Kyllikit: Fatness-päiväkirjat

Siis niin siistii vaan treenaa!
Tänään vuorossa pakarapäivä!

Kyllikit: Huippujengi Ylläs edition

Jukka Hilden ja sherpat ovat hyytyneet jo alarinteeseen...

Koskenkorva on jäätynyt termarissa...

Jäljellä enää vain he kaksi...

Halkomäki: Hitokseen Humua!

Myös Halkomäki kuittaa radiohiljaisuuden päättyneeksi, roger vaan! Syitä ja selityksiähän löytyy vaikkapa pääsiäisestä alkaneesta tautiputkesta, jolle loppua ei näy. Tai kevään kasvitieteellisistä kokeilutoimenpiteistä, joiden loppu näkyy luultavasti äkempää kuin arvaankaan. Tai sitten ihan vaan syntymäpäivästä ja sen ympärille rakentuneista spektaakkeleista. Se on aika mukava syy, se syntymäpäivä!

 

Viime vuoden syksyllä havahduin Tiinan innoittamana siihen todellisuuteen, että meikäläisellä on edessä pyöreä vuosi. Aikuisen naisen elämä. Puumaiän rajapyykki. No, mä kun olen vankasti ollut aina sitä mieltä, että ikä on yksi ihmiselämän suurimmista turhakkeista, niin en asialle kauheasti korviani lotkauttanut. En oikein koskaan ole ollut juhlijatyyppi, paitsi jos saan tehdä niitä juhlia jollekin toiselle. Omat juhlat, oli ne sitten rippi- tai ylioppilassellaiset, tai häät, olivat jokseenkin kauhistus. Vaikka ihan kivastihan ne meni! Kymmenen vuotta sitten kaverit järjestivät mulle yllärikolmekymppiset, joista henkinen toipumiprosessi on vieläkin kesken. Perusturvallisuudentunnettani on horjutettu, tai jotain. Vähintäänkin maapallon akselin kallistuskulma muuttui sinä iltana. Niinpä ilmoitin ykskantaan kaikille lähi-ihmisilleni, että ei sitten mitään juhlia. Etenkään mallia yllätys. Halusin juhlistaa tätä merkkipaalua kaikkien mulle tärkeiden ihmisten kanssa, mutta heidän saaminen samoihin pirskeisiin, saman katon alle samaan aikaan olisi aivan mahdotonta. Ja tyyristä myös. Ja hölmöä, koska se ei vaan ole mun juttuni. Niinpä sitten Tiinan kanssa tätä synttäriasiaa pohdiskellessa päädyin siihen ratkaisuun, että tehdään tästä kerralla sitten oikein virallinen juhlavuosi! Silloin ei ole paineita syntymäpäivän ajankohtana, vaan voi juhlia koko vuoden. Ja se olikin hirmu hyvä idea, sillä nyt voin juhlia eri ihmisten kanssa eri yhteyksissä, eri tavalla ja eri aikaan. Sillain kun luontevalta ja parhaalta tuntuu. Nyt kun asiaa ajattelen, niin se oli multa varmaan paras idea neljäänkymmeneen vuoteen! Vai olikohan se Tiinan?

 

No juhlavuoden polkaisin käyntiin hyvissä ajoin ennakkoon ennen huhtikuun neljättätoista. Kävin ensin leikkauttamassa naamatauluani ja näytinkin sitten viikon verran merirosvoprinsessalta luomi sinisenä ja tikit naamassa. Mutta patit lähti ja arvet jäi, nyt on kasvot toispuoleisesti kiristelty. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä se toinen puoli? Tämän jälkeen leikkasin eloveenaletistäni 25cm pois. Kesätukka ennakkotilausena. Sitten olinkin valmis juhlavuoden avaustapahtumaan Helsingissä, Kyllikkivoimin.  Tiina jotain siitä tuossa siitä jo kirjoittelikin. Hauskaa oli olla yhdessä humputtelemassa! Kotoa pakattiin lähtiessä mukaan miähen toimittama yllätyskassi ja hotellikin oli valmiiksi varattuna. Tiina järjesti mulle yli-ihanan synttärilahjakeikan  Odd Mollyyn, se muisti vielä mun neuletakkihimotukseni viime Helsinkivisiitiltä. Vähän ostoksia, Espaa, hyvää ruokaa ja juomaa, kyproslaisia naimakauppatarjouksia, Erikoiseristemies, sekavia seurapiirikaunottaria, vipinvipinvippi, hotellielämän kaikki herkut ja lopulta herrasmiesseuraisilta läksiäiskahveilta kohti kotia rumpukapulanippu ja tennarit kainalossa. Kyllä meidän kelpasi, ja kyllä meitä kohdeltiin taas hyvin! Terkkuja niille jotka eivät päässeet mukaan humuun, tunnelmaa oli kuin Puttepossun nimipäivillä! Ja erityisterkut niille, jotka seuraamme uskaltautuivat! Pus!

 

 

Itse juhla-aamuna mulle tuotiin sänkyyn muumitikkarit ja maljakossa oli sinivuokkoja. Tikkareita ei kylläkään saanut syödä edes juhlapäivänä, vaan piti odottaa karkkipäivään! Keittiössä oli kaikkien poikien toimesta katettuna herkkuaamiaiset ruusujen ja kynttilöiden kera, ja siitä sitten lähdettiin sen isoimman kanssa kohti kaupungin humua pienelle kierrokselle. Pyymäen Oma -kahvila oli oiva valinta lounas- ja kahviherkuille, ja sieltä tarttui mukaan myös synttärikakku ja ihan parhaat macaronsit. Kyllikit suosittelee, loistava paikka! Muutaman kaupan kautta kotiin kahvin keittoon, ruusukupit pöytään ja käkikellot kakkua koristelemaan. Halusivat tehdä äiskälle kakun, ja hienohan siitä tuli!

 

Vaikka virallista vastaanottoa ei ollutkaan, vain pankkisiirrot nidottuna oveen, niin silti tietyiltä tahoilta ihmiset kutsuivat itse itsensä kahville. Ja se vasta olikin mukavaa! Yhtäkkiä koti oli tulvillaan kukkia ja kivoja pieniä lahjapaketteja aina konserttilipuista kaulakoruun ja akupunktioneuloihin. Nämä ihmiset tiesivät, että meitsi rakastaa kukkia, ja kyllä mä olenkin niistä niin onnellinen ollut!!!! Siis sekä kukista että ihmisistä! Iltapäivästä aika kierähti nopeasti iltaan kahvipöydän ääressä, ja ennen nukkumaanmenoa asettelin vielä postin tuomat synttärikortit piirongin päälle muiden joukkoon. Ja sitten mä sen tajusin, että nythän mä olen nelikymppinen! Ei yhtään pöllömpää!!! Mikä tässä muka niin kauheeta on?  Ikä on ehkä turhin syy ruveta jotain kriisiä kehittelemään, niitä kun on muutenkin elämässä ihan riittämiin.

 

 

 

Syntymäpäivänä juhlavuosi oli jo täydessä vauhdissa. Päätin noudattaa kahdeksanvuotiaan Mairen kirjoittaman kortin viimeistä lausetta:

HEI HALOO NAUTI!

Puntari: Vähän kaikenlaista jyystöö

Puntarin radiohiljaisuuden syy ei ole selitettävissä millään superpätevällä asialla (ainakaan liikuntamäärien lisääntymisellä...), kunhan on nyt ollut kaikenlaista säätöä. Ollaan sairasteltu edelleen vuorovedolla pääsiäisestä lähtien, mies ollut Mallorcalla, meitsi viihteellä etelässä jne jne.

Kevät on kuitenkin tullut kohinalla ja perinteinen kevätmasennus/v*tutuskin tullut kärsittyä. Nyt on jo vähän sellainen fiilis, että uutta matoa koukkuun ja kohti parempia kalavesiä!

Tän maanantain keskeinen pohdinnan aihe on ollut se, miten kaksi peräkkäistä viikonloppua voi olla keskenään niin erilaisia, ja kuitenkin niin äärettömän kivoja tavallaan.

Toissaviikonloppuna lähdettiin Hannan kanssa lauantaiaamuna kohti Helsinkiä (omalla autolla, minä kuskina, tähän sellainen kauhuhymiö), sillä meidän piti aloittaa Hannan synttärijuhlavuosi kunnon avaustapahtumalla. 

    Meillä oli hotellihuone keskustasta, muuten suunnitelmat olivatkin avoimina. Kun pikaisen tekstiviestikierroksen myötä kävi ilmi, että lähes kaikki Helsinki-tutut olivat vaistonneet vaaran ja poistuneet maisemista (kuka Köpikseen, kuka Los Angelesiin), me ajateltiin viettävämme varsin rauhallinen ilta kahdestaan jonkun ravintolan ruoka-antimista nauttien. Vaan kuinkas kävikään...Illan hämärtyessä kohti yötä pelmahti seuraamme Sami, joka tunnetaan myös lisänimellä Eristemies (älkää kysykö miksi! tai jos kysytte, niin katsokaa juutuubista Paroc-eristemainos). Samin seuran ja muutaman siiderin innoittamina iltahan venyi sitten yöksi ja lopulta huomasimme pesevämme ripsareita poskilta neljältä aamulla hotellihuoneessa. Sitä ennen oltiin viiletetty Helsingin yössä kuin mitkäkin Jetset-kuningattaret, sellaisella maitolaiturihenkisellä twistillä tosin...

    Viikonloppuun sisältyi niin iso annos naurua, että posket kramppasivat vielä alkuviikostakin. Hotellihuoneessa käkätettiin ensin Elastinen feat Sami Hedbergit, eikä tuo Eristemies-Samikaan ole mistään hiljaisimmasta päästä. Just tällaisien viikonloppujen ansiosta ihminen elää ne pari ylimääräistä vuotta, olkoonkin että yöunet jäivät muutamaan hajanaiseen tuntiin ja silmäpussit näyttivät siltä, että niihin oli pakattu eväät hotellin aamupalapöydästä.

Viime viikonloppu meni sitten ihan päinvastaisella kaavalla. Ohjelmassa oli pelkkää kotona olemista, pitkään nukkumista, saunomista, kävelylenkkeilyä, hyvää ruokaa, ulkoilua, punaviiniä, telkkarin töllötystä, kainalossa köllötystä, parisuhteen hoitamista, kahvakuulailua ja talkootöitä kesäkodissa. 

Vanhempi tytöistä on ollut kuumeessa koko viikon, joten senkin suhteen oli hyvä ottaa rauhallisesti. Mutta kyllä teki hyvää itsellekin! Ja avioliitolle!

Just tällaisella kaavalla sitä kai ihmisen lanttu pysyy kasassa. Välillä pitää päästä irti arkirutiineista täysin erilaisiin ympyröihin, jotta korvienväli tuulettuu. Sitten se arkikin taas maistuu siltä kaikkein parhaimmalta. Mutta jos vaan 24/7 pyörii kotona ja samojen tyyppien kanssa, niin alkaahan siihen väkisinkin turtua. Vähän kuin söisi kaurapuuroa kaikilla aterioilla aina...

Nyt onkin vuorossa henkinen valmistautuminen Hannan synttärijuhlavuoden seuraavaan etappiin. Me nimittäin pakataan laukut ja lähdetään viikonloppuna taas kahdestaan liikenteeseen. Tällä kertaa täysin päinvastaiseen suuntaan kuin viimeksi. Aika kivaa :-)

Alla olevat kuvat ovat randomeita otoksia puhelimesta tähän kevääseen liittyen. Vähän hankintoja, Helsinkiä ja kesäkotia.

Puntari: Säännöllisestä (some)treenaamisesta

Hoksasin tuossa viikko sitten lenkille lähtiessäni, että mähän harrastan juoksua varsin säännöllisesti. Viimeksi nimittäin kävin lenkillä 20.2. ja nytten 20.3. uudestaan. Voihan tätä jo kutsua säännölliseksi juoksuharrastukseksi, eiks niin!?

Hölköttelin siinä olotilaa ja elimistöä kuulostellen nokka kohti ilta-aurinkoa ja kotiin päin tullessa sainkin ihastella melkein täyttä kuuta. Nappikuulokkeissa soi uusi juoksumusabiisilista ja olo tuntui varsin ihanalta kun Samuli lauloi mun korvaan siitä, miten valoista kirkkain vielä kaiken valaisee...

Treenivinkkien jakaminen on trendikästä ja kaikki vähänkään coolit tyypit pyörii trikoissaan jossain bokseissa ja barrikadeilla. Sitten someen tuutataan kuvia kiinteistä pakaroista ja faktaa kaikenlaisista epämääräistä englanninkielistä treeniliikesarjoista ja lukemia siitä, kuinka paljon rautaa on nostettu silmät kiinni ja ilman käsiä.

Ajattelinpa minäkin sitten, että jaan omat treenivinkkini, kun ne kuitenkin kaikkia niin simona kiinnostaa.
Ensinnäkin: harrasta säännöllisesti. Vaikka sinne lenkille tulisikin lähdettyä vaan kerran kuussa, niin siltäkin lenkiltä voit tehdä sen ällösporttisen somepäivityksen, joka luo ympärillesi varsin energisen illuusion (vaikka totuus olisi se viinilasi kädessä kotisohvalla nuokkuva fitnesspäiväkirjoja katsoessaan itkua tihrustava löllykkä).

Toiseksi: unohda kaikki ulkomaankielinen treenihömppä, kalliit laitteet ja hifistely ja etsi se oma liikunnallinen leikkipuisto ihan lähiympäristöstä. Tee vaikka kuten mä: askelkyykkyjä kolme kertaa navetan edusta edestakaisin, sitten jänishyppyjä kuivurinmäessä ylämäkeen ja lopuksi venyttelyt mattotelinettä vasten. !!!Muista rajata kuitenkin navetta, kuivuri ja mattoteline somefeedin ulkopuolelle (mielellään photoshoppaa  esim. BullMentula, Jutta G ja Eevi Teittinen sinne taustalle), ettei sun imago kärsi!!!

Ja viimeiseksi: toisinaan on ihan tervettä haastaa itsensä ihan vaan huomatakseen, kuinka pohjalla sitä vielä onkaan. Viikko sitten yritin 12 vuoden tauon jälkeen vetää leukoja ja tulos oli pyöreä, järkyttävä nolla. Että näiden itsetunnon rippeiden keräämisessä meneekin sitten mukavasti seuraavat viikot. Tosin faceen tietysti päivitän jotain siitä, miten käsivarret on ihan hapoilla leukojenvetämisestä. Enkä edes valehtele...