Vähän samoilla fiiliksillä mennään, kuin vuosi sitten joululomalla: jos ei kerran etelään saada lunta, niin hyvä että on edes pakkasta.
Ylläksen joulutohinoista rantauduttiin kotiin maanantaina ja sopivasti talvi tuli näillekin leveysasteille. Olisi ehkä hitusen jurppinut lähteä paukkupakkasista ja hyvien hankien keskeltä, jos täällä olisi vielä satanut vettä...
Pyykkikone laulaa parhaillaan viidettä kierrostaan ja vielä olisi lakanapyykkiä pesemättä. Kotipäivät ovat sujuneet pääasiassa kasseja purkaen ja uudestaan hienoja joululahjoja ihailleen. Tornion Pentikiltä tuli tehtyä vielä jouluhankintojakin ja laitettua esille kotiin. Jotkut jo riisuvat kotia jouluasusta, mutta minä alan vasta virittäytyä kotijouluun :-) Välipäivät ovat muutenkin parhaita. Eilen katselin jopa elokuvaa yömyöhään ja tunnelmoin itsekseni kun muksut jo nukkuivat ja S oli töissä.
Facebookin kirppikseltä löytyi uudet luistimet Maikulle ja niitä pääsikin jo testaamaan kotilammen jäälle, johon parissa päivässä tuli kunnollinen luistelujää.
Eilen palauteltiin muistiin vielä perusluistelua, mutta tänään kaivettiin esille jo kiekko ja mailat. Kunnon pihahöntsyt saatiin käyntiin, kun isukkikin hyppäsi kaukaloon kunnon harjoitusvastukseksi.
Romantiikkaa ja realismia maaseudulta. Maitolaitureita, puutaloja, räntäsadetta ja rievää. Lähiruokaa, retkeilyä, matkustusta ja kalastusta. Maastopyöräilyä ja unelma-autoja. Tätä, ja paljon kaikkea muuta.
Maitolaiturin Kyllikit
keskiviikko 30. joulukuuta 2015
tiistai 22. joulukuuta 2015
Halkomäki: Joulunaluskivaa!
Halkomäki aloitti laskeutumisen Jouluun ja sytytti kiitoradan valot marraskuun lopussa. Miltei kuukausi hujahtikin ihan vilauksessa kun oli kaikenlaista mukavaa puuhaa. Tässä muutama puhelimeen tallentunut kuva viime aikojen jutuista:
1. Kyllikkien ykkössisko ja lasten oma Miiatäti Tuusulan hoodeilta aloitti virallisesti joulun ajan visiteeraamalla meillä oikein yökylässä. Poikasillahan oli vaikka mitä suunnitelmia Miiatädin pään menoksi, eikä vähäisimpänä piparien leipominen.
2. Niin ne haaveet vaan toteutuvat yksi kerrallaan!
VUOSIA ja taas vuosia olen kuunnellut Bo Kaspers Orkesteria näkemättä bändiä koskaan livenä lavalla. Viime kesänä kävi kuitenkin niin, että äkisti huomasimme Tiinan ja hyvinvointikonsulttiystävämme Sadun kanssa hankkineemme liput Helsinkiin Tavastialle, BKO:n keikalle. OHO! No sitä keikkaahan sitten odotettiin kuin kuuta nousevaa, ja marraskuun lopuksi löysimmekin itsemme pikkujoulutunnelmissa Helsingin humusta. Mukava päivä kaupungilla, vähän jouluostoksia, hotellilla kuohuvaa, lämpörullia ja huulipunaa. Ja sitten itse asiaan! Sanat eivät riitä kertomaan siitä illasta oikein mitään. Se oli jotain niin huippua!!! Sellaista tunnelmaa ja hurmoksellista oloa en ehkä koskaan ole kokenut missään keikalla. Bändi on soittanut yhdessä yli kaksikymmentä vuotta, ja se näyttäytyi pelkästään positiivisena asiana. Mieletön meininki! Kanssasisareni Tiina ja Satu olivat eturivissä yhtä pehmein polvin kuin minäkin! Keikan jälkeen päästiin vielä syömään ja nautiskelemaan fiiliksistä. Oi että, oli mahtava reissu!
3. Joulukuun puolivälissä käytiin Tiinan ja tyttöjen, molempien mummujen sekä mun vanhemman poikaseni kanssa Pälkäneen kunnan kulttuuritoimen järjestämällä reissulla Turussa. Aboa Vetus&Ars Nova -museossa oli esillä vanhoja nukkekoteja Britannian hienostokodeista, vanhimmat 1700 -luvulta. Kerrassaan hieno näyttely ja paljon katseltavaa! Jännittävä oli myös museon alakerta historiallisine kaivauksineen ja kaiken kruunasi kahviossa meneillään ollut Jazz -brunssi. Ihka oikea dj soitti vinyyleiltä pehmoista jazzia ja pöydät notkuivat herkkuja tuntien ajan. Väkeä oli niin paljon, ettei sekaan valitettavasti enää oikein mahtunut. Niinpä ruokailimme kaupungilla joulutorien kiertelyn lomassa. Kyllä Turku on oikea joulukaupunki, niin kaunis ja historiaa huokuva!
4. Joulumyyjäiset kuuluvat jouluun! Kyllikkien omat myyjäispuuhat ovat olleet hiljaisina viimeiset vuodet kertakaikkisen aikapulan vuoksi, mutta Marttojen myyjäispöytään sentään jotain ollaan saatu aikaiseksi. Oman kotikylän myyjäisissä riitti väkeä ja tunnelmaa!
5. Tampereen joulutori ja pieni jouluostosreissu vanhemman poikasen kanssa. Tärkeää yhteistä aikaa!
6. Omat jouluvalmistelut sekä tontuntyöt ovat sujuneet iltamyöhällä kun lapset nukkuvat. Perinteiset joululoorat lähtivät taas uusiin koteihinsa ja muutama muukin pikkunyssäkkä tuli vietyä oven taakse tai postilaatikkoon. Niitä reissuja tehdessä mielen valtasi kyllä kiitollisuus siitä, miten ihania ihmisiä ympärilläni onkaan! Paketitkin sain kääräistyä juuri ajoissa, jotta ne ehtivät tonttujen matkaan kohti pohjoista!
7. Joulukuun odotetuin juttu oli kuitenkin lähtö pohjoiseen. Viime perjantaina hyppäsin pikkupoikien kanssa pohjoisen junaan ja köröttelimme yön pimeinä tunteina perille Kolariin, ja siitä jatkoimme bussilla Äkäslompoloon. Täällä meitä odottikin pikku pakkanen ja valkoiset hanget. Perässä tulivat vielä illemmalla Teemu, Tiina ja perhe.Tästä kaikesta ihanasta ollaan porukalla nautittu viimeiset neljä päivää, koko suku kun on miltei paikalla ja lapsilla on kerrankin aikaa olla rauhassa serkkuporukalla. Täällä pikku hiljaa laitellaan joulua ja tehdään perinteisiä juttuja, mitä nyt jouluun kuuluu.
Joulu on jo ihan kohta ovella!
MUKAVIA JOULUNPYHIÄ KAIKILLE
MAITOLAITURIN LUKIJOILLE!!!
<3
Tunnisteet:
bo kaspers orkester,
joulu,
joulunodotus,
Lappi,
lapset,
matkustelu,
perhe,
talvi,
äkäslompolo
torstai 17. joulukuuta 2015
Halkomäki: Joululooran salaisuus
Perinteikäs Joululoora.
Lähtenyt Halkomäestä joulun alla sydänystäville
jo vuosien ajan.
Tässä reseptiä!
JOULULOORA
4 kpl pieniä laatikkovuokia
160g kaurakeksejä
50g voita
4 liivatelehteä
200g Pandan tummaa suklaata
200g Philadelphia tuorejuustoa
2 munaa
1,25dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2dl kuohukermaa
- murskaa kaurakeksit muovipussissa kaulimella tasaiseksi muruseokseksi ja sulata voi
- sekoita voi ja keksimurut keskenään ja jaa ne tasaisesti neljän vuoan pohjalle
- tasoita ja painele tiiviiksi
- laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen
- vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
- vatkaa tuorejuusto joukkoon
- sulata suklaa vesihauteessa, jäähdytä hiukan ja lisää seokseen
- vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää seokseen varovaisesti
- vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää seokseen varovaisesti
- liuota liivatelehdet tilkkaan kuumaa vettä ja lisää ohuena nauhana seokseen koko ajan hyvin vatkaten
- lusikoi seos tasan neljään vuokaan
- tasoita vuokien pinta, koristele lusikkakuvioinnilla ja ripottele koristehärpäkkeitä päälle
- kirjoita vuokien kansiin saajan nimi, kannet päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi
- loorat voi pakastaa!
Ps. Sama ohje passaa hyvin irtopohjaiseen rengasvuokaan jos haluat tehdä kakun!
Tunnisteet:
joulu,
joululoora,
leipominen,
resepti,
suklaa,
ystävyys,
ystävä
maanantai 7. joulukuuta 2015
Halkomäki: Soppa ja sen avec
Meillä itse juhlapäivä meni tutulla kaavalla ja ruokapuolikin hoitui perinteisesti yhteistyöllä; minä valmistin alkuruuaksi punajuurisosekeittoa, pääruuaksi naapurista tuli äidin valmistamia, suussa sulavia hirven sisäfilepihvejä kermaisessa sienikastikkeessa, niiden keralle tein perunamuusia ja uunissa paahdettuja palsternakkoja. Leiväksi leivoin pataleivän. Jälkiruoka oli tänä vuonna vaniljajäätelö mansikoilla, ja kahvin/glögin kaveriksi leivottiin nuoriso-osaston voimin vadelma-maitosuklaamuffinsseja. Olihan siinä taas tekemistä ja syötävää kerrakseen, vaikka vähän hommaa jäätelöllä oikaistiinkin. Mulla ei ollut lakkahiloa josta tehdä suosikkijälkkäriäni, nyyh! Jotenkin halusin ottaa tänä vuonna sellaisen vähän helpomman reitin...en tehnyt pöytään edes kukka-asetelmaa. Ruusuja ja puolukanvarpuja pikkumaljakoihin vaan. Alankohan taantua? Mutta oikein tunnelmallinen ja mukava Itsenäisyyspäivä oli vähemmälläkin hössötyksellä!
Punajuurikeitto oli uusi tuttavuus ja kokeilu, ja se oli kyllä niin hirmuisen hyvää että pakko laittaa tähän ohjetta jakoon. Lempeä keitto saa mukavasti potkua sinihomejuustosta, ai että!
Toinen todellakin suositeltava juttu on tämä helppoakin helpompi pataleipä. Siinä ei oikein voi mitenkään epäonnistua jos noudattaa ohjetta, ei vaikka jauhopeukalo olisi jäänyt geeniperimästä kokonaan pois. Ihanan rapea kuori ja kuohkea sisus, ja se maku! NAM!
Että tästä kokeiluun vaikka seuraavaksi keittopäiväksi tämä leppoisa duo. Keitto kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin tekeytymään, siinä sivussa sekoittelee leipätaikinankin kulhoonsa pulputtamaan!
Mukavaa alkanutta viikkoa! :)
Punajuurisosekeitto
2 perunaa
pala juuriselleriä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 l vettä
1-2 kasvisliemikuutio
2–3 rkl sitruunamehua
sitruunapippuria
ripaus yrttisuolaa
Lisäkkeeksi:
Sinihomejuustomuruja ja ranskankermaa (myös vuohenjuusto ja feta käyvät, mikäli sinihomejuusto ei nappaa!).
Kuori ja paloittele punajuuret, sellerinpala, perunat ja sipuli ja keitä kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä pehmeiksi.
Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Mausta keitto sitruunamehulla ja pippurilla. Tarkista suola. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.
Lisää tarjoiluvaiheessa keiton pinnalle nokare ranskankermaa ja sinihomejuustomuruja.
Pataleipä
7 dl vehnäjauhoja
(Osan voi korvata sämpyläjauhoilla tms. +siemeniä, leseitä ym.)
1 tl suolaa
4 g hiivaa (herneen kokoinen nokare tuoretta tai 1/2tl kuivahiivaa)
3 1/2 dl vettä
Sekoita kulhossa muihin aineksiin reilusti kädenlämpöinen vesi. Sekoita mutta älä vaivaa.
Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi.
Ennen kuin paistat leivän, kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja käännä kaksinkerroin. Älä vaivaa. Ripottele pinnalle hiukan jauhoja ja peitä taikina liinalla.
Pane kannellinen 2 litran valurautapata/keraaminen pata kylmään uuniin ja uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Kun taikina on kohonnut pöydällä noin 30 minuuttia, ota pata uunista ja pyyhkäise sen sisäpinta kevyesti rypsiöljyllä. Nosta taikina kuumaan pataan ja pane kansi päälle.
Nosta pata uuniin ja paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja anna leivän paistua vielä 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.
Kumoa leipä padasta ja anna jäähtyä kevyesti liinalla peitettynä.
Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi.
Ennen kuin paistat leivän, kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja käännä kaksinkerroin. Älä vaivaa. Ripottele pinnalle hiukan jauhoja ja peitä taikina liinalla.
Pane kannellinen 2 litran valurautapata/keraaminen pata kylmään uuniin ja uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Kun taikina on kohonnut pöydällä noin 30 minuuttia, ota pata uunista ja pyyhkäise sen sisäpinta kevyesti rypsiöljyllä. Nosta taikina kuumaan pataan ja pane kansi päälle.
Nosta pata uuniin ja paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja anna leivän paistua vielä 15 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.
Kumoa leipä padasta ja anna jäähtyä kevyesti liinalla peitettynä.
Tunnisteet:
itsenäisyyspäivä,
juhlat,
keitto,
leipominen,
muffinssi,
palsternakka,
pataleipä,
punajuuri,
resepti
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Halkomäki: Sohvanvaltaajat
Tunnisteet:
jounin kauppakeskus,
koti,
seita shop,
sisustus,
tyyny
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Puntari: Se puuttuva palanen
Sen jälkeen, kun meidän perheen Veera-kissa siirtyi autuaammille hiirestysmaille 17 vuoden ikäisenä talvella 2014, on taloutemme ollut ilman lemmikkiä. Se on ollut helppoa ja huoletonta aikaa: ei karvoja nurkissa, kuraisia tassunjälkiä lattialla ja hoitopaikkojen/hoitajien etsimistä ennen reissuja.
Aikaisemmin meillä oli kissan lisäksi myös koira, joten arki oli senkin puolesta aikataulutettua. Lenkille piti mennä, vaikka ei olisi kelien tai yleisen laiskuuden puolesta huvittanutkaan.
Vaihdos kahden lemmikin kodista nollaan lemmikkiin oli oikeastaan aika kivaa. En ensin isommin kaivannut elukoita, riittihän noissa kahdessa ihmislapsessakin ihan tarpeeksi huolehdittavaa ja sotkujen siivoamista. Reilu vuosi meni ilman karvakaveria mukavasti.
Sitten tytöt kuitenkin kasvoivat kouluikäisiksi kuin varkain tämän kesän aikana. Ja alkoi myös varovaiset kinuamiset ja ihmettelyt, miksei meilläkin voisi olla jotain eläintä.
Koiraihminen oon ollut aina, ja säännöllisin väliajoin ollaan mietitty uuden koiran ottamista. Pentusirkus ei kuitenkaan vielä houkutellut ja sitoohan koira aina omistajansa tiettyyn rytmiin ja aikatauluihin, vaikka onnistuisi saamaan aikuisen, hyvän yksilön jostain ja vältyisi pentuajan työläydeltä.
Niinpä täytyi miettiä jotain muuta vaihtoehtoa. Ja tässä tapauksessa tulimme siihen tulokseen, että pitäähän maalaistalossa kissa olla...!
Tytöille ei kerrottu mitään suunnitelmista. Aloin kesän lopussa varovasti katsella ilmoituksia netissä ja bongasin sieltä pentueen, jonka luovutusaika osui kesäloman loppupuolelle. Lisäksi pennut luovutettiin eläinlääkärin tarkistamina, rokottamina ja madottamina, joten mikään navetantakaa kiinniotettu villipentue ei olisi kyseessä.
Yhteydenotto johti siihen, että pääsimme pentuja luovutusikäisinä katsomaan. Tytöt olivat ihmeissään, kun maastopyöräkisoihin lähtiessä autoon pakattiin myös kissankuljetushäkki. Vasta siinä vaiheessa kerrottiin, että kisareissusta olisi tarkoitus tulla myös kissareissu.
Kotimatkalla poikettiin sitten Hämeenlinnassa pentueen luona ja sieltä mukaamme valikoitui mustavalkoinen (hämmästyttävän paljon entistä kissaamme muistuttava) kollipoika, joka kotimatkalla sai nimen Sulo Eetvartti.
Sulo kotiutui meille hämmästyttävän nopeasti. Se oli kasvattajakodissa oppinut sisäsiistiksi ja ulkoillut emonsa seurassa. Meillä pari ekaa päivää vietettiin sisätiloissa ja sitten opeteltiin varovaisesti ulkoilemaan. Pian pihapiiri ja sen isot puut tulivat tutuiksi.
Sulo on erittäin ihmisrakas ja hellyyden kipeä. Se on välittömästi sylissä kehräämässä, kun tilaisuus tarjoutuu. Tytöt saavat temuta kissan kanssa melkein miten vaan: kynnet pysyvät piilossa ja kehrääminen vaan lisääntyy, kun sitä siirrellään sylistä toiseen. Yöt Sulo nukkuu lähes poikkeuksetta mun vieressä ja rasittavista alkuaikojen aamuherätyksistäkin (hampaat iskettiin niskaan) ollaan päästy eroon.
Tässä yli 3 kuukautta kissaperhe-elämää vietettyä ei voi kuin miettiä, miten paljosta olisimme jääneet paitsi ilman lemmikkiä. Se on todellinen koko perheen ilontuottaja. Kun esikoisen rautoja kiristettiin ja hammassärky sai ihan uudet mittasuhteet, helpotti kipua kummasti se, kun sai lämpöisen ja pehmeän kaverin syliin paijattavaksi. Koulusta ja töistä on mukava tulla kotiin, kun joku on täällä tervehtimässä ja ottamassa vastaan. Niin monta, monta positiivista ja ihanaa asiaa olisi jo jäänyt kokematta ilman Suloa.
Samalla on tullut nähtyä lemmikin hyvä vaikutus lapsiin: vastuuntunto lisääntyy, kun ruokakupit pitää pestä ja ruokia lisätä, kissanpelletit vaihtaa pissa-astiasta ja kissa huolehtia illalla sisälle. Pieniä, mutta tärkeitä juttuja.
Ihmeellisintä tässä on se, että musta on kuin vahingossa tullut kissaihminen! En olis ikinä pystynyt kuvittelemaan, että kissaan voi näin lyhyessä ajassa kiintyä näin paljon.
Tuntuu, että jokin pieni, elämästä puuttunut palanen, on täyttynyt suloisella kehräyksellä!
lauantai 14. marraskuuta 2015
Puntari: Onks se väärin, jos ostaa itselleen kukkia?
Ehkä sustakin tuntuu siltä, että kirjoittaminen kukista tällaisena päivänä, kun viattomia ihmisiä on taas teurastettu Euroopassa, tuntuu mielettömältä. Niin vähän mustakin.
Kirjoitan silti, koska kukat ovat kauneutta, rakkautta ja herkkyyttä ja niitä tämä maailma tuntuu kaipaavan yhä vaan enemmän ja enemmän.
Oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun ostin itse itselleni kukkia. Edelliskerran pääsiäisenä ja nyt heti taas. Aina sitä miettii, että miksei useammin. Se kukkiin menevä raha kun hupenee varmasti moneen paljon turhempaankin juttuun. Vaikka kukat eivät oman taloudellisen mittapuuni mukaan ole todellakaan ilmaisia, niin niiden viihdyttävyysarvo on huikea. Kimppu kauniita kukkia piristää päivän kuin päivän. Tällaisenkin, kun maailma muuten näyttää niin mustalta.
Ennen mulla oli vakiokukkakauppa Kangasalla, mutta kerran kun hain kimppua lasten muskariopelle, se kauppa olikin kiinni. Täytyi tehdä nopea vaihdos suunnitelmaan b, ja lähteä toiseen lähellä olevaan kauppaan. Ja niin siinä kävi, että meitsi vaihtoi lennosta. Vanha vakiokauppa sai jäädä ja uusi tuli tilalle.
Tämä Kangasalan Pikkolassa oleva kukkakauppa ei ole ainoastaan kukkakauppa. Siellä myydään toki kukkia ja pieniä koriste-esineitä ja sisutustavaraa. Että siinä mielessä sellainen perinteinen kukkakauppa. Mutta kaiken floristisen ammattitaidon ja osaamisen lisäksi tuolta kaupasta saa perhanan hyvää palvelua. Käyminen siellä on vähän kuin terapeutilla kävisi. Ensinnäkin: ympäristö on kaunis. Toisekseen: henkilökunta hymyilee, vaikka olisi hirveä hoppu ja tilanne vaatisi panikoitumista kun kahdeksan ihmistä vartoilee kukkapuskiaan kiireisen näköisenä kelloaan vilkuilleen. Kolmanneksi: työntekijät ovat ajatustenlukijoita (anna kevyt vihje siitä, mitä haluat ja he tekevät sinulle juuri sellaisen kimpun).
Hain torstaina kauppareissun jälkeen kukkia meidän perjantaiseen tapas-iltaan. Heitin vihjesanat Espanja ja tyttöjen ilta ja hintahaarukan sinne 20-30 euron väliin. Johan alkoi tapahtua. Siinä samalla sai kiireisen työpäivän ja iltapäivän harmauden keskelle piristystä, kun rupattelimme niitä näitä mm. tyttöjen iltojen ohjelmasta ja tulevasta pikkujoulusesongista. Vartin asiointi kukkakaupassa vastasi takuulla puolen vuoden terapiakäyntejä tai jotain naurujoogaa.
Nykyään, kun ihmisillä on aika paljon (lue: hemmetisti) kaikkea tavaraa, niin tuoreiden leikkokukkien vieminen tuliaisiksi on aina hyvä idea (kynttilät ja suklaa eivät petä myöskään koskaan). Itsekin mieluusti poikkean tuolla Kukkivien liikkeessä hakemassa pienen kimpun tuliaisviemisiksi.
Kukkia saa ja voi kyllä ostaa jokainen nainen ihan itselleenkin, eikös niin?! Vaikka sitten vaan sen Pirkka-ruusupuketin tai S-marketin tulppaanit kiireessä kauppareissun lomassa. Ne kun asettelee maljakkoon, hakee ulkoa pari oksaa tai muuta koristetta kaveriksi, niin johan alkaa näyttää oma pikkuinen koti ihan Forresterien residenssiltä!
Ps. En tunne Kukkivat-liikkeen omistajia/työntekijöitä eikä mulle ole maksettu / mua ole painostettu tämän kirjoittamiseen. Mutta jotkut hetket ja asiakaspalvelukohtaamiset ovat vaan mainitsemisen arvoisia...
Tunnisteet:
elämä,
juhlat,
kukka,
Kukkivat Kangasala,
ystävät
torstai 12. marraskuuta 2015
Puntari: Sinulle on (ihanaa) postia
Joskus aikaisemminkin oon hehkuttanut sitä, kuinka toivon että olisin syntynyt sata vuotta sitten (miinus se kulkutautiepidemia, Venäjän vallan alla oleminen ja sotavuodet ;-) )
Lähiaikoina oon havahtunut taas siihen, että monet vanhanaikaiset tavat, keksinnöt ja jutskat ovat mulle äärimmäisen mieluisia. Niinkuin puulämmitys, maakellari ja pitkät kalsarit.
Niin, ja ihan perinteisesti maanteitse liikkuva posti.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun bongasin meidän postista tosi kauniita kortteja. Niissä oli syvällinen (ja tietyllä tapaa kepeä) sanoma, nätti kuva ja kiva neliön mallinen muoto. Heti siinä korttihyllyllä keksin, että mikä niistä korteista mun oli kenellekin lähetettävä.
Pieni, postilaatikkoon kolahtava muistutus/ohjeistus esimerkiksi suklaameditaatiosta ei menisi varmastikaan hukkaan näin marraskuussa!
No, sitten eksyin blogikollegani Elliksen blogiin. Siellä äärimmäisen kätevä, näppärä ja taiteellisen visuaalista silmää omaava Ellis (terkkuja!) oli laittanut myyntiin itse tekemiään ja painattamiaan joulukalentereita ja pakettikortteja.
Hullaannuin.
Suklaameditaatiokortin saajalle piti tietysti tilata ja lähettää yksi joulukalenteri, itselle ja siskolle myös. Pakettikortteja tilasin nipun jouluksi. Ja sitten kuumeisesti odottamaan tilauksen saapumista...
Ja mikä riemu yhtenä päivänä, kun postilaatikossa oli laskujen ja mainosten seassa ihan oikea kirje just mulle. Lapsetkin olivat ihan täpinöissään, että mitä sä äiti oikein olet saanut.
Ja millainen kirje! Kalenterit ja pakettikortit oli kääritty kauniiseen silkkipaperiin, joka oli teipattu kiinni päädyistä ihanalla teipillä. Kirjekuoreen oli kauniilla käsialalla, hyvin harkiten, kirjoitettu saajan nimi ja osoite.
Katsellessamme saapunutta lähetystä vanhempi tytöistä huokaisi: "Voi miten ihanasti tähän on tää osoitekin kirjoitettu!". Samaa mieltä, huokaili meitsikin (ja mielessään harmitteli sitä, ettei nää diginatiivit enää saa käsialaopetusta koulussa).
Elliksen "pieni paperikauppa" on muuten tulevana viikonloppuna mukana Kädentaitomessuilla Tampereella, poiketkaa ihmeessä ostoksille!
Kuten tuossa Kyllikkien aikaisemmassa Helsinki-raportissa luki, niin illan aikana tuli biletyksen ohessa tutustuttua uusiin mukaviin ihmisiin. Itse en koe olevani mitenkään hyvä hyppäämään vieraisiin sosiaalisiin ympyröihin, mutta ihmisiin tulee näköjään tutustuttua monella tavalla. Itse kiinnitin huomiota baarissa hienoon t-paidan rintalogoon ja siitä paidan omistajalle ohimennen mainitsin, kun odottelimme vieretysten juomia baaritiskillä. Juttu alkoi luistaa ja vaikka olemme peräisin hyvin erilaisista ympyröistä, niin se ei tuntunut haittaavan.
Ja arvatkaa mitä. Tänään posti toi mulle samanlaisen hienon paidan! Joo-o! Jotkut ne vaan osaa yllättää ja olla sanojensa mittaisia miehiä!
Niin, että jos haluat piristää jotain ihmistä, lähetä vaikka postikortti. Oon saletisti varma, että vastaanottava osapuoli kokee huippuja fiiliksiä huomatessaan, että on enemmänkin kuin satunnaisten facebook-tykkäämisten arvoinen.
Lähiaikoina oon havahtunut taas siihen, että monet vanhanaikaiset tavat, keksinnöt ja jutskat ovat mulle äärimmäisen mieluisia. Niinkuin puulämmitys, maakellari ja pitkät kalsarit.
Niin, ja ihan perinteisesti maanteitse liikkuva posti.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun bongasin meidän postista tosi kauniita kortteja. Niissä oli syvällinen (ja tietyllä tapaa kepeä) sanoma, nätti kuva ja kiva neliön mallinen muoto. Heti siinä korttihyllyllä keksin, että mikä niistä korteista mun oli kenellekin lähetettävä.
Pieni, postilaatikkoon kolahtava muistutus/ohjeistus esimerkiksi suklaameditaatiosta ei menisi varmastikaan hukkaan näin marraskuussa!
No, sitten eksyin blogikollegani Elliksen blogiin. Siellä äärimmäisen kätevä, näppärä ja taiteellisen visuaalista silmää omaava Ellis (terkkuja!) oli laittanut myyntiin itse tekemiään ja painattamiaan joulukalentereita ja pakettikortteja.
Hullaannuin.
Suklaameditaatiokortin saajalle piti tietysti tilata ja lähettää yksi joulukalenteri, itselle ja siskolle myös. Pakettikortteja tilasin nipun jouluksi. Ja sitten kuumeisesti odottamaan tilauksen saapumista...
Ja mikä riemu yhtenä päivänä, kun postilaatikossa oli laskujen ja mainosten seassa ihan oikea kirje just mulle. Lapsetkin olivat ihan täpinöissään, että mitä sä äiti oikein olet saanut.
Ja millainen kirje! Kalenterit ja pakettikortit oli kääritty kauniiseen silkkipaperiin, joka oli teipattu kiinni päädyistä ihanalla teipillä. Kirjekuoreen oli kauniilla käsialalla, hyvin harkiten, kirjoitettu saajan nimi ja osoite.
Katsellessamme saapunutta lähetystä vanhempi tytöistä huokaisi: "Voi miten ihanasti tähän on tää osoitekin kirjoitettu!". Samaa mieltä, huokaili meitsikin (ja mielessään harmitteli sitä, ettei nää diginatiivit enää saa käsialaopetusta koulussa).
Elliksen "pieni paperikauppa" on muuten tulevana viikonloppuna mukana Kädentaitomessuilla Tampereella, poiketkaa ihmeessä ostoksille!
Kuten tuossa Kyllikkien aikaisemmassa Helsinki-raportissa luki, niin illan aikana tuli biletyksen ohessa tutustuttua uusiin mukaviin ihmisiin. Itse en koe olevani mitenkään hyvä hyppäämään vieraisiin sosiaalisiin ympyröihin, mutta ihmisiin tulee näköjään tutustuttua monella tavalla. Itse kiinnitin huomiota baarissa hienoon t-paidan rintalogoon ja siitä paidan omistajalle ohimennen mainitsin, kun odottelimme vieretysten juomia baaritiskillä. Juttu alkoi luistaa ja vaikka olemme peräisin hyvin erilaisista ympyröistä, niin se ei tuntunut haittaavan.
Ja arvatkaa mitä. Tänään posti toi mulle samanlaisen hienon paidan! Joo-o! Jotkut ne vaan osaa yllättää ja olla sanojensa mittaisia miehiä!
Niin, että jos haluat piristää jotain ihmistä, lähetä vaikka postikortti. Oon saletisti varma, että vastaanottava osapuoli kokee huippuja fiiliksiä huomatessaan, että on enemmänkin kuin satunnaisten facebook-tykkäämisten arvoinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)