Maitolaiturin Kyllikit

Maitolaiturin Kyllikit

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Puntari: Pardon vai perkele?

Lupailin jo kesäkuun puolella kertoa jotain meidän reissusta Ranskaan. Se on vähän jäänyt. Aikaa kirjoittamiseen olisi kyllä ollut, mutta jotenkin koko reissu on vielä ollut sellaisena käsittelemättömänä möhkäleenä tuolla päässä. Positiivisessa mielessä siis. Tapahtui niin paljon ja niin kivoja asioita, että ne eivät purkaudu kerralla, vaan jaksoittain.


Reissun ehdotonta huippua oli visiitti Pariisin Disneylandiin. Kyllä, käytin lapsiani törkeästi tekosyynä päästäkseni toteuttamaan oman lapsuusaikaisen haaveen. Kun joskus junnuna luin Aku Ankan takakannesta, että Eurooppaan avataan ensimmäinen DL, päätin päästä sinne joskus. Aikaa hurahti sitten se 20 vuotta (puisto juhlii tänä vuonna pyöreitä) ennen reissua, mutta kyllä kannatti. Rahalle sai vastinetta, eikä hymy hyytynyt päivän aikana missään vaiheessa.


Eniten Ranskassa ja ranskalaisissa mua ilahdutti ystävällisyys ja käytöstavat. Muutamien ihmisten kommenttien perusteella kuvittelin ranskalaiset sellaisiksi omaa napaa (ja Chanelin käsilaukkua) tuijottaviksi elitisteiksi, jotka katselevat sua nenävartta pitkin ja nauravat kylmästi, jos yrität sönköttää heidän kieltään. Miten väärässä olinkaan. Meihin suhtauduttiin joka paikassa äärimmäisen ystävällisesti. Jopa silloin, kun yritin  PiqueNique-kirjoista talven aikana itseopiskelemallani ranskalla tilata jotain ravintolassa tai ostaa langatonta laajakaistaa. Paikalliset tuttavamme Nizzassa kertoivat, että ranskalaiset rakastavat lapsia ja että lapsiperheitä kohdellaan erityisen kivasti. Allekirjoitan tämän. Sain kyllä bussikuskeilta ystävällisiä eleitä ollessani liikkeellä yksinkin ;)
Huomionarvoista oli myös se, että siinä missä suomalainen sanoo perkele, ranskalainen sanoo pardon. Ratikassa nuoret antavat istumapaikat vanhuksille ja raskaanaoleville, ovia avataan ja kasseja nostellaan. Kiinnitin tähän ihan erityishuomiota. Ihmisten kanssa jutellaan, vaikka ei ihan tuttuja ollakaan. Ratikassa minä keskustelin sujuvasti erään vanhemmat madamen kanssa lapsista. Kieli ei ehkä ollut täysin yhteinen, mutta meillä oli oikein rattoisaa.


Tunsin oloni Nizzassa siis äärimmäisen kotoisaksi ja turvalliseksi. Jos olen joskus aiemmin elänyt, olen elänyt varmasti siellä. Ilmasto, puut, kukat, roseviini, meri, vuoret, kaikki tuntuivat niin äärimmäisen tutuilta. Iltaisin seisoin ikkunan ääressä meidän talossa, joka sijaitsi Nizzan kaupungin yläpuolella kukkuloilla, ja katselin, kun laivat tulivat kaukaisuudessa satamaan. En kaivannut kotiin yhtään (ja mä sentään olen ollut aina maailman surkein kotihiiri!).


Millaisessa valossa Suomi sitten näyttäytyi meille reissun jälkeen?
Muutama päivä paluumme jälkeen vierailimme kavereilla kylässä. Lähtiessä poikkesimme tankkaamaan auton paikalliselle ABC:lle. Saatuamme auton lyhyen jonotuksen jälkeen mittarille, kaahasi automme eteen tumma mersu. Sieltä syöksyi ulos mieshenkilö kuola suupielistä roiskuen, otsasuonet pullottaen ja raivoisasti huutaen miehelleni, kuinka SÄ IDIOOTTI MENIT MUN VUOROLLA TANKKAAMAAN! Mies sai päälleen sellaisen solvausryöpyn täysin raivoissaan olevalta ihmiseltä, että koki parhaaksi laittaa puhelimensa videotallennuksen päälle (tilanne näytti oikeasti siltä, että äijä käy kohta päälle, video olisi ollut hyvä todistusaineisto oikeudessa). Minä kaivoin kännykästä hätänumeron esiin, kirjoitin Mersun rekisterinumeron ylös ja yritin samalla rauhoitella takapenkillä hysteerisesti peloissaan itkeviä lapsia.
Ja tilanne oli siis se, että me menimme omalla vuorollamme tankkaamaan.

Suomi, lottovoittajien maa.


maanantai 29. heinäkuuta 2013

Puntari: Kesän parhaat (värisuora)


Sain äitienpäivälahjaksi Nizzassa ihanan lahjapakkauksen L´occitanen tuotteita. Hajuvesi, vartalovoide ja suihkusaippua samassa setissä. Mun oli helppo tykätä siitä, sillä valitsin tuoksun itse...Itse asiassa hurmaannuin kaikista uuden tuoteperheen tuoksuista, mutta tämä Vihreä tee oli kuitenkin ehdottomasti raikkain vaihtoehto. Sellainen miss Kesäheinä -fiilis siinä. Suihkusaippualla kun pesee itsensä, niin tuoksuu ihan sellaiselle kesäniityllä alasti piehtaroineelle.
L´occitanen myymälä taitaa löytyä Suomessa ainoastaan Helsingistä, mutta niillä on verkkokauppa ja toimittavat vieläpä yli satkun tilaukset ilman toimituskuluja. Koska kyseisen putiikin valikoimista on hullaantunut muutama muukin lähisukulainen, niin taitaa lähteä syksyllä kimppatilaus vetämään. Voin tuon vihreän teen lisäksi suositella myös pioni-tuoksua. Ja miesten suihkusaippuat siellä on kanssa todella hyviä, niiden tuoksu henkii maskuliinisuutta potenssiin kymmenen.


Synttärilahjaksi ystävältäni sain puolestaan tällaisen toisen kesäteemaisen tuotteen. Aivan loistavan meikkipussin! Kaunis, juuri sopivan kokoinen ja mikä parasta, made in Finland! Tuotteen takana on aitoolainen Scorpio, jonka painopuolella on aikanaan tullut itsekin huhkittua töissä kesä jos toinenkin (ja niitä kesiä muistelen lämmöllä, enkä pelkästään sen paitauunin päässä olleen kuumuuden vuoksi). Scorpio painaa kankaalle lähes mitä vaan. Aikanaan, kun itse olin siellä töissä, tehtaassa tehtiin pääasiassa t-paitojen painatuksia, mutta nykyään yritys valmistaa lippuja, mainostekstiilejä, tyynyjä, paitoja, kasseja...siis oikeastaan mitä vaan voi kankaalle painaa, niin Scorpio hoitaa! Firmalla on nettisivut osoitteessa http://www.printscorpio.fi/ ja siellä on verkkokauppakin, jos iskee akuutti tarve hankkia vaikka isännänviiri tankoon liehumaan.


Elämäni ekat Mariskoolit tuli hankittua tänä kesänä K-supermarketin keräyskampanjasta. Hanna keräsi leimoja ja kävi ostamassa mulle kirkkaan ja vihreän skoolin. Maikku sai synttärilahjaksi sinisen. Nyt onkin sitten kippoa, mihin laittaa karkkeja tarjolle. Suomalaista muotoilua on kyllä mukava kannattaa. Ja tarjouskin oli todella hyvä!


Eletään kesän parasta aikaa, jos multa kysytään. Kasvimaa (jonka äiti oli tehnyt kun me oltiin reissussa) puskee salaattia, sipulia, perunaa, hernettä, tilliä ja papuja. Kasvusäkeissä kasvaa kurkkua ja amppelitomaatit odottavat punastumista. Puutarhavadelmat notkuvat punaisina, ja villejä versioita voi poimia tontilta niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Herukat päätyvät pensaasta suoraan rahkan tai jätskin päälle, ja kohta pääsee mehumaijaakin pöhistämään. Hianoo on, ei voi muuta sanoa!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Halkomäki: Kumman kaa?

 
Nää leikkis nyt niinku salaattien missikisoja!
 
 

 
 
Vasemman puoleinen kilpailijattarista, Neiti A, on Pälkäneen K-Supermarketista ostettu
Pirkka jääsalaatti  100g  hintaan 1,69€.
 
Oikean puoleinen kilpailijatar, Neiti B,  Turtolan Citymarketista ostettu
pälkäneläisen Aspilan tilan jääsalaatti  600g  hintaan 1,99€ .
 
Kumman kaa olisit mieluummin sellaisessa kaupallisessa suhteessa? Kumpi on sun mielestäsi enempi hintansa väärti? Niin, ja kumpi niistä olikaan sitä lähiruokaa? Tai olisi, jos ei tarttisi Tampereelta asti käydä ostamassa! Pitäisköhän paikallisten ruokakauppojen ja viljelijöiden vähän enemmän kallistua yhteistyöhön, että hyllystä sais muutakin kun sitä perunaa ja leipää...ja kesällä mansikkaa.

Luulen että aika moni valitsisi näistäkin salaateista tuon oman pitäjän plikan. Paitsi niin, perisuomalainen kateus. Toki anonyymi Pirkka on varmempi valinta, ei pääse ainakaan oman kunnan viljelijä siinä vahingossa pian rikastumaan...

Ps. Neiti B voitti! Ihanan maukas ja rapsakka rakenteeltaan, yhdestä puskasta riitti kahteen isoon salaattiin. Neiti A oli sen rinnalla yksi vetinen rutku...

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Puntari: Sikahyvä sienikeitto

Ravintoa luonnosta, osa 2. Eilen käytiin mustikassa ja löydettiin myös kantarelleja. Olin koko päivän haaveillut siitä, että illalla otan lasillisen punaviiniä ja relaxoidun. Päätinpä sitten sketsata sienikeiton sen viinilasillisen kaveriksi. Tein ehkä parasta kantarellikeittoa ever (no joo, myönnetään että tää tais olla elämäni toinen kerta, kun tein ko. keittoa...mutta kuitenkin!).
Reseptin pohjan otin Hellapoliisilta, mutta täytyihän sitä vähän muunnella epäterveellisempään suuntaan. Näin se meni:

SIKAHYVÄ SIENIKEITTO

pari kouraa kantarelleja pilkottuna
1 iso sipuli
50 grammaa voita
2 rkl vehnäjauhoja
1/2 kasvisliemikuutio
1/2 litraa vettä
2 dl ruokakermaa
hyppysellinen pippurisekoitusta
paketti pekonia

Sulata rasva kattilassa. Lisää pilkottu sipuli ja kuullota hetki. Lisää sienet ja paistele sen aikaa, että neste niistä haihtuu. Lisää vehnäjauhot ja sekoita sienten sekaan. Lisää vesi, liemikuutio ja kerma. Jätä poreilemaan miedolle lämmölle. Pilko pekonit pieniksi paloiksi ja paista rapeiksi pannulla. Kun keitto on kiehunut n. 15 mintsaa, heitä pekonit ja pippurisekoitus sekaan. Anna poreilla vielä hetki. Tarjoile punaviinin ja hyvän leivän kera.

Tämä annoskoko on muuten sitten ihan liian pieni. Meitä oli 2 isoa ja 2 pientä syöjää, eikä kattilaan jäänyt kyllä yhtään jäljelle. Kannattaa siis tehdä vähintään tuplana, tosin pekonin määrää ei välttämättä tartte tuplata. Vaikka onhan se sikamaisen hyvää.

Tätä tehdessäni mietin muuten yhtä asiaa. Miksi ruokaohjeissa sanotaan aina, että tarkista maku? Onko se jotain reseptin laatijan taktiikkaa ja vastuun välttelemistä, että viimekädessä keitoksen maistuvuus on sitten ihan vaan kokin harteilla. Että reseptin laatija voi kirjoitella mitä tahansa, kunhan käskee tarkistamaan maun? En mä tiedä. Mä en tämän reseptin perään kirjoittanut niin, koska jos noudatat tuota ohjetta jetsulleen, niin ihan h**vetin hyvän keiton saat!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Halkomäki: Vilskettä raiteilla

Viime viikonloppu oli monessakin mielessä ihan super! Ensinnäkin kesä antoi meille kaikkea parastaan sekä sään että perheen yhteisten vapaiden muodossa. Ja grillimakkaran. Ja kunnon yöunien. Ja sitten tällaiseen huikeaan viikonloppuun oli tarjolla vaikka mitä kivaa ohjelmaa. Oikeastaan sitä ohjelmaa oli ähkyksi asti, sillä joka niemessä ja notkelmassa tapahtui jotakin ja enimmäkseen juuri lauantaipäivänä. Perjantaina järjestettiin Puutikkalan Vihavuodessa Herkkujen yö, joka jaksaa houkutella meikäläistä joka kesä. Vaan niin väsyneitä olimme savusaunan jälkeen, että se perinteinen grillikyrsä voitti kisan. Perjantaina avattiin myös lauantaihin asti avoimet Kangasalan Restaurantapäivät, joille en ole muutamaan vuoteen ehtinyt  käväsemään. Rompetta on tonneittain, ja aina sieltä vähintään joku vanha kahvikuppi jää käteen! Lauantaina Rautajärvellä oli Vanha savotta, suosittu perinnetapahtuma jonne en ole häpeäkseni ikinä päässyt käymään. Nytkin poltteli, mutta päätin yrittää seuraavaan talvisavottaan mukaan. Aitoon kylkiäiskylässä Kukkolassa vietettiin raittikirppistä ensimmäistä kertaa, ja sama ohjelmatarjonta oli myös kesämökkikylässämme Puutikkalassa jo ties kuinka monetta kesää. Ja vielä sunnuntaina houkutteli Hämeenlinnassa Linnajazzien päätöskonsertti Linnan puistossa, missä mm. Hämeenlinna Big Band soitti AKI SIRKESALOA!!! Oioioi... Linnajazzeilla olemme Tiinan kanssa käyneet monta kertaa, päätöskonsertti puistossa on ilmainen ja siellä on leppoisaa viettää päivää piknikeväiden ja hyvän musiikin parissa!
 
Koska vietimme viikonloppua perjantaista asti mökillä, niin päätimme suosia lähitapahtumaa kivenheiton päässä omalta laituriltamme. Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä, mun miäs päätti lähteä maastopyörälenkille ja minä, Pikku-Kiiski ja vanhukset suunnistimme Puutikkalan raitille. Väkeä oli liikkeellä hyvin heti yhdeltätoista ja aurinko porotti kuumana kuin mikä! Ohitse päristeli paikallinen Rautajärven pappatunturiporukka Helevetin Tunarit, muutama vanha traktori puksutteli myös ja maatalon pihassa käytettiin vanhoja maamoottoreita.

Puutikkala on kyllä ihan mielettömän idyllinen kesäkylä!!! Pienten mökkien ja suurempien maalaistalojen reunustama raitti henkii vanhan ajan tunnelmaa. Pihapiirit ovat viimeisen päälle hoidettuja, perinnekasvit kukkivat pihassa ja siellä täällä pilkottaa järven sinistä selkää. Koko kylän ylpeys on Ahonsyrjän kyläkauppa, jota pitää sympaattinen kauppias-Pirkko. Kävelimme raitin läpi katsellen porteilla olevien myyntipöytien antia, ja sitähän riitti aina vaatteista lasitavaraan, astioihin, työkaluihin, kirjoihin, leluihin ja kankaisiin.

 

Palokunnan talon pihassa oli vapaa kirpparialue, Mikkolan Liikenteen museolinjuri ja sisältä sai ostaa kahvia ja vohveleita. Jossain vaiheessa kaikki halukkaat pääsivät museolinjurilla ilmaiselle Vihavuoden kylän kiertoajelulle. Kirpparilla miehet tekivät pikkuauto-ostoksia ja sitten lähdettiin kävelemään takaisin kyläkaupalle.


Matkalla pysähdyimme erään talon pihapiiriin perustettuun kesäkahvilaan munkille ja kahveelle ja ihailemaan käsityönä tehtyjä nukkeja ja tonttuja. Samasta paikasta löytyi myös paikan omistajarouvan ompelemat kolme kanaa, joista kaksi muutti heti samana iltana Saiman ja Mairen hoiviin Vehkajärven mökille. Yksi lasipullo josta juttua myöhemmin sekä muutama lastenkirja tarttuivat vielä mukaan.

 
 
Sitten Ahonsyrjään jäätelölle ja ruokaostoksille! Tämän jälkeen viikonloppua vietettiin järvimaisemassa saunoen ja pieniä puhdetöitä tehden, hyvästä ruuasta ja seurasta nautiskellen. Sehän se parasta antia tässä kesässä onkin! Toisaalta harmitti että niin moni mukava tapahtuma jäi kokematta, mutta vaikeaa on revetä moneen paikkaan samaan aikaan, eikä kesällä viitsi ottaa ressiä menemisistä. Pitää vaan hyväksyä, ettei voi syödä kaikkia mansikoita kakusta!  Suomi on todellakin kesätapahtumien kultamaa, mutta mietityttää vaan miksi ihmeessä ne tapahtumat pitää aina järjestää lauantaisin???  Saman seudun tapahtumia voisi yrittää hiukan suplia eri päiville ja vaikka vuosittain vuorotella lauantain ja sunnuntain välillä niin ei kenellekään tulisi paha mieli! Olisko ideaa?

Puntari: Kultaa kaivamassa

Myllyojan marjanpoimijan hillasaaliin innoittamana vetäisin eilen kumpparit jalkaan ja lähdin aamukävelylle meidän lähellä olevalle Hitusuolle. Siellä oli viime kesänä muutama hilla, ja ajattelin tsekata, millaiset ovat tämän vuoden satonäkymät.

Aikani siellä kuljeskelin, nautin suopursujen huumaavasta tuoksusta ja löysin kyllä hillan lehtiä, mutta marjoja ei näkynyt. Kunnes yhdessä aurinkoisessa kulmauksessa köllötteli ensimmäinen kultakimpale. Ja kun pysähdyin sitä poimimaan, osui silmiin ympäriltä melkoinen määrä lisää!

Iltapäivällä syötiinkin sitten kermavaahtoa piparimuruilla ja lakoilla maustettuna. Ei yhtään pöllömpi jälkkäri!


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Puntari: Kesäpäivä talteen

Yksi ystäväni oli eilen illalla päivittänyt Facebookiin, että voi kun tämän päivän saisi säilöttyä purkkiin. Olen niin samaa mieltä. Eilen lauantaina oli kyllä kaikki kohdallaan!
Aamulla kävin juttukeikalla rantalentisturnauksessa, jota ei kylläkään pelattu rannalla vaan kylätalon pihassa. Siellä oli kuitenkin puitteet kunnossa: rempattu kenttä, näppäriä pallotaitureita ja hulppea kesäkeli. Mukavaa, että tällaisia uusia tapahtumia syntyy aktiivisten ihmisten toimesta!

Juttukeikalta ajelin kotiin. Kotona pakattiin kahvit termariin, mustikkapiirakat boksiin ja kurvattiin kyläkaupan kautta mökille. Likat painui heti uimaan ja soutelemaan isänsä kanssa ja minä lenkitin koiran, joka on meillä ollut hellittävänä tiistaista asti. Katselin kesämökkikyläämme taas ihailevin silmin: Mattilankylä on kyllä niin idyllinen ja kaunis paikka, että siellä lenkkeilyyn ei kyllästy ikinä. Tie kiemurtelee ihan rannassa ja kylän keskustassa hevoset laiduntavat rantaniityillä. Vanhat kauniit talot kehystävät tietä molemmin puolin ja kun "taajama" päättyy, saavutaankin satumaiseen lehtoon, jossa kiemurtelee ihana luonnonpuro.

Iltapäivän loppupuolella tytöt sai mökille kylään leikkikaverin ja minä juttuseuraa. Sakke kokkaili meille kanawokkia muurikalla ja leikitti lapsia niin, että me naiset saatiin suunnitella rauhassa tulevia Kirkastusjuhlia (villejä visioita mm. Vuoden imagopalomieskisasta!) ja saunoa ilman, että piti vahtia lapsia. Onnea on mies, joka osallistuu!
Kun vieraat lähtivät kotiin tehtiin nopea päätös jäädä mökille yöksi. Ruokaa oli riittävästi ja yöpuvut ja hammasharjat valmiina kaapissa. Väsyneinä mutta onnellisina nukahdettiin kukin omalle paikallemme. Ihana kesä, ihana mökki!

Ranskasta tuotiin surffihenkinen kynnysmatto mökin terassille.

Reino kävi uimassa ja otti rennosti mökkirannassa.

On tullut tavaksi kerätä kukkakimppu terassin pöydälle.

Veneretken jälkeen sopi kokeilla kuinka liivit kelluttaa.

Kymmenen päivää kestäneen uimakoulun merkkisatoa!

Illalla syötiin hyvin paikallisia ja oman maan herkkuja.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Puntari: Kesä- vai syysmökki?

Tänään saan kaksi ihanaa naista saunomaan näihin maisemiin.




Meidän mökkirannassa on ehditty olemaan tänä kesänä aika vähän. Liian vähän. Toukokuu ja kesäkuun alku oltiin vielä ulkomailla. Juhannuksena saatiin olla mökillä, sen jälkeen aika on mennyt kaiken maailman maastopyöräkisoissa ja kirkastusjuhlilla niin, ettei olla edes iltasaunaan ehditty. Onneksi mökki on useamman sukupolven käytössä, joten kyllä sinne aina joku tiensä löytää silloin, kun me itse ei ehditä.

Tämä on eka "saunailta" jonka järjestän remontoidussa mökissä. En aio ottaa paineita, sillä vieraatkin ovat rentoja. Vähän salaattia ja kanaa pöytään, viileää kesäjuomaa lasiin ja nokka kohti ilta-aurinkoa. Eiköhän akkojen puhelias luonne huolehdi lopusta illan ohjelmasta. Edellisen kerran saunottiin Kirkastus-maanantaina Hannalla, ja sen tunnin saunasession aikana ei kovin montaa hiljaista hetkeä päässyt syntymään...

Kesä on ollut tähän asti sellaista haipakkaa, että nyt tuntuisi ihan kivalta vähän rauhoittuakin. Kalenterin puolesta se näyttää vähän huonolta, on nimittäin tullut sovittua kaikkia menoja joka viikolle. Onneksi menot ovat kivoja, ei stressaavia. Jopa juttukeikoista, joita heitän paikallislehteen, nautin! Sex, drugs and journalism, kuten eräs toimittajakollega mun kesän kiteytti :)

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että meidän kesämökki tulee olemaan enemmän syysmökki. Kun työt alkaa ja elämä "rauhoittuu", niin ehditään varmaan siellä taas paremmin olemaan viikonloppuja. Ja elo-syyskuun lämpimät päivät ja kuulaat illat on kyllä pelkkää nannaa.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Halkomäki: Hyperventiloitaisko?





Huh.

                    Huh.

Se on ohi taas tältä vuodelta!
On Kirkastusjuhlia ja KIRKASTUSJUHLIA, tämä vuosi kuuluu ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Täällä Halkomäessä ollaan koko perheen voimin koitettu sulatella näiden juhlien antia, sellainen jymypaukku  kolmen päivän karkeloista lopulta muodostui. Ja niin monella tapaa! Ensinnäkin säät suosivat, mikä on tärkeä juttu kokonaisuuden kannalta. Toisekseen osin kaukonäköisestikin tehtävät bändivalinnat osuivat ihan nappiin. No okei, paitsi se kokosekava Jussihakulishässäkkä. Yleisö löysi festarit rutkasti yli odotusten. Ja mikä parasta, festarifiilis oli ennennäkemättömän leppoisa, letkeä ja juuri sellainen maalaismainen kuin täällä pitääkin. Ihmiset olivat niin tosi hyvillä mielillä eikä rähinöitä syntynyt. Huikea porukka teki huikeat festarit, taas kerran. Osa rehkii vuoden ympäri, osa antaa panoksensa yhtenä päivänä, yhtä kaikki jokaisen työntekijän osuus on arvokas ja tärkeä! Erityisen mukavaa on se, että joka vuosi tulee mukaan uusia työntekijöitä, jopa ihan tuolta kehä kolmosen sisäpuolelta saakka. Haluavat olla mukana aidoissa talkookarkeloissa hämäläisen maalaismaiseman keskellä. Ja tulevat sitten seuraavana vuonna uudestaan. Koukuttavaa!
Henkilökohtaisella tasolla nämä Kirkastusjuhlat olivat  melko erikoiset ja toivottavasti sitä once in the lifetime -osastoa. Lauantaina kipaisin alueelle hakemaan työntekijärannekkeita ja toivoin samalla kuulevani edes pätkän J. Karjalaisen keikasta. Kykenin pönöttäämään anniskelualueella juttelemassa kavereiden kanssa ehkä huikeat 20 minuuttia kun oli pakko nostaa kytkintä. Olotila on niin hirveä ja mahakumpareikko kuin liekeissä.
No, ajattelin sitten panostaa sunnuntaihin. Kaija Koon keikka oli ehdottomasti nähtävä Pertti Kurikan nimipäivien lisäksi. Vaan kuinkas kävikään. Rapian neljän tunnin työvuoro päiväjuhlassa lasten kasvomaalaus&piirustuspisteessä joka on juhlien ehdottomasti kevyintä työantia oli ilmeisesti liikaa, ja muumioiduin iltapäivän kuluessa aivan täysin. Illalla jopa hengittäminen oli täyttä tuskaa ja makasin sohvalla henkeä haukkoen kuin kala kuivalla maalla. Itkettikin niin vietävästi, mutta se ei onnistunut hengittämisen kanssa samaan aikaan, heh.
Maanantaina ei auttanut kuin ladata kaikki pelimerkit ja Panadolit kehiin. Oli pakko päästä Kirkastamaan. Oli pakko päästä tapaamaan Sipe ja Toni. Oli pakko. Kun se kuuluu kesään. Ja kyllä siinä päivän aikana kului sitä Panadolia ja yritin ahkerasti pitää sohvaa selässäni että pysyisin vetreänä. Tyttöjen kanssa otettiin yksi relaksoiva saunasetti ja laitettiin ilta siitä nousuun vichyn voimalla. Ja siellähän minäkin sitten olin Honkalassa huikeat neljä tuntia ennen kuin oli pakko heilauttaa valkoista lippua. Tuli nähtyä Cheekin keikka ja kuunneltua Haloo Helsinkiä sujuvasti seinän takaa. Popeda ei oikein kiehdo meikäläistä, mutta Apiksen keikan olisin halunnut nähdä. Apulannan pojille vietiin perinteisesti Kyllikkien leipomaa piirakka, joka tänä kesänä valikoitui mustikkapiirakkaosastosta. Sitä maailman parasta, tietenkin! Kellon lyötyä kaksitoista tämä valtamerilaivaa muistuttava tuhkimo könysi kotiin onnellisena ja raihnaisena. Vähän fetasalaatia ja Panadolia naamaan ja unille. Ikkunoista kantautui Apiksen keikan jytke ja se tuuditti ihanasti uneen.
Tiistai-aamuna nukuin ruusuisesti kymmeneen ennen kuin hyppäsin autoon ja hain Pikku-Kiiskin mummon hoivista kotiin. Se raukka meni viimeiseksi Kirkastusyöksi mummolaan evakkoon koska ei pystynyt nukkumaan omassa huoneessaan. Musiikki kantautuu tuolta peltoaukean yli aivan käsittämättömän lujaa suoraan meille sisälle. Vaikka on ovet ja ikkunat kiinni. Basso etenkin jytkii kuin viimeistä päivää ja välispiikit kuuluvat kuin vieressä puhuttaisiin. Yritä siinä sitten nukkua muutenkin kevyillä unenlahjoilla!
Kirkastus oli siis pulkassa! Ja millainen Kirkastus!!! Se rapiat 10 000 kirkastajaa tässä meidän noin 600 asukkaan pikkukylässä teki kolmen päivän aikana VPK:lle sen verran tiliä, että ensi vuonna päästään vähän vähemmällä tuskanhiellä talousasioissa. Onnettomasta olotilasta huolimatta mulla oli hirmuisen ihanat kolme päivää, seurana mitä mukavimmat ystävät ja kylänmiehet/-naiset, festareilla paljon tuttuja, entisiä oppilaita, työkavereita ja kavereita vuosien takaa. Muutama vuosi tässä on vedetty totuttua pienemmällä työpanoksella, ja täytyy myöntää että hinku tositoimiin on kova. Siihen, että oikeasti paiskitaan töitä kolme päivää yötäpäivää, ja vähän enemmänkin. Perhekuvioiden sovittaminen festareihin on vaan nyt vähän vaikeaa. Katsotaan miten ensi kesänä käy, vieläkö pitää himmailla vai saanko kuviot kuntoon. Tässä on vuosi aikaa. Se on vähän kuin joulua odottelisi! No ei vaan, se on oikeasti PALJON ENEMMÄN!!! Mutta nyt hyperventiloidaan ensin rauhassa tämän kesän fiiliksillä, ja piiiitkääään! JEEJEEJEE!!!

Mariska oli nätti ja hoikka ja sillä oli hienot housut!
Turvallisuuspäällikkö Pasi oli palkannut alueelle pari mallipoikaa poliisivetimissä, että naisyleisökin viihtyy...
Jo lauantaina alueella oli sikana sakkia ja letkeä kesäfiilis
J. Karjalainen kuului festareiden parhaimmistoon.
"Nouseekos blondi rattaille?" kysyi paloauton kuski kun T käveli kotiin päiväjuhlasta. Legendaarisen Natikan kyydissä kotimatka taittui hetkessä.
Cheekin keikalla oli tunnelma katossa. Tarkkoja kuvia tais olla mahdoton ottaa.
Virallinen kesämieskuva. Vain Kosti puuttuu.
Kuva: Tämän vuoden palokuntamuotia esittelee Tiina js Riina ;-)
Luotettavaa pelastustoimintaa jo vuodesta 1978. Tiina&Riina-duo repesi niin marssiin, lipunmyyntiin kuin anniskeluunkin.
Festaritunnelmia voit käydä kurkkimassa täältä jos et itse päässyt paikalle!

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kyllikit: Kolme päivää yötäpäivää!

Seuraavat kolme vuorokautta koko Aitoo on pysähtynyt ihan vaan juhlimaan ja tekemään talkoilla Suomen vanhimpia rokkifestareita.
 Ei sen enempää eikä vähempää.
Kyllikit mukana menossa, Tiina pogoilee, Hanna on kuski. Niin aina.
Tiistaina saatetaan faksailla tunnelmia jos ollaan jo saatu silmät auki!!!

Tulkaa tekin KIRKASTAMAAN Suomen legendaarisimmille festareille. Ruisrokkihässäkät on niin pientä...

Viralliset festarisivut TÄÄLLÄ!

 
 
 


 Kuvat: Aitoo.fi

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Halkomäki: Viikon pionit II


Jos osaisin niin laittaisin tähän taustalle pyörimään ääninauhan, jossa meidän pikkupoika ulvoo kesken loppunutta muumirusina-askiaan...nimittäin vähän samanlaiset on tunnelmat meikäläisellä. Pionikesä on O-HIT-SE!!! On on. Vaikkei sitä todeksi uskoisi. Normaalisti tähän aikaan ensimmäinen jalopioni yleensä aukaisee nuppujaan ja koko jännitysnäytelmä on vielä edessä. Hillittömät helteet kuroivat kiinni myöhäisen kevään ja vetivät kukintakauden kaikilta kasveilta rutkasti etuaikaan. Pahimmillaan helle vei pionien kukinnan yhdessä päivässä auenneista nupuista lotkassa riippuviin yliauenneisiin kukintoihin. Ei jäänyt paljoa aikaa ihastella, osasta jäi kunnon kuvatkin ottamatta. Näistäkin kuvista osa on otettu illan hämärässä, joten pahoittelen vaihtelevaa kuvalaatua. Helteen jälkeiset rankkasateet sitten viimeistelivät työn ja hakkasivat terälehdet maahan. Yhteenvetona voisikin sanoa, että kukinta oli tänä kesänä upea mutta nopea!

Näiden kuvien jälkeen on luvassa vielä yksi pionipostaus, sitten kaikki ihanuudet ovat päässeet esille. Joo, tiedän, omanlaisensa hulluus tämäkin...


 Immaculee

Meillä perennapenkin reunuspionina kasvava kaksivärinen kaunotar . Kukat kestävät ja keskikokoiset, sopii hyvin myös leikkokukaksi maljakkoon.
 
 
Angel Cheeks

 
Todella suurikukkainen ja kerrottu pörheä ihanuus on takuuvarma katseenvangitsija kukkapenkissä! Suurten terälehtien sisältä avautuu kukan puhjetessa tiheästi kerrannainen ja liuskamainen sisusta, joka lopulta on kuin pumpulinen pallo. Hurmaava pioni! Kukat vaatisivat oikeastaan tukemista, niin painavia ovat. Laitoin puolikaaren muotoisen perennatuen, mutta kukinnot taipuvat sen yli. Keppituenta olisi parempi. Vaikka hyvin pärjäsivät noinkin...


Eden´s parfyme
 

Upeat maljamaisesti avautuvat kukat, joissa uloimmat terälehdet kätkevät sisäänsä ylätyksellisesti kerroksen vaalean keltaisia terälehtiä sekä muutamia tumman pinkkejä tehosteita. Suurikukkainen ja korkea lajike, joka pärjää myös leikkokukkana. Hurmaava tuoksu!


 Pillow Talk

 
 Vaaleanpunaisten ihanuuksien sarjaa jatkava kaunotar. Keskikokoiset kukat ovat kerrotut ja värisävyltään taittuvat keskustaa kohti vaaleaan keltaiseen. Pystykasvuinen ja jämäkkä pioni, kestävä myös leikkokukkana.

August Dessert

Pirteän pinkki kaunotar ei pöyhkeile turhalla kerrannaisuudella, vaan hurmaa vaatimattoman ihanalla olemuksellaan. Keskustan kullankeltaiset heteet ovat oiva väripari terälehdille. Kukintojen koko ei ole ainakaan toistaiseksi järin suuri, ja itse pionikin on kasvultaan melko hentovarsinen. Katsotaan korjaavatko vuodet tilannetta.

Festiva Maxima

Suurikukkainen ja näyttävä pioni on auetessaan häikäisevän valkoinen. Terälehtien juuressa häivähdys keltaista, joissakin kukinnoissa saattaa esiintyä keskellä pinkkejä pilkkuja. Käsittääkseni aika yleinen pionilaji Suomessa. Jämäkkä kasvutapa ja runsas kukinta.

Shirley Temple

 Lapsitähdeltä nimensä saanut pioni on herttaisen kaunis. Laakeana avautuva kukinto on hennon vaaleanpunainen ja sen terälehtien  juuressa on häivähdys keltaista.  Keskustaa kohti mentäessä terälehdet vaalenevat ja ovat keskellä miltei valkoiset. Kasvupaikastaan tarkka pioni ottaa muutaman vuoden ennen kuin asettuu aloilleen ja aloittaa kasvukautensa. Sitkeä odotus palkitaan runsaalla kukinnalla.


Madame Furtado 

Kuva ei tee oikeutta tälle pionille, sillä kukinto ei ole täysin auki. Tätä kuvaa seuraavana päivänä se oli jo sateen hakkama... Tummemman pinkit uloimmat terälehdet aukeavat aivan laakeaksi ja sisältä paljastuu pörheä pallo liuskamaisia ja vaaleampia terälehtiä . Todella kaunis pioni jonka keskikokoiset kukat ovat hyvin sadetta kestäviä paitsi sitä rankkasadetta ja pärjäävät myös maljakossa. Hentovartinen ja siro lajike.