ja ostin kaupasta purkin glögiä ja Annas pepparkakoreita, niitä parhaita. Pari piparia livahti päiväkahvin kanssa kuin huomaamatta. Glögiä en vielä avaa. Se vaatii pakkaskelit!

Halkomäki: Sisustushömpötystä

Nyt tulee kyllä ihan höttöjuttua näin sunnuntain kunniaksi. Varmaan toi Panadol&viinimarjamehu pehmentää päätä tai jotain? Toisaalta näillä univeloilla on turha muutenkaan odottaa mitään kovin painavaa tekstiä...  aivoissa liikkuu  -ei mitään....

Vaalea kesäkoti alkoi tuntua haalealta kun pihapuut riisuivat lehtensä ja viimeisetkin kukat puutarhassa lopahtivat yöpakkasista. Kodin sisustaminen on ihan mukavaa puuhaa, mutta yritän selviytyä siitä aina mahdollisimman pienellä rahallisella/ajallisella panostuksella. Kierrätän vanhaa ja tuunailen nurkkia.Toistaiseksi keskikerros on ainoa, jota olen sisustellut hiukan vuodenaikojen mukaan. Alakerrassa oleillaan niin vähän, samoin yläkerrassa, ettei niihin juuri jaksa panostaa. Ehkä kuitenkin seuraavaksi voisin vähän vilkaista jotain uusia tuulia vaaleaan makuuhuoneeseen? Lämpöisiä värejä talveksi...
Tässä talossa on asuttu vasta puolitoista vuotta, eikä tänne oikein voinut tuoda vanhan kodin sisustusjutuista kuin muutamat tyynynpäälliset. Verhot olivat väärän kokoisia ja värimaailmakin tökki vanhojen hirsiseinien vierellä. Viime syksynä ostin pitkän harkinnan jälkeen keittiöön ensimmäiset verhot, jotain luumunpunaisen ja fuksian väliltä. Samaa sävyä löytyi pöytätabletit Ikeasta. Tuntui tosi vaikealta löytää sellainen lämmin sävy joka sopisi tänne jo olemassa olevaan ympäristöön ja johon ei sitten kyllästyisi hetkessä. Perinteisistä syksyn väreistä en kotiini haluaisi oransseja, saati ruskeaa tai keltaista. Tämä sävymaailma keittiön verhojen ja kevyen vaaleanpunaisen väliltä tuntui nappivalinnalta.

Viime syksynä ostetut verhot olivat keittiössä kesänkin ajan koska en löytänyt äkkiseltään mitään varsinaisia kesäverhojakaan ja meni hermo, eivätkä tuntuneet yhtään liian raskailta. Olohuoneseen vaihdoin nyt vanhat, kevyen ryppyiset ja neutraalit pellavaverhot, joiden kavereiksi hankin Humppilan reissulta parit pellavaiset tyynynpäälliset ja Tampereelta muutaman kynttilän. Ne sitten oikeastaan riittivätkin tuomaan mukavat väripilkut keskikerrokseen.Yllättäen kotona oli monia pieniä juttuja, joiden huomasin vasta myöhemmin istuvan näihin sävyihin kivasti: räsymaton raitaa, purkkia, mariskoolia, reseptilappuja, ikkunakranssia, keittiöpyyhkeitä, kukkia yms.

Jopa valkosipulipakkaus komppaa syksyistä sävymaailmaa. Harkitusti, tietenkin...juujuu...

Sisustamisen sijaan tässä talossa täytyy kiireemmin tehdä hiukan järjestelyitä tulevaa perheenlisäystä silmällä pitäen. Eteinen on jo työn alla, hoitonurkkauskin aluillaan. Niistä varmaan raporttia seuraavaksi!

Potkua tulevaan viikkoon ja kirpeitä pakkaskelejä toivelistalle!

Pulkka huutelee jo tuolla varastossa...

Puntari: Kukkia ja käsiä

Vielä on kesää jäljellä? Lupailivat Iltalehdessä, että saataisiin vielä jopa hellettä, mutta saas nyt katsoa, mitä tuleman pitää. Meidän puutarhassa on paras kukkaloisto ollut jo ajat sitten takana päin. Ottaisin mielelläni vinkkejä loppukesästä/alkusyksystä kukkivista perennoista (mielellään helppohoitoisista)!

Tällä hetkellä väriä tuovat krassit, jotka näyttivät miellyttävän myös mehiläisiä. Samettikukka viihtyi tänä vuonna meillä paljon paremmin ja on jaksanut kukkia koko kesän. Keväällä suoraan maahan kylvämäni ruusupapu virittelee nyt ensimmäisiä kukkiaan. Niin ikään siemenestä kasvattamani mustasilmäsusanna on nyt alkanut kukkia. Mielestäni MSS:n kukat ovat yksinkertaisen kauniita. Ja orvokit ne on aina yhtä ihania!

Tämä perjantai on tuntunut sikäli epäuskoiselta, että rintamalinjat ovat pysyneet. Lasten lelut ovat olleet kiltisti lastenhuoneessa, niinpä ei tarvinnut aloittaa viikonloppua perinteisellä raivauksella. Innostuin tästä "ylimääräisestä" ajasta niin, että leivoin sämpylöitä. Pitkästä aikaa. Ehkä vielä illalla pyöräytän marjapiirakan tai pullaa, katsotaan nyt. Toisaalta nyt on niin hieno keli, että voisi mennä pienelle kävelylenkille tyttöjen kanssakin.

Ja sitten viimeaikaisiin autoepisodeihin. Viime viikolla mentiin mökille. Lapset olivat jo ulkona pakettiautosta, kun minä vielä otin kassejani apukuskin puolelta. Olin ihan siinä uskossa, että tenavat ovat jo mökin pihassa ja paiskasin etuoven kiinni oikein voimieni tunnossa. Ovi olisi mennytkin kiinni, ellei Mairen käsi olisi ollut oven välissä. Jos kuulitte oudon äänen eteläisen Suomen alueella viime tiistaina, se oli luultavasti meidän Mairen huuto. Tuskaa! Ei muuta kuin järvivettä ämpäriin ja händy sinne, sitten tutkimaan vamman laatua. Käsi näytti aivan eriskummalliselta mutkalta, joten terveyskeskusreissuhan siitä tuli. Röntgenkuvat osoittivat, että murtumaa ei ole, mutta melkoinen mutaatiokäsi se edelleen oudon mutkan ja patin kanssa on.

No, keskiviikkona olimme koko sakki Vehoniemessä Kangasalla iltarasteilla. Metsästä päästyämme lapset pakattiin turvaistuimiin takaosastoon ja minä vedin liukuoven kiinni. Kuului naps, naps, naps ja ovet menivät lukkoon. Avaimet tietysti sisällä autossa rinkan sivutaskussa. Lapset turvaistuimissa. Näin sitä meidän perheessä osataan. Onneksi Maire osasi vapauttaa turvavyönsä, kun opastimme ikkunan takaa, löysi avaimet rinkan sivutaskusta, painoi oikeaa nappia ja olimme pelastuneet!



Mairen käden tilanne tänään, yli viikko episodin jälkeen.
 Ihaninta lapsissa on se vilpitön ilo, jonka oikeisiin röntgenkuviin pääseminen aiheutti...



Viikonloppu edessä, eikä kalenterissa mitään pakollista menoa! Tuntuu oikein oikein kivalta!

Halkomäki : Onx pakko?

Siis niinku tykätä keväästä jos ei haluu?

Tällaisen "kevään lapsen" kai pitäisi ottaa hurmioituneena vastaan tuo auringon kirkkaus ja hupenevat hanget. Jostain syystä tässäkin on tapahtunut kohdallani jokin kaamea geenivirhe. Keväässä mua ei huvita nimittäin yhtään mikään! Tai no joo, okei, kyllä muutama juttu. Mutta niistä tuonnempana.
Kaiken vallitsevan keväthehkutuksen keskellä uhmaan yleistä mielipidettä julmalla tavalla, mutta myös perustelen, miksi kevät EI OLE ihmisen parasta aikaa:


No siis hei ihan ekax jo helmikuussa...
1) AURINKO. Se paistaa miltei joka päivä. Se ja pihalla lojuva lumihanki on yhdistelmänä aivan horror. EI KIVA jos kärsii migreenistä. Eikä edes sisällä oleilu poista sitä tosiasiaa, että se ikkunoista sisälle häikivä kirkkaus jysäyttää migreenin päälle päivästä toiseen. Ulkoillessa aurinkolaseista ei ole apua, sillä ne valskaavat häikimistä sivuista. Pitäisi varmaan ostaa jotkut alppilasit sellaisilla nahkaläpillä! Kalliiksi tulee kantaa täsmälääkkeitä apteekista selkä vääränä.

Ja sit joskus niinku maaliskuussa...
2) HIEKKAPÖLY. Sitä on maanteillä ja kauppojen pihoissa. Se tunkeutuu itsepäisesti keuhkopusseihin ja rutisee hampaissa iltalenkillä. Hiekkapöly ja tuulinen ilma, ai ai mikä nautinto! Silmissä ja hampaissa rahisee lähes yhtä paljon ja suussa maistuu muta. Tiedän miltä muta maistuu, koska söin lapsena kuutiotolkulla erilaisia maa-aineksia. Odotan kuin kuuta nousevaksi VPK:n nuoriso-osastoa jokakeväisiin suihkuputkenkäsittelyharjoituksiin kylälle. Siinä peseytyy pihat ja ipanoilla on hauskaa!

3) KOIRANKAKKA. Ei ne kasat niin mua haittaa, pian ne maatuu kun lämpöiset kelit tulee, mutta se haju! Se kestää sen kolmisen viikkoa, ainakin.  Etenkin se nyppii kun on tyyni ja viileä kevätilta ja lähden lenkille haukkaamaan RAITISTA ilmaa. Kotiportilta lähtien koko matkan ajan se on se sonnan haju mikä leijuu IHAN JOKA PUOLELLA. Se tunkeutuu nenään ja terrorisoi hajuaistia vielä suihkunkin jälkeen.

4) KISSANPISSA. Se haisee joka puolella meidän pihaa. Ulko-ovella. Rapuissa. Seinien vierillä. Liiterin edessä, takana, päädyssä. Sisällä liiterissä. Puukatoksissa. Autonrenkaissa. Pihaportilla. KAMALA HAJU! Olisi edes oma kissa, mutta kun on naapurin. Tai siis niitä on ainakin neljä eri tapausta.

Ja sit viä siis öbaut hei huhtikuussa...
5) MOPOT. Ne parveilee keväisin. Muutama kiimainen "Tunturi Raisu" huudattaa kierroksiaan pitkin kylänraittia. Ees ja taas. Sellaiset parikymmentä kertaa. Joka päivä klo 15-22. Mitä isommat desibelit, sen "kuumempi mies". Mä en kestä noita mopoja yhtään! Joku pv tai sellainen pikkumonkey pehmeillä äänillään vielä menee, mutta nämä helvetinkoneet saisi lailla kieltää. Ei sovi mun herkille korville.

Muuta valittamista mulla ei sitten tällä kertaa olekaan. Halusin vain sanoa, ettei se kevät niin hienoa aikaa ole kuin mitä mainostetaan. Mutta on siinäkin hetkensä.

Ainakin se, kun muuttolinnut palaavat. Mua itkettää silloin aina. Tai kun näkee nukkavartisia sinivuokkoja harmaasta metsämaasta juuri nousseena. Ja sitten kun kaikki alkaa vihertää, niin se vasta juhlaa on, hiirenkorvat ja kaikki. Mutta silloin ollaankin jo kesän kynnyksellä!

Meidän takapihalla on ollut sinivuokkoja jo viikon verran. Possu pitää niille vahtia!

Halkomäki : Remonttiähky onnellisesti ohi!

Kyllikit sohaisevat tulevaisuudessa sarjaluontoisesti remontointiaihetta. Halkomäen ja Puntarin talot ovat kokenet lähiaikoina suuret muodonmuutokset, ja itse asiassa Puntarissa on tämän jälkeenkin viritelty jo uusia projekteja aluilleen. Näistä meidän remonttitohinoista sitten lisää jatkossa. 
Alkuun tällainen yleiskatsaus Halkomäestä. Puntari tulee varmaan pian perästä...

Tällä viikolla tiistaina tuli tasan vuosi siitä kun muutettiin tänne Halkomäkeen. Takana oli puolen vuoden remontti rykäys, joka vei kyllä mehut niin miehestä kuin naisestakin. Itse asiassa takana oli kahdeksan vuoden raksaputki. Ensin rakentelin isän kanssa, sitten remppailtiin Tiinan kanssa, ja lopulta  toi mun mies pompsahti mun elämääni ikiomaksi työpariksi. Ilman sen kummempaa alan koulutusta oli tuossa ajassa rakennettu yksi omakotitalo, kaksi saunamökkiä, yksi savusauna, ulkohuussi, varastorakennus ja kesämökki. Lisäksi remontoitu Puntarin taloa, meidän äidin ja isän talo sekä yksi rautakauppa. Että olihan siinä hommaa. Ei tarvinnut miettiä mitä vapaa-ajalla puuhailisi! Kaikki se oli oikeasti ihan älyttömän kivaa, muutamia notkahdushetkiä lukuun ottamatta, sillä niissä hommissa jos jossain oppii ihan sikana kaikkea uutta. Koko ajan! Vaikka aluksi olo olikin kuin nelisormimangustilla, niin pienen harjoittelun jälkeen piilukirves istui ihan kivasti käteen ja hirsien lukkonurkkasalvoksetkin aukaisivat salansa. Puhumattakaan seinien koolauksesta, keittiön laatoituksesta tai perustusten tekemisestä. Piipun muuraaminenkin oli hauskaa, vaikka sitä ennakkoon vähän hirvittelinkin.

Tämä meidän talo on valmistunut vuonna 1953. Kerroksia on kolme, ja jokaisessa neliötä semmoiset 70. Alakerrasta löytyvät nykyään kodinhoitohuone, takkahuone, pukuhuone, pesutilat ja sauna. Lisäksi siellä on se suuresti rakastamani kaksiosainen kellari. Keskikerroksessa ovat kuisti, eteinen, keittiö, mun "harrastehuone", olohuone ja wc. Yläkerrassa on aulatila, kaksi makuuhuonetta ja wc.
Pihalta löytyy vielä liiteri/varastorakennus, huvimaja, ulkohuussi joka on kesällä ihan luksusta sekä pieni puuliiteri ja parit katokset.

Huvimaja talvilevolla.

Tämä on sellainen ihmisen kokoinen koti, seinät lähellä ja katto matalalla. Minulla on erityisen lämmin suhde tähän taloon, sillä Ruusuportintien toisella puolella on lapsuudenkotini. Tätä taloa ja sen upeana kukoistavaa puutarhaa olen ihaillut pienestä pitäen, ja olen saanut tutustua niihin ihmisiin, jotka tässä talossa ennen meitä asuivat.

Itse asiassa tämä talo on yhden miehen omin käsin rakentama. Talokauppoja tehtäessä saimme kuulla tarkan selvityksen talon historiasta ja siitä, koska ja miten talo on rakennettu ja mistä materiaalit on hankittu. Ensimmäisenä kesänä  isäntä kaivoi kellarikerroksen kuopan käsipelillä ja valoi valmiiksi. Tämä mäki on ollut oikeastaan ihan pelkkää kiveä, siitä tilan nimikin, Kivimäki. Toisena kesänä alkoi nousta hirsikehikko, jonka hän tietenkin myös veisti kirveellä käsityönä. Kolmantena kesänä taloon tuli katto päälle. Ja kaikki tämä yhden miehen voimin. Siitä alkoi asutus täällä Kivimäellä. Pari kesää myöhemmin alkoi myös puutarha rakentua pikkuhiljaa, ensimmäiset joriinit asettuivat kukkapenkkeihin, joissa ne edelleen melkein kuudenkymmenen vuoden jälkeen kukoistavat upeasti.

Remontti suunniteltiin olosuhteiden pakosta nopealla aikataululla. Kahden ihmisen erilaisten makujen ja ajatusmaailmojen yhteen sovittamisessa oli oma vääntönsä, mutta siitä päästiin aika nopeasti yli. Tarkoituksena oli remontoida molemmille mieleinen koti vanhaa taloa kunnioittaen. Ei mitään romanttista ja kulunutta ylenpalttista söpöilyä, eikä toisaalta taas mitään ylimodernia rosterin riemuvoittoa. Jotain selkeää ja viihtyisää sen piti olla. Koska sisällä säilytettiin paljon vanhoja pintoja, oli tasapainoilu materiaalivalinnoissa  aika haastavaa. Tapetteja ja huonekaluja etsittiin pitkiäkin aikoja, viimeisin hankinta telkkaritaso saatiin vasta reilu kuukausi sitten. Palaset ovat loksahdelleet paikoilleen hitaasti mutta varmasti,vaikka itse remontti tehtiinkin nopeasti. Kaikki sujui hyvin, eikä mitään ikäviä yllätyksiä tullut. Paitsi että mun yksi lempparipipo katosi. 

Talo ja puutarha ostohetkellä loppukesästä 2009.

Vuosi tässä talossa on kulunut nopeasti. Tämä on ihana talo. Unelmatalo. Olen tästä niin suunnattoman onnellinen, ja todella kiitollinen myös siitä, että me saatiin tämä ostaa. Ottajia olisi kyllä ollut. On hienoa saada jatkaa ja vaalia tätä kahden ihmisen elämäntyötä, taloa ja puutarhaa.

Kahdeksan vuotta vasaran varressa vaati veronsa. Tuli rakentamis- ja remontointiähky. Sitä tässä on talvi sulateltu ja kas kummaa, kaikenlaiset uudet suunnitelmat nostavat jo päätään sinnikkäästi. Ensi kesänä remontoin ainakin huvimajan...ja rakennan terassin...ja, tai josko ne nyt riittäisivät! Tässähän on koko elämä aikaa!

Ensimmäiseksi tältä mäeltä taidan esitellä talon keittiön muodonmuutoksen. 

Siitä siis lisää tuonnempana.

Leppoisaa sunnuntaipäivää sumun ja harmauden keskellä, kesää kohti!!! Jee!

Halkomäki : Tropiikin hehkua tuiskun keskellä

Uusin tulokas on lahjaksi saatu!

Piteleehän taas kelejä! Aurinkoa ja lunta saadaan hurjien tuulenpuuskien siivittämänä, mikä kevät se tämmöinen on? Missä tippuvat räystäät ja talitiaisten konsertti? Hiihtoladutkin katosivat yhdessä yössä!
Viikko on ollut aivan tolkutonta hässäkkää, ikävä kyllä, mutta vastapainoksi perjantai tuntuu taas paremmalta kuin "koskaan"! Kuppi teetä ja sympatiaa tulisi nyt todella tarpeeseen...
Viikonlopun kivat suunnitelmatkin menivät yllättäen uusiksi, mutta eipä hätää, kivoja juttuja tuli myös tilalle. Kunhan saan kämpän järjestykseen niin pakkaan kamat ja suunnistan Puntariin Kyllikkien korkeanpaikanleirille. Siellä odottavat tädin pienet pöllönpojat Maire ja Saima, sekä tietysti maailman ihanin sisko. Kelpaa perjantaita vietellä ihan akkaporukalla!

Ensimmäinen orkideani on ahkera kukkija.

Aamulla kastelin kukat, ja ällistyksekseni huomasin yhden orkidean avanneen lehmänkirjavat kukkansa minulta täysin salassa. Olipa nopeaa toimintaa! Perunanitujen lisäksi varma kevään merkki on orkideojen kukkatulva, joka siis alkaa juurikin näillä main valon lisääntyessä.

Minulla on kuusi orkideaa, joista viisi on isoja ja yksi vielä aivan ruippana. Vuosia haaveilin omasta orkideasta, mutta en uskaltanut ostaa kun hoito tuntui olevan kuin jotain salatiedettä. Käytyäni Marttojen orkideanäyttelyssä kolme vuotta sitten sain kuitenkin ammattilaiselta kuulla, ettei sen helpompaa kasvia oikein olekaan. Uskaltauduin ostamaan Stockmannin hulluilta päiviltä oman ihka ensimmäiseni alle kympillä. Se kukki kaksi vuotta putkeen, piti kuukauden tauon, ja kasvatti uudet kukkavanat ja jatkoi kukintaansa. Pian tämän jälkeen saapui Puntarista kaksi kuoleman kielissä olevaa pakolaisorkideaa, jotka olivat kompostointiuhan alta päättäneet pelastautua hellään huomaani. Muutama kuukausi ja niissäkin oli nuppuja! (Tiinahan on asiasta vieläkin niin katkera, että jaksaa joka kerta kylässä käydessään huomautella, miten rupusia kukkia minulla on...) Tästä rohkaistuneena olen ostanut sitten muutaman lisää ja todennut ne ihan oikeasti todella helppohoitoisiksi kasveiksi! Aina joku kukista, yleensä useampikin, kukkii tuossa lasipöydällä tuoden tropiikin terveiset kaukaa sademetsän uumenista. Oikeaa etelän eksotiikkaa! Ainoa huono puoli näissä kukissa on, että niihin jää koukkuun. Niin kauniita ovat! Niitä haluaa vaan lisää ja lisää ja lisää...

Tämä kaunotar on kotoisin Ikeasta. Jotain hyvää sielläkin!

Rohkeasti vaan orkideakaupoille, tässä muutama niksi miten saada mahdoton kukkatulva ja naapurit kateellisiksi!

Mukavaa viikonloppua Halkomäestä!!! 

Ensimmäinen Puntarin pakolaisorkidea söpöine pilkkuineen.

Orkidean hoito:


1. Ruukkuun ei saa laittaa multaa, vain kaarnasta ym. koostuvaa karkeaa rouhetta.
2. Kastellaan kerran viikossa upottamalla ruukku veteen 10-30 minuutiksi.
3. Kasteluvesi mieluiten järvi- tai sadevettä. Itse otan veden talvella kraanasta, kesällä rännin alta.
4. Lannoitetaan kasvukaudella 2 kertaa kuussa orkidealannoitteella.
   (...jonka koostumus on typpi, fosfori, kalium 1:1:1)
5. Kukkavanan saa katkaista vasta kun se on kuivunut ruskeaksi!!!
    (Orkidea tekee nimittäin samaan kukkavanaan uusia kukkia useita kertoja.)
6. Sijoita valoisalle ikkunalle, mutta ei paahteeseen!

Erinomaiset orkideasivut löytyvät Janhuan Orkidearannalta !

Myös valkoinen kaunotar on Puntarista ja kukkii suurilla kukilla.

Halkomäki : Aarteita kellarin kätköistä!

Kellarin kevättä.

Jos joku paikka tässä talossa on ihan mieletön ja muille kadehtimisen arvoinen, niin se on tuo kellari!!! Kuinka monessa nykytalossa on sisällä oma kellari juureksia, mehuja, hilloja, pelargonioita, joriinijuurakoita, yrttejä ja viinipulloja varten? Kyllä on helppo harrastaa kun on pelit ja vehkeet! Mies oli remontin aikana kovasti tekemässä kellaritilasta lämmintä varastoa tai kodinhoitohuonetta yhden kaverinsa vinkkien pohjalta, mutta minä nousin barrikadeille: EI IKINÄ! Kellari on parasta mitä Kyllikki voi omistaa! Sehän on aarrekammio, missä säilytetään sadonkorjuun ja puutarhan aarteet. (Ja ne viini+shamppispullot!) Ilman kellaria joutuisin heittämään hyvästit monelle omasta mielestäni mukavalle jutulle (... mies olisi siitä tietysti pelkästään mielissään...). Koska kellarit ovat niin harvinaisia, olen jopa miettinyt, että voisin perustaa meidän kellariin sellaisen "talvilepohotellin". Puutarhaharrastajaystäväni voisivat tuoda sinne omat pelargoniansa, runkoruusut, viiniköynnökset ja daaliapaakut viettämään talvea hyvässä seurassa! Mielestäni ihan loistava idea, tilaa kun löytyy vaikka tulisi karhu talviunilleen!

Yrtit edelleen elävien kirjoissa!

Tänään aloitin virallisesti kevään ja kaivoin pelargoniarankut kellarin hyllyltä päivänvaloon. Kyllä ne näyttivät niin surkeilta! Saksin hontelot oksat pois ja laitoin pistokkaita veteen. Suloinen Mårbacka oli jopa tehnyt yhden pienen kukan lisääntyneestä valosta ilostuneena! Siistityt ruukut kiikutin takkahuoneen ikkunalaudalle heräilemään uuteen elämään. Muutamasta kasvista pitää vielä vaihtaa mullat ja ruukku, mutta heräilköön nyt ensin hiukan. Pyöritän sitten koko mullanvaihtokarusellin yksillä sotkuilla!

Joriininjuuret unilla.

Kohta on saksille käyttöä...

Tässä tehdään pelargonialapsia!

Takkahuoneen ikkunalla on hyvä heräillä!

Syksyllä kannoin yhden yrttiruukkuni kellariin, ja ajattelin kokeilla miten se selviäisi. Salvia ja timjami jaksoivat koko pitkän talven vihreinä, mutta rakuuna ruskistui. Nyt se oli kuitenkin pukannut jo monta terhakkaa versoa mullasta, joten ilmeisesti sillä oli vain joku tilapäinen masennus menossa. Heti kun löydän isolle yrttiruukulle sopivan paikan, kiikutan senkin lämpöön ja valoon. Rosmariini sinnitteli talven takkahuoneen ikkunalla, persilja keittiössä. Jotenkin hengissä vielä nekin. Tein tiukan päätöksen, että tänä vuonna kylvän itse vain muutamia yrttejä, krassit, auringonkukat, kesäkurpitsat ja syysasterit. Saapas vaan taas nähdä miten helposti notkahdan Rautian siemenpussihyllyn edessä...sorruin jo ostamaan sieltä sellaisia kivoja nimikylttejä, joilla voi merkitä kylvöksensä. Illalla kylvän ensimmäiset basilikat ja jään odottaman kasvun ihmettä. Pienviljelijän arki alkaa! JEE!